Olutmalja 2

Aloittaja VTu, tammikuu 12, 2005, 21:30

« edellinen - seuraava »

VTu

Lueskelin nuita vanhempia juttuja ja mielenkiinnosta vilkuilin tuota Olutmaljan tuloksia käsittelevääkin keskustelua. Siellä haikailtiin revanssia (jo menneelle) marraskuulle. Järjestettiinkö / onko suunnitelmissa myöhäisemmälle ajankohdalle jos ei nyt järjestetty? Nyt olis nimittäin taas 'virtaa pattereissa'... :D

john

#1
Marraskuussa aika meni muun ammunan harjoitteluun, mutta eiköhän tuollainen kisa voitaisi taas järjestää kunhan ilmat lämpiävät enemmän, kyse on kuitenkin herrasmieskilpailusta. Mukaan voisi yrittää ottaa noita Benchrest miehiä, kuitenkin sillä rajoituksella, että aseen alla ei saa käyttää kasa-ammuntatukea ja asetta täytyy jaksaa kantaa yhdellä kädellä vähintään kilometrin. :lol:

Koheltaja

#2
Juu juu, virtaa löytyy täälläkin mutta odotellaan kevääseen että saan aseen nippuun ettei tarvii tulla pelkästään jutustelemaan radalle  :wink:



Kyllä se kisa mielessä on ollut ja varmaankin se järjestetään mutta tällä kertaa voisi sen verran muuttaa sääntöjä että sinne saadaan myös "kaljattomat" ampujat mukaan ettei tarvii kuunnella selityksiä siitä että en mä tuu kisaamaan kun en mä kaljaa juo...  



Myös korviini on jälleen kerran kantautunut muutama ase jotka ampuu jatkuvasti 0.5 Moan kasoja ja jopa allekkin, olisi kiva saada näitä 3-5 laukauksen aseita sinne mukaan että näkee kuinka paljon kasat kasvaa 30 laukauksella.



Jos joku vetoaa siihen että 30 laukauksen ampuminen on kalliiden patruunoiden tuhlausta ja että paukut maksaa euron kappale niin eiköhän me muut kisaajat laiteta kolehdin keruu pystyyn että saadaan nämäkin sinne mukaan, jos ase ei sitten kuitenkaan ammu omistajan ilmoittamaa tulosta niin patruunarahat palautetaan lahjoittajille takaisin  :wink:



Kisasta voidaan tehdä aivan toisenlainenkin, kukin ampuu sovitun kokoiseen maaliin niin kauan kuin kykenee eli ohilaukauksesta putoaa leikistä pois, jokainen ampuu vuorollaan yhden laukauksen ja jos 3-5 laukauksella ei kukaan putoa pois niin pienennetään maalia. Maali on kiinni osumanilmaisimessa joten palaute tulee välittömästi, maali voisi alkuun olla vaikkapa 2moaa ja siitä sitten pienennetään sitä 0,5 moan välein. Varmaankin helppo homma niille joiden ase ampuu aina 0,5moan käyntiä...
Kylätason ampuja

john

#3
Joo. Nimi voidaan säilyttää mutta keksitään palkinnoksi jotain muuta. (Itse kisaan mielummin olutmaljasta kuin maitotonkasta).



Olen samoilla linjoilla Koheltajan kanssa siitä, mitä hän kirjoitti huipu aseista ja ampujista. Sellaisia varmasti on, mutta kun haluaisin omin silmin olla näkemässä ja todentamassa tällaista ihmettä. :lol:



Olen valmis laittamaan 5 egee likoon ampujalle, joka ei voi osallistua siitä syystä, että pukut tulevat liian kalliiksi. 8)

PL

#4
Onhan niitä 0,3 MOA:n aseitakin, joten niiden omistajat mukaan vaan.

Jos ammutaan osumailmaisimeen pudotuspelinä, täytynee varata satoja patruunoina mukaan. :wink:

Poikma

#5
Joo, kisa pystyyn vaan......

Formaatti vois olla ihan entisenlainen. Näin jäis jotain kotiin tuotavaakin........niin sitä 30 laukauksen taulua tarkoitin..... :wink:

Ja 0,3 MOA:n ampujille maksetaan patruunat ilman muuta. Onhan se sen verran harvinaista herkkua nähdä edes......

Koheltaja

#6
No mutta, sittenhän sellainen kisa on järjestettävä  :D



Sixpäkin tilalle voisi vaikka jokainen laittaa vitosen kuppiin ja voittaja vie koko kupin, miltäs kuulostaa? Vai kerätäänkö pikku kolehti ja ostetaan kiertopalkinto joka voisi olla alkuperäisen kisanimen (olutmalja) symboli?



Sitä osumailmaisimeen ammuttavaa leikkimielistä pudotuskisaa voi itse kukin harrastaa harjoitusmielessä vaikka sinkopaanalla. Parin jannun kanssa laitettiin 10cm lätkä ilmaisimeen ja kiikutettiin 100 metrin päähän, siitä sitten piekkarilla napsimaan osumia vuorotellen. Helppoako?, kannattaa kokeilla varsinkin jos hiukankin tuulee.



Toivottavasti saadaan mukaan niitä TA-aseita joiden käynti omistajien mukaan tosiaan on sitä luokkaa että niillä pääsee lusikoille pienemmissä kasa-kisoissa, saataisiin ainakin vertailupohja siitä miten aseen kuuluu käydä...



Itse lupaan että ammun alle 2moan kasan 30 laukauksella  :wink:
Kylätason ampuja

john

#7
Tuo kiertopalkinnon tai joka vuosi uuden pystin hommaaminen esim 5 egen osallistumismaksulla voisi olla hyvä idea. Pokaalithan ovat muovisia ja peltisiä kippoja ja kivoja muistoja.



Sixpäkeistä voimme sitten sopia keskenämme epävirallisesti :lol: . Viimeksi loppuivat jo kuukauden kuluttua :cry:

Koheltaja

#8
Lainaus käyttäjältä: "TM"Sixpäkeistä voimme sitten sopia keskenämme epävirallisesti :lol: . Viimeksi loppuivat jo kuukauden kuluttua :cry:


Vai että sellaiset on suunnitelmat, eihän sun ase käy kuin nipin napin kulmaminuuttia ja jos sinne näitä 0,3-0,5moan aseita tulee niin eihän sulla ole mitään mahdollisuuksia...   :wink:
Kylätason ampuja

john

#9
No eihän se voitto tärkeää ole vaan hyvä kilpailu  :lol:

JpL

#10
Olisi mukava vokotella mukaan joku hyvä kasa-ampuja, vaikka Mukarin veljekset pohjanmaalta, ja katsoa, miten kasakiväärien ja ta-kiväärien erot ilmenee käytännössä. Mitä mieltä?
- \"Olen halunnut tehdä elämässäni vain kolmea asiaa: Kirjoittaa, metsästää, ja rakastaa.\"


HJu

#11
Houkuttele vaan. Kysy ensin onko heillä 30 kisahylsyä. Veikkaan että 10-15 kpl löytyy per ase. Jos 30 hylsyä löytyy niin kysy sitten suostuvatko ampumaan 30 lks putkeen puhdistamatta asettaan välillä. Varmista myös että suostuvat ampumaan 300m matkaa. Jos suostuvat ja hylsyjä piisaa niin mukaan vaan. Muuten tulee kisapaikalla helposti turhaa itkua ja hammastenkiristystä.



Henkilökohtaisesti en aivan tarkkaan ymmärrä mitä todistaa että ampuu 30 lks putkeen samaan kasaan mutta olisi se hyvä testata omallakin aseella ihan mielenkiinnosta. Ase on nyt kyllä sepällä ja tulee sieltä joskus 2-3 kk:n päästä kun muilta kiireiltä seppä kerkiää. Keväällä voisi kisan pitää.
Terveisin,


HJu

Koheltaja

#12
Kannattaa samalla varmistáa että he suostuvat ampumaan makuulta ja ilman kasatukia, hiekkapussit on sallittuja kunhan ne ei ole muotoiltuja kasapusseja.



Siitä 30 laukauksen ampumisesta on ollut aiemminkin juttua puolesta/vastaan. Itse näen tämän 30 laukauksen edun siinä että tällä saa suuntaa-antavan kuvan aseen käynnistä eli minkä kokoiseen maaliin on mahdollista osua välillä 1-30 laukausta ja miksei suuremmallakin laukausmäärällä. Idea on hiukan sama kuin siluetissa eli pitää tietää mikä on aseen potenttiaalinen käynti ja minkälaiselle alueelle on ase/ampujan mahdollista osua.



En väitä sitä etteikö niitä 0,5moa/3-5lks alittavia aseita ole mutta kun se ei kuvasta aseen käynnistä juurikaan yhtään mitään. Aseen käynti määräytyy selkeästi suuremman laukausmäärän pohjalta kuin 3-5lks. Jos oletetaan että joku väittää että ase ampuu jatkuvasti alle 0,5moan kasaa niin viedään sinne 300 metrin päähän osumanilmaisin jossa on 0,6moan lätkä ja katsotaan kuinka monta osumaa sinne tulee, aseen saa kohdistaa ennen koetta.



Loppupeleissä kun aletaan ampumaan 0,5moan aseella suurempaa laukausmäärää niin siitä tuleekin helposti 1moan ase ja siinä ei monella luonto anna periksi myöntää että se onkin vain 1moan ase.



Jos vielä puututaan tähän 0,5moan käyntiin niin jos ei 30 laukauksen ampuminen kiinnosta niin ampukaa sitten vaikka 6X5 laukausta puhtaaseen tauluun ja paikatkaa taulu 5-10 laukauksen välein. Kun se 30 laukausta on ammuttu niin siinä vaiheessa jos siellä taulussa on 0,5moan taustakasa niin silloin voidaan puhua aika varovaisella äänellä 0,5 moan aseesta.



Ainakin itselle on erittäin tärkeää tietää minkä kokoiseen maaliin omalla aseella pystyy varmuudella ampumaan, oli se sitten puhtaakis puhtaaksi hinkattu tai paljon ammuttu.
Kylätason ampuja

HJu

#13
: Loppupeleissä kun aletaan ampumaan 0,5moan aseella suurempaa laukausmäärää niin siitä tuleekin helposti 1moan ase ja siinä ei monella luonto anna periksi myöntää että se onkin vain 1moan ase.



Vain ? 1 Moa Pienemmilla kasoilla ei yleensä ole merkitystä kun pieninkin maali mitä ammutaan on vähintään 1 Moan kokoinen tai isompi.



Luulen että vain kasa-ampujia harmittaa 1 Moan kasat. TA:lla on aseen ominaisuuksien sijaan isompia ongelmia määritellä etäisyydet, tuuliolosuhteet ja pysyä jemmassa. Jos mikä tahansa noista epäonnistuu niin on aivan sama mikä Hart/Jewell/NesikaBay/USOptics/kustom-hässäkkä on käytössä. Ohilaukaus on ohilaukaus. Sotilas-TA:lle riittää 1 Moa, pienemmät kasat on kivoja mutta ei varsinaisesti erityisen tarpeellisia.



TA-toiminnassa alle 1 Moan kasat ovat sitä joidenkin naureskelemaa hifistelyä. Ase&ampujayhdistelmä joka ampuu Lapuan tehdaspatruunaa  1 Moan kasoihin on riittävän tarkka TA-toimintaan vaikka sillä ei kasa-kisoissa saisikaan kuin sääliä osakseen.
Terveisin,


HJu

Koheltaja

#14
Aivan oikeassa olet tämän hifistelyn suhteen, maalit ovat TA-toiminnassa teertä suurempia mutta koskaan ei hyväkäyntinen ase ole pahasta. Monet käyttää samaa asetta niin TA-harjoitteluun kuin rata-ammuntaan ja metsästykseen joten väkisinkin siinä tulee huipputarkkuutta etsittyä. Vain osumat ratkaisee kuten sanoit mutta siihen osumaan on pitkä matka jos ei tunneta aseen todellista potenttiaalia vaan kuvitellaan että se käy aina samalla tavalla kuin silloin yhtenä päivänä kun kaikki osatekijät natsasivat kohdalleen.



Tällä tarkoitan sitä että kun sillä on muutamia 0,5Moan kasoja ammuttu niin aika kultaa muistot ja niitä huonoja kasoja ei enään muistetakkaan, siinä vaiheessa aletan levittää legendoja huippukäyntisestä aseesta. aseen käynti määräyryy kokonaiskäynnin mukaan, ei silloin tällöin saatavien huippukasojen mukaan. Noi 0,5 ja 1Moan oli ihan perusesimerkkejä, ei mitään yleistyksiä.



Oikeastaan pitäisi laittaa rajaveto kasojen ja käynnin välille, kasat ovat yksittäisiä kasoja joilla ei saada selville muuta kuin se miten pintä kasaa kulloinkin aseella on mahdollista ampua. Tällä taas ei ole merkitystä lajissa jossa pitää osua tietyn kokoiseen maaliin joltain etäisyydeltä, tässä vaiheessa aletaan puhumaan osunnasta ja se tarkoittaa sitä että aseen kokonaiskäynti (osunta) pitää olla tiedossa. Yksittäisillä kasoilla ei ole osunnan kanssa sen kummempaa merkitystä kuin että yksittäisillä 3-5 laukauksen kasoilla saadaan haarukoitua aseella muutama sopiva lataus joiden kesken sitten ammutaan osuntatestit eli 20-30 laukauksen taustakasa että saadaan realistisempi kuva aseen realistisesta käynnistä.



Tästä syystä ihmettelenkin että täälläkin monesti mainitaan että kasa-ammunta on täysin eri asia kuin TA-ammunta mutta samat hemmot sitten puhuvat 3-5 laukausten parhaista kasoista silloin kun pitäisi puhua aseen realistisesta käynnistä jossa on mukana kaikkea muuta kuin ne parhaat kasat, perverssiä eikö totta?



Omalta osalta tämä aihepiiri on koluttu läpi jo ties kuinka moneen kertaan enkä jaksa enään paasata tästä aiheesta, jokainen tulkoot toimeen sillä menetelmällä millä olettaa parhaan tuloksen saavansa. Itsellä on sen verran tullut ohilaukauksia niin siluetissa, metsästyksessä sekä pitkänmatkan ampumisessa että aseen osunnan määrittäminen on perusleipää eikä sitä tehdä muutamilla 3-5 laukauksen kasoilla.
Kylätason ampuja