Asekiinnitteiset laseretäisyysmittarit (WMLRF)

Aloittaja mjpaanan, toukokuu 26, 2025, 00:25

« edellinen - seuraava »

mjpaanan

Asekiinnitteisiä laseretäisyysmittareita (WMLRF) on ollut olemassa noin 10 vuotta. Wilcox Raptar tuli ulos joskus 2015-2016 ja oli varmaan ensimmäinen laite jonka sai tarkkuuskivääriin kiinni ja laski koron sekä tuuli korjauksen samalla kuin mittasi maalin. Alunperin nämä tehtiin jenkkien tarkka-ampujille helpottamaan ja nopeuttamaan toimintaa. Eurooppalaislta valmistajilta tuli sitten vastaavia laitteita, ja osa jäi markkinoilla ja osa ei.

Itsenäni nämä ovat kiinnostaneet siitä asti ja nyt viime vuosina näitä on tullut ulos useammaltakin valmistajalta. Nämähän ovat laitteita jotka yleensä kiinnitetään kiikarin päälle, ja kohdistetaan niin että laseretäisyysmittari ja ristikon keskikohta ovat kohdillaan. Tämän jälkeen kohteen etäisyyden ja usealla laitteella myös lentorata korjauksen saa suoraan kun nostaa vähän katsetta. Osa laitteista keskustelee Kestrelin ja/tai kännykän sovelluksen kanssa ja osa on itsenäisiä eikä vaadi ulkoista laskinta.



Keräilin vähän mitä kaikkea markkinoilla on ja valtaosa näistä on sellaisia että ne maksavat henkilöauton verran ja/tai tavallinen kuluttaja ei näitä saa edes rahalla ostaa. Muutama laite on kuitenki tullut ihan viime aikoina kuluttajamarkkinoille ja ilmeisesti PRS ampujien sekä ulkomaisissa tarkka-ammuntakisoissa ovat yleisiä laitteita.

Viranomaislaitteita
  • Wilcox RAPTAR ES
  • Wilcox RAPTAR Xe
  • Wilcox MRF
  • Safran ICUGR
  • Envision MARS L
  • Rheinmetall FCS-TacRay
  • FN Elity

Kuluttajille saatavana olevia
  • SilencerCo Radius - laseretäisyysmittari ja ensimmäisiä laitteita kuluttajamarkkinoilla - ei enää saatavana
  • GSCI QRF-1200 - laseretäisyysmittari - ei ITAR
  • Vortex Impact 4000 - laseretäisyysmittari ja ballistiikkalaskuri, ei-ITAR
  • Tango Innovations Fire 4000- laseretäisyysmittari ja ballistiikkalaskuri ei-ITAR
  • Magpul/Maztech X4-FCS/LRF - laseretäisyysmittari ja ballistiikkalaskuri, HUD, ITAR eikä saa EU tällä hetkellä

Minulla oli noin 10 vuotta sitten tuollainen SilencerCo Radius ja siinä oli ehkä jonkin verran ongelmia kohdistuksen kanssa sekä laite oli aika hidas ja siinä oli todella korkea profiili. Ajatus oli kyllä hieno mutta toteutus ei riittänyt. Nyt markkinoilla olevat laitteet ovat aivan erilaisia kaikin puolin.

Haasteena näissä yleisesti on ollut kiinnitys, laitteen pitäisi pysyä paikallaan että laserin "kohdistus" säilyy ja mittaa maalin jota katsotaan kiikarin läpi. Ampumisen suhteen pitää opetella ottamaan joko koro ristikolla tai sitten maalia vaihtaessa muistaa kääntää koro aina nollille että laser on ristikon keskellä.

USA:n Next Generation Squad Weapon hanke on mahdollisesti myös kiihdittänyt näiden laitteiden kehitystä. Vortexin NGSW-FC 1-8x30 älytähtäin sekä Magpul/Maztech X4-FCS HUD/LRF, mukaan lukien Steiner IFS ja Revicin tähtäimet osaavat laskea lentoradan. Vortex ja Magpul HUD/LRF eivät kuinkaan ole täällä saatavana ja noissa kiikareissa ei ole laseria jolla mitata maalin etäsyys niin että ampuma-asentoa ei tarvitse muuttaa.

Käytännössä FIRE 4000 ja Vortex Impact 4000 ovat kuluttajille täällä pohjolassa saatavana olevat laitteet niin keräilin alle mitä näistä kirjoitellaan ja millaisia havintoja noissa Youtube videoissa on.

Impact 4000 (Vortex)
Miinukset
  • Paristojen kesto kylmässä säässä on hyvin heikko, jos käytetään tavallisia paristoja (erikoisparisto auttaa, mutta vaikutuksesta ei ole varmuutta).
  • Pariston vikaantumisen ilmaisin toimii vasta juuri ennen laitteen sammumista (ei erityisen hyödyllistä).
  • LCD-näyttö toimii hitaasti kylmässä.
  • Suuri koko, huomattavasti isompi kuin FIRE 4000.
  • Hiukan painavampi kuin FIRE 4000.
  • Sisältää oman ballistisen ohjelmiston, mutta ei voi tarkistaa ballistista käyrää samanaikaisesti useilla etäisyyksillä.
  • Etäisyyksien mittaukseen käytettävä laseri eroaa näkyvästä laserista, jota käytetään kohdistamiseen. Kohdistus täytyy varmistaa esimerkiksi rakennusten reunojen tai tolppien avulla.
  • Bluetooth-kaukosäädin.
  • Näyttö liian kirkas yöllä.
  • Noin 0,5 sekuntia hitaampi etäisyyden mittauksessa 500 metrin matkalla kuin FIRE 4000.
  • Ei värinäpalautetta

Plussat
  • Vortex takuu.
  • Sisäänrakennettu kallistusmittari.

Muuta
  • Sisältää sisäänrakennetut ympäristösensorit
  • Sisäänrakennettu kompassi.
  • Valmistettu Taiwanissa.
  • Polymeerikuori.

Fire4000 (Tango Innovations)
Miinukset
  • Polarisoitujen aurinkolasien kanssa näyttöä ei voi lukea (ei varmaa kuinka iso ongelma tämä on).
  • Vain 3 vuoden takuu.
  • Kaukosäätimen kaapelissa ei ole kulma vaihtoehtoa, vain suora liitin.
  • Näyttö kirkas yöllä.
  • Liian helppo vaihtaa metreistä jaardeihin vahinkopainalluksella.

Plussat
  • AB sisäänrakennettuna, voi tarkistaa ballistisen käyrän useilla etäisyyksillä samanaikaisesti.
  • Melko paljon pienempi kuin Impact 4000
  • Hiukan kevyempi kuin Impact 4000.
  • Todella nopea mittamaan.
  • Johdollinen kaukosäädin.
  • Värinäpalautetta.
  • OLED-näyttö (ei ilmeisesti hidastu kylmässä).
  • Sisäänrakennettu kallistusmittari.

Muita havaintoja:
  • Ei sisäänrakennettuja ympäristösensoreita, mutta mittaa ampumiskulman oikean ballistisen ratkaisun saamiseksi.
  • Ei kompassia.
  • Metallikuori.
  • Valmistettu Kiinassa.
  • Kohdistamisen helppous.

Yllä olevat havainnot ovat mitä muut ovat kirjoittaneet ja mitä noilla videoilla kerrotaan laitteita. Tilasin tuollaisia Tango Innovations FIRE 4000 laitteita niin katsotaan millaisia ovat kun tulevat noin viikon sisällä ja kirjoittelen tänne sitten ajatuksia ja havaintoja. Näitähän sitten saa PAUTAC verkkokaupasta.


PAUTAC-asetarvikkeet

jthyttin

Kuluttajapuolella näitä on ollut ainakin sen 10v. Yksi ensimmäisistä aikalailla toimivista on LE-032 kaikkine variaatioineen. Sen kiinnitys on idealta OK, toteutuksena huono. Jalka on suht suoraviivaista korvata esim. alumiini-L ja latasta tehdyllä kiinnikkeellä, ja sitten shimmata mittari näyttämään haluttuun suuntaan.

Pelastusrenkaana, ihan vakiokuntoisena, toimii se, että käyttö oli (on) yleensä digi-NV kanssa hämärässä/pimeässä joten laserin "splashin" näkee ja siten mittaukseen voi paremmin luottaa. Splash on tosin hiukan monitulkintainen, ja yleensä (laitteesta riippumatta) epäsymmetrinen.

Tästä sitten päästään ainakin kuluttajavehkeissä (ml. thermal ja digi-NV sisäänrakennetut mittarit) siihen, onko splash vaaka- vai pystysuorassa. Jos mittaaminen tapahtuu tyypillisesti loivassa kulmassa maata vasten (pelto tms) niin vaakasuuntaisella splashilla on helpompi saada uskottava tulos. Yleensähän näitä käytetään esim. ilma-aseissa rottien tai kaniinien ampumiseen (UK).

Jos tähtäin on perinteistä optiikkaa tai thermal, eli splash ei näy, vaatii jonkunlaista jumppaa uskottavasti kohdistaa mittari (oli se mikä hyvänsä) ja luottoa siihen että kohdistus pitää. Lisämakuna toki vielä tuo mjpaanan mainitsema, että mittausreferenssinä toimiva piste tähtäimessä pysyy paikallaan. Käytännössä siis vaihtelua pysty- ja vaakasuorien mittauspisteiden välillä, joista on riittävän pitkä matka taustaan. Esim. lauta joka on pysty- ja vaakasuorassa, jossain avoimella paikalla.

Toinen käytännön ongelma on näytön lukeminen, jälleen laitteesta riippumatta, jos laitteessa on vain yksinkertainen näyttö eikä ns. eyepiecea. Esim. tuo LE-032 pitäisi mieluummin asentaa etupuuhun (oletus: riittävän tukeva ja tapa kiinnitykseen löytyy) kuin päätähtäimeen, jos ampujalla on vähänkin ikänäköä. Erilaisilla linssivirityksillä näitä on purkka-korjattu. Näytön lukemiseen liittyy myös laitteen käyttöliittymä, eli miten mittaus liipaistaan ja saako ruudun "jäädytettyä" jos lukemiseen vaaditaan esim. pieni pään asennon muutos.

KRG

Oishan tollanen mukava peli, ehkä vielä joskus, ehkä...
Tango Fireä suosittelee PT, muttei Vatanen.

rkr

LE032 maksaa n. 130 egeä kiinasta tilattuna, siinä taitaa vaan olla ongelmana rekyylin kesto. Joku UK välittäjä noita fiksaili joskus silikoni massalla ettei rekyyli riko elektroniikkaa, oli mainostettu .308 kestävänä. Piekkariin voisi olla aika näppärä laite BDC ristikon kaverina.

mjpaanan

#4
Lainaus käyttäjältä: rkr - toukokuu 26, 2025, 11:15LE032 maksaa n. 130 egeä kiinasta tilattuna, siinä taitaa vaan olla ongelmana rekyylin kesto. Joku UK välittäjä noita fiksaili joskus silikoni massalla ettei rekyyli riko elektroniikkaa, oli mainostettu .308 kestävänä. Piekkariin voisi olla aika näppärä laite BDC ristikon kaverina.

En tuohon avaukseen ottanut noita 130 euron laitteita edes huomioon. En tiedä millaisia etäisyyksiä tuolla LE032:lla mittailee mutta vaikuttaa rakenteeltaan sellaiselta että ei kestä kisakäytössä. Tuossa laitteessa ei ole myöskään ballistiikkalaskuria.
PAUTAC-asetarvikkeet

rkr

Kiinasta löytyi myös Nohawk merkkinen mittari joka saattaisi olla hiukan fiksumpi kuin tuo LE032 koska siinä ilmeisesti saa kohdistettua tuota laseria sisäisesti eikä jalustalla: https://vi.aliexpress.com/item/1005005361245544.html?spm=a2g0o.productlist.main.10.27eecJZ5cJZ5up&algo_pvid=f10beedc-03fd-40bc-adbd-a1fc16688e89&algo_exp_id=f10beedc-03fd-40bc-adbd-a1fc16688e89-9&pdp_ext_f=%7B%22order%22%3A%221%22%2C%22eval%22%3A%221%22%7D&pdp_npi=4%40dis%21EUR%21242.65%21181.99%21%21%21270.12%21202.59%21%40211b615317483199376902174e31ec%2112000032741591416%21sea%21FI%211822453438%21X&curPageLogUid=Svr5hA9Bfkjt&utparam-url=scene%3Asearch%7Cquery_from%3A

Ei sisällä mitään fiksua laskentaa mutta aika monella on aseen kyljessä tai kiikarissa etäisyys taulukko. Se miten tuollainen kestää tai kuinka pitkälle mittaa oikein on sitten ihan toinen juttu, joku voi halutessaan testata.

LSa

Kysyin akkupalospesialistilta nyrkkisääntöä akkupalojen välttämiseen. Tämä paloesimies totesi välittömästi ilman mitään mietintää, että älä osta mitään Temusta. Ja tarkensi, että ei muistakaan kiinalaisista verkkokaupoista.

(Kävimme keskustelun paikassa, jossa oli pöydät täynnä erilaisia ja eri tilanteissa palaneita akkuja.)

Ei muuten, mutta yleensä noi laitteet pidetään kohdistuksen takia aseissa kiinni. Voipi olla ihan fiksua pitää itsestään mahdollisesti syttyvät akkulaitteet muualla, kuin asekaapissa.

mjpaanan

Lainaus käyttäjältä: LSa - toukokuu 27, 2025, 14:36Kysyin akkupalospesialistilta nyrkkisääntöä akkupalojen välttämiseen. Tämä paloesimies totesi välittömästi ilman mitään mietintää, että älä osta mitään Temusta. Ja tarkensi, että ei muistakaan kiinalaisista verkkokaupoista.

(Kävimme keskustelun paikassa, jossa oli pöydät täynnä erilaisia ja eri tilanteissa palaneita akkuja.)

Ei muuten, mutta yleensä noi laitteet pidetään kohdistuksen takia aseissa kiinni. Voipi olla ihan fiksua pitää itsestään mahdollisesti syttyvät akkulaitteet muualla, kuin asekaapissa.

Ihan hyvä pointti, nuo kalliimmat taitaa toimia CR123 paristoilla eikä sisäänrakennetuilla akuilla. Eullisemmista Kiinan vehkeistä en osaa sanoa. Kyllähän paristot kannattaa ottaa pois jos pidempiä aikoja säilyttää laitteita käyttämättä.
PAUTAC-asetarvikkeet

MOj

#8
Hyvä tiivistelmä saatavilla olevista laitteista ja muutoinkin hyvää pohdintaa ominaisuuksista. Tuo jthyttin mainitsema splash on tärkeä huomioitava juttu, mikä vaikuttaa myös laitteen kiinnittämiseen kivääriin. Itse en haluaisi laitetta tähtäimen päälle vaan vasemmalle sivulle pystyyn. Miten Fire 4000: ssa on keila tällöin?

Kyseinen kampe on käynyt mielessä, mutta vielä en ole saanut perusteltua itselleni sen tarpeellisuutta vs. hinta. Haasteita tuo/on juuri tuo splash ja keilan suuntaaminen luotettavasti sekä sen säilyvyys. Lisäksi tornien käyttäminen nollissa mitattaessa ei palvele omaa ajatusta tai aikahyötyä (vs. erillinen LEM), mikä on/pitäisi olla yksi laitteen päätarkoituksista.

Infiray Mate Mah 50 kaveriksi hommasin äskettäin ILR 1200-2 laserin (kiinni Spuhr: in jalustassa). Tämä palvelee myös lisä-akun ominaisuudessa thermalille. Tämä vielä testaamatta ja odottelee ensi syksyä. Katsotaan miten tuon suuntaaminen/käyttäminen onnistuu. En halua Mate Mah 50R mallia integroidulla laserilla sen pienemmän rekyylin keston vuoksi, enkä myöskään halua yhtään painoa lisää päiväoptiikan rasitteeksi, minkä R malli lisä-akkuineen olisi tuonut (n. 130g).

KRG

Pro laitteilla on aina hintansa ja toimintaympäristöt, ja tottakai laatu on myös sen mukainen.

Miten lie tällänen toimisi, olisi hinnalla jo melkeinpä houkutteleva?
https://www.aawee.fi/fi/optiikka-ja-tahtaimet/element-optics-laseretaisyysmittausmoduuli-element-optics-etaisyysmittari-aseeseen/p/50087/

MOj

#10
Tuotakin tullut mietittyä. Hinta on kyllä järkevämpi. Fire 4000: ssa houkuttaa Applied Ballistics yhteensopivuus, mikä itsellä käytössä muissa laitteissa (Leica, Kestrell, Garmin). Jos softa olisi AB, laite olisi jo kiväärissä kiinni. Lisäksi taitaa vaatia kännykkäyhteyden toimiakseen, ei hyvä.

jthyttin

Kommenttina (ja teaserina?), varsinainen keskustelu tästä kulmasta kuulunee tuonne rajoitetulle puolelle:

Kannattaa muistaa viikko sitten syvällisemmän keskustelun puolella sivuttu asia, eli erinäköisten vimpaimien ja varsinkin yhteyksien (ml. hyvinkin lyhyt kantama) paikannettavuus.

Eli kenttä jakautuu aika voimakkaasti kilpailu- ja tosipaikan käyttöön. Toki se tosipaikan puolikin jakautuu jossain määrin (vrt. vaikka jenkkien I^2-toiminta aikanaan Irakissa), mutta rahaa ja teknologiaa valuu hyvinkin vaatimattomilta vaikuttaville toimijoille maailmanpolitiikan varjolla.

MOj

Lainaus käyttäjältä: jthyttin - toukokuu 29, 2025, 08:10erinäköisten vimpaimien ja varsinkin yhteyksien (ml. hyvinkin lyhyt kantama) paikannettavuus.


Tämä!

KRG

Mikä on hinta Suomessa Tango 4000 laitteelle?

mjpaanan

PAUTAC-asetarvikkeet