Kuinka päästä tarkka-ampujaksi armeijaan?

Aloittaja rajalamarko, helmikuu 04, 2006, 17:47

« edellinen - seuraava »

PNo

#45
Itse palvelin sata vuotta sitten sissiK:ssa ja tampiksi pyydettiin vaikken halukkuutta mitenkään osoittanut. Silmälaseista ei silloin sanottu muuta kuin että pitää olla varalasit näreessä mukana.

Tosin 'toimenkuvaan' tuli mukaan myös asekäsittely-/ampumakoulutuksen pitämistä seuraavalle sukupolvelle mutta se tuskin liittyi tamppi/rilli asiaan.



Pete
Taistelutilanteessa tarkka-ampujat voidaan jakaa kahteen ryhmään; hyvät ja kuolleet

JPa

#46
Olen sijoitettuna rajajääkärikomppanian komentojoukkueen TA-au:ksi ja katselen maailmaa lasien läpi. Ei ole ollut este suuntaan tai toiseen, myöskään kertausharjoituksissa. Piste.



-J-
Kuulkaa korpeimme kuiskintaa..

LSa

#47
Suosittelin lasien hankkimisen unohtamista, koska kyseisen henkilön näkö oli normaali. Ilman muuta, jos valittavana on kaksi MUUTEN YHTÄ TAITAVAA tarkka-ampujakandidaattia niin valitsisin sen jolla ei ole silmälaseja.





Harvassa yksikössä ehditään väki tutkia sen verran perusteellisesti ennen valintoja, että tiedettäisiin oikeasti tyyppien toimintateho tarkka-ampujana. Valinnoissa siis käytetään sinne-päin-mittareita jotka eivät äkkiä katsottuna välttämättä tunnu reiluilta tai edes oikeilta. Esim. metsästätkö? Oletko koskaan halunnut olla kukkakauppias? Cooper-tulos. Kiristääkö vanne päätäsi? Ammuntatulokset. Näkökyky. Harrastukset. Jne.





Kaikkia ei kannata kouluttaa tarkka-ampujiksi. Muut hommat ovat aivan yhtä arvokkaita. Pääasia, että pyrkii kehittymään tehtävässään oli se sitten mikä tahansa. Suhtaudu siis muihin ehdotuksiin rauhallisesti, kun käytte vaihtoehtoja läpi.





Kannattaa tosissaan harkita minkälaista kuvaa antaa itsestään. Pyrkyreitä, toisten ansioilla eteenpäin meneviä ja vain omaa asiaansa ajavia ei armeijassa arvosteta. Sotiminen on tiimipeliä, myös tarkka-ammunta.





Kannattaa olla oma rehellinen itsensä ja unohtaa spekulointi siitä mitä joku kouluttaja asiasta EHKÄ ajattelee. Jos metsästät, kerro siitä (huom. tietyillä alueilla KAIKKI MIEHET metsästävät). Jos et metsästä niin aloita se menemällä metsästäjäntutkintoa suorittamaan. http://www.riista.fi/?group=16&mag_nr=1">http://www.riista.fi/?group=16&mag_nr=1





Jos kuulut tarkka-ampujakiltaan niin tuo se esiin sopivassa paikassa. Jos olet mukana vapaaehtoisessa maanpuolustustoiminnassa niin kerro siitä.





Parasta on mainita edellisistä asioista jatkoa koskevissa haastatteluissa tai lomakkeissa. Älä liioittele. Jos kerrot harrastavasi jotain niin anna rehellinen kuva tasostasi. Turhaa henkselien paukutusta ei arvosteta, mutta ei myöskään liian huonon itsetunnon omaavia.





Vaatimattomuus ja hyvät näytöt ovat ne millä pääsee pitkälle.





Tarkka-ammunnan taitojen ylläpitämiseen eivät kertausharjoitukset riitä. Siksi niihin hommiin valitaan mielellään väkeä jotka harrastavat asioita niin, että taidot säilyvät ja kehittyvät. Ja jos valintoja tekevät eivät tiedä mitä harrastat niin ne valitsevat jonkun sellaisen jonka tiedetään olevan harrastuksiltaan tarkka-ampujaksi sopiva.

SO

#48
Mitä suomalaisen tarkka-ampujan fyysiseen kokoon tuleen niin se noudattelee näköjään gaussin käyrää hyvinkin pitkälti. Pikaisella analyysillä voi todeta että:



2,1% on kokoa S

5,1% on kokoa M

21,2% on kokoa L

37,7% on kokoa XL

23,7% on kokoa XXL

10,2% on kokoa XXXL



Eli miesten laji...

 :wink:

[Scout]

#49
Lainaus käyttäjältä: SOMitä suomalaisen tarkka-ampujan fyysiseen kokoon tuleen niin se noudattelee näköjään gaussin käyrää hyvinkin pitkälti. Pikaisella analyysillä voi todeta että:



2,1% on kokoa S

5,1% on kokoa M

21,2% on kokoa L

37,7% on kokoa XL

23,7% on kokoa XXL

10,2% on kokoa XXXL



Eli miesten laji...

 :wink:


Ton perusteella pitää alkaa kasvattaa sitä reserviläismahaa  :wink: ... jos nyt aloittaisin todella raskaan ja intensiivisen massaharjoittelun niin koko voisi muuttua 2kk aikana koosta XS-M   :lol:

KSa

#50
Ja sitten jos väärässä paikassa / väärälle henkilölle tuo julki olevansa mukana reserviläistoiminnassa ja TA-touhuissa, niin loppupalvelus sujuu mukavasti soppatykin äärellä. Suhtautuminen vapaaehtoiseen toimintaan ja pelot liiasta innokkuudesta vaihtelevat laidasta laitaan PV:ssä. Toivottavasti sinulla käy tuuri kapiaisten suhteen.



OFF TOPICIA:



Varusmiespalvelus on helppoa aikaa: Majoitus, ruokailut ja vaatetus talon puolesta ja ohjelmaakin järjestetty päivien ratoksi. Päälle vielä lomat ja päivärahat. Sitten jotkut laskevat jotain TJ:tä ja on olevinaan kiire reserviin. Asenteesta on kiinni paljonko saat irti palvelusajan mahdollisuuksista.

HJu

#51
SO:n tilastomallia pitää sen verran kritisoida että tuo kuvaa lähinnä RESERVILÄIS-tarkka-ammunnan harrastajien kokojakaumaa.



Tyypillisesti varusmies on inttiin mennessään kevyempi kuin sieltä tullessaan ja lähtiessäänkin huomattavattavasti kevyempi kuin 15 vuotta myöhemmin :-)



Tosin on kyllä myönnettävä että tänä kesänä on pistänyt silmään että koko kansa on kyllä turvonnut jopa 1990-luvun ajoista aika selvästi. Silmiinpistävintä on kyllä 10-15 vuotaiden nuorten vaakasuuntaan suuntaan leviäminen jo peruskouluaikana. Napapaitojen aikana ei tarvitse olla suuri guru huomatakseen että elintasoa on valunut koko kansaan vauvasta vaariin :-)
Terveisin,


HJu

Willeri

#52
Kylläpäs miltei säikähdin. Kaveri oli tässä MPK ry:n kurssilla..mikä lie. Kuitenkin siellä ollut kouluttaja vai kaksikin sanoi, että alokasaikana vai peräti koko armeija aikana tuli ammuttua 1 tai 2 lippaallista rynkyllä!?(kovilla)



Ei oikein tunnu kovin viksulta, tuon perusteellahan suomen sotilaat(suurin osa) eivät osaa ampua pätkääkään...Jos oikein ymmärsin niin toinen näistä koulutajista on jonkin sortin sissi ja toinen jonkin sortin jääkäri erikois/laskuvarjo?



Paljonkos sitä on sakki ampuillut armeijassa?



ihmetyttää, että miten noilla laukaus märillä mitään ampumataito tasoa voidan mitata.

Jos itte pääsee sitten ampumaan sen ruhtinaalliset 2 lippaalista niin miten ihmeessä sitä voi kuvitella pääsevänsä tarkka-ampujaksi??

FelisLeo

#53
Lainaus käyttäjältä: WilleriPaljonkos sitä on sakki ampuillut armeijassa?


Pioneerit eivät kovinkaan paljoa ammuskele ja se näkyi tuloksissakin. Reservissä sitten onkin saanut harjoitella paremmin.

Willeri

#54
DODII tuoreena kutsunnoista 07.07.-08 Karjalan Prikaati Vekaranjärvi. Sanoivatten(majuri), että siellä parhaat? no ainankin hyvät mahikset päästä Tarkka-ampujan hommiin. Nyt sitten viimeistään juoksentelua peliin...



"watch out Vekara -08 here I come" :twisted:

SJ

#55
Alokas aikana tavallinen ampuma kerta oli se, että 3*3 laukausta kohdistusta (saattoi olla, että aina ei ammuttu kolmesti kohdistuksia) ja lopuksi 5 laukausta tulosta varten. Ampumassa käytiin ehkä kerran viikossa ja ainakin yhdesti ammuttiin tulokset sekä polvelta ja mahaltaan. Sitten oli ATT testi ja siinä tuli ammuttua kohdistus ja sitten se määrä mitä siihen kuuluu, en muista montako laukausta se oli, joten toiset kertokoon.



Kuitenkaan en usko, että siinä olisi tullut montakaan lippaallista yhteensä.