HÄYHÄ 2012 - kehityskeskustelu

Aloittaja LSa, elokuu 20, 2012, 17:46

« edellinen - seuraava »

JoPo

#15
Josko minäkin nyt sitten heitän lusikkani soppaan...  :dance:



Ainoa miinus oli (jälleen kerran, ylläri ylläri) tiedonkulun puute. Ja ehkä se, että porukka oli majoitettuna melkoisten matkojen päähän toisistaan.
Lainaus käyttäjältä: JommiParannusehdotuksena tähän olisi yhteinen toimitsijapalaveri ennen homman alkua jossa selvitetään mitä tehdään, missä ja milloin. Tässä karkea jako mihin kukakin menee.

Tätä kohtaa komppaan täysin. Eli tarkat aikataulut. Niitä olisi perjantai-iltana voinut hyvin tulostaa useampiakin ja jakaa jokaiselle toimitsijalle. Palaveri toimitsijoiden kesken ennen kisaa olisi ollut erittäin hyvä asia. Oli vähän noloa, kun en esim. oman rastini jälkeen tiennyt, mihin kilpailijoiden olisi pitänyt mennä. Se onneksi korjaantui lounaan jälkeen, jolloin saatiin enemmän infoa.



Yleisesti ottaen kisat meni todella mukavasti, mulla ainakin oli aivan mahtava vkonloppu. PV:n pojatkin ensisäikähdyksestä selvittyäni osoittautuivat aivan mahtaviksi tyypeiksi. Ja oli kivaa päästä ensimmäistä kertaa rastillekin, kun nyt luovuttiin väliaikatulosen ilmoittamisesta.



Lopputulosten laskennassa tapahtui jälleen kerran pientä viivästymistä, mutta siitäkin selvittiin (melkein  :whistle: ) kunnialla. Siitä ISO kiitos Kosanderin käsittämättömälle päässälaskutaidolle  :clap:



EDIT: Tulipa vielä mieleen yksi oleellinen ja tuloslaskua helpottava ehdotus:



Seuraavaa kisaa varten jokaiselle rastille pitää tehdä rastikohtaiset tulostaulukot, joista ilmenee rastipäällikkö, puh.numero ja tarkka kuvaus rastista. Puh.numero siksi, että jos tuloksissa on jotain epäselvää, rastipäällikön tavoittaa nopeammin. Sarake myös yhteenlasketulle ajalle (sekunneissa) sekä lopullinen pistemäärä. Edellyttäen, että käytetään samaa pistelaskua kuin tässä kisassa.



Ymmärrän, että rastilla ei välttämättä ole aikaa tehdä näitä yhteenlaskutoimituksia, mutta sarakkeet olisivat kuitenkin hyvä olla olemassa, jolloin ne on sitten tulospalvelussa helppo laskea ja lisätä.



Nyt kisassa käytettiin samanlaista pohjaa kaikilla rasteilla, jolloin paperit olivat niin täynnä erilaisia merkintöjä, että loppupeleissä tarvitsin kyllä muutamalla rastilla tulkkia. Puhumattakaan muutamasta rastista, jotka palautettiin A5-ruutupaperilla tai johonkin kirjoituslehtiön kanteen raapustettuna  :doh:



Valmiiksi tulostetussa taulukossa myös kaikki tulokset tulevat numerojärjestyksessä. Nyt kaikki eivät niin olleet ja tämä taas vie turhaa aikaa, kun kiireessä pitää lopputulokset saada kirjattua.



Turha varmaankaan on mainita, että tulokset pitää myös toimittaa välittömästi rastin päätyttyä tulospalveluun...  :shifty:
t:-jopo
sihteeri(at)takilta.fi

Poikma

#16
Nyt kun on herännyt keskustelua SRA-tyylisestä pistelaskusta, niin olisiko liian radikaalia laskeskella pisteet myös "vanhaan tapaan" ja vertailla näin syntynyttä tuloslistaa viralliseen; muuttuisiko se kuinka totaalisesti?

JoPo

#17
Duoda duoda... :think: Käytännössähän se ei olis vaikeeta, mutta koskaan ennen ei ole laskettu myös aikaa (ainakaan mun tietääkseni). Ja mulla ei ole edellisten kisojen rastikohtaisia tuloksia, joten en tiedä, miten ne on laskettu. Mää vaan naputin tulokset tauluun...  :?



Pystyisköhän tässä kohtaa joku edellinen kilpailujohtaja auttamaan?



EDIT: Tarkoitan siis rastikohtaisia tuloksia paperiversioina.
t:-jopo
sihteeri(at)takilta.fi

mika

#18
http://hayha.takilta.fi/hayha_tulokset/Hayha_2011_TA_SM_tulokset.pdf">http://hayha.takilta.fi/hayha_tulokset/ ... lokset.pdf">http://hayha.takilta.fi/hayha_tulokset/Hayha_2011_TA_SM_tulokset.pdf



Olisko tosta apua?
CHAIRBORNE - USB Troop

Poikma

#19
Nii, mulla oli ajatuksena että laskis tän vuoden Häyhän pisteet uusiksi jättämällä SRA-tyyppisen pistelaskun, osumakertoimineen kokonaan pois. Toisin sanoen pari saisi ne pisteet mitkä rastikuvauksen/briiffauksen mukaisilla säännöillä tulee.

JoPo

#20
Mika: Valitettavasti ei, toi taulukko ja myös rastit kyllä löytyy mun koneelta. Joillakin rasteilla oli laskettu myös aika, mutta ne on merkitty suoraan pisteinä taulukkoon, esim. yhdessä tehtävässä "Pisteet tulevat suoraan ajasta. Kts tehtävänanto..." Öh, mulla ei sitten taas ole "tehtävänantoa", joten en tiedä laskutapaa  :doh:  :lol:



Ja jos nyt lähden kikkailemaan tämän vuoden tuloksia noilla perusteilla, epäilen, että tuloksena on metsäkukkia juuret ylöspäin  :roll:
t:-jopo
sihteeri(at)takilta.fi

er

#21
Kun muut kävivät maanantaina Häyhän jälkeen töihin "lepäämään", niin itse suuntasin kertausharjoitukseen :?  :) , jonka takia palaute ja kehitysideat kisasta tulee vasta nyt.



Yleisjärjestelyt



Lähes kaikki toimi kilpailijan näkökulmasta hienosti. Ilmoittautumispaikan osoite olisi hyvä olla tiedossa jo jonkin verran aiemmin tulevina vuosina.  



Kilpailun fyysisyys



Kilpailu oli fyysesti erittäin sopivalla tasolla. Ei liian vaaativa tai liian helppo. Liikuntaa tuli päivän aikanakin rastisiirtymillä.



Pistelaskusta



SRA pistelaskenta on kehitetty SRA:han ja tukeutuu SRA:n sääntöihin. Nyt käytettiin SRA pisteytystä ilman ampumattoman maalin vakavaa rangaistusta. Mielestäni tämä ei ollut toimiva ratkaisu. Ammunnat sinällään olivat pääosin hyvinkin toimivat mutta pistelaskujärjestelmä toi mukaan tarpeettomia porsaanreikiä ja osaltamme Häyhä historian erään tiukimmista virherangaistuksista.



Käyn läpi SRA pistelaskennan puutteita esimerkkien kautta, jotta asia valottuu paremmin.



PASI rasti: Tehtävänä oli ampua maalit jaster maalit mahdollisimman nopeasti PASIn katolta(tähän oli taktisempi kuvaus). AMET:it olivat pääosin luokkaa 0-300m. Jokunen saattoi olla kauempanakin. Maalit näkyivät pääosin hyvin, mutta yksi maaleista oli heinikossa oleva puolipelti. Meillä meni MIKA:n kanssa 40sek ensimmäiseen 7 jasteriin. Mikäli olisimme lopettaneet tuohon olisimme saaneet ilmeisesti kilpailun korkeimman tai toiseksi korkeimman pistemäärän tehtävästä. 8:nnen maalin etsintään menikin sitten aikaa reilusti enemmän. Meillä oli myös lasku mennyt nopeassa ammunnassa sekaisin joten hetken haimme lisää maaleja ennekuin käskimme ajan poikki.

Tuo kahdeksas maali sattui näkymään Puolalaisille riittävän hyvin että se havaittiin nopeasti. He ampuivatkin kaikki maalit alas 42 vai oliko 47sek ajalla.

Myös monella muulla parilla oli vaikuksia nähdä kirkaat pellit nopeasti. Eräs pari ampuikin tästä johtuen todennäköisiä kohtia---Hahmoja jotka ehkä olivat jastereita.

Maalien epätasaisesta näkyvyydestä emme pääse ta kisoissa koskaan luultavasti täysin irti. Nähdäkseni oikea pistelaskutapa PASI rastiin olisi ollut kiinteä tiukka aika esim minuutti. Tuon jälkeen suoritus päättyy ja lasketaan osumat. Tulos on välittömästi tiedossa ja siirrettävissä tulostaululle.



Seuraajalava: Etäisyyksiltään pitkän matkan rasti. Pääosa maaleista ja varsinkin helpoimmin havaittavat jasterit  olivat 800m ja päälle etäisyyksin. Tuliasema oli kuitenkin asetettu kivikkoon. Tällä oli ilmeisesti haettu taistelutilanteen mukaisuutta tms. Rynnäkkökiväärillä tai muulla pienempikaliiperisella aseella ampuminen hankalasta asennosta onnistuu helpommin. 338LM tai vastaava vaatii hyvän tuen aseelle jotta aseella voidaan vaikuttaa ja osua. Kyse oli pitkän matkan ammunnasta, jolla kuvattiin ilmeisesti hyökkäyksen tukemista. Mikäli ammutaan rastin mukaisille etäisyyksille ja halutaan että tarkuuskiväärin tulella on vaikutusta taistelun kulkuun olisi aseen oltava paremmin tuettu. Mikäli ainoa ampumapaikka josta tulialueelle voi vaikuttaa, pakottaa ampumaan huonosti tuetusta asennosta olisi tukeminen parempi suorittaa jollakin muullaa välineellä(tykistö, heitin, krhkk jne). Tältä rastilta parhaatkin saivat ilmeisesti vain 3 osumaa.



SRA pistelasku ei nähdäkseni tuonut tähän tehtävään mitään lisäarvoa. Tehtävä olisi aivan yhtä hyvin voitu antaa seuraavasti. "Tukekaa omaa hyökkäystä muovinasuhoin rajatun sektorin alueella. Teillä on 10minuttiia aikaa tsästä pisteestä lähtien valmisteluihin ja 10minuttia ammuntaan(mikäli siis halutaan pulssi päälle kuten kilpailkun johto ilmeisesti halusi). Rastin pisteet määräytysivät yksinkertaisesti osumien määrästä käytettävissä olevan ajan sisällä. Uskoaksenio pääosa kiilpailijoista käytti tähän rastiin maksimiajan, joten lopputulkos olisi ollut sama.



SRA pistelaskun myötä tälle toi myös osaltamme erittäin tiukan tuomion. Koska kaikki maalit eivät olleet ammuttavissa vasemman puolisesta asemasta, päätimme vaihtaa ampujaa. Oikean puolinen kilpailija ojensi kaukoputken vasemman puolisen kilpailijan saataville. Vasemman puolisen ampujan ase ei ollut tässä tilanteessa varmistettu ja pesässä oli patruuna(virhe!). Kaukoputken kolmijalan kärki osui vasemman puoleisen ampujan aseeseen(virhe2!) ja ase laukeisi. Ase oli kuitenkin suunnattu turvalliseen suuntaan ja ampuja oli perän takana vaikka asetta ei itse laukaissutkaan. Tuomari keskeytti toiminnan ja rasti tuomittiin osaltamme nollapisteille =DQ. Olimme tätä ennen saaneet jo yhden osuman n800m etäisyydelle 4m/s efektiivisessä tuulessa. Perinteisellä laskutavalla meille olisi voitu antaa tuosta osumasta pisteet vaikka rasti olisi keskeytetty. Nyt ajan suora vaikutus vaikutti tilan teeseen niin, että olisiimme itse asiassa saaneet etua  virheestä, mikäli aika olisi kesketetty virheeseen ja annettu pisteet sen mukaisesti. Näin ollen pisteet oli pakko tuomita nollille. Tuomio oli nähdäkseni erittäin kova. Keskustelimme asiasta, mutta emme tehneet protestia. Se ei nähdäkseni ole oikein ta kisan hengen mukaista. Lopulta me olimme sen virheen tehneet. Tästä huolimatta en pidä tulevaisuuden kannalta Seuraajalavan kaltaista järjestelyä järkevänä.



1. Kilpailijat ovat väsyneitä edellisestä yöstä

2. Ahdas hankala ampumapaikka hankaloittaa kilpailijoiden toimintaa ja vaikeuttaa tuomarin puuttumista vaaratilanteisiin.

3. Muutoin hyvä pitkän matkan rasti muuttuu helposti hätiköinniksi ajan vaikuttaessa suoraan lopputulokseen.

4. Mikäli ammutaan pitkille matkoile aseen pitää olla hyvin tuettu. Nyt voitasiinkin sanoa, että vaikka Seuraajalavalta teoriassa saattoi ampua pitkällekkin, oli pitkän matkan ammuntojen merkitys enemmän LAHTI ja Riitasaari tehtävien varassa.

5. Ampumista hankalista asennoista oli jo testattu Kosanderin ja Heggksen rasteilla(järkevämmillä etäisyyksillä) sekä Pasin katolta. Tässäkään suhteessa en pidä järkevänä että pisimmät etäisyydet tarjoava ampuma paikka hankaloituu tarpeettomasti. Asiaa oli jo muuaalla testattu muissa ammunnoissa.



LAHTI ja Riitasaari ammunnoista minulla ei ole moitittavaa. SRA pistelasku toimi näissä kohtuullisen hyvin, mutta myös nämä rastit olisi voitu toteuttaa rajatun ajan ja suoraan osumista tulevin pistein.



SRA pistelasku sopi sinällään Kosanderin ja Heggiksen ammuntaan.



------->Jatkoa ajatellen SRA pistelasku ta kisassa tulisi nähdäkseni rajata ammuntoihin, joissa maalit on selkeästi havaittavia ja suhteellisen lähellä(0-500m). Asettasin myös ohjeelliseksi niiden osuudeksi korkeintaan 1/5 kilpailun ammunnoista. Muutoin aikapaine ja pistetys tulisi saada aikarajojen ja maaleista saatavien osumien kautta.

Nopeus on vain yksi osatekijä ammunnassa. Pitkän matkan ammuntojen osalta osuminen on nähdäkseni tärkeämpää kuin aika. SRA pistelasku painottaa pitkän matkan toiminnan kannalta liiaksi aikaa. Mikäli porsaanreikiä ei tukita tehokkaasti, on meillä jonakin vuonna kisa jossa on mahdollista ampua rastilla esim 8 jasteria alas 0-1500m etäisyyksin, mutta kisaaja päättää ampua vain yhden maalin läheltä.  Maalien vaihtelva näkyvyys tekee SRA ajanotosta nähdäkseni hyvin vaikeaa ta kisassa.



TEHTÄVÄT



Hyviä tehtäviä pääsääntöisesti kaikki. Jatkon kannalta näkisin itse mielummin laajempia kokonaisuuksia, kuin pieniä irrallisia tehtäviä kuten nyt. Pieniä tehtäviä tulee helposti teetettyä johtuen aikataulusta. Isojen tehtävien teettäminen on perinteisellä rastikierrolla vaikeaa. Viime vuonna alkuperäinen ajatus oli käyyttää 4 parin partioita, jotka heitetään samanaikaisesti jollekkin suoritualueelle. Ajatusta käytettiin lopulta vain osin. Testata voisi laajemmassakin mittakaavassa. Eli rastikertomalliin suhteutettuna tehtävät olivat hyviä/erinomaisia.



Yösuunniistus/tiedustelu on ollut Häyhässä mukana vuosina 2010,2011,2012. Vuonna 2008 oli pitkä jalkapatikka ja 2009 iltayön tähystystiedustelu ja marssi pois. Tulevana vuonna en toivo välttämättä yösuunnistusta näkeväni tehtävälistassa. Ote säännöistä: "kilpailu ei saa muodotua tiettyjen standarditehtävien toistoksi"

Tämä ei tarkoita sitä että haluasin 2007 ja sitä edeltäneiden vuosien kuntosuunnistuksen takaisin. Yösuunnistus on sinällään jalo taito, mutta käytännössä hyvin vaikea toteuttaa kaikille tasapuolisesti. Tänä vuonnakin jälkipäässä lähteneet saivat 2,5h vähemmän suoritusaikaa kuin kärjessä lähteneet edeten osin hämärässä. Tein itse saman virheen viime vuonna. Toivonkin että ensivuonna mikäli yösuunnistus on mukana tehdään lähtö yhteislähtönä, kuten FinnSniperissä tänä vuonna. Myös tässä on puutteensa, mutta lähtökohtaisesti tehtävä on enemmän sama kaikille tuolloin. Samanaikaisesti suoritettavien tehtävien vaikeus on sumpuuntuminen. Varsinkin mikäli kaikki pyrkivät samanaikaan jolleklin kohteelle on tiedossa ongelmia. Suunnistuksen osalta yösuunnitukset tuppaavat ohjaamaan liikkeen teille/teiden läheisyyteen.Mikäli maasto on kuten Vekarajärvellä ei yön pimeydessä metsässä eteneminen ole kovin nopeaa. Kivisyys louhikkoisuus, suot ym hidastavat vauhdin ja samalla rytinä on helposti melkoinen. Itse olen laskenut vauhdin olevan yö ja tiheä metsä olosuhteissa noin 1km/h. Mikäli suorituaika on eri eri pareilla, ohjaa etenemisen hitaus väkisinkin liikeen pääsääntöisesti teille, jolloin kiinni jäännin riski kasvaa. Mallia yötiedusteluun voidaan ottaa nähdäseni FS 2012 järjestelyistä.
Train hard--->Fight easy

Kosanderi

#22
Moro!



Nyt kun tästä SRA-pistelaskusta on kerran puhetta, niin on hyvä muistaa pari juttua:



1. Rastit eivät ole samanlaisia tai saman arvoisia.

2. Pisteet/Aika on VAIN yksi tapa laskea yhden rastin tuloksia. On olemassa muitakin. (esim. Fixed time-tyylinen ratkaisu, jossa aikaa ei sinänsä mitata)

3. Ei ole pakko noudattaa SRA/IPSC/IDPA/jokumuu sääntöjä - rastilla voidaan laskea pisteet ihan miten halutaan. Mielikuvituksettomuus vain rajana.

4. SRA-pistelaskujärjestelmä ei ole tapa laskea yhden aseman/rastin/stagen tuloksia, vaan kokonaisen kisan tulokset.(Mikään ei tietenkään estä sen käyttämistä vain kilpailun osana.)



Koko laskusysteemin idea on tasapainottaa vaikeat rastit helppojen kanssa samalla linjalle, jotta niiden painoarvo kokonaiskilpailussa säilyy sellaisena, joksi ne on tarkoitettu. Olettaen, että meillä on vaikkapa 2 tehtävärastia, joissa molemmissa maksimipistemäärä N. Toinen rasteista vain osoittautuu syystä tai toisesta huomattavasti vaikeammaksi ja siitä saadaan järjestäen noin 0,5x helpomman rastin pisteistä. Vanhalla pistelaskujärjestelmällä hyvän ja huonon suorituksen välinen ero on silloin kokonaistuloksissa paljon pienempi, jos se sattui vaikealla rastilla, kun taas suhteutetulla laskutavalla(SRA/IPSC/jne.) erot tulevat samalla tavalla näkyviin molemmilla rasteilla. Rastien painoarvoja voi sitten kilpailun johtaja määrätä miten mieli tekee.



Se, että löytämättömien maalien ampumattajättämisestä ei jaettu pakkasta, oli kieltämättä virhe, jota olisi voinut käyttää hyödyksi. Tämä on kuitenkin niin helppo asia korjata, ettei se voi olla esteenä ajanotollisten rastien käytölle.



Oma mielipiteeni on, että vanha pistelaskusysteemi toimii kyllä ihan kivasti, mutta sopii vain sellaisiin kisoihin, jossa kaikki osasuoritteet ovat samanlaisia ja saman arvoisia. :think:
Lainaus käyttäjältä: erSRA pistelaskun myötä tälle toi myös osaltamme erittäin tiukan tuomion. Koska kaikki maalit eivät olleet ammuttavissa vasemman puolisesta asemasta, päätimme vaihtaa ampujaa. Oikean puolinen kilpailija ojensi kaukoputken vasemman puolisen kilpailijan saataville. Vasemman puolisen ampujan ase ei ollut tässä tilanteessa varmistettu ja pesässä oli patruuna(virhe!). Kaukoputken kolmijalan kärki osui vasemman puoleisen ampujan aseeseen(virhe2!) ja ase laukeisi. Ase oli kuitenkin suunnattu turvalliseen suuntaan ja ampuja oli perän takana vaikka asetta ei itse laukaissutkaan. Tuomari keskeytti toiminnan ja rasti tuomittiin osaltamme nollapisteille =DQ.
Tämä taasen ei liity mitenkään pisteiden laskemiseen, ja saatu rangaistus oli joko rastin johtajan tai kilpailujohdon ratkaisu. Toiminnallisen ammunnan puolella tällaisille turvallisuusrikkeille on toleranssi tasan nolla. Jos SRA-sääntöjä olisi noudatettu, olisi molempien kisa päättynyt siihen, joten siihen nähden rangaistus oli itseasiassa melkoisen armollinen. ReSul:n säännöt eivät tähän kuuleman mukaan ota kantaa, mutta eiköhän tästäkin asiasta saada kattavampi päätös tulevaisuutta ajatellen.
Lainaus käyttäjältä: erMaalien epätasaisesta näkyvyydestä emme pääse ta kisoissa koskaan luultavasti täysin irti.
Maalataan kaikki pellit kirkkaan oransseiksi.  :D

HJu

#23
Aikarastit pakottaa kummatkin toimimaan ampujina ja joskushan se on tehokas ja suositeltava tapa. Pidemmillä matkoilla spotteria käytetään kuitenkin juuri osumaprosentin kasvattamiseen. Mielestäni kaikilla rasteilla ei ajan mittaus ole fiksua muutoin kuin että rastilla voi olla joku maksimisuoritusaika.



Kaikki pisteytystavat mahtuu kyllä samaan kisaan joten sekkaria ei aina tarvita. Ampumanopeutta mittaavilla rasteilla ajanoton pitäisi kuitenkin päättyä viimeiseen ammuttuun laukaukseen eikä vasta siihen että pari ilmoittaa ammunnan loppuneen niin kuin kai jollain rastilla tänä vuonna oli. Jos näin ei ollut niin olen ymmärtänyt väärin ja saa korjata.



Sinänsä "kaikki" tietenkin käy kunhan säännöt ovat samat kaikille.
Terveisin,


HJu

Jerkko

#24
Nyt kun dataa on tarjolla niin entä jos joku xls-guru tekisi pienen simulaation miten erilaisilla pisteytyksillä/ajanotoilla/virhepisteillä/rankuilla saadaan eroavaisuuksia? Aikapaine oli osittain kiva mauste ja pisti veren kohisemaan... :evil:



Omasta mielestäni kelloa ei ehkä tulisi pysäyttää jos tauluja on vielä pystyssä lajin luonteesta johtuen (naamioidut maalit, etäisyys jne). PASI rasti oli hieman erilainen koska maalien laskeminen kuului "arvosteluun". Toisaalta samahan se on, jos lasket pieleen niin sama lopputulos, kello käy ajan loppuun ammuit kaikki tai et sitten pysäyttänyt kelloa itse. PASI testasi nimittäin erittäin erinomaisesti paineen alla työskentelyä...



Ampumatta jätetystä maalista tulevat rankut voivat olla hieman subjektiivinen näkemys, riittääkö että merkkaat maalin ja yrität ampua sitä = kello käy kunnes aika tai patruunat loppuu mutta miinuspisteitä ei tule. Miten rastituomari asian tulkitsee, se pitää sopia ja miettiä tarkasti. Toisaalta se maalin merkkaaminenkaan ei kuulosta kivalta mutta tasapuolisuuden nimessä sekin varmaan menee.

Heggis

#25
Lainaus käyttäjältä: HJuAmpumanopeutta mittaavilla rasteilla ajanoton pitäisi kuitenkin päättyä viimeiseen ammuttuun laukaukseen eikä vasta siihen että pari ilmoittaa ammunnan loppuneen niin kuin kai jollain rastilla tänä vuonna oli. Jos näin ei ollut niin olen ymmärtänyt väärin ja saa korjata.

Meidän rastilla (tukikohta) aika otettiin viimeiseen laukaukseen, mutta "ryhmänjohtaja" tiedusteli vähän väliä onko kaikki maalit nurin. Toki sitten kun kaikki maalit oli ammuttu niin ammunta pysäytettiin. Eli periaatteessa jos ryhmänjohtaja kyseli niin maaleja oli pystyssä ;) Jotku parinkin minuutin etsimisen jälkeen sanoivat homman seis, mutta aika todella otettiin vikaan laakiin.



Se mikä meidän rastilla tuli huomattua aika vahvasti oli parien kommunikointiongelmat ja parien vaikeus irrota "tähystäjä - ampuja" roolista siihen että molemmat tähystävät ja ampuvat itsenäisesti. Osalla pareista (jos otetaan hyvänä esimerkkinä tämä nuorempi puolalaispari) tuo homma toimi oikein mallikelpoisesti. Samoin monet yrittivät tähystää maaleja kiikaritähtäimien läpi kun parempi vaihtoehto olisi ollut tavalliset kiikarit ja osittain maalit näkyivät jopa paremmin paljain silmin kun maalit olivat viher - huomiosininen camotettuja.
Be quick and beat the bullet.

Karhuma

#26
Ja sitten rakentavaa kritiikkiä sekä plussia.



Yöllinen tiedustelu ja sen ajoittaminen siten, että kaikilla olisi suht sama mahdollisuus on varmaan vaikea tehtävä. Viime vuonna me oltiin viimeisien lähtijöiden joukossa ja lopulta tuli hoppu.

Tänä vuonna oltiin ensimmäisten joukossa mutta ei sitä aikaa siitä huolimatta ollut tuhlattavaksi. FS2012 kaltainen yhteislähtö voisi olla ratkaisu. Ei ainoa mahdollinen mutta yksi vaihtoehto.



Ampuminen: ampuminen on aina mukavaa ja sitä harrastaisi tällaisissa maastoissa enemmän. ResUlin säännöt sanoo, että maksimissaan 66% pisteistä saa tulla ampumisesta. Ok, tämä selvä.

Nyt oli 5 ampumarastia ja tehtäviä 9. Ampumarasteilta sai max 300p ja tehtävistä max 150p.

Mitäpä jos ammuttaisiin 10 rastia ja niistä max pointsit olisi 150p/ rasti ja tehtävien lukumäärä tiputettaisiin n. puoleen ja pisteet tuplattaisiin tai sovitettaisiin siten, että pysyttäisiin sääntöjen puitteissa?

Tehtävistä voisi tehdä hieman pidempiä ja monipuolisempia. Saisi ampua tarpeeksi ja ei ehkä 1 töppi ammunnoissa välttämättä kaataisi koko kisaa.



Toki tämä asettaa haasteet järjestelyille mutta jos ei anneta aikaa välpätä vaan tilanne alkaa heti niin tuskin ampumarastin suoritusaika oleellisesti pitenisi ja kun tehtäviä ei ois niin paljon niin ajan käyttö plus miinus nolla.

Riittääkö jokaiselle ampumarastille sitten PV:n henkilökuntaa onkin sitten eri juttu.



Sitten se mitä kaipasin ja hieman odotin oli "tarkkaa" ammuntaa. Eli hieman pienempiä maaleja kuitenkin suht järkevillä etäisyyksillä. Esim. FS2012 rastilla 4 oli 300m kohdalla Ramori pelti jossa 10x10cm kolo josta pilkisti Jasteri takaa.

Ei ole ihan mahdoton mutta mukavan haastava. Eli testattaisiin onko se ballistiikka hallussa.



Kisakokemukseni ei ole kovin kova mutta mielestäni niin tässä kuin edellisessäkin Häyhässä Rölli on ollut mielestäni lähinnä koristeena. Kaipaisin rastia jossa sille oikeasti olisi käyttöä ja se toiminta mitattaisiin oikeesti. Olihan siitä hieman etua siellä "tiedustelu uhan alla" rastilla mutta vain vähän. Toki tehtävä jossa sitä tarvitaan voi olla vaikea toteuttaa ajan käytön suhteen mutta jos tehtävien lukumäärää karsittaisiin ja lisätään ammunta rasteja niin ehkä yksi (1) pitkä tehtävä mahtuisikin mukaan. Ehkä.



Se oli jo etukäteen tiedossa, että pistelasku kirvoittaa keskustelua mutta se on vain tervettä. Minulla ei nyt ole niin lujaa mielipidettä eri tapojen välillä kunhan säännöt on kaikille samat ja etukäteen tiedossa.

Toki mahdolliset porsaanreiät pitää tukkia ja jos tahallaan jätetään ampumatta taulu tai etsimättä jokin rasti niin ne holet pitää tukkia. Ei ole ylivoimainen homma.



Erittäin hyvä homma, että saatiin nukkua la-su yö. Väsyneenä ajaminen kun on pyrstöstä.

Saunamahdollisuus lauantaina oli todella hieno homma.

Ruokailu järjestäjän puolesta, erittäin hyvä niin saadaan keskittyä oleelliseen. Ei tarvitse muonaa roudata mukana koko aikaa.



Lopuksi, tämä siis rakentavana kritiikkinä eikä kohdistu keneenkään yksittäiseen henkilöön ja älkööt kukaan pahoittako mieltään.  :)

Kilpailun johdolla oli varmasti raskas taakka joten kiitokset vielä siitä, että saivat kisat kunnialla läpi.  :clap:

Leo

#27
Tässä ovat er ja muut minua fiksummat käynneet tärkeämät asiat hyvin kehittävasti läpi. Tässä sitten oman ja parini ajatuksia. Ehdotuksissa otetaan huomioon PVn ja reservin tarkan ammunnan osaamisen kehitystarve perusvälineillä.



Kilpailijoiden varustuksen pitää pohjautua PVn aseisiin ja jakokamaan, eikä siihen, mitä on siviilimarkkinoilla haalittu vuosien kuluessa ja tuhansien eurojen arvosta. Oli hienoa nähdä kaikki subMOA puoliautomaatit 25x suurentavilla kiikareilla, LEMit ja yönäkölaiteet. Toisilla oli sitten 2 pulttilukkoa tai pultti ja perusrynniky rautatähtäimillä. Onko samantasoista? Sitten istutaan hetkeksi alas ja mietitään, mitä varikolta saa päivänä X? Se on TRG tai kivääri 85 ja siihen mukaan RK, ehkä punapisteinen. 7x50 Fujinon pitäisi myös tulla ja tosimiehille ehkä Zeissin 30x kaukoputki TRGn lisäksi. Niillä pitäisi sitten kenttäarmeijan voittaa sota.



Kivääri, kiikari, kartta ja kompassi. 4K. Kaikki sähkötoimiset harpättimet ovat kivoja ja helpottavat taistelijan elämää, mutta meneekö asia nyt vähän epärealistisen kilpavarustelun puolelle, missä keskituloisen harrastajan on hankala pysyä mukana? Kuinka pitkälle oikeassa tilanteessa riitäisi paristoja ja akkuja? Länsivaltojen erikoismiehet kantaa kentälle selkä vääränä mukaan akkuja, paristoja ja latureita. Mutta ne on erikoisjoukot, kenellä annetaan melkein kaikki vehkeet, mitä osataan toivoa.



Voisiko seuraavan vuoden Häyhän teemana olla 4K tai "back to the basics" ja "one shot one kill"? Häyhä teki työnsä talvella perusvälinein. Sokerinpaloja taskun pohjalle ja passiin. Ja on legenda, koska oli niin kova tyyppi.



Pidän itseäni huonona suunnistajana, kisa mentiin kartalla ja kompassilla, kun ei muuta ollut. Sen näki jo sunnistuksen alussa, että GPS oli must, kun kysyttiin keskellä anonyymiä hiekkatietä, että tarkka sijainti ja heti!? Tie oli oikein, mutta tarkan pisteen löytämiseen olisi tarvittu toimiva GPS tai pari minuuttia enemmän aikaa. Surullista huomata, että kartanlukutaitoa ja/tai suuntavaistoa mittaavilla rasteilla meille tuli yli keskiarvon pisteet, joten taas nähtiin, että GPS tappaa suunistustaidon. Taas ammunnoissa oltiin pisteiden mukaan surkeita, vaikka saattiin valtaosa maaleista kumoon, kului aikaa runsaasti, koska ei se pulttilukkoinen ole tulinopeudeltaan lähelläkään puoliautomaattia. Ja jos ei ole paukut rajoitettu, niin se on ihan eri asiaa, pystyykö ampumaan 3-5 tai 20-30 paukkua ennen lippaanvaihtoa. Onko se reilua niille, joka kantaa vaan kivääriä ja rynkkyä, koska parempiin ei ole varaa? Mielestäni kisan henki kärsii, jos menestyksen edellytys on muhkea pankkitili. Pidän aikarajoitusten säilyttämistä tärkeänä, koska ne lisää paineita ja on hyvin realistisia. Osumat ovat tärkeämpiä kuin suoritusaika, joten en pidä practical-tyylisestä pistelaskutavasta, mielestäni se korostaa liikaa nopeutta tarkuuden kustannuksella. Jos se on yleisesti suosittu ajanlaskutapa, niin olkoon, mutta kaikki practicalista tunnetut rokotukset niille, joka pyrkii taktikoimaan, jättäen maaleja ampumatta. Pidän myös patruunarajoitusta tärkeänä, esim. 5 maalin rastin max 10 patruunaa, osumat ensimmäisellä 100 pistettä, toisella 25. Myös pisteytyksessä pystyy huomioimaan etäisyyksiä, esim. 300 m Jaster on kerroin 1,3 ja 600 m 1,6. Kaipasin enemmän lyhyen matkan ammuntoja, kokemusta on, että tikkuaski 100 m tai savikiekko 300 m ei ole mikään helppo maali. Tosiasia myös se, että jokainen ylimääräinen laukaus nostaa reippaasti vastustajalle paljastumisen todennäköisyyttä, tarkoittaen, että kaikki tulietäisyydellä olevat asejärjestelmät keskittyy snaippereiden asemaan.



Jasterin etäisyyden tarkka mittaaminen kiikarilla 500+ metreille on hankkalaa, virheen pitää pysyä alle 5% rajaa, muuten ei tule osumaa, koska lentorata putoaa jo reipaasti. 20-60x suurentava kaukoputki auttaa vähän, mutta ilman väreilu ja putken tutina häiritsee. Toimivan LEMin omistaminen rasteilla, missä valtaosa maaleista on 500+m, on valtava kilpailuvaltti.



Mielestäni apuvälineiden, kuten LEM, GPS ja NV käyttöä tulisi rajoittaa rankasti, koska niiden omistaminen antaa ison valtin. Tehtävissä, missä ne on maalaisjärjen ja käytännön mukaan tarpeen, on vehkeet järjestäjien puolesta. Myös puoliautomaattien käyttöä pitää rajoittaa, koska ne on iso valtti. Jos patruunamäärät rajoitetaan, niin etu vähenee. Ilman suurennusta on puoliautomaatti realistisempi, koska se on tosiasiassa 15-150 m suojaase, millä pidetään pahisten naamat turpeessa, jos pitää itse paeta.  



Sunnistuksella oli melko vähän tekemistä ta-tehtävien kanssa. Suunnistuksen etäisyydet oli realistisia, koska pitää pysyä omien "sateenvarjon" alla. 81 mm max kantama on 5, mutta tehokas 3,5 km, siitä pystyy jokainen laskemaan, kunka kauas tiedustelijoita kehtaa lähettää. Prikaatin tiedustelu on etäämpänä kun maakuntajoukkojen. Lähdettiin viimeisten joukossa pari tuntia ensimmäisten jälkeen, tuli kiire ja yhtä rastia ei edes yritetty, koska ei mielestämme aika riittänyt. Miksei siinä sillalla, missä piti olla klo 5 jälkeen, ollut esim tähystystehtävää? Kaikki parit tulee metsän kautta asemiin ja klo 5 lähtien vilautetaan koodilappuja, mistä pitää kirjata aika ja koodi. Samalla sillalta tähystetään kilpailijoita, huomatut saa reippaasti miinusta ja tiedon, mikä paljasti. Sillalla on myös auto, minkä mitat on tiedossa ja pitää mitata etäisyys asemiin alle 5% virheellä maksimipisteiden saamiseksi. Näkee myös asemien sopivuuden ja röllien toimivuudet. Nyt parit vain torkkui klo 5 odottaen metsässä. Pimeässä metsässä likkuminen on hankalaa jopa NVn kanssa, oli paha kunnella, miten miehet meni kuin sonnilauma, ryminä kuului satojen metrien päähän. Myös otsalamppujen käyttö näkyy kauas, eikä pierun jälkeen kannata kovin paljon naureskella... Lämmin ruoka oli hieno, mutta kilpailijoille olisi riittänyt kuivamuonasetti kisan alussa ja lämmin ruoka ennen kotiin lähtöä. Outoa oli nähdä valtaosalla röllin korvikkeita, koska ei kieli taivu kutsumaan semmoisia setteja rölleiksi, missä vanhaan metsastystakkiin on ommeltu kourallinen riekaleita, Röllin kanssa ei partioida, vain se muokataa ja  laitetaan ennen tähystys- tai tuliasemaan liikkumista. Syitä on useita. Ensinäkin rölliä ja kiikarikivääriä kantava on vastustajalle tärkeä maali, mutta paria reppujen kanssa patikoivaa solttua ei heti ammuta. Toiseksi, rölli on liikkuessa todella kuuma ja väsyttää taistelijan nopeasti. Kolmanneksi, rölli tarttuu kaikkeen, kahisee ja repeytyy. Rölliä pitää muokata toimintaalueen mukaan jatkuvasti, sitä näki harvoilla, vääränlainen rölli ei naamioi, vaan paljastaa. Viellä lyhyesti tärkeämmät ajatukset:



4K eli huomiota perusasioihin;

Aikarajoitus, patruunarajoitus ja rastin kuvaus odotusalueella;

Varusteiden säätö odotusalueella rastin kuvauksen mukaan;

Sunnistus valoisaan aikaan yhdistettynä kohteen tiedusteluun, etäisyyksien mittaamiseen, muistipeliin, tuliasemakortin tekoon jne;

GPS, LEM, NV kiellettyjä, paitsi rastilla, missä kaikki käyttää samaa laitetta;

Monipuolisempia ampumatehtäviä, pitkien ja ylipitkien rastien lisäksi pieniä maaleja ja lyhyitä matkoja, veden yli ampumista ja ampumakulmia;

Kartta, kompassi, ilmakuva, toimita-alueen pienoismalli käyttöön, koska pitää osata suunnistaa ja johtaa omien tulta;

Sauna ja nuotio sopivaan paikkaan, mahdollisuus sosialisoida muiden kilpailijoiden ja tukijoukkojen kanssa.

mika

#28
Pistelaskusta melkolailla samaa mieltä. Mitä tulee varusteisiin niin eri linjoilla mennään. Enkä jaa myöskään näkemystä siitä et puolari olis jotenkin paremmin sopinut kisaan tai olis nopeampi ampua OSUMIA. Somotus ei ole koskaan nopeaa. Vaikka meillä oli lem käytössä niin silti mitattiin spotterillakin. Ja esimerkkinä pulttilukon nopeudesta esim er:n suoritus lahti-rastilla. Kaksi ls ohi ja silti nopein aika.

On näistä varusteista aiemminkin taitettu peistä mutta kuski on mikä ratkaisee. Ei se että ajetaan bemarilla ja ammutaan trg:llä. :)

Mitä tulee kartanlukuun niin kuten pe-iltana moneen kertaan todettiin lisätehtävä on sotilaallisia perustaitoja mittaava tehtävä. Riitti kun pysyi kartalla kun autolla ajettiin. Ei siihen gepsiä tarvita.

My 0.02e
CHAIRBORNE - USB Troop

msk

#29
Ihan asiaa yllä. Mutta itselläni taas sellaiset mietteet, ettei tälläkään kertaa suosittu kallista tekniikkaa saati bemareita. Mielestäni mikään a-rasti ei antanut ylivoimaista valttia puolareille, ja nopealla kampikädellä se pulttilukkoinenkin veti toista laakia perään ennen kuin edellinen hylsy oli tippunut pasin katolta maahan asti. Puolari ei tee autuaaksi, ehkä pikemminkin päinvastoin kun sillä annetaan tasoitusta heti kun amet kasvaa vähän pitemmäksi.



Mitä tulee "omien sijaintiin", niin siinä käsittääkseni tarkimmat arvot vedettiin lonkalta sekä kartalla ja kompassilla, eikä GPS:llä, joka monesti valehtelee keskellä skuttaa enemmän kuin kätevä kartanlukija. VV helpottaa yöllä liikkumista huomattavasti, sen on totta mutta tälläkään kertaan yhtäkään ilman GPS:ää/valonvahvistinta olevaa paria ei jäänyt kiinni vastajoukoille. Tai jos jäi, niin oli ihan omaa tötöilyä. Sen verran helppo oli tiedustelutehtävä.



Tässä kisassa mielestäni ainoa saatu hyöty tuli laadukkaasta LEMistä joita ei ollut rasteilla kaikkien käyttöön.



Ymmärrän kyllä mitä tässä haetaan, mutta olen sitä mieltä että häyhäkisan pitää pystyä seuraamaan aikaa ja kehittyä sen mukaan. Mielestäni kisoja voisi viedä vieläkin modernimpaan suuntaan, kohti sodanajan kokoonpanoa jne. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikilta kisailijoilta pitäisi löytyä tonneja taskusta.
Member of DTA SRS alliance