Main Menu

Sako M 23

Aloittaja jpniemi, tammikuu 12, 2022, 21:04

« edellinen - seuraava »

mjpaanan

Eiköhän tuossa ole kuitenkin testattu ja verrattu aika moneen laitteeseen sekä kirjoitettu tutkielmat ja sekä raportit viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vaikka PV saa ostaa suoraan juttuja ei niitä voi vain ostaa kun joku tuntuu kivalta, vaatii aika paljon paperityötä johtuen hankintalaista.
Julkisuudessahan tästä alettiin puhua 2013 että RK:t pitäisi uudistaa ja silloin puolustusministeri taisi sanoa että 2035 on takaraja. RK62M:n modattiin että saatiin jonkin verran peliaikaa ettei tule kiire.
Eli on tätä valmistetultu ja testattu varmaan se kymmenen vuotta ainakin.

Varmasti lähtökohtana on ollut että kotimainen valmistaja nuo kiväärit tekee jo ihan huoltovarmuuden vuoksi. Tuo sopimus taitaa olla 2053 vuoteen asti, eli 30 vuotta. RK62:sta ja RK95:sta tehtiin vuodesta 1962 vuoteen 1997, kappalemäärä on tuntematon mutta varmaan jokaiselle ressulla kivääri löytyy tarvittaessa. Hintalappu tuollaiselle hankinnalle on useita satoja miljoonia, ja kun pitää huomioida että tuo vaatii tähtäimet, lipastaskut, lippaat yms. varusteet mitä tarvitsee niin eiköhän tuossa ole ajateltu myös kotimaista aseteollisuutta ja työpaikkoja.

Ruotsilla oli vaan isompi kiire koska heidän rynnäkkökiväärit ovat 80-luvun peruja ja käyttöiän lopussa. Olisi Ruotsi varmaan voinut ostaa jonkun muun kiväärin mutta Pohjoismainen puolustusyhteistyö ym. syyt.

Toi M23 on sitten asia erikseen, siinä taisi olla että Dragunov ja TAK85 pitäisi päivittää kun eivät vastaa enää nykyajan tarpeisiin sekä a-tarvike ja varaosa ym. asiat. Joka tapauksessa nyt on tulossa modernia kalustoa käyttöön.
PAUTAC-asetarvikkeet

HJu

PV ja sen Asekoulu on aina testannut kaikkea kalustoa mitä vaan ovat käsiinsä saaneet. Kuuluu vähän niin kuin toimenkuvaan.  Siinä mielessä pelko että olisivat ostaneet ensimmäisen vastaantulevan konstruktion aivan sokkona on aivan turhaa. Ja PV:hän jatkaa aseiden ja piippukombinaatioiden testaamista ennen kuin päättävät mitä lopulta tilaavat.

Joku voi paheksua ostoa kotimaasta ilman kilpailuttamista mutta heille voi esimerkin omaisesti kertoa miten kävi Elisabet Rehnin kiinalaisten rynnäkkökiväärien kanssa kun halvalla ostettiin. Ensin selvisi että kyseisten rynkkyjen laukaisukoneisto ei sytytä VPT:n sotilaspatruunaa kovilla pakkasilla koska iskuvasaran jousi oli liian löysä. Joten kyseinen jousi piti vaihtaa jäykempään varikkotyönä 100 000 rynnäkkökivääriin. Tämä tietenkin selvisi vasta sitten kun aseet oli toimitettu Suomeen. Samoihin aikoihin selvisi että kiinalaisten 56-kiväärien suojarasva/vaseliini oli sellaista sorttia että se ajan kanssa jähmettyy niin pahasti että aseet ovat yhtä puuta eikä niitä voi käyttää. No tähän auttoi kuumahöyrypesu ja uudelleen rasvaus 100 000  rynkylle. Halvasta rynkystä tulikin Millogin työllistämisprojekti. On meillä nyt 100 000 toimivaa kiinalaista rynkkyä mutta kustannukset taisivat "hieman" pompata ja hetken aikaa meillä oli jakokalustona aseita jotka eivät toimineet jakopatruunalla talvella. Mieluummin priimaa Sakolta ja Lapualta vaikka sitten vähän kalliimpaan hintaan.
Terveisin,


HJu

jli

Lainaus käyttäjältä: Ippe69 - maaliskuu 25, 2022, 09:42
Scenuhan on Suomalaisen määritelmän mukaan laiton sotahommissa.
Mulle tuli ensimmäisenä mieleen 11g lockbase joka on kyllä oikein hyvin toimiva luoti tarkkuudeltaan ja ballistiikaltaan.

Tämä on lienee nyt päivittynyt siten, että smk ja scenu ovat laillisia, koska olemmekin siirtyneet käyttämään kansainvälistä määritelmää maakohtaisen sijasta?

HJu

#93
Ei esim Nato-maa Saksan Bundeswehr käytä reikäpäitä vaikka Nato-maa onkin.

USA on ymmärtääkseni ainoa maa joka avoimesti sanoo että OTM on heille ok koska a) reikäpäätä ei ole suunniteltu aiheuttamaan normaalia pahempia vammoja ja b) USA ei ole koskaan allekirjoittanut mitään sopimuksia joissa reikäpäät tai dumdumit olisi kielletty. Joten heitä ei koske esim Suomen ratifioimat sopimukset mutta Suomea ne sitovat.

Ylipäällikkömme on ollut hyvin tarkka siitä että kansainvälisten sopimusten noudattaminen on Suomen etujen  kannalta erittäin tärkeää. Ei meillä Nato-jäsenyyden perusteella aiemmat kv-sitoumuksemme (esim Ottawan miinakieltosopimus) automaattisesti muutu mitenkään. USA tai Venäjä eivät koskaan ratifioineet jv-miinakieltoa.

Sinänsä koko dumdumluotikielto on aivan lapsellista neppailua ydinaseiden aikakaudella.
Terveisin,


HJu

oho osu

Olis eilen pitänyt lisätä muuhun tilaukseen .308 luodit, mutta en osannut päättää. Onko mitään tihkunut TKIV23:n suhteen, tai pikemminkin PV:n patruunan?

Varmaan voisi tilata mitä vain BT-tarkkuusluotia pienen määrän. Haluaisin kuitenki imitoida M23:sta. Olis voinut tilata 10.85g scenaria, joka (tehdaspatruunana) toiminut mulla (rajallisissa testeissä) parhaiten. Tai 11.3g Scenar-L:ää, jonka pitäisi olla parempi. Toisaalta annettiinko parhaat G1 ja G7 D46:lle ja oli siellä muitakin rei'ättömiä Lapuan .30 luoteja.

HJu

#95
Lienee edelleen satavarmaa että mitään hpbt-luotia ei PV:n sotakäyttöön tule. Veikkaan että joku 10,5 grammab LockBase-tyylinen tulossa. Syy: 9.7g LockBase o  lopetettu ja lyhyeen piippuun se 11g LockBase ja 11g D46 ovat vähän painavia. Toki jokin solidluotikin voisi olla hyvä mutta ovat vaan aika kalliita.

Täyttä spekulaatiota tietenkin kaikki. Voi olla että tekevät kuten Bundeswehr eli ampuvat samaa 147gr FMJ-luodilla ladattua kk-patruunaa kuin kk:llakin. Niilläkin HK G28:lla ampuu 1,5 MOA 10lks/600m saakka.
Terveisin,


HJu

oho osu

#96
Ilmeisesti 7.62 KIV 23 olis 16" ja 1:10"   ja
7.62 TKIV 23 olisi 18" ja 1:11". 
Vai onko jollakin joku muu tieto?

Nammon/Lapuan sivuille ei taida mitään päivityksiä vielä tullut.
https://www.nammo.com/product/our-products/ammunition/small-caliber-ammunition/7-62mm-series/

Naton long range 7.62x51 patruunat näyttää olevan 10.9 g ja 11.33 g välillä.

HJu

#97
Minulla ei ole muuta tietoa kuin että TKIV23 on 16" piipulla ja kyseessä rautojen osalta 1:1 sama ase mitä tukiampujille tulee Kiv23:na Trijiconin 1-6x tähtäimellä. Nuohan on jo tilattu ja osa toimitettu PV:lle joten niiden speksin ei pitäisi enää elää. Kaikkia speksejä tosin ei ole julkaistu. https://reservilainen.fi/sakolta-uusia-tarkkoja-tyokaluja/

Terveisin,


HJu

oho osu

Alunperin annettiin tieto, että samat piiput. Ja tuosssa artikkelissa annetaan ymmärtää 16". Kuitenkin tuo 16" ja 18" eri rihlanousuilla tuli jostakin, liekö sitten vain huhua.

SO

Olisi mullistavaa, jos M23een tulisi käyttöön jonkilainen SS109-tyyppinen taistelupatruuna eikä pelkkää tylsää lyijysydämistä lockbasea.

Ärmätti

Eikö Nammolla ole jo valmiina maailman tarkin 308 armor piercing patruuna sekä se 153gr power ball...

Zero The Hero

M23:n imitoinnissa a-tarvikkeella pääsee varmaankin lähimmäksi Lapuan 11g B476 lockbase semiautolla.
Terävämpiäkin kuulia on luvassa, mutta niistä joskus tuonnempana.

rum

Toivottovasti ei oo yhtä hankalaa kuin 75v.sitten kun tappelivat M28-30 ja M39:n kans :D

aina ohi

Lainaus käyttäjältä: Zero The Hero - tammikuu 09, 2024, 19:26
M23:n imitoinnissa a-tarvikkeella pääsee varmaankin lähimmäksi Lapuan 11g B476 lockbase semiautolla.
Terävämpiäkin kuulia on luvassa, mutta niistä joskus tuonnempana.

Ellei sitten pv ole edelleen syvässä rauhan ajan moodissa, jossa se pitää reserviläistä pakollisena riesana. Ja perinteikkäästi mallisuojaa käyttämänsä luodin. Eli sitä ei saa myydä siviileille eikä käyttää siviiliaseissa. Ehkä tekevät Sakon kanssa vielä sellaisen diilin, ettei Sako saa myydä AR -kivääreitä reserviläisille, koska muuten joku voi luulla reserviläisiä..........reserviläisiksi.

PS! Itselläni on vahva veikkaus, että puolustusvoimien m23 kivääri ja m23 tarkkuuskivääri käyttää 11 gramman Lapua Lockbasea. Niitä minä olen viime aikoina ostanut ja ladannut, kun olen yrittänyt tehdä "sotapatruunaa". Vaikkakin metsällä ja omissa ammunnoissa käytän 10,85 g Scenaria ja 11,3 g L Scenaria. Minulla on 4 kpl TT3 .308 kivääriä...

HJu

#104
Omakohtainen kokemus on että PV on siirtynyt "vanhoista hyvistä ajoista" moodiin jossa kaikki konstit käytetään ja reserviläisten osaaminen otetaan ilolla vastaan. Muutos tapahtui melko pian 24.2.2022 jälkeen. Olisiko ehkä kaksi viikkoa siihen mennyt tai mahdollisesti jopa kuukausi.

PV ei kuitenkaan voi sille mitään jos aselaki ja EU asedirektiivi kieltää AP- ja API-luodit siviileiltä ja jos Nammo/Sako/joku muu ei niitä siviileille halua myydä.

11g LB on ihan ok luoti, ei niin tarkka tai suoralentoratainen kuin vanha 10g Scenar mutta ihan ok osunta. 16-16.5" itselataavissa se viimeisin BC:n murto-osa ei ole niin justiinsa koska lähtönopeudet jäävät joka tapauksessa melko vaatimattomiksi ja tehokas ampumaetäisyys sen 600m ja maksimi sen 800m. Kaaritulella voi toki pommittaa 4,5 kilsaan mutta osumisen muuhun kuin maapalloon voi näissä tilanteissa aika lailla sulkea pois.
Terveisin,


HJu