Maakuntajoukot

Aloittaja Demi, tammikuu 10, 2007, 16:18

« edellinen - seuraava »

mika

#15
+1
CHAIRBORNE - USB Troop

JRu

#16
Varsinkin tällä foorumilla luulisi kiiltävien esineiden himon olevan minimissään, kun tarkka-ampujiksi sijoitetaan korkeintaan aliupseereita. Itseäni ei ruusukkeet tai väkäset motivoi koska porukan paimentaminen ei ole koskaan kiinnostanut vaan ihan mielelläni jätän sen jonkun muun murheeksi. Jos todellista SA toimintaa ajatellaan eikä vain paraateissa patsastelua niin TA tehtävä on siitä palkitseva miehistötehtävä että omille harteille lyödään aika vähän (mm. hallinnollista) vastuuta mutta silti omaa vaikutusta vihollisen koneistoon saattaa olla yllättävänkin paljon. Ei siis tarvitse liikutella komppanioita mutta strateginen vaikutus voi tehtävästä riippuen olla hyvinkin samaa luokkaa.



Maakuntajoukolta odotan lähinnä mahdollisuutta harjoitella kovia tilanteita vähän isommalla budjetilla luoduissa puitteissa kuin mitä ressujärjestöt pystyvät tarjoamaan. Lisäksi kun kaikki mikä sanoo pam jaksaa viihdyttää niin PV:n kalustolla paukuttaa mielellään ilman murhetta kustannuksista. Omaa SA TA- osaamistani harjoitan kisoissa sekä ressujärjestön tarjoamassa koulutuksessa, yhteistoimintaa isomman koneiston osana PV:n harjoituksissa.

Demi

#17
Joukkoihin ilmeisesti on vielä tilaa. Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi esikuntaan ja mpkry:n kautta, laput tuli postissa kotiin :D

JKr

#18
Lainaus käyttäjältä: DemiJoukkoihin ilmeisesti on vielä tilaa. Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi esikuntaan ja mpkry:n kautta, laput tuli postissa kotiin :D


Noni, hyvä homma. Toivottavasti ollaan vielä samassa joukkueessa  :wink:
Sniper - Taxi / One Mile Club / Jäykkä Kampi / sPurkuvasara / Sufferfest participant

PJA

#19
Joukkueethan oli ihan pyynnöstä muokattavissa. Voidaan kohta pyytää Killalle oma teltta.
If it isn\'t broken, let\'s take it apart and see why not.

JKr

#20
Lainaus käyttäjältä: PJAJoukkueethan oli ihan pyynnöstä muokattavissa. Voidaan kohta pyytää Killalle oma teltta.


 :D
Sniper - Taxi / One Mile Club / Jäykkä Kampi / sPurkuvasara / Sufferfest participant

wobbler

#21
Joku kyseli tuosta varustuksesta. Pohjois-Pohjanmaan Maakuntakomppanialla on todennäköinen varustamispäivä 24.3.  Sisältäen mm. m05 maastopuvun :wink:

juhaharkonen

#22
E-P:ssä komppania on ollut kasassa vuoden, finnsniperiiin tulee kai kaksi paria valtion vermeillä

SO

#23
Toimenkuva alkaa kohta selviämään maakuntajoukkojen osalta:

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Maakuntajoukkoja+saa+k%C3%A4ytt%C3%A4%C3%A4+lakoissa+ja+mielenosoituksissa/1135224989419">HS verkkoliite 10.2.2007

JH

#24
Kävi tollanen mielessä että jos maakuntajoukoissa on pulaa miehistössä, on aika hölmöläisen hommaa olla ylentämättä päteviä kavereita vaan sen takia että saadaan pidettyä miehistölukumäärä kuosissa?

Itse olen sotilasurani 'aalonharjalla' ja sen verran harakka olen että lämmitti mieltä joka kerta kun sai postia esikunnasta, puhumattakaan kutsusta ritarihuoneelle. Santsikuppeja kun ei nääs laskettu!

Mielestäni jokaisen miehistöön kuuluvan motiivina saa toimia ylennys jos siltä tuntuu, veikkaan kuitenkin suurimman osan ruokavahvuutteen kuuluvan ajattelevan ensimmäisenä motivaationa mahtavan harrastuksen ja kuulumisen johonkin joukkoon jossa on samalla tavalla ajattelevia kavereita.

Missä mennään nykyään maakuntajoukko rintamalla?

FelisLeo

#25
Tällä viikolla Keuruulla taisi olla jokin maakuntajoukkojen koulutus menossa. Täytyy tunnustaa, ettei kyllä kovinkaan nohevalta joukolta vaikuttanut: edustettuna oli oikeastaan kaikki ne piirteet, joita voi luonnehtia "häröksi". Takki oli usein vain puoliksi kiinni, hiukset ja parta heiluivat tuulessa ja olutvatsa komisti kokonaisuutta. Oman työn ohella ei tosin kerennyt heidän toimintaansa katsomaan, mutta ainakaan ulkonäön puolesta ei vakuuttanut.



Eipä silti ole aihetta paukutella hesnkeleitä, sillä kyselin varusmieheltä luonnehdintaa meidän porukastamme ja sana "gona" tuli vahvasti esiin. Varusteitamme sen sijaan ihastelivat pitkään ja hartaasti.



EDIT: Nyt valmistumiseni jälkeen ja nykyisen työpaikkani puolesta olen toivottavasti soveltuva osallistumaan taas keskusteluun.

HJu

#26
Kyllä täällä saa kaikki esittää mielipiteitä työpaikasta ja oppiarvosta riippumatta. Huonosti perustellut ajatukset saavat herkästi kyytiä sen esittäjästä riippumatta. Hyvin perustellut taas pistävät ajattelemaan.



Ei vastaperustetut maakuntajoukot voi ollakaan missään ihmeellisessä iskukunnossa kun kertausharjoituksia on pantattu ja jätetty pitämättä viimeiset 10 vuotta. Stiä se reservin alasajo käytännössä tarkoittaa.
Terveisin,


HJu

JKr

#27
Helsingin maakuntakomppanialla on lokakuun alussa on harjoitus Santahaminassa ja Sörkän satama-alueella. Harjoitellaan sitä, mitä olemme opetellut viimekerroilla. Alueen eristämistä, kulunvalvontaa, etsimistä yms. Siihen osallistuu myös poliisi. Harjoitus on veh. Ihan jees hommia, mutta silti niitä voisi olla enemmänkin. 2 viikonloppua vuodessa tuntuu liian vähältä, onhan kyllä noita mpkryn kursseja, johon kutsu käy vähän väliä.

Nyt kun ollaan opittu nuo, niin seuraavaksi (2008) harjoitellaan sitä oikeata, eli ammuntaa yms.
Sniper - Taxi / One Mile Club / Jäykkä Kampi / sPurkuvasara / Sufferfest participant

er

#28
Tuo aspekti maakuntajoukossa itseäkin on alusta asti ihmetyttänyt. Koulutus on jakautettu niin pitkälle ajanjaksolle, ettei varmasti ole mpkry aktiiville mikään rasite, mutta todellisen toimintakyvyn saavuttaminen(jos siihen edes päästään) vie vuosia. Niin ja hämeessä vie vuosia saada joukot edes kasaan. Kun joukko on lopulta saatu kasaan ja koulutettua, joutuu osa jo muuttamaan pois toiminta-alueelta työn perässä.



Samaa voidaan sanoa mielestäni jossakin määrin myös MPK ryn kursseista. Suuri osa niistä on toisistaan irrallisia torsoja, joissa ei ole nousujohteisuutta, eikä kykyä luoda edellytyksiä joukko-osatokohtaiseen toimintaan. Tässä suhteessa Ta kurssit ovat hyvä poikkeus asiaan. Niissä sentään päästään nousujohteisuuteen, jos jätetään luvusta pois kussit nimikkellä Tarkka ammunta, joissa koitetaan käydä kaikki kahdessa päivässä.



Vapaaehtoinen maanpuollustustyö on  hieno asia, muttei korvaa ns kovia kertausharjoituksia.
Train hard--->Fight easy

JH

#29
Tällänen osu silmään:

http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id69386.html">http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id69386.html

Miespula koskee nimenomaan kiväärimiehiä,etc....

Kannattaisko hakea? Onko täällä mielenkiintoa asiaa kohtaan?