Maakuntajoukot

Aloittaja Demi, tammikuu 10, 2007, 16:18

« edellinen - seuraava »

HJu

#60
LainaaNiin että miksikäs maakuntajoukkojen hommia ei jaeta samalla tavalla eli tehtävä sille, joka siihen parhaiten soveltuu TÄMÄN HETKEN kykyjensä mukaan? Kyse on kuitenkin kypsään ikään ehtineistä harmaantuvista uroksista niin moisen luulisi olevan itsestään selvä toimintamalli.


Kukas ne TÄMÄN HETKEN kyvyt objektiivisesti, nopeasti ja erehtymättömästi selvittää ? O aivan selvää että jos joku ei ole tehtäviensä tasalla niin se siirretään muihin hommiin ennen pitkää. Kertausharjoitusten perusteella henkilöiden sijoituksia on säädetty joka harjoituksen jälkeen. Ongelmana nykyään on se, että kertausharjoituksia ei pidetä.
Terveisin,


HJu

FelisLeo

#61
Lainaus käyttäjältä: HJuMitä FL tarkoitat palvelusarvolla ?


Esimerkiksi meillä on luutantti lääkintäaliupseerin hommassa.

HJu

#62
Niin missä ? Maakuntajoukoissa ?



On aivan normaalia että erilaisissa Paikallisosastoissa on kiväärimiehenä yliluutnantteja mutta se johtuu lähinnä siitä että kun upseereista on ylitarjontaa ja miehistö ei ole riittävästi niin joku saa sitten tehdä miehistön hommia. Monesti vieläpä niin että "ylijäämäupseeri" saa itse valita onko kiväärimies vai PST-partion johtaja (alikessuhomma). Ainakaan oman kokemuksen mukaan nappeja ei ole kaulasta revitty vaikka luti on mokkerin hommia tehnytkin. Pidetään nyt sotilasarvot ja tehtävät erillään ettei mene aivan sekavaksi tämä keskustelu.



Lääkintäaliupseeri on nähdäkseni tehtävä ei sotilasarvo. Eli lääkintämiesten lähin esimies on lääkintäaliupseeri. Jos siihen ei hyvää aliupseeria löydy niin sitten tulee joku muu. Se voi olla kapteeni tai korpraali, pääasia että homma hoituu.



Kriisiaikana upseerien käyttö miehistötehtävissä on hyvin koulutetun aineksen tuhlaamista mutta varmasti sitä tapahtuisi. Upseeri sentään pystyy tekemään kiväärimiehen hommia mutta toistepäin se harvemmin toimii ilman jatkokoulutusta.



Ja itse olen aliupseeri ja ylpeä siitä. Pitäähän jonkun pitää se sirkus pyörimässä kun herrat sotaherrat tekevät hienoja suunnitelmia  :mrgreen:
Terveisin,


HJu

FelisLeo

#63
Lainaus käyttäjältä: HJuKukas ne TÄMÄN HETKEN kyvyt objektiivisesti, nopeasti ja erehtymättömästi selvittää ?


Eikös se niin mennyt, että intti tekee valintansa, olivat ne sitten oikeita tai eivät.

FelisLeo

#64
Lainaus käyttäjältä: HJuNiin missä ? Maakuntajoukoissa ?


NBG:ssä.


Lainaus käyttäjältä: HJuUpseeri sentään pystyy tekemään kiväärimiehen hommia mutta toistepäin se harvemmin toimii ilman jatkokoulutusta.


Olen ensimmäisenä valmis näyttämään, että kyllä voisi onnistua edellyttäen tietysti, että saa asiaan kuuluvan työhön perehdyttämisen niin kuin missä tahansa työpaikassa.

FelisLeo

#65
Lainaus käyttäjältä: FelisLeoFyysisen kunnon kanssa pitäisi ilman muuta myös noudattaa meidän malliamme eli jokaisen tulee täyttää tietyt kuntovaatimukset ja jos niin ei tapahdu niin hänelle tehdään oma kunto-ohjelma ja annetaan vaikka 2kk aikaa kohottaa tuloksia. Sitten tehdään kuntotesti uudelleen ja tätä prosessia jatketaan niin kauan, että fyysinen suorituskyky on riittävän hyvä.


Onko olemassa jokin hyvä syy sille, ettei maakuntajoukoissa ole jotain ennalta määrättyä kuntorajaa, kuten vaikkapa se kokonaiskuntoindeksi vähintään 4,0 eli hyvä?

JKr

#66
Otetaan nyt huomioon se, että maakuntajoukkoja ei olla lähettämässä mihinkään sotimaan. Kuntoa tosin on hyvä olla, mutta kukapa ei nyt 2 viikonloppua vuodessa kunnon osalta  kestäisi? Maakuntajoukoilla on hieman eri vaatimukset, kuin hathat joukoilla?

Viime keväänä oli Maakk:n kuntotestit, joiden tuloksilla luodaan pohja seuraaviin kuntotesteihin. Testit pidetään 2 vuoden välein.
Sniper - Taxi / One Mile Club / Jäykkä Kampi / sPurkuvasara / Sufferfest participant

FelisLeo

#67
Lainaus käyttäjältä: JKrViime keväänä oli Maakk:n kuntotestit, joiden tuloksilla


Mikä oli se tulos?

er

#68
Tästä kunto asiasta oli etelä-hämeessä tiedotustilaisuudesta selkeä näkymys. Kuntorajaa ei voida laittaa liian tiukaksi heti alusta, koska tämä karsisi liiaksi hakijoiden määrää. Samalla selkeästi sanottiin että tavoiteraja on hyvä taso, mutta tätä ei tarvitse heti kyetä suorittamaan. Riittää se että henkilö selkeästi yrittää ja lähtötaso ei ole toivottaman kaukana tavoitteesta. Mikäli tavoitetasoon on matkaa annetaan henkilölle kunto-ohjelma,jota hänen tuilisi noudattaa. Seuraavaan testikertaan mennessä kunnon tulisi olla jo parempi. Fyysistä toimintakykyä on kuitenkin henkisiä ominaisuuksia helpompi kehittää. Moni hyvä toimija voisi jäädä pois, jos kuntoraja heti olisi liian tiukka.



Itselle kyseiset testit eivät ole mikään kynnys. Hyvä taso tulee takuuvarmasti. Mutta en silti raakkaisi suoraan pelkän kuntorajan avulla maakuntajoukoon kuuluvia. Nousujohteinen toimintakyky sekä tietojen taitojen että kunnon osalta.



NBG:hen sitoudutaan vuodeksi ja Maakuntajoukkoon 2-5 vuodeksi. Samalla tarvittavien henkilöiden määrä on suurempi. Päivärahojen lisäksi palkaa ei tule, joten mielestäni NBG ja maakuntajoukot eivät ole mitenkään rinnasteiset. NBG tarjoaa työpaikan vuodeksi. Maakuntajoukko on vapaaehtoisuuteen perustuva järjestelmä, jonka toimijat on muualla siviilitoimissa.



Pirkanmaalla eräs reserviläinen oli  todella ottanut kunto-ohjelman tosissaan ja pudottanut kuukaudessa 10kg painoaan. Että sillee....
Train hard--->Fight easy

MSa

#69
Lainaus käyttäjältä: HJuUpseeri sentään pystyy tekemään kiväärimiehen hommia mutta toistepäin se harvemmin toimii ilman jatkokoulutusta.


Olen ensimmäisenä valmis näyttämään, että kyllä voisi onnistua edellyttäen tietysti, että saa asiaan kuuluvan työhön perehdyttämisen niin kuin missä tahansa työpaikassa.[/quote]



Asiaankuuluva perehdytys = esim käy AUK:n tai RUK:n?  :lol:



Sul on FL ihan asiaakin noissa teksteissä, mutta katkeruutta tihkuvalla tavallasi ilmaista asiat et oikein saa sympatioita puolellesi. Jossain vaiheessa kannattais kattoo peiliin, että miksi kaikki muut on vääräs ja vaan itse oikees.



Soveltumisestasi johtajaksi, tämän vajavaisen nettipsykon perusteella, pannaan vertaisarviointiäänestys pystyyn:


LainaaKäsi ylös ne, jotka FL:n esittämien näkemysten pohjalta haluaisivat FL:n (perehdytyksellä tai ilman) tiukan paikan tullen johtamaan ryhmää jossa itse on taistelijana?


Mulla jää tassu nostamatta. En tiedo onko FL sulla liikaa virtaa olla johtaja tai jotakin, mutta voisit omissa joukoissasi hakea vähän vertaisarvioinnilla näkemyksiä asiasta ja peilata sitä kuinka moni kavereistasi on susta samaa mieltä kuin itse olet.
[url=https]

KRi

#70
hmh en malta olla kertomatta jotain kokemuksia siviilijohtamisesta.



Omien opiskelujen päätyttyä olin kolmisen vuotta erään metallifirman tuotannon työnjohtajana.

Väkeä oli talossa yhteensä n 30, minun osastolla 10-15. Yhtiö kasvoi kaiken aikaa, nykyään siellä on yli 60 henkeä.

Siitä aiheutui kasvukipuja mm. jatkuvana vaikeutena pysyä hektisessä aikatauluissa, tilanahtaus, laatuvaikeudet, riidat, jatkuvat henkilökierto ym ongelmatilanteet. Edellistä työnjohtajaa oli jonkun riidan aikana jopa lyöty. Minun aikana ei siihen pisteeseen menty, mutta kerran kolmen vuoden aikana asiat kärjistyi, ja kerran uhattiin vetää mm parkkipaikalla töiden jälkeen turpaan. Yleistä henkeä heikensi vielä kaksi kertaa tänä aikana pidetyt YT-neuvottelut. Painetta luotiin yhtälailla oman esimiehen suunnasta. Samaan aikaan yhtiöön valittiin ensi kertaa pääluottamusmies ja ay-toiminta rupesi toimimaan. Mm näistä syistä toiminta malleja haettiin puolin ja toisin. Olin itsekkin vielä aika kokematon esimies. Kävin esimieskurssin johtamistaidon opistossa. Maslowin tarvehierkiaa ja kolmen tason keskusteluja, syväjohtamista käytiin läpi. Eipä niistä mitään apua käytännössä ollut.

Mitäs teet kun joku julistaa ettei tee käskettyä työtään? Tuo on vain ääriesimerkki ja siksi liian helppo vastata. Lievempää kränää, kiusaa tms mihin on vaan luovittava, ei olekkaan vastausta. Näitähän varmaan teoriassa käydään läpi aukissa ja rukissa, mutta en usko että ne monellakaan tulee käytännössä koskaan eteen. Eikä varmasti maakuntajoukoissa. Sodassa tai kriisitilanteessa varmaan jo tulisikin esiin. Sitä voisi luulla että Tessin ja työehtolain plaraaminen suojaa johtajaa mutta varoitukset ja jengin poispotkiminen ei ole ratkaisu. Aivan samoin ei "pistooli kotelon kaivelu auta". Italialainen lakko tai valmentajan vaihto on nykypäivänä aivan yhtä todellista. Asiat on liian monitahoisia että olisi olemassakkaan yhtä oikeaa vastausta, mutta jos nyt jotain tuossa hommassa itse opin, niin sen että työnjohtajan työ on ensinnäkin palveluammatti, toiseksi se vaatii lehmän hermot, kolmanneksi oman ammattitaidon on oltava rautainen ja hereillä on oltava. Johtaja on joko asioiden keskipisteessä tai ei ole johtaja. Ei auk tai ruk tee kenestäkään valmista johtajaa. Palveluammattia voisi suomentaa sen verran että työnjohtajan työ on esijärjestellä työ mahdollisimman helpoksi ja antaa tehtävät mahdollisimman selkeästi raameissaan esiin ja toimeen tarttuminen on helpompaa. Näillä eväillä ja lisäksi porukan tuntemisella  sain homman lopulta toimimaan. Viimeiset kaksi vuotta sujui jo kohtuudella ja pikkujouluista ei pelättyä avautumista ilmennyt. Sittemmin kun olen itsekkin edennyt työelämässä tavallaan esikuntatehtäviin paremmin menestyvään firmaan niin mistään vastaavista jutuista ei ole tietoakaan. Kenellekkään ei tulisi mieleenkään esim haistatella aamu tervehdyksen sijaan - johtaminenkin on siis erilaista eri tasoilla.

SO

#71
Toivottavasti NBGn harjoituksissa on juoksemisen lisäksi kerrattu mihin suuntaan tuliasemasta irtautudaan.

mamannon

#72
Kylläpä täällä on kova johtajuusdebatti... Mielestäni hyvää tekstiä kaikilta ja aihe erittäin mielenkiintoinen, mutta lopettakaa jo, ettei synny sellaista keskustelua, joka on huvittava/hävettävä jonkun ajan kuluttua.  :mrgreen:

Homer

#73
Lainaus käyttäjältä: MSaSul on FL ihan asiaakin noissa teksteissä, mutta katkeruutta tihkuvalla tavallasi ilmaista asiat et oikein saa sympatioita puolellesi. Jossain vaiheessa kannattais kattoo peiliin, että miksi kaikki muut on vääräs ja vaan itse oikees.

Mulla jää tassu nostamatta. En tiedo onko FL sulla liikaa virtaa olla johtaja tai jotakin, mutta voisit omissa joukoissasi hakea vähän vertaisarvioinnilla näkemyksiä asiasta ja peilata sitä kuinka moni kavereistasi on susta samaa mieltä kuin itse olet.

Tassu jää alas minultakin.

Liikaa katkeruutta ja liikaa yritystä saada muiden hyväksyntää omalle johtajuudelleen ja katumustyölleen. Toivottavasti en saa koskaan vastaavanlaista johtajaa itselleni.



Tää keskustelu on jo tosi syvältä. Moderaattorit voisi haudata tämän.

JRu

#74
On tullut perusteltujakin mielipiteitä joten auki toistaiseksi. On kyllä luupin alla joten pitäkääkin mielipiteet perusteltuina.