Ohjeita nollasta aloittavalle?

[FelisLeo]

Faijan wanha Voere Vohrenbach ja siinä Federal Champion High Velocity antaa käynniksi suunnilleen 3,5 MOA. Jo on aikakin vaihtaa patruunaa.

Eipä ollut Lapua Standard Clubin kasa tuon parempi (5 lks 2,4 MOA ja 10 lks 3,65 MOA) ja lisäksi patruunoissa on melkoinen määrä luotivahaa, joka sotkee sormet. Miinuksena oli lisäksi se, että noin 40% hylsyistä juuttui piippuun ja jouduin ne leathermanillä ulos kaivamaan. Yksi pirulainen piti ihan puhdistuspuikolla ulostaa piipusta.



Kokeilen vielä ensi viikolla uudestaan ja jos lataushäiriötahti on sama niin täytyy jo pohtia jotain toinempiteitä. Mitä ne olisivat?

[FelisLeo]

Eipä ollut Lapua Standard Clubin kasa tuon parempi (5 lks 2,4 MOA ja 10 lks 3,65 MOA) ja lisäksi patruunoissa on melkoinen määrä luotivahaa, joka sotkee sormet. Miinuksena oli lisäksi se, että noin 40% hylsyistä juuttui piippuun ja jouduin ne leathermanillä ulos kaivamaan. Yksi pirulainen piti ihan puhdistuspuikolla ulostaa piipusta.

Hieman yli viikkoa myöhemmin huolellisesti puhdistetulla aseella ammuttuna enää vain noin 3% hylsyistä juuttui piippuun eikä ainuttakaan tarvinnut puhdistuspuikolla ulos kaivaa. Toisaalta en myöskään millään tavalla esipuhdistanut patruunoita luotivahasta.



Viiden laukauksen kasa 100 metriin oli tällä kertaa 1,96 MOA eli parannusta on tapahtunut ja tähän mennessä paras kasani. Jos tuon piippuun juuttumisen saisi eliminoitua niin saatan siirtyä kokonaan käyttämään Standard Clubia (tosin kokeilen vielä http://www.vihtavuori-lapua.com/images/rimfireMaster.gif">Lapua Masteria ainakin).



Kokeilin myös parallaksin vaikutusta ampumalla ensin viisi laukausta tavallisesti katsoen ja sen jälkeen toiseen tauluun viisi laukausta katsoen selkeästi liian kaukaa optiikkaan. Liian kaukaa katsomalla ammuttu kasa oli huonompi, joskaan ei huomattavan merkittävällä tavalla. Opetukseksi sain sen, että ennen laukaisua kannattaa tarkistaa se, miltä etäisyydeltä optiikkaansa tuijottaa.

[mika]

kokeilepa katsoa siitä kiikarista selkeästi sivusta tai ylempää tai alempaa kuin normaalisti. Jos siinä sun tuubissa on paralaksia niin ristikko siirtyy hieman toisen paikkaan silmän asennon mukaan.

en tiedä paljonko tuo vaikuttaa jos katsoo samalta linjalta mutta kauempaa...

[FelisLeo]

kokeilepa katsoa siitä kiikarista selkeästi sivusta tai ylempää tai alempaa kuin normaalisti. Jos siinä sun tuubissa on paralaksia niin ristikko siirtyy hieman toisen paikkaan silmän asennon mukaan.

Ristikon siirtymistä en huomannut, mutta itse kasan paikka muuttui noin 40mm sadalla metrillä sen mukaan, mistä suunnasta vinoon katsoi. Päättelen siis, että putkessa on parallaksia eikä kannata sivusta tuijotella.



Lapuan Standard Club lähtee vaihtoon. Joko hylsy turpoaa tai sitten luotivaha haittaa, mutta keskimäärin joka kolmas hylsy jää piippuun ja joudun sen sitten käsipelillä ulos kaivamaan. Tällä konstilla koko hommasta menee nautinto. Käynnissä sen sijaan ei ole vikaa: 1,03 MOA oli paras tulokseni sadalla metrillä.



Täytynee kokeilla vaikka Eleytä seuraavaksi.

[FelisLeo]

Olen pannut merkille, että tuo käyttämäni faijan wanha piekkari ei anna juurikaan laukaisuvirheitä anteeksi ja jo sadalla metrillä laukaisuvirhe näkyy siten, että reikä on taulussa keskimäärin 30-50 mm kympistä sivussa.



Millaisin keinoin voin vähentää laukaisuvirheitä? Toivottavasti kukaan ei vastaa "öhö öhö opettele ampumaan öhö öhö".

[PNo]

pistä kolikko piipun päälle vaateriin, ammu tyhjiä kunnes kolikko pysyy paikoillaan, sitten taas radalle testaamaan  :lol:



pieska ei juuri anna anteeksi mokille, ja siksi on pirun hyvää treeniä.



pete

[FelisLeo]

Mulla on Tigr josta tuolla aiemmin mainitsit ja kyselit.

Onko ryhmällä kokemusta tuosta kiinalaisesta dragunovin mallista eli NDM-86? Mitä nyt http://www.dragunov.net/ndm86.htm">luin niin vaikutti olevan yhtä hyvä peli kuin Tigr maalin lohkeamista lukuunottamatta.

[HJu]

Ei ole kokemusta. Jenkkeihin myydyt ovat ultra-kalliita nykyään koska uusia ei USAhan saa viedä. Aseteknisesti ilmeisesti samaa sarjaa kuin Tigrit. Onpa jossain jutussa väitetty ammutun 1 MOAn kasoja 100 yardiin mikä jollain patruunalla ja aseella voi onnistuakin.



Käsittääkseni NDM-86 on kuitenkin siviilimyyntiin tarkoitettu ase eikä välttämättä 100% milspec-peli.

[Jokke Espoosta]

Kaivetaanpa vasta reilut seitsemän vuotta vanha ketju naftaliinista kun kerran aihe sopii kuin otsatukka sialle. Jos nyt en ihan nollista lähde niin melkein. Taustaa sen verran että haulikolla olen paukutellut jonkin verran, mutta en siinäkään voi väittää erityisen hyvä olevani. Intissä olen tietenkin ampunut, siellä pyörin jossain parhaan neljänneksen seutuvilla, en siis huippua mutta keskivertoa paremmin kuitenkin. Ampuminen kiinnostaa lähinnä metsästyspainotteisesti, en ole erityisen kiinnostunut kilpaa ampumisesta ja kansainvälisten kovapanosammuntojen varalle minulla on jo varattuna paikka paljon kivääriä isomman pyssyn takaa. Metsästys- ja yleisampumataidonkehittämispohjalla siis mennään, mutta koska tämä foorumi erottuu valtavasti edukseen jostain Erä-lehden palstan keskusteluista niin mieluiten koetan keskustella asioista täällä.



Tiedossa on, että sen paremmin metsästäjälle kuin tarkka-ampujallekaan tärkein taito ei ole ampua hyvältä tuelta ampumakatoksesta pientä kasaa tunnetulle matkalle. Se on kuitenkin se helpoin homma, joten siitä olisi varmaan hyvä lähteä. Sen jälkeen sotketaan hommaa liikkuvilla maaleilla, hankalammilla asennoilla, kiireellä, epämääräisillä matkoilla ynnä muulla. Mutta ei tuo lapsellisen helppo sadan metrin ammuntakaan nyt niin helpolta vaikuta...



Ensimmäisen pitkän luotiaseeni ostin tänä syksynä, ja kolme eikun neljä kertaa olen ehtinyt radalla pistäytyä. Ensimmäisellä kerralla en mittaillut mitään, olin tyytyväinen kun tauluun syntyi reikiä. Jälkeenpäin katselin että suurin piirtein 100 mm kasaan ne kaikki ensimmäisestä laukauksesta lähtien sopivat kun sadalta metriltä ammuin. Toisella kerralla oli jotenkin kohtuuttoman vaikeaa ja reikää syntyi minne sattuu, vitutti enkä taaskaan hoksannut mittailla. Kolmannella kerralla oli pelkkä piekkari mukana, joten ammuin 50 metriltä piekkarilla. Neljäs ja viimeisin kerta oli sadan metrin radalla, jossa ammuin molemmilla aseilla. Makuultaan en ole ampunut kertaakaan, 95% ammunnasta on tapahtunut erilaisilta ja -laatuisilta pöydiltä ja hiukan olen kokeillut myös seisten Y-kepillä ja ilman.



Tuloksista sen verran, että vaihtelu on suurta. Osa kasoista on huomattavasti suurempia kuin nämä alla listaamani. Paras saavutus on ehkä 5 laukausta piekkarilla 50 metriltä 10 mm kasaan eli noin 0,7 MOA. Kolme kuulaa olen saanut piekkarilla 50 metriltä 6 mm kasaan eli noin 0,4 MOA, sitten putosi taulu nastasta ja sarja jäi siihen. Kiväärillä en ole alle MOA:n päässyt  :oops: Paras kiväärikasa taitaa olla 41 mm 100 metriltä eli noin 1,4 MOA. Tosin kertaalleen sain viiden sarjasta neljä ensimmäistä 31 mm kasaan, mutta viides lipesi kauemmas kasvattaen kasan 50 milliin... Perkele. Piekkarilla ammuin viime ratakäynnillä sadalta metriltä 37 millin kasan, eli paremmin kuin kiväärillä. En tiedä oliko kyse tuurista, ampujan rekyylikammosta, antaako piekkari paremmin virheet ampuma-asennossa anteeksi vai mistä on kyse. Sellainen fiilis on jäänyt että isolla kiväärilläkin pitäisi saada standardisuoritus tuossa "helpossa" lajissa eli 100-150 metrin rata-ammunnassa sinne MOA:n nurkille ennen kuin kannattaa pahemmin höntyillä treenaamaan jotain vaikeampaa. Otan mielelläni vastaan vinkkejä siitä, miten ne pirun reiät siinä pahvissa saadaan lähemmäs kymppiä.



Seuraavia asioita olen koettanut miettiä kehityksen saavuttamiseksi:



Ampuma-asento:

Viimeisimmällä kerralla ampumapaikka oli mielestäni melko huono, pöytä oli niin lyhyt että tuki oli melkein lipasaukon kohdalla ja silti meinasi kyynärpäät tulla pöydänreunasta yli. Etutukin alla oli jeesusteipillä kasattu solumuovipalikka. Uskoisin, että kehnonpuoleinen tuki levitti osumia hiukan. Pöydältä ampuminen edes harjoitusmuotona taitaa olla melkoisen turhaa touhua, kun ei kerran kunnollista pöytää tahdo olla aina tarjolla edes radalla, metsällä vielä harvemmin    Pitänee siirtyä makuuasentoon jotta saa standardoitua asennon paikasta riippumatta. Tätä varten on tilauksessa puoli-ilmainen bipodi jonka sain niin halvalla etten voinut olla ottamatta (eikä rahanmeno estä hankkimasta parempaa heti kun siltä näyttää) ja pitäisi myös hiekkapussit väkerrellä jotta saa jotain kokemusta siitä miltä tuntuu hyvä tuki. Oma tämän hetken arvaukseni on, että standardoimalla ampuma-asento toistettavammaksi ja tukevammaksi saisi parhaan vaikutuksen osumiseen. Tähän asti olen ampunut vasen käsi välillä etutukilla, välillä nyrkissä perän alla. En tiedä kumpi on parempi, mutta en ole kesken sarjan vaihtanut. Välillä hommaa on haitannut sekin, että omia jalkoja ei ole aina saanut pöydän alle joten asento on ollut vähän luonnoton etukumara. Pulssi hyppyyttää ristikkoa ja välillä olen huomannut ristikon vain karkaavan kympistä kun hetken herpaantuu. Tätä ei tietenkään saisi tapahtua ja vaikuttaa siltä, että asennossa on toivomisen varaa.



Liipaisu:

En oikein ole ikinä ymmärtänyt mitä tarkoittaa puristus vs. veto liipaisimesta. Mielestäni laukaisu tuntuu luonnolliselta, jos teen toisin se tuntuu luonnottomalta. Taktiikkanani on lisätä painetta etusormella kunnes lävähtää, yleensä tarkka laukeamishetki on itsellenikin yllätys (siis aseella..). En mielestäni nykäise. Jos koetan puristaa koko kädellä, tuntuu että ase liikkuu ja joudun jännittämään koko käsivartta. Haulikolla, jossa laukauksen on lähdettävä juuri oikealla hetkellä jyvän ohitettua kiekon, olen joskus huomannut syyllistyväni pieneen nykäykseen. Kiväärillä olen joskus huomannut sellaisen pienen "kohta-se-lähtee"-jännityksen, jolloin olen purkanut tilanteen ja ottanut omstartin. Mielestäni tulinopeuteni on aika lailla hidas, ehkä pitäisi vain puristaa/vetää reippaammin liipasimesta ettei keskittyminen ja tarkkuus häviä liian pitkän ähertämisen takia.



Patruuna:

Tähän asti olen lätkinyt pääasiassa Sako Range 8g:llä, jonka pitäisi kai olla suht tarkka tehdaspatruunaksi. S&B 11,7g FMJ teki tuon edellä mainitun neljän kasan 31 mm koossa, joten sekin ilmeisesti käy kohtalaisesti. Patruunaa enemmän tuntuu osumista haittaavan ampuja. Joskus ehkä siirryn itselataamiseen, mutta nyt ei oikein kiinnostaisi hankkia lisää romua liian pieneen kämppään ja alkaa opetella tätäkin. Luulisi Sakon riittävän siihen mihin ampujankin, muutakin aion kyllä vielä kokeilla.



Koulutus:

Ilmoittauduin Tarkka-ampuja 1:lle. En voi usko etteikö sieltä jotain jäisi käteen, muutenkin olen meinannut vapaaehtoisesti kertailla ja kun siitä saa vieläpä harrastushyödyn ja kertausvuorokaudet niin en voinut perustella miksen ilmoittautuisi.



Muu, mikä?

Olisin suuresti kiinnostunut kokeneempien ampujien parhaista vinkeistä ampumataidon kehittämiseksi, tässä vaiheessa etenkin keskittyen tähän "helppoon" lajiin eli siistiin ammuntaan hyvältä tuelta. Mitkä ovat olleet parhaita oivalluksia ja suurimpia edistysaskeleita kivisellä tiellä paremmaksi anpumasankariksi? Mikä neuvo jonkun olisi pitänyt sanoa Sinulle heti alussa?

[mjpaanan]

Jaa-a, ampumista oppii ampumalla. Piekkari on erinomainen harjoitusväline ampumisen harjoitteluun. Siinä korostuu ampujan virheet, ei tarvitse pelätä rekyyliä ja panokset on halpoja.

Turhaa sitä penkkaa kivittää .338:lla jos homma ole paketissa muuten.   :roll:



Omasta mielestä radalla käyntien määrä korreloi tuloksiin, tosin välillä on hyvä pitää myös taukoa. Perushommat kuten asento, tähtääminen ja laukaisu kyllä tulevat kun ampuu ja kiinnittää huomiota siihen mitä tekee.

Itse tykkään ampua joko tuelta tai makuulta. Ehkä jopa enemmän makuulta koska silloin saa koko vartalon lavetiksi aseen taakse ja asento on rento. Ampumaratojen penkit ja pöydät ovat mitä ovat.



Tärkeintä minusta ampumisessa on että ei säikähdä pamahdusta tai pistä silmiä kiinni ja muistaa puristaa liipaisinta rauhallisesti niin kyllä ne reiät sinne samaan paikkaan syntyy jos ase on kunnossa.

Luottamus vehkeisiin pitää olla myös ja muistaa että ei kivääri yhdessä yössä menetä käyntiään. Monesti vika löytyy kun katsoo peiliin.



Kaikenlaista muuta oheistoimintaa voi opiskella netistä, lukemalla kirjoja, käymällä kursseilla yms. TA1 kurssista on hyvä aloittaa ja jatkaa muille kursseille. Metsästys on hyvää treeniä myös ta-hommiin minusta.

[Heggis]

Liipaisu:

En oikein ole ikinä ymmärtänyt mitä tarkoittaa puristus vs. veto liipaisimesta. Mielestäni laukaisu tuntuu luonnolliselta, jos teen toisin se tuntuu luonnottomalta. Taktiikkanani on lisätä painetta etusormella kunnes lävähtää, yleensä tarkka laukeamishetki on itsellenikin yllätys (siis aseella..). En mielestäni nykäise. Jos koetan puristaa koko kädellä, tuntuu että ase liikkuu ja joudun jännittämään koko käsivartta. Haulikolla, jossa laukauksen on lähdettävä juuri oikealla hetkellä jyvän ohitettua kiekon, olen joskus huomannut syyllistyväni pieneen nykäykseen. Kiväärillä olen joskus huomannut sellaisen pienen "kohta-se-lähtee"-jännityksen, jolloin olen purkanut tilanteen ja ottanut omstartin. Mielestäni tulinopeuteni on aika lailla hidas, ehkä pitäisi vain puristaa/vetää reippaammin liipasimesta ettei keskittyminen ja tarkkuus häviä liian pitkän ähertämisen takia.

Laukaisun tuomat virheet tulee pistoolilla paljon herkemmin esille kuin esim. kiväärillä. Alla video missä nyt kärjistetysti mitä eroa vedolla (nykäisy) ja puristuksella. Nykäisyssä etusormen toka nivel liikkuu vasemmalle, kun puristuksessa se pysyy melkein paikoillaan. Kuten todettu tämä on hyvin kärjistetysti, mutta kuvastaa liipasimeen kohdistuvan voiman suuntaa. Toki välillä nykäisyn suunta on oikea ja puristusvoima kohdistuu suoraan taakse, mutta monesti ei. Ero puristuksen ja vedon voimassa on sen nopeus. Vedossa sormi saa "räjähtävän" lähdön, kun taas puristavassa voimaa lisätään tasaisesti. Ja laukaisun ei tulisi koskaan "yllättää". Haluaisitko sinä, että panttivankitilanteessa poliisin tarkka-ampuja yllättyy laukauksestaan? Eli kyllä sen laukauksen tulee lähteä silloin kun sen haluat. Mitä enemmän kuivaharjoittelet laukaisua, sitä nopeammin pystyt lisäämään voimaa tasaisella tahdilla. Alkuun hyvä harjoite on, että laukaisu lähtee 0,5-1s välillä. Eli sormi lipaisimelle ja alat hiljalleen (tasaisesti) lisäämään puristusvoimaa kunnes laukaus lähtee. Mitä tulee muun käden puristusvoimaan, niin kaikki muut sormet puristavat "samalla voimalla" kokoajan, vain etusormi liikkuu.



Videossa ensin on nykäisyjä ja sitten puristava laukaisu.

http://www.youtube.com/watch?v=d00I350O-B4">http://www.youtube.com/watch?v=d00I350O-B4

[Antero H]

Olin samassa tilanteessä vuosi sitten syksyllä, ensimmäinen luotiase jne.

Itse olen tavannut ottaa radalla ihan tähdättyjä kuivalaukauksia alkuun.

Siinä näkee kiikärin läpi heti, jos laukaistessa heilahtaa ja saa laukaisutuntuman takaisin, jos on

vaikka ollut pitkä tauko takana.

[Koheltaja]

Ja laukaisun ei tulisi koskaan "yllättää". Haluaisitko sinä, että panttivankitilanteessa poliisin tarkka-ampuja yllättyy laukauksestaan? Eli kyllä sen laukauksen tulee lähteä silloin kun sen haluat.

Mun näkökulmasta laukaisu on yleensä yllätyksen ja tarkoituksen sekoitus että se saadaan lähtemään rennosti, kun tämä on ensin opittu niin sitten aletaan hieromaan sitä tarkkaa laukaisun kohtaa. Sopivassa valaistuksessa kun laukaisun jälkeen näkee kiikarista lentävän pienen pisteen ennen rekyylin puuttumista peliin, on laukaisu onnistunut. Piekkarilla lentävä luoti näkyy selvästi mutta kyllä 300LM 1200m/s luotikin on useasti havainnoitu 300m matkalla ennen kun rekyyli täräyttää lutkun uuteen asentoon.



Rentous on avainsana ja sitä ei saa muuten kun tyhjentämällä pääkopan ja keskittymällä suoritukseen. Toisto ja sen samankaltaisuus on avainsana, pitää oppia "lukemaan" omaa ampumista ja silloin osaa tiedostaa laukaisun aikana tehdyt virheet jo ennen kun näkee osuman. Ilmakiväärillä treenataan perustekniikka, pienoiskiväärillä liipaisun rohkeus ja isolla pyssyllä toteutetaan opittuja taitoja. Piekkari on kaikista haastavin ammuttava osunnan osalta, pitkä piippuaika ei helpota tilannetta ja sen kanssa saa näkyviin liipaisun ja asennin toistojen virheet. Toki kovarekyyliset aseet on omalla tavalla myös haastavia ammuttavia mutta niiden kanssa ei taistella ampumatekniikan vaan ampujan psyykkeen kanssa.



Mulla on tapana ennen liipaisua rentouttaa kroppa mahdollisimman hyvin että jännitteitä on mahdollisimman vähän. Ampuma-asento hierotaan sellaiseksi että siinä voi pötkötellä vaikka pidempään ja asentoa ei tarvitse muuttaa ammunnan aikana. Ennen laukaisua hengitän rauhallisesti keuhkot tyhjäksi että yläkroppa rentoutuu, sormi on oppinut alkaa puristamaan liipasinta keuhkojen tyhjentyessä niin että kun palkeet on tyhjät niin laukaisu lähtee automaattisesti jos silmä kertoo maalin olevan ristikossa. Koko homma menee samalla rutiinilla laukaisusta toiseen ja vaikka koko tapahtumaketjun aikajana kulkee tiedostetusti niin siitä huolimatta laukeaminen tapahtuu yllättäen niin ettei psyyke edes kerkee tajuumaan että kohta taas kolahtaa. Jos taas ollaan ampumassa "tilanteen keskellä" eikä rauhassa radalla, niin silloin alitajunta ei ehdi miettiä rekyyliä ja laukaisu lähtee juuri silloin kun haluaa. Tämä on radalla opittujen laukauksien "yllätyksen" ja tarkoituksen lopputulos jonka hedelmiä poimitaan silloin kun ollaan ns. tilanne päällä.

[Heggis]

Mutta eihän tuo laukaus yllätä sinua? Kyllä se kohtuullisen tiedostettu että "nyt" laukaus lähtee, ja tuokin tullut treenin kautta (toisaalta, et kuvannut varsinaista liipaisua vaan mitä sitä ennen tapahtuu...). Ongelma tuossa yllätyksellisyydessä on se, että silloin et koskaan opi sitä kunnollista laukaisua. Eli kun sitten tarvitsisi ampua *nyt* niin homma ei onnistukkaan. Eli juuri siellä kisoissa sen sitten viimeistään huomaa



On monesti tullut radalla opastettua ampujia ketkä ovat saaneet tämän "yllätyksellisyys" koulutuksen. He puristavat sitä laukaisua minuutin ajan, jolloin sitten jossain vaiheessa pamahtaa. Toki he osuvat tällä tyylillä hyvin (koska yllätyksellisyys jne). Mutta kun heidän annetaan ottaa rauhassa tähtäyskuva ja sanotaan  "nyt ammu laukaus 2s sisällä" niin yllätys yllätys osumat on ihan jossain muualla kuin missä niiden pitäisi (yleensä siellä vasemmalla alhaalla). Ja tässä on syynä, etteivät he koskaan ole oikeasti opetelleet laukaisua kunnolla. He ovat opetelleet sen yllätyksellisyyden, ja se ei taas vaadi taitoa Ja tähän samaan perustuu monesti kun aloittelija ampuu ne ensimmäiset 50 laukausta pirun hyvin. Joka ainut laukaus lähtee yllätyksenä. Mutta kun aivot alkaa oppimaan, että "nyt tuossa kohdassa kun liipaisin on niin kuuluu pam", niin haasteellisuus alkaa. Aivot on siitä mielenkiintoset, että se oppii noita juttuja vaikka et sitä tahtoisi. Ja sitten ihmetellään kun osumat on ympäri taulua.



Kuten totesin, kiväärillä makuuasennosta pötkötellen tuota laukaisuvirhettä ei niin helposti huomaa. Sen takia pistoolilla ampuminen onkin niin haastavaa, kun se liipasuvirhe näkyy joka pirun kerta (ja isona virheenä)... Tämä ei toki tarkoita, että hyvä pistooli ampuja olisi automaattisesti hyvä kivääriampuja jne.

[Koheltaja]

Mä luulen että me puhutaan samasta asiasta hieman eri termein ja näkökulmin. Mä olen usein maininnut hyvän laukauksen lähtevän varkain kuin pieru kaupan kassajonossa, tällä en kuitenkaan tarkita sitä että kyse olisi minuutin tahdonalaisesta puristuksesta ja laukaus lähtee minä hetkenä tahansa. Vaan sitä että liipaisun ajankohta ja mielen/kehon rentous on harmoniassa, silloin laukaus lähtee hallitusti mutta mikrosekunnin yllärinä, ennen kun päänuppi kerkee edes tajuamaan että kohta tömähtää isosti. Tämä silloin kun reenataan ampumista ilman paineen alaisuutta, paineen alla taas keskittyminen ei ole pelkästään laukaisussa vaan laukaisu tapahtuu rutinoituneen automaattisesti haluttuna ajankohtana.