Aloittelijan kaliberi/ase?

Aloittaja Twisted, tammikuu 08, 2006, 14:34

« edellinen - seuraava »

Twisted

Terve,



Olen ajatellut aloittaa aseharrastustani pienikaliberisella pulttilukkokiväärillä. En ole siis aikaisemmin ruutiaseita omistanut, mutta olen sentään kokeillut erityyppisiä aseita. Olen puhtaasti kiinnostunut tarkkuusammunasta eikä metsälle lähtemiseen minulla ole laisinkaan intoa.



Aloittelijan on varmaankin paras aloittaa mahdollisimman pienellä kaliberilla, mutta ihan pienoiskivääri en kuitenkaan tahtoisi. Mikähän olisi tästä seuraava järkevin kaliberi tarkkuusammuntaan? Mitä halvemmalla patruunoita saa, sen parempi. Tähän asti .223 on kerännyt mielenkiintoa.



Olisi mielenkiintoista päästä ampumaan aseella sekä hahloilla että kiikarin kautta. Huomasin kuitenkin että hyvin moneista malleista puuttuu hahlot täysin, miksi näin?



Kaliberin lisäksi osaisitteko neuvoa muutamaa hyväksi todettua kohtuuhintaista mallia tai edes valmistajaa mitä kannattaisi lähteä katsomaan? Olen katsonut aseita 500-1000euron hintaluokassa, mutta aseiden laadusta ja tarkkuusammuntaan soveltuvuudesta en ole saanut juuri mitään kuvaa.



Entä mitkä olisi pääkaupunkiseudun parhaat aseliikkeet joissa voisi mennä tarkemmin tutustumaan eri malleihin ja kyselemään lisää?



Kiitokset kaikille jotka jaksavat vastailla ja auttaa vasta-alkajaa.

HJu

#1
Jos rekyyli arveluttaa niin .223 on hyvä kaliperi. Jotta se pelittäisi hyvin TA-hommissa myös raskaammilla luodeilla niin siinä olisi hyvä olla 1:9" tai 1:8" rihlannousu. Jälkimmäinen löytyy Tikka T3:sta joka muutenkin on hyvä peli. 1:9" rihlannousua löytyy Remingtoneista, Winchestereistä, Savageista ja CZ 527 Kevlar Varmintista ainakin. Joissain CZ 527:ssa on .223:ssakin 1:12" rihlannousu joka on liian loiva raskaammille luodeille.



Rata-ammuntaan .223 on oiva peli ja .222 on sekin hyvä mutta hiipuva kaliperi joten sellaista ei välttämättä kannata ostaa jos edulliset patruunat kiinnostaa ja itselataus ei ole heti alusta asti mukana kuvioissa.



Raskaspiippuinen .308 ei kovin kovasti potki, kevytpiippuinen kyllä kertoo olemassaolostaan.



Avotähtäimiä ei nykyään juuri pulttilukoissa näy koska asiakkaat ei niitä halua ja ne usein haittaavat kiikaritähtäinten asennusta riittävän alas. Rautatähtäinten puute ei ole iso puute.



Suosittelen raskaspiippuista .308 -kivääriä. Jos harrastus ei jatkukaan niin sen saa myytyä kivutta. .223 pulttilukon myyminen voi ottaa aikansa koska on vähemmän yleinen pulttilukkokaliperi Suomessa. Hyviä laitoksia ovat Tikka T3 Varmint, CZ 550 Varmint (saa myös laminaattiktukilla), Remington 700 Varmint ja nämä menee tuohon tonnin tai vähän alle hintaluokkaan kun vähän shoppailee.



Fiksuja paikkoja käydä kyselemässä ja ihmettelemässä ovat Lohjan Ase ja Osa, Kirkkonummen Erävaruste, Riistamaa ja Helsingin Asenurkka. Muitakin on mutta nämä olen hyväksi todennut.



Hyvä käytetty on validi optio koska ei aseet muutamasta sadasta laukauksesta mihinkään kulu kunhan asetta ei ole päästetty ruostumaan.
Terveisin,


HJu

Twisted

#2
Kiitokset vastauksesta.


Lainaus käyttäjältä: HJuJos rekyyli arveluttaa niin .223 on hyvä kaliperi. Jotta se pelittäisi hyvin TA-hommissa myös raskaammilla luodeilla niin siinä olisi hyvä olla 1:9" tai 1:8" rihlannousu. Jälkimmäinen löytyy Tikka T3:sta joka muutenkin on hyvä peli. 1:9" rihlannousua löytyy Remingtoneista, Winchestereistä, Savageista ja CZ 527 Kevlar Varmintista ainakin. Joissain CZ 527:ssa on .223:ssakin 1:12" rihlannousu joka on liian loiva raskaammille luodeille.


Voisitko selventää minulle termin rihlannousun tai mahdollisesti tarjota linkin sivulle joka selventäisi asiaa?

Tuota CZ 527:aa tulin katsoneeksi jo aikaisemmin ja se vaikutti mielenkiintoiselta mallilta.


LainaaRaskaspiippuinen .308 ei kovin kovasti potki, kevytpiippuinen kyllä kertoo olemassaolostaan.


Osaatko mahdollisesti verrata tähä RK62:n rekyyliin josta löytyy käyttökokemusta niin saisi hieman käsitystä potkun määrästä?


LainaaAvotähtäimiä ei nykyään juuri pulttilukoissa näy koska asiakkaat ei niitä halua ja ne usein haittaavat kiikaritähtäinten asennusta riittävän alas. Rautatähtäinten puute ei ole iso puute.


Tämäpä harmillista. No ilmeisesti kaikkea ei voi saada. Olisi tuo hauskaa välillä hahloillakin sihtailla.


LainaaSuosittelen raskaspiippuista .308 -kivääriä. Jos harrastus ei jatkukaan niin sen saa myytyä kivutta. .223 pulttilukon myyminen voi ottaa aikansa koska on vähemmän yleinen pulttilukkokaliperi Suomessa. Hyviä laitoksia ovat Tikka T3 Varmint, CZ 550 Varmint (saa myös laminaattiktukilla), Remington 700 Varmint ja nämä menee tuohon tonnin tai vähän alle hintaluokkaan kun vähän shoppailee.


Toisella foorumilla sain käsityksen, että mitä pienempi kaliberi, sen parempi. Mitä pienempi rekyyli -> sen tarkempi?

Nämä antamasi suositukset kuitenkin hieman taistelevat aikaisempia neuvoja vastaan. Varsinaisesti kaliberilla ei ole minulla kauhean suurta merkitystä, kunhan ei kasva niin suureksi, että ampuminen on epämiellyttävää. Ja tietenkin mitä huokeampi skode, sen enemmän pääsee lompakon puolesta ampumaan.


LainaaFiksuja paikkoja käydä kyselemässä ja ihmettelemässä ovat Lohjan Ase ja Osa, Kirkkonummen Erävaruste, Riistamaa ja Helsingin Asenurkka. Muitakin on mutta nämä olen hyväksi todennut.


Täytyy tsekata kys. paikat. Ainoa missä on tullut käytyä on Jokelan Terä-Ase keskus josta olen lähinnä heittoveitsiä ostanut.


LainaaHyvä käytetty on validi optio koska ei aseet muutamasta sadasta laukauksesta mihinkään kulu kunhan asetta ei ole päästetty ruostumaan.


Tämä oli itseasiassa yksi asia jota minun piti kysyä. Eli jos saan valittua sopivan mallin, voisin alkaa kyttäämään käytettyä yksilöä.

jartsu

#3
HJu:n kanssa yhtä mieltä kaliperista 308 mutten aseesta T3, koska CIP mittainen lipas ei anna mahkuja patin muokkaukselle jos itse lataa tarkkuus latauksia.(mutta riittävä tarkkuus harjoitteluun.)



Tarkkuushan tässä oli kyseessä ja kuitenkin se on päällimmäisenä jos ura kääntyy itse lataajan arkeen ja tarkkuutta kaivetaan aseesta.



T3 kyllä käy rihla lähdöllekkin kun yksitellen patit lataa (näin kaivoin yhdestä uudesta hyvän tarkkuuden esiin. )



Mutta varmint eli paksu piippu olisi se paras vaihto ehto.



Kaliperi myös jos sattuu kutittaa muutakin ampumaan.(jälleen myynti)



Potku on lievempi kuin haulikko mutta hieman enemmän kuin RK eli ei juuri paljon.(paksu vielä lievempi)



Muut HJu sanoikin jo

espo

#4
Niinsanottu 'ruotsinmauseri' -kaliiperi eli 6,5*55SE joka käyttää noin 6,5 mm:n halkaisijaltaan olevia luoteja on myös hyvä valinta, eli mieto rekyyli, kaupan patruunoita tarjolla ja soveltuu 308 winchesteriä paremmin pitkänmatkan (yli 600 metriin) ammuntaan. Suomessa ei ihan niin yleinen kuin 308, mutta tarpeeksi yleinen että jälleenmyyntiarvoa on käytetyllekin. Ja käytettyjä aseita on liikkeellä. T:JE

Twisted

#5
Lainaus käyttäjältä: jartsuTarkkuushan tässä oli kyseessä ja kuitenkin se on päällimmäisenä jos ura kääntyy itse lataajan arkeen ja tarkkuutta kaivetaan aseesta.


Patruunoiden itselataamisesta minulla ei ole mitään käsitystä. Ilmeisesti patruunat tulevat halvemmiksi kuin kaupas valmiiksi ostetut? Mitä patruunoiden lataamiseen tarvitaan ja onko se kuinka työlästä? Entä onko tässä jotain vaaroja?


LainaaPotku on lievempi kuin haulikko mutta hieman enemmän kuin RK eli ei juuri paljon.(paksu vielä lievempi)


Olen ampunut vain kaverini hyvin vanhalla rinnakkaispiippuisella haulikolla jossa oli todella suuri rekyyli verrattuna RK:hon  :)



Tällä hetkellä kiinnostavia malleja tuntuisi olevan CZ:n 527 ja 550, Winchester Model 70 sekä Tikka T3. Ehkäpä myös Remington 700, mutta malleja on niin paljon etten ole päässyt niistä juuri mihinkään käsitykseen.

Myös tuosta http://www.winchesterguns.com/prodinfo/catalog/category.asp?cat=001C">Winchesteristäon hyvin paljon eri variaatioita, löytyykö näistä tuota mainittua raskaspiippuista versiota? Tulin myös huomanneeksi .223 mallin tiedoista "Rate of Twist 1 turn in 10"", joka ilmeisesti ei ollut kovinkaan toivottava arvo? Mitä huomioitavaa olisi .308 Win aseiden tiedoissa?



En tiedä kuinka paljon ampujille yleensä merkkaa aseen ulkonäkö, mutta minulle se on ainakin iso asia. Ase pitää olla ehdottomasti omaan mieleen, jotta sillä tekee edes mieli lähteä ampumaan. Itse en pidä puutukkisista aseista vaikka yleensä puuesineistä pidänkin, mutta aseissa se ei mielestäni kovinkaan hienolta näytä. Musta pinta on taas hyvin paljon mieleeni.

Mielestäni esimerkiksi http://www.sako.fi/trg_22.html">Sako TRG-22 ja http://www.czub.cz/index.php?p=32&idp=3&ids=10&idz=47&lang=en">CZ 750 ovat todella hienoja aseita. Valitettavasti vain pitkälti yli oman budjettini.

Twisted

#6
Lainaus käyttäjältä: espoNiinsanottu 'ruotsinmauseri' -kaliiperi eli 6,5*55SE joka käyttää noin 6,5 mm:n halkaisijaltaan olevia luoteja on myös hyvä valinta, eli mieto rekyyli, kaupan patruunoita tarjolla ja soveltuu 308 winchesteriä paremmin pitkänmatkan (yli 600 metriin) ammuntaan. Suomessa ei ihan niin yleinen kuin 308, mutta tarpeeksi yleinen että jälleenmyyntiarvoa on käytetyllekin. Ja käytettyjä aseita on liikkeellä. T:JE


Tätä kaliberia ehdotettiin myös toisella foorumilla. Voisihan tuokin yksi vaihtoehto olla. Hieman olen yrittänyt asetalon sivuilta eri patruunoiden hintoja vertailla, mutta hieman hankalalta tuntuu kun valmistajia ja malleja on aika useita. .223 on ainakin reilusti halvempi kuin .308, ja asettuisiko tuo 6,5x55 siihen väliin?

Tuo yli 600 metriä kuulostaa sinänsä aika turhalta, sillä en usko että pääsen missään tuollaiselle radalle ampumaan. (?)

jartsu

#7
Unohda 6.5X55 kun olet osto patruunoilla.



Patruunoiden saatavuus ja hinnat:



223 Loimaa:



Patruuna cal 223 A3627718 American Eagle 3.6g fmj 45,00

Patruuna cal 223 Seller & Bellot S & B 3,6g FMJ 26,28



308 Loimaa:



Patruuna cal 308 FOM FOM 34,50

Patruuna cal 308 126530 Igman 9,7g fmj 62,36

Patruuna cal 308 LA4317616 Lapua D47 kv 12 gr 76,00

Patruuna cal 308 LA Lapua Forex 12g 204,20

Patruuna cal 308 LA4317189 Lapua Mega 12 g 87,50

Patruuna cal 308 LA4317498 Lapua Mega 9.7 gr 95,95

Patruuna cal 308 LA4317506 Lapua Mira 12 gr 83,90

Patruuna cal 308 LN317101 Lapua Naturalis 11.7g 190,00

Patruuna cal 308 LA4317515 Lapua Scenar 10.85 GB422 105,00

Patruuna cal 308 LA4317523 Lapua Scenar 12g GB432 115,23

Patruuna cal 308 LA4317340 Lapua Subsonic 13g B416 131,50

Patruuna cal 308 LA4317301 Lapua SWift A-Frame 10,7 262,71

Patruuna cal 308 LA4317303 Lapua Swift Scorocc 10,7 210,04

Patruuna cal 308 LA4317527 Lapua Trainer FMJ 8 GR 56,00

Patruuna cal 308 17062020000 Nato 9.3 31,00

Patruuna cal 308 N17636-2 Norma Alaska 11.7 gr 118,00

Patruuna cal 308 NO17622-0 Norma Jaktmatch 9,7g 96,00

Patruuna cal 308 N17635-2 Norma Nosler 11.7 gr 165,00

Patruuna cal 308 NCCO176752 Norma Oryx 11.7g 126,00

Patruuna cal 308 NCCO176122 Norma TXP 10.8g 165gr 241,00

Patruuna cal 308 N17660-2 Norma Vulkan 11.7 gr 118,00

Patruuna cal 308 SAP629025A Sako 225A ov 10.1gr 225A 93,00

Patruuna cal 308 SAP629027A Sako 227A ov 13 gr 227A 120,00

Patruuna cal 308 SAP62236A Sako 236A ov 11.7gr 226A 95,00

Patruuna cal 308 SAP629120A Sako Rancer 8 gr 55,50

Patruuna cal 308 SAP629046A Sako Super Rance 6.6g



6.5X55se:



Patruuna cal 6.5 x 55 SakoP619020E 6,5x55 120E ov 10.1g 71,50

Patruuna cal 6.5 x 55 SakoP619118E 6.5x55 Rance 61,00

Patruuna cal 6.5 x 55 LA4316021 E471 Mega 10.1g 91,00

Patruuna cal 6.5 x 55 FNM FNM 55,80

Patruuna cal 6.5 x 55 La4316030 Lapua Scenar GB458 9,0g 80,75

Patruuna cal 6.5 x 55 LA4316033 Lapua Trainer 6.5 70,00

Patruuna cal 6.5 x 55 N16562 Norma Oryx 10,1g 131,15

Patruuna cal 6.5 x 55 NCO165522 Norma Alaska 10.1g 118,00

Patruuna cal 6.5 x 55 N16527-0 Norma Jahtmatch HP 102,00

Patruuna cal 6.5 x 55 N2893268 Norma Nosler 9.1g 176,00

Patruuna cal 6.5 x 55 N13556 Norma Vulkan 10.1g





Tässä syy että kannattaa miettiä sitä kaliperia.



Tässä otanta vain tuolta mutta aivan sama mistä katsot niin sama tilanne.



223 kuulat ovat pirun tuuli herkkiä jolloin vetävät pirusti sivuun 6.5/308 verrattuna.



mutta 308 pitää pintansa myös 600m kisassa.(huomioi erikseen rakennetut/tehdas aseet)

Twisted

#8
Tuo Tikan T3 Varmint vaikuttaisi hyvin mielenkiintoiselta vaihtoehdolta ja näyttäisi olevan saatavissa hyvin monessa eri kaliberissa.



Small   222 Rem*, 223 Rem

Medium   22-250 Rem, 243 Win*, 7mm-08 Rem*, 308 Win

Std. Long    25-06 Rem*, 6.5x55 SE*, 270 Win, 30-06 Sprg*, 9.3x62*

Short Magnum   270 WSM*, 300 WSM*

Std. Magnum   7 mm Rem Mag*, 300 Win Mag*, 338 Win Mag*



Onko tässä muita järkeviä vaihtoehtoa aikaisemmin mainittujen lisäksi?



Edit: Sen verran koetin itse ottaa selvää, että moni noista hieman vähemmän yleisistä kalibereista on kyllä hyvinkin kalliita patruunoiltaan.



.223 kyllä kiinnostaisi hintansa puolesta. Pitäisi varmaankin suunnata johonkin alan liikkeeseen keskustelemaan.



Olen myös samalla silmäillyt erilaisia kiikarintähtäimiä joita näyttäisi löytyvän ihan sadasta eurosta jopa tuhansiin euroihin. Miten on, saako tuollaisella 200-300euron panostuksella hyvää kiikaria? Ja osaisiko joku mainita merkkejä mitä tuossa hintaluokassa kannattaisi katsastaa? (Tasco?, Bushnell?, Shirstone?)

espo

#9
223 (käytännössä 223 remington aseista varmaan 99,999% hyväksyy 99,99% 5,56 NATO-kaliiperin patruunoista, eli halvahkoa kokovaippaluotia hieman eri painoisina, riippuen siitä minkäaikakauden ylijäämästä tai NATO-halpakopiosta on kyse) ollee halvin ampua jos ei lataa itse, mutta myös 308 (sama juttu kuin 223lla tälläkin tuon NATO-ylijäämän kaliiperissa 7,62*51 NATO suhteen siinä yhteensopivuudessa) on halpa ampua verrattuna tarkkuus- tai metsästyspatruunoiden kaupanhintoihin, jos ampuu ns. ylijäämäpatruunaa. 6,5*55:teenkin löytyy jotain halpispaukkuja, mutta huonommin. Ylijäämä/halpispaukuilla ampuu ihan hyvin jos sattuu löytämään aseessaan käyvän merkin tai erän. Kilpailemaan niillä ei kannata lähteä, mutta harjoitteluun ja 'hupiammuntaan' esim NATO-ylijäämä käy ihan hyvin, tyypillisesti noin 10 laukauksen osumakuviot ylijäämäpatruunoilla ovat jonkinverran isompia halkaisjaltaan kuin tuoreilla tarkkuuspatruunoilla, yleistyksenä (jota ei kannattaisi oikeastaan tehdä koska siitä joku kuitenkin herjaa jotain...)voisi sanoa että ylijäämällä kasat on halkaisijaltaan tuplasti sitä mitä helposti hyvillä tarkkuuskuulilla  tai aseeseen sovitetuilla itseladatuilla patruunoilla saavutetaan. Eli osumatarkkuus vaatimukset, jotka asetat, määräävät myös laukausten hinnan...ja valitettavasti tähtäimeen pitäisi panna rahaa saman verran kuin aseeseenkin...jos haluat että tähtäin toimii niin kuin on luvattu ja että se on ominaisuuksiltaan kelvollinen maastossa, suomalaisissa kosteissa keleissä ja pakkasessa mukana raahaamista ajatellen, eikä heti ole jumissa, huurussa tai hajonnut ennen aikojaan aseen rekyylin vaikutuksesta...

jartsu

#10
Kyllä se niin on että noi pikku kalipereiden osuma tarkkuus on 22PPC 6mmPPC ja sitten isommat kaliperit.



223 ja 22-250(äkäsempi, ja minulla) niin kyllä noihin mitä niihin voi käyttää kuulia, niin tuuli vie kuulaa mukaansa.



308 ehdottomasti ja siihen saa niin paljon eri patruunoita että ei kannattais kääntyä siihen 223 puoleen mutta sinä sen päätät ja kun olet siihen 223 kyllästynyt et saa siitä enää paljon rahaa ja sen rahan erotuksella saa paljon 308:n pateja joten säästöä ei tule isossa juoksussa.



Tuolta tai JPR-Company myy halvimmat luupit tänä päivänä suomessa.



käytä ennemmin se 300€ kiikariin kuin vähemmän+jalat noin 100€

Twisted

#11
Saisi tuossa patruunan hinnassa ja laadussakin löytyä se kultainen keskitie. Ei sitä viitsisi pilata osumamahdollisuuksia surkealla patruunallakaan, mutta toisaalta ei ampumisesta viitsisi hirveitä summia maksaa.



Voisin tähän ottaa vertailtavaksi Lohjan Ase & Osassa myytäviä patruunoita:



Lapua .223 Remington  4,5 Scenar     0,80 €  / kpl

Sellier & Bellot .223 Remington  3,6 FMJ    0,28 € / kpl

American Eagle .223 Remington 3,6 FMJBT    0,24 € / kpl



Nato     .308 Win    9,5 FMJ     0,35 €  / kpl

Federal  .308 Win    10,7 Trophy Bonded    2,50 € / kpl

Norma    .308 Win    10,9 HPBT Diamond Line    1,35 € / kpl

Norma    .308 Win    10,7 Swift A-Frame    2,50 € / kpl

Lapua    .308 Win    8,0 FMJ    0,50 € / kpl

Sellier & Bellot    .308 Win 11,7 Sierra GameKing    0,80 € / kpl

Norma    .308 Win    11,7 Oryx    1,30 € / kpl

Norma    .308 Win    12,3 HPBT Diamond Line    1,40 € / kpl

Lapua    .308 Win    12,0 Mega    0,85 € / kpl

Sellier & Bellot    .308 Win    9,5 FMJ    0,40 € / kpl

Lapua    .308 Win    12,0 Scenar    1,20 € / kpl

Norma    .308 Win    9,7 FMJ    0,50 € / kpl

Lapua    .308 Win    11,7 Naturalis    1,85 € / kpl



Tarjontaahan .308:lle näyttäisi löytyvän vaikka kuinka ja paljon. Myös hintahaarukka on aika huima. Halpaa skodea näyttäisi löytyvän tuo aikaisemmin mainittu Nato 9,5 , Lapua 8,0 , S&B 9,5 , Norma 9,7.

Euron per laaki kuulostaa jo aika huimalta, jotenka nuo asettuisi vielä minun mielessäni kohtuulliseen hintaluokkaan. Miten kommentoisitte noita listattuja halpapatruunoita? Löytyisikö noista sitä "halpaa ja hyvää" mitä aina kaikki on etsivinään? (jos jollain siis on noista kokemuksia)

SO

#12
Viime vuoden jossain ASE-lehden numerossa oli patruunatesti (ylijäämä tms. halvat) joka oli ammuttu paksupiippuisella tikalla. Sako 8g Range taisi olla selvästi paras. Käy kirjastossa etsimässä jos lehti löytyy. Range taitaa maksaa jotain 50-60snt laaki ja lähelle niillä pärjää jos sattuu aseessa käymään. Osumat maksaa.

Pantteri

#13
Terve,



Tätä voisi myös suositella... Savage 10 FP



http://world.guns.ru/sniper/sn49-e.htm">http://world.guns.ru/sniper/sn49-e.htm



Savageen kun hommaat toimivan suujarrun niin ei pitäisi olla liian paha rekyyli ja pysyy hyvin vielä budjetissa, eikä tuo ulkonäkökään välttämättä paha ole.



Kaliberi valikoimaakin löytyy mukavasti, 308win kivääreitä löytyy täällä kirjoitteilijoiltakin (voisit päästä vaikka koeampumaankin) mutta löytyy toki valikoimistakin 223Remkin.



Samoilta sivuilta pääset selailemaan muitakin kivääreitä. 8)
Turvallisuus kaiken A ja O

Lupo

#14
Pantterin kanssa samaa mieltä , eli Savage 10 FP:n voi lisätä listalle asehankintaa suunnitellessa.

Tosin kokemusta em pelistä vasta jokunen sata laukausta cal .308:lla.  :)