Jos laki tai asetus ei vaadi, niin laki tai asetus ei vaadi.
Ajoneuvoissa on suojukseksi kelvannut mm. musta jätesäkki.
Ajoneuvossa ase pitää olla piilossa kun auto jätetään parkkiin, ja siinä hommassa taas jätesäkki toimii ihan hyvin. Jos taas asetta kuljettaa sylissään kaupungilla, silloin joku ohut muovipussi, kortsu tms tullaan varmasti tulkitsemaan riittämättömäksi suojaksi.
Vaatimus ei tule suoraan laista, vaan jostain standardista/direktiivistä joka määrittelee minkälaisia vaatimuksia aseen kuljettamiseen tarkoitetulla laukulla/kotelolla/pussilla tms on. Oleellinen vaatimus on se, ettei ase ole ladattavissa tai laukaistavissa ilman, että sen poistaa suojuksesta / avaa suojuksen. Tuon jo tietysti järkikin sanoo, tai ainakin pitäisi sanoa - muutenhan olisi mahdollista väittää esimerkiksi 20 mikronin maalikerroksella peitettyä asetta suojuksessa olevaksi.
Samantyyppinen käytäntö on muuallakin: Esimerkiksi rakennusalalla laki ei sano, että et saa tehdä kattoa alumiinifoliosta. Sen sijaan eurokoodit määrittelevät, minkälaisia kuormia katon tulee kestää, ja nuo vaatimukset taas rajoittavat, minkälainen katto voi oikeasti olla - vaikka laissa ei puhuta asiasta yhtään mitään.
Siitä syystä erilaisia asetta suojaavia sukkahousuja tms ei voi markkinoida aseen kuljettamiseen tarkoitettuina suojuksina, vaan niitä markkinoidaan sää/kolhu/näkösuojina. Varmaan joku eräliike muistaisi tuon tarkemman määrittelyn kuljetukseen tarkoitetulle asepussille, kun molempiin kategorioihin kuuluvia pusseja myyvät jatkuvasti.