Metsästysoikeus

Aloittaja K.Helin, syyskuu 08, 2013, 11:18

« edellinen - seuraava »

K.Helin

Tuttuni kyseli tällaista. Kaveri omistaa osan kalaosakaskunnasta (kalastuskunta). Hänellä on oikeus kalastaa koko kalaosakaskunnan alueella. Saako sillä osuudella metsästää vesilintuja koko kalaosakaskunnan alueella? Metsästys tapahtuisi veneestä.

ursuslaine

#1
Käsittäkseni saa, jos kalastuskunta ei ole kieltänyt vesilintujen metsästystä koko kalastuskunnan alueella.

K.Helin

#2
Kerronpa kaverille. Kiitos tiedosta.

Tuulos

#3
LainaaKysymys: Vesialueemme rajoittuu kahden metsästysseuran väliin. Tähän asti jakokunnan osakkaat ovat voineet metsästää vesialueella. Nyt alueen kalastuskunta on vuokrannut metsästysoikeuden toiselle seuralle ja kyseinen seura myy alueelle vieraslupia. K.o. seuran jäsenet eivät tietenkään vieraslupaa tarvitse, vaan voivat sorsastaa alueella seurajäsenyytensä perusteella.

Tiedustelen, rikkooko menettely yhdenvertaisuusperiaatetta, koska me toiseen seuraan kuuluvat jakokunnan osakkaat joudumme hankkimaan maksullisen vierasluvan voidaksemme metsästää omilla alueillammekin.



Vastaus: Olen käsitellyt samaa ongelmatilannetta jo useamman kerran aikaisemmin. Kun kysymykset vain jatkuvat ja yhteisten vesialueiden metsästysjärjestelyt eivät näytä selviytyvän, käyn vielä kerran läpi asiaan liittyvät periaatteet:

1) Metsästysasioiden hoito ei miltään osin kuulu kalastuskunnan tehtäviin eikä kalastuskunta päätä metsästysasioista. Metsästysoikeus jakamattomalla vesialueella kuuluu niille, jotka jakamattoman vesialueen omistavat.

2) Mikäli jakamaton vesialue on hallinnollisesti järjestäytynyt, metsästysasiat päätetään jakokunnan kokouksessa. Mikäli taas jakamattoman vesialueen hallintoa ei ole järjestetty, kalastuslain 125 § mahdollistaa sen, että vesialueen omistajat voivat kalastuskunnan kokouksen yhteydessä päättää mm. metsästykseen harjoittamisesta alueella. On huomattava, että ko. lainsäännös ei oikeuta kalastuskuntaa päättämään metsästysasioista, vaan päätösvaltaa käyttävät vesialueen omistajat. Lainsäädännöstä ei löydy sellaista määräystä, joka oikeuttaisi kalastuskunnan päättämään metsästysasioista.

3) Tehtäessä kalastuslain 125 §:n mukaisia päätöksiä on lain nimenomaisen määräyksen mukaan noudatettava sekä asiaa käsiteltäessä.


Ei se ihan noin mene, ylläoleva lainaus Metsästäjäliiton sivuilta.

SO

#4
Kyllä, kuten yllä on lainaus niin vesialueen omistajat (osakaskunta/hoitokunta) päättää vesilinnustuskiellosta.

K.Helin

#5
Sivistyinpä taas hieman. Kiitos avusta.