Lintuluoti

Aloittaja K.Helin, lokakuu 13, 2012, 21:08

« edellinen - seuraava »

Ruben

#45
Tekisi mieli käyttää 6,5x55:ssa 8g tai 9g Scenaria kun käy ehdottomasti parhaiten minun Sauer 202:ssa mutta täälläkin esillä olleet lintujen poksahtelut vähän arveluttaa. Asian selvittämiseksi tein pientä testiä 9g Scenarilla (vo n.800m/s) ja 8g Scenarilla (v0 n. 870m/s) ja lisäksi Lapuan B343 (v0 n. 800 m/s), S341 (v0 n. 880 m/s) sekä Norman 7,8g FMJ (v0 n. 800 m/s). Luodit ammuttiin muutaman päivän vettyneeseen sanomalehtinippuun, jonka paksuus oli 21 cm, ampumamatka oli 150m.

Pienin ulostuloreikä tuli yllätäen 6,5g:n S341:llä, noin pari senttiä. Muut kokovaipat tekivät noin 3-4 cm ulostuloreiän. Scenarit tekivät molemmat liki samanlaiset reiät, 8g:n reikä oli ehkä aavistuksen suurempi. Reiät olivat vaikuttavan näköisiä, halkaisijaltaan n. 10-15 cm. Kuviakin minulla on aiheesta vaan enpä osaa niitä tähän liittää.

Luodin palasia oli nipun takana eli voisi ajatella, että Scenarit hajosivat murusiksi kun ei takapenkassakaan pöllähdystä näkynyt. Nippua purkaessani näytti sille, että eri luotien reiät olivat liki samankokoiset n. 5-6 cm syvyydellä osuumakohdasta mutta sitten Scenarien reiät alkoivat kasvaa ollen 10 cm:n kohdalla reilut tuplasti kokovaippojen luokkaa.

No mitä tästä voisi sitten päätellä: jos ampuu sanomalehtiä noilla luodeilla niin Scenarit tekee isompia reikiä. Mitenköhän käyttäytyvät sitten linnussa?

M31

#46
Käväskää ampumassa lokkeja ja variksia noilla lintuvermeillä, tässähän on hyvin aikaa.

juhani

#47
Lainaus käyttäjältä: RubenTekisi mieli käyttää 6,5x55:ssa 8g tai 9g Scenaria kun käy ehdottomasti parhaiten minun Sauer 202:ssa mutta täälläkin esillä olleet lintujen poksahtelut vähän arveluttaa. Asian selvittämiseksi tein pientä testiä 9g Scenarilla (vo n.800m/s) ja 8g Scenarilla (v0 n. 870m/s) ja lisäksi Lapuan B343 (v0 n. 800 m/s), S341 (v0 n. 880 m/s) sekä Norman 7,8g FMJ (v0 n. 800 m/s). Luodit ammuttiin muutaman päivän vettyneeseen sanomalehtinippuun, jonka paksuus oli 21 cm, ampumamatka oli 150m.

Pienin ulostuloreikä tuli yllätäen 6,5g:n S341:llä, noin pari senttiä. Muut kokovaipat tekivät noin 3-4 cm ulostuloreiän. Scenarit tekivät molemmat liki samanlaiset reiät, 8g:n reikä oli ehkä aavistuksen suurempi. Reiät olivat vaikuttavan näköisiä, halkaisijaltaan n. 10-15 cm. Kuviakin minulla on aiheesta vaan enpä osaa niitä tähän liittää.

Luodin palasia oli nipun takana eli voisi ajatella, että Scenarit hajosivat murusiksi kun ei takapenkassakaan pöllähdystä näkynyt. Nippua purkaessani näytti sille, että eri luotien reiät olivat liki samankokoiset n. 5-6 cm syvyydellä osuumakohdasta mutta sitten Scenarien reiät alkoivat kasvaa ollen 10 cm:n kohdalla reilut tuplasti kokovaippojen luokkaa.

No mitä tästä voisi sitten päätellä: jos ampuu sanomalehtiä noilla luodeilla niin Scenarit tekee isompia reikiä. Mitenköhän käyttäytyvät sitten linnussa?

linnunhan saa räjäytettyä luodilla kuin luodilla,mutta faktaa on että scenar kestää lintu osuman hienosti ja ei räjäytä lintua oikein sijoitettuna,itse en muuta luotia tarjoa enää siivekkäille.

hpa

#48
FAKTAA on se että scenar 10 g on koppelon räjäyttänyt. Vastaavasti olen 10,85 Sierra match king:llä ampunut lukuisia metsoja ja teeriä eikä ole räjähtänyt kertaakaan vaan siisti reikä sisään ulos. JOs jollain on muullaisia kokemuksia niin sitten on mutta tämä on minun kokemukseni. Scenaria jatkossa peto-eläimille ja SMK syötäville linnuille!

Poikma

#49
Eripainoisilla/erikaliiperisilla Scenareilla pitkästi toistakymmentä teertä ampunut, eikä yksikään ole räjähtänyt.

Räjähtämisiä sattuu/on sattunut kaiken tyyppisillä luodeilla, myös ihan "oikeilla" kokovaippaluodeilla.

Jos luoti osuu ennen lintua oksaan tai osuu sopivasti siipiluuhun tms. niin seurauksena saattaa olla räjähtäminen oli luoti sitten minkä tyyppinen tahansa. Suurempi nopeus varmaan myös edesauttaa näitä räjähtämisiä.

Scenar ja SMK lienevät rakenteellisesti niin lähellä toisiaan että on kyllä aika vahva yleistys sanoa että Scenar räjäyttää mutta SMK ei..... :think:

Ärmätti

#50
ei vaan FAKTAA on se ettei kyseisä luoteja ole suunniteltu eikä valmistetu niin että niiden terminaaliballistinen käyttäytyminen olisi aina samanlaista. Osa hajoaa jo gelatiinissakin mutta erittäin suuri osa läpäisee 15cm blokin kauniisti

hpa

#51
Lainaus käyttäjältä: PoikmaEripainoisilla/erikaliiperisilla Scenareilla pitkästi toistakymmentä teertä ampunut, eikä yksikään ole räjähtänyt.

Räjähtämisiä sattuu/on sattunut kaiken tyyppisillä luodeilla, myös ihan "oikeilla" kokovaippaluodeilla.

Jos luoti osuu ennen lintua oksaan tai osuu sopivasti siipiluuhun tms. niin seurauksena saattaa olla räjähtäminen oli luoti sitten minkä tyyppinen tahansa. Suurempi nopeus varmaan myös edesauttaa näitä räjähtämisiä.

Scenar ja SMK lienevät rakenteellisesti niin lähellä toisiaan että on kyllä aika vahva yleistys sanoa että Scenar räjäyttää mutta SMK ei..... :think:

Scenarin ja SMK perusrakenne on toki melko samanlainen mutta isot pojat kertoo että seinämä vahvuus on erilainen. Ja varmaankin materiaalikovuuksillakin on merkitystä?

K.Helin

#52
Syksyn ensimmäinen sorsa tuli eilen ammuttua Scenarilla. Sisäänmenoaukko oli aivan siiven tyvessä. Ulostuloaukko oli hieman toisen siiven takana. Ei räjähdystä. 8) Tämä on ensimmäinen kerta kun näin kävi. Pitänee yrittää vastaavanlaisia osumia jatkossakin.

mjpaanan

#53
Tälle syksylle ammutut 5 teertä on tullut alas puusta 175gr Sierra Machkingillä 824m/s etäisyyksille 100-250m.

Havaintona on ollut että mikäli lintu on istunut viistosti niin ulostuloreikä on vähän isompi kuin jos lintu on istunut täysin sivuttain, mutta jotenkin ne pitää alas sieltä saada.

Tosin 250m ammuttu teeri kyllä näytti aika pahalle vaikka istui sivuttain kun luoti oli ulostulessaan osunut siiven tyveen ja siipi oli ottanut samalla osumaa mutta lihat olivat kaikesta huolimatta ok.

Noilla ajattelin ampua jatkossakin tai sitten 175gr Scenarilla kunhan niitä saa tuplattua ja vähän käyntiä testattua.
PAUTAC-asetarvikkeet

haivula

#54
Ei ole oikein tahtoneet kytishommat luonata, eli otoksia ei ole tullut.

Tänään kuitenkin ensimmäinen Teeri reiluun sataan metriin n. 850 ms lähtevällä molyscenarilla. Käsittääkseni osumisnopeuden pitäisi jäädä juuri alle 800 ms.

Lintu istui viistosti kohti. Aika sotkuiselta ulostulo vaikutti. Täytyy vetää kumihanskat käteen ja ryhtyä tutkimuksiin. Ampuja ja motiivi on jo tiedossa  :D
\"Mistäs jos opetettelisit ampumaan?\"

puuppa

#55
Bergerin VLD targettia en linnulle sellaisenaan suosittele. Tekee ikävää jälkeä yli 200m matkoillekkin. Ulostuloreikä pahimmillaan golfpallon kokoluokkaa. Luoti siis 6mm 105gr, V0 siellä 880 tienoilla.

haivula

#56
Lainaus käyttäjältä: haivulaEi ole oikein tahtoneet kytishommat luonata, eli otoksia ei ole tullut.

Tänään kuitenkin ensimmäinen Teeri reiluun sataan metriin n. 850 ms lähtevällä molyscenarilla. Käsittääkseni osumisnopeuden pitäisi jäädä juuri alle 800 ms.

Lintu istui viistosti kohti. Aika sotkuiselta ulostulo vaikutti. Täytyy vetää kumihanskat käteen ja ryhtyä tutkimuksiin. Ampuja ja motiivi on jo tiedossa  :D

Kyllähän se oli räjähtänyt, eli oikean puolen täkässsä oli keskellä golfpallon kokoinen reikä. Aluksi näytti siltä että luoti itsessään oli aiheuttanut räjähdyksen, mutta kun preparoin täkkää irti, huomasin että luoti oli osunut luuhun ennen täkkää, eli tässä syy. Veikkaan että jälki olisi ollut samaa kaliberista / luodista riippumatta. 2-3 senttiä liian alas oli osuma tullut ja olihan siinä vähän huonoa tuuriakin matkassa. Ko. luu siis se siinä "toivomusluun" yläpuolella. Onkohan muuten jossain kuvaa teeren luustosta? Periaatteessa vähän alemmaskin ammuttuna olisi varmaan lintu jäänyt siihen.
\"Mistäs jos opetettelisit ampumaan?\"

mjpaanan

#57
Lainaus käyttäjältä: haivula

Tuossapa uusi kuva vuodelta 1879-1897. Kuvassa myös metson pää.

http://www.sil.si.edu/PAID/fullsize/39088007055601/39088007055601_0127.jpg">

l. http://www.sil.si.edu/imagegalaxy/imagegalaxy_imageDetail.cfm?id_image=52812355">http://www.sil.si.edu/imagegalaxy/image ... e=52812355">http://www.sil.si.edu/imagegalaxy/imagegalaxy_imageDetail.cfm?id_image=52812355
PAUTAC-asetarvikkeet

haivula

#58
Lainaus käyttäjältä: mjpaanan

Kiitos kuvasta. Se oli tuo toivomusluun ja selkärangan välissä ollut luu joka oli räjähtänyt.
\"Mistäs jos opetettelisit ampumaan?\"

jusuha

#59
Tervehdys

Olen ampunut 10g scenulla vo860 m/s teeriä, hanhia, kettuja, teeret 50m-200m, jälki on aina ollut siistiä , sormen mentävä reikä molemmin puolin , paitsi ketussa jossa enemmän massaa niin ulostuloreikä iso.

Kun käytin aikaisemmin d46:sta 11g niin monta kertaa sai teertä etsiä kun ei pudonnut puun juurelle, scenarilla ammuttu löytyy aina puun juurelta. Tosi hyvä lintuluoti ja toimii vahinkoeläimissäkin.