Hylsyjen kiillotus kemiallisesti

[john]

Tässä GOW:n sivuilta kopioitu kirjoitus hylsyjen kiillotuksesta litkuilla. Onko muilla mitään kokemuksia alla mainituista menetelmistä.





Jauhemaisia aiheita tietäisin leegion, kipsijauheesta alkaen, mutta sinällään ne ovat hankalia käytössä, ellei pulveria ole sidottu jonkin rouhemaisen karheamman materiaalin huokoiselle pinnalle. Kaupallisia "matrix-materiaaleja" ovat mm. rouhitut maapähkinän kuoret tai "corn cobit" eli maissintähkän karat. Sitomaton jauhe joudutaan kopistelemaan hylsyjen sisältä hitaana käsityönä, sekä puhdistamaan nallipesät hylsystä kerrallaan.



Sitomatonta kipsijauhetta käytettäessä keksittiin vahingossa aseenpiippujen ampukolvaus, kun kipsiä oli unohtunut hylsyihin niiden sisäseinämiin takertuneena, ja niihin ladattiin patruunoita, jotka sitten ammuttiin, ja ammunnan jälkeen ihmeteltiin, kun lähes tehdasuuden luodikon piippu ei "naukunut" entiseen tapaan, työnneltäessä flanellia tai sillatukkoa reiän lävitse, ensimmäiset kuiviltaan: Piipunputki kiilsi kuin peililasi. Ampukolvausta alettiin soveltaa systemaattisesti 20 vuotta sitten. "Vahinko" oli sattunut vuonna 1979, jos oikein muistan.



Hylsynkiillotuksessa olen nestemäisten kemikaalien eli liuosten kannalla, vaikka joissain hankausjauheissakin on kemiallisesti aktiivisia aineksia, esimerkiksi viini- tai sitruunahappoa tahi viinikiveä ("Cremor Tartaria" = kalium-natriumtartraattia eli kuivattua punaviinin sakkaa, jota kiteytyy tynnyrien pohjalle), hiovien hiukkasten vaikutusta tehostamassa. Tehdasuudet hylsyt ja vaippaluodit onkin usein kiillotettu "viinikivi-rummutuksella". Nestemäisistä kiillokkeista hinta-tehokkuussuhteeltaan edullisinta lienee Rajamäen väkiviina-etikka (10 % vahvuinen etikkahappoliuos), terästettynä aivan tavallisella ruokasuolalla (natriumkloriidilla), jota liuotetaan etikkaan kaksi kukkuraista ruokalusikallista (n. 20 grammaa) litraa kohti.



Pahoittelen annostusohjeen epämääräisyyttä: Pikkuisen, joskin herkän ja tarkan, ruutivaakani (malli Suojeluskunta) suppilomaiseen oikeanpuoleiseen kuppiin mahtuu vain noin 6 grammaa pienikiteistä ruokasuolaa. Toisaalta käyttävät monet pelkkää etikkaakin hylsynkiillokkeena, ja suolapitoisuus voidaan ilmoittaa jopa perinteiseen tapaan: "Liuotetaan niin paljon kuin huonelämmössä liukenee". Optimipitoisuutta ei tiedä kukaan.



Yleisin käytäntö lienee hylsyjen kiillotus nallinpoiston ja kalibroinnin (= supistuksen) jälkeen, joten kiväärinhylsyjen pintaan jäänyt kalibrointiliukaste on aluksi pestävä pois jollakin liuottimella. Valopetrooli on varsin tavallinen rasvanpoistoaine, mutta joissain tapauksissa joudutaan syyllistymään mitä törkeimpään alkoholin väärinkäyttöön. Näihin teknisiin tarkoituksiin soveltuu onneksi myös denaturoitu "Sinol", jonka bouquet ja maku on turmeltu "Bitrex"-merkkisellä lisäaineella, veroluokan alentamiseksi. (Se tiedehenkilö, joka pystyy esittelemään huokean, kotikemistienkin ulottuvilla olevan Bitrexin poistomenetelmän, ansaitsee kemian Nobel-palkinnon! Turhemmistakin keksinnöistä on Nobeleita jaettu).



Jotkin kalibrointi-liukasteet peseytyvät pois myös kuumalla vedellä, johon sekoitetaan käyttöohjeissa ilmoitettu pitoisuus tavanomaista tiskausainetta; nestettä taikka pulveria. Vesiliuoksen voi säästää hylsyjen jälkihuuhteluun. USA:n ylilyövien kuluttajansuoja-lakien vaatimien: "Ei saa juoda!"-tyyppisten varomääräysten tilalle voitaisiinkin suositella käytännönläheisiä ohjeita kalibrointiliukasteiden poistamiseen hylsyjen pinnalta valmiste-kohtaisesti, liuotinsuosituksineen.



Tässä ja nyt on ainoa tuntemani valmistekohtainen liuotin se wanhin (ja Tippawaaran wanhan isännän peräkaneetin mukaan "laimein") woitehista, eli kuuma wesi, kenties muutamalla tiskausaine-pisaralla terästettynä. LEE Resizing Lubricant lienee yhä ainoa VESIliukoinen Suomessakin yleisesti saatava kaupallinen hylsyjen kalibrointiliukaste; kehitetty alkuaan teräslevyn kylmämuovaus-prosessien voiteeksi autoteollisuuden käyttöön.



Hylsynkiillotus suoritetaan väljäsuisessa muoviastiassa. Kannellisuus on hyödyksi, mutta ei välttämätöntä. Avonaisessa "pilkkumissakin" voit homman hoitaa, kunhan et nuuski etikkaa liian läheltä: Sen haju on "nenäänhyppäävä". Liukasteesta puhdistettuja hylsyjä pannaan astiaan kourallinen tai kahmalollinen, riippuen astian koosta ja muodosta. Suolalla höystettyä etikkaa kaadetaan päälle hylsyt peittävä annos. Avo-astiassa olevia hylsyjä ja kirkastetta hämmennellään ajoittain muovisella soppakauhalla. Tiiviskantista astiaa voi käydä silloin-tällöin hölskyttelemässä.



Varsinainen kirkastumisprosessi on kemiallinen; hapettumien liukeneminen hylsyjen pinnalta. Kestää muutaman tunnin ajan huonelämmössä. Joskus ovat hylsyt unohtuneet etikkaan viikoksikin, jolloin ne ovat saaneet punervan värin pinnalleen, sinkin liuettua messingin pinnalta, ja kuparin jäätyä liukenematta. Kohtuullisemman ajan kestävä kiillotus ei aiheuta metallin hävikkiä. Vain "patina" liukenee messingin pinnalta.



Ankean Aatteen värisävynkin saaneisiin hylsyihin ladattiin patruunoita, muistini mukaan kaliberia .45 Long Colt, 255-grainisin valuluodein, ruudilla N312, jota olin saanut VihtaVuorelta "maistiaisiksi" pari läkkipelti-kanisterillista. (1980-luvun alkuvuosina oli VV:lla henkilöstö vielä ystävällistä, ja suhtautuminen säästölataus-harrastuksiin oli siellä yllättävänkin myötämielinen. Sittemmin vaihtui väki ja "yrityspolitiikka" muuttui syrjiväksi).



Kiillottuneet hylsyt noukitaan astiasta suut alaspäin, ja tiputellaan lämpimään huuhteluveteen, jossa on neutralointiaineena hieman saippuaa (sen verran, että vesi on hiukan harmahtavaa ja liukastaa sormet). Voidaan kokeilla myös jotain emäksistä astianpesu-liuosta, suunnilleen sama pitoisuus, jota käytetään tiskivedessä astioita pestäessä; mahdollisesti hylsyjen pesuvaiheesta ylijäänyttä liuosta.



Aikoinaan neutraloitiin etikassa kiillotetut hylsyt ruokasoodaliuoksessa huuhdellen, mutta hylsyjen pintaan jäänyt sooda likasi sormet, ja hylsytkin näyttivät hieman matta-pintaisilta; joteskin pölyisiltä. Laimea, kohtalaisen kuuma saippualiuos lienee parasta neutralointihuuhdetta. Kuivuneiden hylsyjen pintaan jäävää ohutta saippuakalvoa ei tarvitse huuhtoa pois ennen ryhtymistä seuraaviin lataustoimiin.



Etikka otetaan talteen seuraavia käyttökertoja varten. Se säilyttää tehonsa vielä myrkynvihreäksi värjäytyneenäkin. Jotkut suosivat punaviini-etikkaa, lisäämättä siihen suolaa, koska viinietikassa on luontaisesti mm. viinihappoa, joka tehostaa sen kemiallista vaikutusta. Kiillotusmenettely neutralointeineen on edelläkuvatun kaltainen. Viinietikka on hieman väkiviina-etikkaa hintavampaa, mutta sekin on lähes ikuisesti toimintakykyisenä säilyvää.



2011 MM; PT

[Sämpy]

Kaikki kokeilemani ei-mekaaniset puhdistuskeinot ovat loppujen lopuksi olleet aikalailla yhtä tyhjän kanssa. Jotain värimuutoksiahan niillä saa aikaan, mutta ei ne tummentumat ja ruutijäämät siitä pinnasta kyllä oikeasti liotuksilla lähde. Tai sitten pitää käyttää semmosia myrkkyjä (=suolahappolitkuja), ettei sillä hylsylläkään enää mitään sen jälkeen tee.

[JiiHaa]

Oikein p***seksi päässeet hylsyt puhdistuvat hyvin punaviinietikassa, mutta mistään kiillottumisesta ei oikein voi puhua. Puhdasta kyllä tulee.  Olen kokeillut erilaisia mömmöjä (lähinnä hylsyjen puhdistukseen) ja punaviini etikka on kustannustehokkain liemi

[Koheltaja]

Joskus tuli lutrattua sitruunahapon kanssa ja kyllä sillä saa hylsyistä puhtaita kuten monella muullakin hapolla mutta jotenkin ei nesteiden kanssa lotrailu kiinnostanut kovinkaan kauaa. Hylsyjen puhdistus vibralla on työmäärältä selkeästi helpompi vaihtoehto ja hylsyistä tulee todellakin kiiltävät ja puhtaat.

[jartsu]

Tollanen muutama 10 hylsyä kyllä menee ihan rätin ja jonkun kiillokkeen kanssa aika vaivatta, ainakin vipra kiillokkeen kanssa, muutama pyöräytys ja hylsy kiiltää komeasti.

[PJA]

Mites toimisi hylsyjen puhdistus ultraäänellä, ainakin pitäisi tulla puhdasta...

[JiiHaa]

Joskus tuli kokeiltua ultraääntäkin, firman masiinalla, mutta ei se toiminut.  Kyllä se varmasti kokkareet irrottaa, mutta hapettunut hylsy sai olla pöntössä tunteja ilman huomattavaa vaikutusta.

[john]

Ultraääni ei kuulemani mukaan edes puhdista riittävän hyvin. PV:llä on kiillotukseen kokeiltu jopa elektrolyysiä.



Tuo Koheltajan Johnsson kuparikiilloke on melko ytyä tavaraa, kun hylsyn kiillottamiseen tarvitsee lähinnä näyttää purkkia. Ammoniakkipitoisuus on alle 5%, joten en usko sen haurastuttavan hylsyjä.



"Vibraattori" taitaaa loppujen lopuksi olla näissäkin hommissa se paras vaihtoehto niinkuin Porvoon blondi sanoi.

[Homer]

Eletrolyyttistä kiillotusta on tullut itsekin joskus kokeiltua. Sillä tulee kyllä teräkseen, kupariin ja messinkiin komeaa kiiltoa. Hylsyt on sen jälkeen kuin uusia, ehkä jopa sitäkin kiiltävämpiä. Jos uittaa riittävän kauan niin kaikki naarmutkin häipyy pinnasta.

On se kuitenkin kotioloissa sellaista näpräystä ettei tulisi mieleenkään tehdä sitä isommassa mittakaavassa. Sitäpaitsi hylsy on siinä hommassa anodina, joten materiaalia katoaa pikku hiljaa. Siksihän ne naarmutkin häipyy.



Voisi viedä aina säkillisen hylsyjä Hackmanille. Voisivat kiillottaa samalla kun kiillottelevat uusia ruokailuvälineitä :wink:

[ratikkakuski]

Täytynee osallistua tähänkin keskusteluun..



Käytän hylsyjen kemialliseen puhdistukseen oksaalihappoa. Se on sitruunahappoa, viinihappoja ym. vahvempaa, mutta suolahappoa heikompaa happoa. Ko. jauhetta saa mm. apteekista.



Laitan puhdistettavat hylsyt kattilaan ( EN vaimon keittokattilaan   vaan aivan omaan kattilaani..) pari ruokalusikkaa oksaalihappoa, ja ruiskaus astianpesuainetta. Kuumennus ja keitto hiljaisella tulella 1/2 H. Oikeen likaisia hylsyjä voi keitellä toiseen kertaa. Sitten hylsyt thumpleriin.



Astianpesuainetta käytän koska sen synteettiset tentsidit kestävät (kuulemma) paremmin keittämistä kuin pesujauheen vastaavat. Varsinaisen puhdistustyön hoitaa kuitenkin oksaalihappo.



-Ratikkakuski