Eettinen riistalaukaus pitkälle matkalle

[MikaS]

Hyljehenkilöt on ehkä keskimääräistä parempia ampujia metsästäjistä. Harrastan myös ampumakoe toimintaa. Kaikilla eläimistä on enempi vähempi myös refleksi liikkeitä. Onko kana/kalkkuna lentäessään ilman päätä kuollut! Sika jolla on parin sentin reikä aivoissa, potkii siten että koko ruho on ilmassa. Peurakin potkii maassa vaikka olisi käytännössä aivot ammuttu pois. Mitä peuran ampumiseen tulee  niin hyvä paikka on myös ylhäällä lavassa, osuu vitaaleille, tiputtaa heti, ulkofileetkin yleensä säästyvät. Lapojen takana on joutilas paikka lihapihin ampua, siitä osuu vitaaleille. Ongelma on usein siinä ettei malteta tai nähdä osumakulmaa. Menee herkästi lavalle tai mahalle. Sitten se lihan laatu, pääosumasta jää herkästi verta lihaksistoon, varsinkin jos saa osuman atlasnikamaan.

[MOj]

Sen sijaan pyrkii omat rajat tiedostaen ampumaan riistalaukauksen niin että valo vastaanottopäässä sammuu mahd nopeasti. Mielummin ensimmäisellä laukauksella.

Tuon kun sisäistää, ja toimii tältä pohjalta, niin silloin riistalaukaus on mielestäni riittävän eettinen.

[MTä]

Näkisin, että peuraa on eettisempi ampua kehkoille, koska ampujalla on se mahdollisuus. Hylkeen metsästyksessä tätä valintaa on hankala tehdä.

(Nää on nettikeskustelutekstiä, joten muokkasin sellaiseen asuun, joka kuvaa paremmin mun positiivisissa fiiliksissä kirjoitettua tekstiä.)

Onko eetisempää ampua kokonaan ohi tai jättää kokonaan ampumatta? Onko eettisin riistalaukaus se ampumaton?
Jos puhutaan etiikasta yleisesti, niin minkään elävän tappaminen ei ole aivan triviaalia kysymys.

Ps. Kyllä metsästän.

[Poikanen]

Minusta metsästys on eettisin ja luonnollisin tapa syödä lihaa ja siksi myös metsästän. Myös poro on oikein hyvä minun kirjoissa.

[Petroman00]

Alkaa vähän rönsyillä topic, mutta kun joku on epäillyt metsästysharrastustani, niin olen kehottanut pyrkimään tutustumiskierrokselle teurastamoon. Ja miettimään, mistä sinne päätyneet jauhis-tarpeet on lähtöisin. Ja mitä niissä lopputuotteissa on..

[MTä]

Tarkoituksena ei ollut tappaa keskustelua, pun intended, vaan laajentaa keskustelua.

Vaikka otsikko onkin "Eettinen riistalaukaus _pitkälle_ matkalle", miten tämä eroaa mistään (riista)laukauksesta? Ei kai matka itsessään tee laukauksesta eettistä tai epäeettistä, ehkä.

Jos ajatellaan yleisesti, keksin karkeasti viisi vaihtoehtoa. Missä järjestyksessä näiden eettisyys on?

• Laukausta ei tapahdu
• Laukaus ei osu
• Laukaus osuu, mutta ei kuolettavasti
• Laukaus osuu, haavoittaa kuolettavasti
• Laukaus osuu, välittömästi kuolettavasti

Kohdissa 1.-2. elämä jatkuu, elävä voi kokea elämälle tärkeitä asioita.
Kohdissa 3. elämä jatkuu, elävä voi ehkä kokea elämälle tärkeitä asioita.
Kohdissa 4.-5. elämä päättyy, elävä ei voi kokea elämälle tärkeitä asioita - tämä on yleisesti lopullista.

Jos elämän säilyttäminen nähdään eettisempänä kuin kuoleman lopullisuus, on varmaan kärsimystä lisäävä vaihtoehto 3. parempi kuin 4.
Jos pitempi elämä nähdään eettisempänä kuin lyhyempi elämä, on vaihtoehto 4. parempi kuin 5.
Jos kivuttomuus nähdään eettisempänä kuin kivullisuus, on vaihtoehto 5. parempi kuin 3. tai 4.

Voidaan myös argumentoida, että eläintuotanto yleisesti ei ole eettisesti hyväksyttävää ja riista on tässä suhteessa parempi vaihtoehto. Toisaalta, kärjistäen, miksi olisi oikeutetumpaa tappaa "onnellinen luonnon eläin" vs. "onneton tehotuotetettu eläin".
Jos riista on eettisempää, onko silloin pitkän matkan "toivotaan toivotaan" -laukaus eettisempi kuin pulttipyssy teurastamolla?

Tätä voi lähestyä myös osumien todennäköisyyksien kautta, mutta tämä lähestyminen on minusta osin vajaavainen. Tähän taitaa olla useampiakin laskimia toteutettu mm. Applied Ballistics ja MERC - Maximum Effective Range Calculator, jotka ottavat kantaa osumisen todennäköisyyteen ja energiaan eri etäisyyksillä. Kuten useampikin on todennut, pelkkä osuminen ja energia eivät itsessään aina selitä kaikkea. Todennäköisyys osua heikkenee etäisyyden kasvaessa johtuen monesta syystä.
Jos laukaus joka ei osu, on eettisempi kuin osuma, onko silloin pitemmän matkan laukaus todennäköisemmin enemmän eettinen? 

Aiheestahan siis löytää helposti perusteita moneen eri suuntaan, eikä itselläni ei ole vahvaa mielipidettä aiheesta. Tosiasia kuitenkin on se, että sen jälkeen kun luoti lähtee piipusta sitä ei saa takaisin. Sormen koukistaminen on aina tietoinen teko, jonka lopputuloksen kanssa pitää pystyä elämään.

[JHa]

Eettisesti hyväksyttävää metsästystä on tuntea aseen teho (lähtönopeus ja riittävä nopeus luodin aukeamiseen max. ampumaetäisyydellä) ja tarvittavat korjaukset sekä riittävä harjoittelu. Tästä muodostuu se etäisyys mistä voi ampua eettisiä riistalaukauksia. 

[MikaS]

Eettisesti hyväksyttävää metsästystä on tuntea aseen teho (lähtönopeus ja riittävä nopeus luodin aukeamiseen max. ampumaetäisyydellä) ja tarvittavat korjaukset sekä riittävä harjoittelu. Tästä muodostuu se etäisyys mistä voi ampua eettisiä riistalaukauksia.

Tämä on alku etiikalle. Seuraavana tulee mielestäni luodin sijoittelu siten, että kun arvaamatonta tapahtuu, ei tule oho.
Kolmanneksi tulee sitten kun se oho tulee, oli se huono laukaus ohi, haavakko tai ei ihan heti löydykkään, niin mitä sitten tehdään.

Kaikkien pitäisi olla perusjuttuja harjoittelu, hyvä onnistunut laukaus eläimelle suurempaa kärsimystä tuottamatta ja saalis kotiin.

[Poikanen]

No mennäänpä sitten reilusti sinne off-topic puolelle.

Ei minua tehotuotannossa niinkään teurastus kiusaa vaan se arvoton elämä, joka ehkä jollain mittarilla on evoluution huippu. Arvostan myös luonnon monimuotoisuutta ja siinä että nisäkäsmassasta 60% on tuotantoeläimiä, 36% ihmisiä ja 4% villieläimiä ei ole mitään monimuotosta [1].

Edelleen minusta metsästys kohtuuden rajoissa on hienoa ja osa luonnollista elämää. Siinä nyt väkisinki aiheutetaan jonkulaista tuskaa, mutta se kuuluu luontoon ja on hienoa jos se tuska pyritään vielä minimoimaan.

[1] https://www.pnas.org/content/115/25/6506

[eero]

Luodeista jäi vielä kirjoittelematta. Aika monta peuraa on tullut nähtyä lahtivajalla ja usein juteltu kaatajan kanssa käytetyistä välineistä, etäisyyksistä jne. Ruhoja joka tapauksessa satoja viiteen vuoteen katseltu hyvin läheltä. Jos haluaa varmuudella, että peura hyytyy nopeasti, niin Accubondia on paha päihittää. Jos haluaa siistin ruhon, Accubondit kannattaa jättää kauppaan..

Omien kokemusten perusteella .264 ja .284 luodeissa on tullut tullut vastaan vain yksi, joka on toiminut siististi ja tehokkaasti kaikilla (<400m) etäisyyksillä kun vauhtia on laitettu taakse reilusti muttei liikaa: Woodleigh PP SN. Ei sirpaloidu lähelle ammuttaessa, kestää hyvin kasassa, puuduttaa nopeasti, aukeaa hyvin kauemmas ammuttaessa. Yksikään muu luoti ei ole toistaiseksi toiminut näin hyvin. Eikä varsinkaan barnesit..no ei niistä enempää.

Jos haluaa ampua läheltä keuhkoille, joka on se fiksuin ratkaisu sanoo kuka tahansa mitä tahansa, ja haluaa siistin ruhon, kannattaa ladata nykymuodin mukaista kupariluotia hieman liian hitaaksi, niin ettei se aukea. Nyt olen kokeillut tämänkin, vaikken sitä etukäteen tiennyt. Pakomatkat voivat olla pitkiä, mutta pistää ei tarvitse. Koira pitää toki olla lähtövalmiina. Itsellä on käytännössä aina etukäteen varmistettu koira. Mitä enemmän tätä lajia näkee, sitä enemmän tämä on vähän kuin sorsajahti ilman koiraa - toimivalla koiralla on iso rooli.

[psk123]

.264 140gr xlc 950 lähdöillä, onko testattu?

[Jokke Espoosta]

Mielenkiintoista keskustelua. Lukeudun myös niihin, joiden mielestä 100% varmaa laukausta ei ole, mutta pitää pyrkiä niin lähelle sitä kuin mahdollista. Sen 100% varman hahmottamiseksi voi vaikka laittaa sellaisen ajatusleikin, jossa ohilaukauksesta tulisi itselle välitön kuolemantuomio. Jäisi ainakin minulla ampumiset aika vähiin, kun oikein alkaa miettimään mikä kaikki voi mennä pieleen. Heinänkorsi lentoradalla, kiikariin unohdettu 300m säädöt, kiikarinjalka tai picatinnyn kiinnitysruuvi löystynyt, latausvirhe yhdessä patruunassa... näitä kaikkia on nähty radalla, joten kyllä näitä sattuu varmasti joskus metsästäjällekin. Toki pitää pyrkiä siihen, että luotto itseen ja kalustoon on 100%. Noista tuo korsi lentoradalla on osunut itsellenikin. Ammuin teertä makuulta, piti olla varma paikka, mutta en osunut. Ihmetellessä tajusin että siinä oli pari heinänkortta välissä ja niistä yksi oli poikki. Harmi että tämä piti oppia kantapään kautta, mutta ainakin opin ja linnutkin lensi niin pitkälle että uskon että oli puhdas ohilaukaus...

Mä pelkään kovasti sitä epäonnistunutta riistalaukausta, ja aiemmin pelkäsin vielä enemmän. Tosi monta tilannetta on mennyt ohi kun en ole ollut niin varma että uskaltaisin puristaa. Nyt niitä on takana kuitenkin jo kymmeniä, matkat olleet 20 m - 200 m. Edelleen kyllä jännittää joka kerta, vaikka olisi miten varma paikka. Aina on helpotus löytää saalis kuolleena.

Olen ampujana ja metsästäjänä aivan vasta-alkaja moniin muihin verrattuna. Radalla osaan ampua suht tiukkaakin nippua, ainakin hyvänä päivänä kun homma rokkaa. Mutta se on vaan aika eri fiilis kuin hyvin sujuneen ratakäynnin aikana viidettä sarjaa ampuessa ampua kylmästä puhtaasta piipusta eri asennosta hämärässä kylmissään nälkäisenä paksu toppatakki päällä kun edellisestä laukauksesta on muutama viikko, asetta on sen jälkeen heitelty autonperään ja kolisteltu männynkylkiin ja kiikarissa ei ole paperi vaan elävä eläin. Mulla ainakin karisee itseluottamus aika paljon ja tulee epävarmempi fiilis siitä osunko nyt kuitenkaan ihan varmasti ja että onhan nyt ihan varmasti kohdistus kohdallaan yms. Ja ehkä ihan hyvä niin. Liika itsevarmuus on myrkkyä silloin kun epäonnistuminen ei ole sallittua.

Ja ainakin itselläni matkaa enemmän vaikuttaa tilanteen nopeus ja käytössä oleva tuki. Väittäisin että mulla on parempi osumatodennäköisyys 300 metriin paikallaan seisovaan hyvältä tuelta kuin 50 metriin äkkitilanteessa puitten välissä liikkuvaan elukkaan. Kumpaankaan en ehkä tositilanteessa ampuisi, mutta ainakin itselle nuo pikatilanteet on vaikeita. Pitää niitäkin harjoitella kun taas pääsee radalle. Suomi on täynnä kokeneita hirviukkoja jotka ampuu varmasti ja luotettavasti nopeisiin tilanteisiin, mutta aseen+ampujan käynti on 4 MOA eikä koro- ja tuulikorjauksista oo mitään käsitystä. Mutta alle 100m hirvi kuolee varmasti. Mä oon ehkä sitä toista ääripäätä. Mulle äkkitilanteet on vaikeita. Enkä oo itse asiassa koskaan ajojahdissa kiväärillä eläintä kohti ampunutkaan, muutenkin omat jahdit painottuu kyttäilyyn. Sopii enemmän mun luonteelle.

Jos mun pitäisi joku periaatesääntö määrittää sille eettiselle laukaukselle, niin se olisi varmaan että 10 peräkkäisellä ratareissulla kolme ensimmäistä laukausta on kyseiseltä matkalta puolikkaan vitaalin kokoisessa maalissa asennossa metsästysrealistisesta asennosta ammuttuna. Ja kuten on tuhanteen kertaan todettu, kasan mittaaminen ei ole oleellista vaan se miten kaukana on huonoin osuma tähtäyspisteestä. Etenkin nettikeskusteluissa tästä ei juurikaan puhuta, vaan aina puhutaan vaan siitä kasan koosta ja siitäkin on kärpäset jätetty huomioimatta

[JSR]

Päivänselvyyksiä tulee nyt, Yksi tärkeimpiä juttuja riistalaukauksessa tietysti se, että osuu. Riistalaukausta tulee harjoitella erikseen. Tässä puhuttiin pitkän matkan laukauksesta ja peurasta/hylkeestä, tuelta ampumisesta jne.

Käytännössä kuitenkin aika monet riistatilanteet ammutaan käsivaralta vaihtelevilla etäisyyksille, ei välttämättä kovin kauas mutta kuitenkin. Ennakot vaihtelee jne. Tuki näissä on max monopodi, aina ei sitäkään.

Minusta eettisyyteen kuuluu ampumaharjoittelu siten, että kun pääset passiin, tai tilanne tulee kohdalle esim. Liikkuvassa metsästyksessä, niin laukaus lähtee sillä tuntumalla, että nyt osuu. Harjoittelu siis käsivaralta metsästyskamppeilla, pienellä suurennoksella (mikä sulla normisti on päällä liikkeessä)  ja jos viitseliäisyyttä riittää, niin 10 burpeen jälkeen. (Pistin käden sydämelle ja vähensin 10 😂) Kun saa 5 ls amet 100 pistoolikoulutaulun mustalle niin on valmis hirvenpyyntiin. Peurahommissa se saattaa ajopyynnissä olla punapiste ja 50m, mutta ajatus sama. Se monopodin käyttökin kannattaa ottaa ohjelmaan jos ei ole vielä.

Oma toimintamalli muuttui siinä vaiheessa kun oli tullut ammuttua paljon SRA-tyyppisiä ammuntoja, huoneiden vyörytyksiä jne, huomasin että oma laukaisu oli kärsinyt aika lailla, ja osumaa oli siihen hommaan riittävää, metsälle ei likimainkaan.. Asia piti laittaa kuntoon.

[Ärmätti]

Kaikki on niin suhteellista. Ammuin vuodenvaihteessa 6.5x47L AICX-AX kiväärillä 4lauk 30cmx45cm pleitiä pystyasennosta. 3 laukausta kilahti ja yksi meni ohi. Osuma todennäköisyys on tällöin korkeampi kuin keskimäärin metsästäjällä 100m hirvitaulun 6 ringin sisään. Vaikka todennäköysyyksien/matematiikan puolesta voisin suorittaa eettisen laukauksen - jättäisin sen silti tekemättä oikeassa elämässä. Raanakko jahti olisi ehkä eriasia... silloin pitäsi koittaa pystyä parhaimpaansa. Etäsyys hardoxiin oli 570m.