Kirjoittaja Aihe: Ideoita ja kiinnostusta ampumahaasteisiin  (Luettu 993 kertaa)

Jokke Espoosta

  • *
  • Viestejä: 245
Ideoita ja kiinnostusta ampumahaasteisiin
« : Maaliskuu 29, 2024, 07:16 »
Olen miettinyt että olisi mukava saada sekä itseäni että parempia ampujia harjoittelemaan hiukan monipuolisemmin. Tähän yksi hyvä temppu voisi olla erilaiset foorumihaasteet, joita kukin voisi ampua omalla radallaan parhaaksi katsomanaan aikana ja sitten postata tuloksensa foorumiketjuun. Teoriassa tietysti huijaaminen on mahdollista, mutta en oikein ymmärrää miksi kukaan sellaista tekisi ja ketä siinä lopulta huijaisi eniten, itseään vai muita... Olisi myös toivottavaa että ihmiset postaisivat myös sellaisia yrityksiä missä ihan kaikki ei mennytkään nappiin.

Onko porukalla mielenkiintoa osallistua tällaisiin, jos laittaisi haasteita ja ylläpitäisi tuloslistaa, vai kuolisiko homma heti osallistujien puutteeseen? Koska pidemmät radat ovat vähän kiven alla arvelisin että ihan 100m radallakin saisi monenlaista haastetta jos laitetaan vähänkin vaikeutta esim asentojen tai kiireen muodossa.

Pari ensimmäisenä mieleen tulevaa ajatusta olisivat:
1)100m matkalta kolmella eri ratakäynnillä viisi ensimmäistä laukausta jokainen eri täplään. Miten moni mahtaa onnistua osumaan kaikki 15 lks esim 1 MOA maaliin? Epäilisin että vaikeampaa kuin moni arvelee...

2)Dot drill jonka olen joskus ampunutkin ja voisin kaivaa tulokset esiin. Eli 4x5 täplää ja ensimmäinen rivi ammutaan normaalisti makuulta, seuraava rivi väärältä puolelta, seuraava rivi vähän nopeammin ja viimeinen rivi niin että joka laukauksella aloitetaan seisten aseen takana ja on vain muutama sekunti aikaa ottaa ampuma-asento, tähdätä ja ampua.

Jos on kiinnostuneita niin voin tehdä taulun jonka jokainen voi tulostaa ja osallistua.

Myös pidemmälle matkalle olisi mukava saada haasteita, mutta ainakin itselläni yli 150m matkat ovat ikävä kyllä harvinaista herkkua. Pienoiskiväärillä toki saisi TA-henkistä haastetta lyhyemmälläkin radalla.

Kiinnostaako tai millaisiin haasteisiin itse haluaisit osallistua?
Trying is the first step towards failure
-Homer Simpson

Ippe69

  • *
  • Viestejä: 699
Vs: Ideoita ja kiinnostusta ampumahaasteisiin
« Vastaus #1 : Maaliskuu 29, 2024, 08:17 »
1. Kohdasta sellainen kommentti, että hornadyn erittäin hyvä podcast käsittelee parissakin jaksossa "oikeaa" laukaisumäärää per kasa jotta tulokset olisi tilastollisesti luotettavia. He pitivät 20 laukausta yleisimmin sopivana.
Ja kuten sanoit, yllättävän vaikeaa saada isompia määriä kulmaminuutin sisään. Erityisesti kun mukana on kylmän piipun laukausia. Muutenkin ne puolen MOAn aseet tuppaa olemaan ihan jotain muuta kun isompia sarjoja ampuu.
Yksi haaste voisikin olla 20lks kasa, vapaaseen tyylin ammuttuna.

2 Dot drill tyyppinen testihän on MPK:lla käytössä. Näin ulkomuistista siinä oli myös lippaanvaihtoa yms. Voisi sopia hyvin tähän kohtaan kun TA-killan sivuilla ollaan.

Myös tuo https://youtu.be/5YWOI7cOwJ0?si=6jQ0uz9LjGBrMWqp
testiammunta sopisi hyvin haasteeksi, tosin hieman soveltaen kun harvassa paikassa on kääntyviä tauluja. Tältä foorumilta löytyy tiedostona 33% kokoon skaalattu spol-taulu jolla tuon voi ampua 100 metriin.

Varsinaiseen kysymykseen: Kiinnostaa tällaiset haasteet. Tuleeko silti niitä ammuttua ja pisteitä tänne laitettua, en uskalla luvata. Liian vähälle jää treenit muutenkin.

Markus

  • *
  • Viestejä: 97
Vs: Ideoita ja kiinnostusta ampumahaasteisiin
« Vastaus #2 : Maaliskuu 29, 2024, 09:59 »
Mahtava idea. Ehdottomasti mukana jos tää järjestetään. Esim juuri tuo 33% spol taululla tarkka-ampujan ampumataitotesti yms. motivoisi harjoittelemaan.

K.Helin

  • *
  • Viestejä: 418
Vs: Ideoita ja kiinnostusta ampumahaasteisiin
« Vastaus #3 : Maaliskuu 29, 2024, 11:16 »
Lisään tähän Dot Drill ideaan Litzin kiväärin tarkkuuden määrittämisen perusteet. https://www.youtube.com/watch?v=m9aMqaYO8Cc

mean radius x (2.1) eli r95 x 2 (säde halkaisijaksi) = ympyrä johon osuu 95% todennäköisyydellä.

Eli ammuttun kasan mitat kerrotaan normaalijakauman 95% kertoimella niin saadaan ennuste kiväärin tarkkuudesta. Itse muuttaisin vielä tuon luvun milliradiaaneiksi, jotta ristikosta näkee heti osumatodennäköisyyden suunniteltuun maaliin.

JSa

  • *
  • Viestejä: 58
Vs: Ideoita ja kiinnostusta ampumahaasteisiin
« Vastaus #4 : Maaliskuu 29, 2024, 15:31 »
Hieno idea, ehdottomasti mukana jos 100m radan kanssa tosiaan pärjätään!

JSa

  • *
  • Viestejä: 58
Vs: Ideoita ja kiinnostusta ampumahaasteisiin
« Vastaus #5 : Huhtikuu 16, 2024, 12:38 »
Nyt sain minäkin ammuttua loppuun tämän ensimmäisen haasteen, niin pitää vielä erikseen kommentoida että tämä oli tosi hyvä harjoitus monessakin suhteessa. Talven aikana oli tullut sen verran vähän treeniä ja sen paljon tehtyä kaikennäköistä härväämistä varusteiden kanssa ja uusittua niitä, että tämä oli hyvä setti rutiinin palauttamiseen ja varusteiden testaamiseen. Aika julmalla tavalla tuli esillä moniakin ongelmia tämmöisessä perustekemisessä kun kohdistusten yms. tarkistaminen ratakäynnin alussa on poissa laskuista, ja joutui myös vähän syvällisemmin miettimään miten perusteellisesti aseita ylipäätään halua putsata eli jättää putsaamatta käyntien välissä jos/kun myös ensimmäinen laukaus merkkaa. Uusia haasteita odotellessa. :)