Lämpö/yötähtäimet sallittiin Saksassa

Aloittaja jthyttin, kesäkuu 27, 2025, 10:06

« edellinen - seuraava »

jthyttin

Threadit lämpötähtäimistä tuntui olevan 1.5v vanhoja joten laitetaan uusi vaikka kovaa keskustelua tästä tuskin syntyy.

Puhuivat että Saksassa on hyväksytty erilaisten "yötähtäimien" omistus ja aseeseen kiinnittäminen, oletettavasti myös käyttö. Eiköhän tuo jollain sikarutto-perusteella ole tullut. Aiemminhan siellä oli tulkinta, että laitteita joissa ei ole tähtäyspistettä saa käyttää. Muutos tulee voimaan myöhemmin tänä vuonna.

Tämä siivonnee osan ns. clip-on eli optisen tähtäimen eteen kiinnitettävistä lämpölisäosista markkinoilta. Satunnaiset käyttäjät jäänevät markkinoille. Tämä siis kuluttajanäkökulmasta, jolloin lähes aina metsästys / haittaeläimet näyttelee jotain roolia hankinnassa.

Semmoinen viivästys voi aina käydä, että käyttö on mahdollisesti erotettu omistamisesta kuten Virossa kävi. Eli heillä aiemmin (siviili)omistuskin oli kiellettyä, kunnes se pitkin hampain vapautettiin. Sikäläinen ympäristöministeriö sitten panttasi "käyttölupaa" kunnes sikaruton uusi aalto käytännössä pakotti toimimaan.

HJu

#1
No on clip-oneissa se etu että jos ampumamatka vaihtelee niin monesti se on helpompaa säätää kiikaritähtäimen säätöjä. Lisäksi sama tähtäin käy useampaan tähtäimeen jos eri kiväärejä käyttää metsällä. Lämpötähtäimessä säätöjä pitää tehdä valikon kautta ja siinä ehtii maali helposti poistua sektorista ennen kuin on säädöt jiirissä. Haaskalla ei ongelma mutta liikkuvassa metsästyksessä voi olla riesa.

Näppärä laite on kombinaatio jota voi käyttää sekä tähtäimenä että clip-on laitteena. Tietty yleensä pitää etukäteen  päättää kummalla tavalla toimii. Pimeässä metsässä tähtäimen muuntaminen clip-oniksi voi olla vähän myöhäistä tai ainakin hankalaa mutta seuraavan yön rientoihin ihan tehtävissä.
Terveisin,


HJu

jthyttin

Tyypillisessä kuluttajatilanteessa (koro)säätöjä ei tarvita. Jossain lutkuhommissa joo, mutta silloin käytetään ristikkoa tai laseria joka muuttaa samalla tähtäyspistettä.

Ergonomisesti clip-on sijaitsee mahdollisimman hankalassa paikassa, varsinkin kun thermalilla (tai muulla "nopealla" linssillä) tyypillisin säätö on fokusointi eri etäisyyksille. Ja tätä ei ole moottoroitu missään laitteessa, muihin asioihin kyllä löytyy erilaista kaukosäätöä.

Eri rooleihin taipuva laite on näppärä lähinnä paperilla.

mjpaanan

#3
Lämpötähtäin on varmaan ihan kätevä metsästäjälle jos on tietty ase mitä käyttää haaskalla ja etäisyydet pysyvät kohtuullisina. Jos samalla aseelle metsästää muutakin clip-on laite on ihan perusteltu ja jos lämppäriä haluaa käyttää muissa aseissa niin clip-on on ihan fiksu vaihtoehto.

Clip-on laitteissa on kaukosäätimiä, tarkennukseen harvemmin tarvitsee koskea jos maali on yli 60m päässä. Noita moottoriohjattuja laitteita on olemassa mutta ne vievät tilaa ja painoa tulee lisää, virran kulutus kasvaa ja oikestaan hyöty jää vähän ohueksi. Jossain laitteissa on takapanelissa tarkennuksen säätö ja on myös olemassa jatkoja joilla tarkennuksen saa vaikka päiväkiikarin viereen.

Lämppäreissa noi akun kestot ovat rajallisia, oli tähtäin tai clip-on joka rajoittaa operointia. Clip-on laitteen voi laittaa povariin ja jatkaa tavallisella optiikalla toimintaa jos patteri loppuu. Osassa noista on sisäiset ladattavat akut, nämä toki kestää aika pitkään hyvänä mutta ulkoisilla akuilla tai pattereilla on ehkä vähän enemmän jouston varaa virtalähteiden kanssa.

Noihin monikäyttölaitteisiin liittyen markkinoilla on muutamia laitteita jotka on oikeasti fiksuja ja toimivia. Näissä on saatu katseluetäisyys ja clip-on käyttö toimiviksi erilaisilla softa ja linssiratkaisuilla mutta yleensä ne valitettavasti nostavat laitteiden hintaa.

Useaan lämppäriin on tullut laseretäisyysmittari ja ballistiikkalaskuri, itselläni on pari laitetta tässä kokeiltavana ja pitää jossain vaiheessa kirjoittaa kun on kokemuksia. Nopealla testauksella on hauska kun laite näyttää etäisyyden ja kertoo korjauksen suoraan näkökenttään.
PAUTAC-asetarvikkeet

jthyttin

Pikajalat ja tähtäinten kohdistusprofiilit on taas autuaasti unohdettu ;)

Tai mieluummin ehkä vähemmän pikaiset jalat, jos aseissa on eri valmistajan kiskoja, kun kiinnitys-standardien seuraaminen on nimimerkeillekin niin hankalaa.

Akunkesto on harvalle ongelma, ehkä kiinteän akun kanssa enemmän se onko laite (täydessä) latingissa kun on tarve lähteä. Monessa tähtäimessä on yhdistelmä kiinteää ja vaihdettavaa akkua, sekä monesti vielä ulkoisen virran syöttö. Kiinteiden akkujen kanssa puhutaan esim. 5-6h toiminta-ajasta jota sitten voi tekohengittää noilla muilla ratkaisuilla. Suuremmalla pikselimäärällä varustetut kennot ja suuremmat okulaaripään näytöt toki kasvattavat virrankulutusta eivätkä välttämättä tarjoa lisää käyttöarvoa.

Spotterin ja tähtäimen yhdistelmälaite on ongelma ensinnäkin siksi että yleensä haluat käyttää niitä samaan aikaan. Sitten jos on jo spotteri, tuoko se tähtäimestä muunnettu spotteri missään tilanteessa lisäarvoa? Ei mahdu taskuun, todnäk huonompi ergonomia muutenkin kuin vartavasten spotteriksi suunnitellussa laitteessa jne.

mjpaanan

Tässähän tullaan taas siihen että mitä kukin käyttäjä haluaa ja millä budjetilla on liikenteessä.

Clip-on/tähtäin/monokulaari keskustelua on mielestäni vähän turha kun näille kaikille on omat käyttäkohteet ja käyttäjien mieltymykset. Varmaan metsästyshommissa edullinen monokulaari riittää skannailuun pellolla ja tähtäin supikoiran ampumiseen. Ammattikäytössä taas nuo tähtäimet eivät ole tätä päivää vaan kyllähän noi armeijat clip-on laitteita ovat viime vuosina ostaneet ku katsoo hankintoja.

Mitä tulee tähtäinlinjaan ja pikajalkoihin, niin varmaan hyvät pikajalat pitää kohdistuksen siinä missä hyvä clip-on laite.
PAUTAC-asetarvikkeet

HJu

Aina kun on omalla rahalla liikkeellä niin voi ostaa mitä vaan kaupasta suostutaan myymään. Jakokamana käytetään sitä mitä käteen lyödään Usein ei jaeta mitään lämppäriä.
Terveisin,


HJu

MOj

Mullakin on kokemusta molemmista ja molemmissa (clip-on, erillinen tähtäin) on etunsa ja haittansa.

283 supikoiraa olen tähän mennessä noilla ampunut, matkojen ollessa 100-375m väliltä. Ja jastereihin aina kilometriin saakka, pilkkopimeässä.

Erillisen tähtäimen edut olivat (Pulsa Thermion), että korot ovat erittäin nopeasti sivurullalla asetettavissa, mikä näkyy suoraan etäisyytenä näytöllä. Tämä edellyttää tietenkin jthyttin mainitsemaa enalta laaditun kohdistusprofiilin käyttöä/tekemistä. Tuo on todella kätevä ominaisuus Thermionissa pimeässä operoitaessa. Itsellä oli lasketut ja käytännössä testattu profiili aina kilometriin saakka. Toimii ja pitää paikkaansa.

Lisäksi isoihin etuihin on luettavissa se ettei kuormita päivätähtäintä, jos ei picatinny kiinnitysmahdollisuutta.

Haittana että operointi käytännössä vain yhdellä kiväärillä ja edestakas vaihtoa päivätähtäimen ja lämppärin välillä.

Nykyisin on clip-on. Infiray MAH 50. Kiinnitys päivätähtäimeen adapterilla. Uskalsin näin toteuttaa, koska Leica PRS on mitoiltaan sellainen (lyhyt objektiivipää), ja erittäin jykevä tähtäin muutoinkin (tehdas lupaa 50BMG rekyylin keston).

Nopea asennus kaikkiin kivääreihin, ja voi ampua päivätähtäimen säädöillä. Tämä iso etu.

Pimeässä operointi hankalampaa, jos ei ammu ristikolla. Itse tykkään käyttää torneja, kun ammun elävää maalia.

Fokuksen säätö hankalampaa, jota ainakin minun silmilläni joutuu tekemään jos haluaa tarkan kuvan. Tämäkin menettelee Leican kanssa yllämainitusta tähtäimen lyhyydestä johtuen.

Katsotaan miten Pautacilta ostamani Tango 4000 Fire pelaa tämän kanssa yhteen, odotukset ovat kovat tämän asian suhteen.

MOj

Lainaus käyttäjältä: HJu - kesäkuu 27, 2025, 14:02Aina kun on omalla rahalla liikkeellä niin voi ostaa mitä vaan kaupasta suostutaan myymään. Jakokamana käytetään sitä mitä käteen lyödään Usein ei jaeta mitään lämppäriä.

Toivotaan ettei jakokama tilannetta tule koskaan, mutta en pidä mahdottomana jos omistat tuollaisen, ettetkö saisi sitä mukaan ottaa. Vahva suositus on että näitä omistetaan mahdollisimman paljon. Kun Ukrainan sota alkoi, sieltä tuli muutama kaveri jotka tyhjensivät mm. erään ison tavarataloketjun hyllyt näistä laitteista.

HJu

No ei lämppäriä kriisiaikana varmasti kielletä mutta se voi mennä parempaan käyttöön. Wifin käyttö on varmasti kielletty ja sellainen löytyy nykyään melkein laitteesta kuin laitteesta.

Paras hyöty yksityisestä lämppäristä on varmaan että sen avulla selviää rauhankin aikana mitä niillä oikeasti näkee ja mitä ei.
Terveisin,


HJu