HUOMIO! Tarkka-ammunnan talvikurssi, Helsinki

Aloittaja LSa, tammikuu 24, 2010, 17:55

« edellinen - seuraava »

Korruptio

#45
Kritisoin lähinnä sitä että täältä(kin) saa näistä kirjoituksista vähän kärjistetysti sen kuvan että jos koiranohjaaja koirineen tulee taistelukentälle niin peli on siltä istumalta menetetty lopullisesti ja ei suurin piirtein enää kannata tehdä muuta kuin istua kuntokuution päälle ja vetää laukaisunarusta kun vaihtoehtoina on vain kuolla väsyneenä tai valita pienemmän kärsimyksen tie. Selvää on se että koulutetun koiranohjaajan ja koiran kanssa on helisemässä mutta on kai niillekin vastatoimia olemassa tai ei kai armeijoissa kohta mitään muuta olisikaan kuin koiria ja koiranohjaajia kun niitä vastaan ei millään muulla ole mitään saumaa.



Asiantuntijoita on varmasti paikalla, minkälaiset keinot toimivat jäljittävää koiraa vastaan? Kyynelkaasu ei (ilmeisesti) koiriin tepsi samalla tavalla kuin ihmiseen mutta entäs pippurisumutteet? Ainakin niitä mainostetaan kovasti keski-euroopassa äkäisiä koiria, karhuja, supeja, kissoja, ihmisiä ym kaikkea elollista vastaan.



Ihan taustakysymyksenä, kuinka monella kirjoittajista on jäljittäjäkoira tai ajokoira tms joka kellottaa tunteja metsällä tai muissa "käyttöharrastuksissa"? Minulla ei ole enää minkään sortin koiraa kun olen nykyään allerginen niillekin. :(

JPa

#46
Kyllä sekä koira että ohjaaja nöyrtyvät ihan tavallisen kokovaipan (tai HPBT tms.) edessä. Rauhanajan harjoituksissa on käynyt niinkin että jopa pelkkä TA:n ampuma räkäpää on etenemisen pysäyttänyt.  :roll:



-J-
Kuulkaa korpeimme kuiskintaa..

SO

#47
Jäljittävän koiran/ohjaajan tosiaan hpbt tai fmj pysäyttää helposti. Hajuaisti on kuitenkin aika ylivertainen kun verrataan ihmistä ja koiraa. Ihmisellä on luokkaa 5 miljoonaa hajusolua nokassa kun koiralla niitä voi olla yli 200 miljoonaa. Maastoon jää jälki kun ihminen kävellessään rikkoo maaperää, jolloin syntyy erityinen maan ominaishaju jota koira seuraa. Tuoreella jäljellä voi ihmisen oma haju leijua ilmassa jolloin koira saattaa jäljestää ilmavainulla. (vähän niinkuin mielummin tuulen alapuolelle passiin)

J0le

#48
Lainaus käyttäjältä: JPuKoiran hajujälkeä vastaan paras keino on kulkea sellaisessa paikassa tai kautta, jossa on paljon jälkiä, eli muiden ihmisten vilkkaasti kävelemässä paikassa, silloin jäljestys voi epäonnistua. (Vähän kuin kokematon metsästyskoira ei tiedä mitä jänistä seuraisi, jos niitä on monta). Myötätuuleen pakeneminen, ettei suoraan ilmavainua ainakaan henkilöstä saa ja äänetkin hiukan vaimenee koiran suuntaan. Jos suuri joukko muita kulkee jäljen päällä jonkin matkaa, sotkee se varsin tehokkaasti alemman ja seuraaminen on vaikeaa, voi jopa katketa.



Aika auttaa, mitä vanhempi jälki, sen vaikeampi koiran on löytää kohde. Vuorokausi on jo aika vaikea jäljestää, 35-40 tuntia jo hyvin epätodennäköinen. Pitkäkestoinen kaatosade huuhtoo hajuja pois, mutta pieni sade vain vahvistaa jälkeä.



Jollakin ajoneuvolla osan matkasta kulkeminen on hyvä keino, pyörä/sukset ja taas vaihto toiseen menetelmään (tämä toimii toisille koirille paremmin kuin toisille. Osa oivaltaa huijausyrityksen ja ei erehdy. Aivan tuore jälki (tunti-pari), niin ei erehdy huonokaan koira)



Vesistössä kahlaaminen johtaa siihen, että jossain kohtaa on tultava maihin ja sen koira kyllä löytää tarkasti, vaikka rannat sen on kuljettava ehkä molemmin puolin ja huonossa tapauksessa molempiin suuntiin, siis saattaa hidastaa tehokkaasti. Puusta toiseen kiipeäminen ja siirtyminen ei auta ollenkaan, kun koira hukkaa maajäljen, alkaa se juoksemaan ympyrää, sitä vähitellen laajentaen kunnes osuu uudestaan tuoreeseen jälkeen. Ympyrän koolla ei ole väliä ja johtaa väjäämättä aika nopeaan jäljen löytymiseen.



Koiran tai ohjaajan pysäyttäminen ampumalla on aika hyvä keino, tähysteinen miinakin saattaa onnistua, mutta yleensä ei, koska koira kuulee pienessäkin tuulessa viheltävän langan ja jos on koulutettu hyvin, osaa varoa sen kaltaista ääntä. Jos tuuli tuo miinan hajun, kiertää koira sen automattisesti. Ohjaajan ampuminen on erittäin vaikeaa, koska etenee reilusti koiran takana ja koiraa ohjatan pääsääntöisesti käsimerkein ilman ääntä. Koira paljastaa edessä olevat ja ohjaaja ei näyttäydy, mikäli  voi suojata itsensä.




nyt puhut kyllä niin huippukoirasta että tommosia koiria ei ihan joka armeijalla varmasti ole :) itse omistan 2 metsästyskoiraa joilla perushomma on geeneissä ja loput erehdyksen kautta. millään koiralla ei ole mainitsemiasi taitoja geeneissä ja noiden asioiden koulaamiseen menee paaaljon aikaa ja rahaa. mutta kertokoon joku joka tietää armeijan jäljestyskoirista paremmin. ja muuten koiran harhauttainen on helppoa. koira toimii täysin nenällään jäljestyksessä. jättää nimeltä mainitsematonta kemikaalia niin koira on pois pelistä pitkän aikaa, eikä sitä tarvitse paljoa olla mukana. :wink:

JPa

#49
Lainaus käyttäjältä: J0lejättää nimeltä mainitsematonta kemikaalia niin koira on pois pelistä pitkän aikaa, eikä sitä tarvitse paljoa olla mukana. :wink:


 No kerro nyt ihmeessä mitä tämä ihmeaine on???? Vaikka privaattiviestillä jos ei muuten..



-J-
Kuulkaa korpeimme kuiskintaa..

Tamppi

#50
Meille piti kajaanissa koiramiesten kouluttaja oppitunnin jälkikoirista ja jäljitettynä olemisesta. Hyvin pitkälle kertoi samoja asioita mitä JPu edellä.

Mitkään Hyvät tulet tai ammoniakit ei auta sillä ei koira suinpäin työnnä kuonoaan voimakkaaseen hajuun ja turmele hajuaistiaan.

Koira seuraa maaperän muutoksista aiheutuvaa hajua ja mitä voimakkaammin maata tallotaan, sitä voimakkaampi jälki on. Laskuvarjo jääkäreitä ei kuulemma jäljittämällä kiinni saa, mutta koska he liikkuvat niin nopeasti ja maa talloutuu paljon niin jälki on todella vahva ja koira ei siitä eksy.

Maan kaivamisesta aiheutuva maanperän hajun muutos on myös todella vahva ja säilyy todella pitkään, joten koiralla ei ole ongelmia huomata esim. miinoja. Myös ansalangat koira kuulee niinkuin JPu totesi.



Kovasti painotettiin, että koiraa on todella vaikea höynäyttää. Helpompi on höynäyttää ohjaajaa. Tekee jotain älytöntä mikä saa ohjaajan epäilemään, että koira on eksynyt jäljeltä.

SO

#51
Eihän sitä tiedä miten kova motivaatio koirille tulisi jos ne palkittaisiin muutamalla viivalla :D

Korruptio

#52
Koirista kukkaruukkuun, http://www.youtube.com/watch?v=bzaUA2-nHR4">tämä elukka kyllä ainakin tuntuu nauttivan kun nuppi menee sekaisin... Nisäkkäät tykkää kun vähän pyörii päässä. :)

J0le

#53
Lainaus käyttäjältä: TamppiMeille piti kajaanissa koiramiesten kouluttaja oppitunnin jälkikoirista ja jäljitettynä olemisesta. Hyvin pitkälle kertoi samoja asioita mitä JPu edellä.


Aivan niin. oppikirjassa varmasti kerrotaan näin.


LainaaMitkään Hyvät tulet tai ammoniakit ei auta sillä ei koira suinpäin työnnä kuonoaan voimakkaaseen hajuun ja turmele hajuaistiaan.


jos koira aikoo seurata jälkiä on sen mentävä eteenpäin ja kyllä, koiratkin erehtyvät haistamaan asioita jotka vaikuttavat hajuaistin toimivuuteen hetkellisesti.


LainaaKoira seuraa maaperän muutoksista aiheutuvaa hajua ja mitä voimakkaammin maata tallotaan, sitä voimakkaampi jälki on.


meinaat siis että sotatoimialueella ei ole maaperän muutoksia ilman niitä kengän painamia? :wink:


LainaaLaskuvarjo jääkäreitä ei kuulemma jäljittämällä kiinni saa, mutta koska he liikkuvat niin nopeasti


asetatko nyt TA:t huonompikuntoisten kastiin? :)


LainaaMyös ansalangat koira kuulee niinkuin JPu totesi.


jos koirasta on paukkuarkuus koulutettu pois on sen kuulo väkisinkin kärsinyt. vierestä valitettavasti nähneenä voin sanoa että se kuulo menee aika nopeasti kun vieressä pamahtaa. on paljon muuttuvia tekijöitä ja koirakaan ei ole mikään kone. en laittaisi henkeäni pantiksi koiran kuuloasitin varaan jos se vaikka ei sattuisi kuulemaan sitä lankaa :wink:


Lainaajoten koiralla ei ole ongelmia huomata esim. miinoja


koulutetut koirat haistavat itse räjähdysaineen, mutta en usko että kaivuukuopalla on merkitystä eli maan hajulla.




LainaaKovasti painotettiin, että koiraa on todella vaikea höynäyttää. Helpompi on höynäyttää ohjaajaa. Tekee jotain älytöntä mikä saa ohjaajan epäilemään, että koira on eksynyt jäljeltä.


+1




Lainaus käyttäjältä: JPu
Lainaus käyttäjältä: J0lenyt puhut kyllä niin huippukoirasta että tommosia koiria ei ihan joka armeijalla varmasti ole :) itse omistan 2 metsästyskoiraa joilla perushomma on geeneissä ja loput erehdyksen kautta. millään koiralla ei ole mainitsemiasi taitoja geeneissä ja noiden asioiden koulaamiseen menee paaaljon aikaa ja rahaa. mutta kertokoon joku joka tietää armeijan jäljestyskoirista paremmin. ja muuten koiran harhauttainen on helppoa. koira toimii täysin nenällään jäljestyksessä. jättää nimeltä mainitsematonta kemikaalia niin koira on pois pelistä pitkän aikaa, eikä sitä tarvitse paljoa olla mukana. :wink:

LainaaEt voi tehdä ihmisen etsintään koulutetun koiran toiminnasta päätelmiä metsästyskoirien perusteella, tai arvaus voi mennä vikaan.


vertasin vaan koulutuksen määrään koska kaikki on opetettava. samat aistit kuitenin on joita hyödynnetään.


LainaaPartiokoira ei tosiaankaan jäljestä kiihkon vallassa vain nenällään... Vaan rauhallisesti ja erittäin valppaana vaarojen suhteen, erityisen huolella maastoa kuunnellen, sekä katsekontaktia vähän väliä ohjaajaan ylläpitäen, koska ohjaus tehdään käsimerkein.. (johtuu koulutuksesta ja siinä ikävistä kokemuksista, jos ei ole ollut valppaana.)


heikko lenkki on hitaus jos aiotaan oikeasti tavoittaa joku.


LainaaHuvittavinta tässä asiassa on se, että minulla lukee sotilaspassissa ensisijaisena sijoituksen Koira-au, eli ihan suomen armeijan koirista tuossa kirjoitin ja niistä käytännön harjoituksista, joiden perusteella tuo näkemys on syntynyt.




se ei paljoa kerro jos passissa lukee niin. pari kaveria jotka palveli samaan aikaan kun minä valittelivat huonoa koulutuksen tasoa ja vähäistä harjoittelua koirien kanssa. mutta nämä on vain kuultuja mielipiteitä.(heillä koiraharrastusta taustalla ja kovat odotukset)


LainaaMetsästyskoiria siellä Niinisalon varuskunnassa, jossa peruskoulutus minulle koira-asioissa annettiin, ei ollut yhtään


no ei varmasti ollut, mitä ne siellä ois tehny?


LainaaKoiran geeneissä on hyvä kuulo ja hajuaisti, loppu on kiinni koulutuksesta. Koiran osaamiset ei ole ominaisuuksia, vaan nimenomaan asioita, joita isolla vaivalla koulutetaan (metsästyskorilla isompi osa on geeneissä). Harmillista asiassa on vielä, että käyttöaika on vain luokaa 5-7 vuotta... Koska koulutukseen menee jokunen vuosi ja 10-vuotiaana koira pääsee eläkkeelle (sodassa ehkä vedettäisiin loppuun asti, mutta ei rauhan aikana).


hyvä esimerkki miten partiokoiria on käytetty ihan tositoimissa oli amerikkalaisten taistelukoirat toisessa maailmansodassa viidakoissa. dokumenttia joskus tullut noista koirista ja ohjaajista.


Lainaaps. Jossakin elokuvassa jäljelle levitettiin kokaiinia ja doobermannit nuuhkivat itsensä pilveen.. :)

No Clint Eastwoodihan se onnistui pakenemaan, kun oli noin ovela... Mutta oikeassa elämässä on ihan sama levittääkö huumetta sinne maastoon vaikka kilon, ei koira mene nuuhkimaan sitä niin läheltä, että huumaantuisi ollenkaan. Koirat opetetaan varovaiseksi kaikkea luonnossa vierasta kohtaan. Väite erikoisesta kemikaalista on satua, samaa satua kuin väite, että huumekoirat opetetaan huumeita nappaaman, että ne enemmällä innolla etsisivät... roskaa. Olen Helsinki-Vantaan lentoasemalla töissä ja näen jatkuvasti huumekoiria, sekä niiden koulutusta, eikä yksikään koira ole koskaan "maistanut" mitään huumetta, vaikka osaavat melko hyvistäkin piiloista sen osoittaa.


ameriikan leffakoirat jääköön omaan arvoonsa.


LainaaHyviä partiokoiria ei ole valtavia määriä, se on totta ja vain murto-osasta koiria voidaan sellainen edes kouluttaa, siksi suurin osa koirista päätyy joko sotapoliisikoiraksi, tai vartiokoiraksi puolustusvoimien käyttöön. Kaikilla on erillainen koulutus, mutta samojakin osaamisalueita koirilla on. Partiokoira on se vaativin "kuninkuusluokka".


näinhän se varmasti on.


Lainaa Olen siis kuvaanut osaavan hyvän partioikoiran ja sen ohjaajan työskentelyä ja sitä potentiaalista vaaraa, minkä koirapartio TA:lle muodostaa, koska juuri tuollainen koirapartio voi kentältä löytyä.


se on mielestäni vaarana mutta erittäin epätodennäköistä. en usko että niin hyviä koiria kuin kuvailit on paljon olemassa, mutta en tiedä ja haluaisin koiraihmisenä nähdä sellaisen koiran toimintaa jolla nuo kaikki ominaisuudet on vahvuutena. ja vielä se että kun tositilanne tulee niin voiko olla aivan satavarma että koira toimii niinkuin on koulutettu. tositilannetta ei voi mitenkään simuloida.

J0le

#54
niin ja vielä jos joku armeijan koirakouluttaja lueskelee niin tehkää testi miten koira reagoi kun laskee pippurisumutepullon pitkin jälkeä ristiin rastiin. en ole kokeillut mutta voin olla aika varma jotta koira saa sen verran paprikaa sieraimeen että haku hiljenee vähäksi aikaa. ja ne jotka ovat vaatteileen sitä saaneet tietävät kuinka kauan se siinä on ellei pese.

JL

#55
Lainaus käyttäjältä: J0leniin ja vielä jos joku armeijan koirakouluttaja lueskelee niin tehkää testi miten koira reagoi kun laskee pippurisumutepullon pitkin jälkeä ristiin rastiin. en ole kokeillut mutta voin olla aika varma jotta koira saa sen verran paprikaa sieraimeen että haku hiljenee vähäksi aikaa. ja ne jotka ovat vaatteileen sitä saaneet tietävät kuinka kauan se siinä on ellei pese.

Olet aika varma vaikka asiasta ei ole kokemusta? :wink:

Koira ei tosiaankaan ole niin tyhmä että työntää nokkansa jälkeen johon on suihkutettu pippuria tai OC:tä/CS:ää.

Jos jäljellä tulee vastaan koiran sietorajan ylittävä väkevä kitku, ohjaaja lukee sen koiran eleistä ja paikka kierretään niin että päästään taas "normaalille" jäljelle.



Toisekseen, koiran hajuaisti toimii eri monessakin mielessä eri tavalla kuin ihmisen. Herkkyys on vain yksi tekijä.

Koira voi eritellä ja aivossaan "analysoida" voimakkaidenkin hajujen seasta sen yhden ainoan kiinnostavan pienen tuoksun jota ollaan seuraamassa. Muita hajuja voi määrällisesti olla jopa satoja/tuhansia, silti homma onnistuu. Ihmisen kärsä ei toimi alkuunkaan näin. Koitas itse tunnistaa vaikkapa päivänkakkaran tuoksu astiasta jossa on tuoretta sianpaskaa ja kusta. Taitaa jäädä tekemättä.



Muutenkin koiran hajuaistin rajat ovat vieläkin osin tuntemattomia. Se on kuitenkin labratesteissä todennettu että koulutettu koira osaa ilmaista puhtaasta ilmasta yhden (!) molekyylin jos se sen vaan nenäänsä saa.

Paljon herkemmäksi ei nokka tuosta voi enää muuttua. Vanha sanonta "koira elää hajujen maailmassa" on mielestäni osuva.

Koira "näkee" hajut- aivan kuten ihminen havaitsee kuvasta värit ja pienimmätkin yksityiskohdat näköaistillaan.

J0le

#56
veri ja muita jälkiä koirilleni tehneenä tiedän jotain mutta paljon on oppittavaa. ei ole koiran nenän toiminta ihan uusi juttu :wink: esim. bensan hajulle altistuminen heikentää hetkellisesti koiran hajuaistia se on vahingossa koettu.


LainaaOlet aika varma vaikka asiasta ei ole tai kokemusta? :wink:


en ole kokeillut. kaipaisin joltain selvitystä joka on oikeasti tutkinut ja testannut asiaa.

JKr

#57
Hyvinhän se Valko-Venäjän jamppa höynäytti koiria, kun eivät sitä saaneet kiinni täällä suomessa. Vaikkakin hetkellisesti oli näköyhteys!!! Repikää siitä, vuh vuh.
Sniper - Taxi / One Mile Club / Jäykkä Kampi / sPurkuvasara / Sufferfest participant

JL

#58
Lainaus käyttäjältä: JPuEi tarvita kuin kolme-neljä sataa metriä ilman hajujälkeä ja homma onnistuu, yksi pysäkinväli bussilla on ihan riittävästi.. eksyy jokainen koira jäljeltä. :)

Poikkeus(ko) vahvistaa säännön?



Muistan TV -dokkarin Los Angelesin poliisin jälkikoirasta, joka seurasi jälkeä kaupungin keskustassa.

Jippo oli siinä että jäljitettävä hyppäs autoonsa heti alkumatkan jälkeen ja jatkoikin sillä.

Tieristeyksissä piti vaan päästää koira ulos jäljittäjien autosta että sai haistella suunnan mihin jatketaan.

Olikohan niin että kaveri sai 5min etumatkan- vai olisiko ollut jopa 10? Ei muista.  

Hämmästyttävä suoritus, mies löytyi. Varmaankin koirat jotka tuohon pystyvät ovat harvassa.

M31

#59
:think: tv-ohjelmien luotettavuus.... :dance: