Onko kellään hajonu vielä Falcon? Minulla on nyt hieman ongelmia joiden aiheuttajaksi epäilen kiikaria. Kyseessä 4-18 ffp malli.
Huoltotöiden takia käytin kiikaria irti. Kun laitoin takaisin, niin ei meinaa kohdistus onnistua. Naksut ei tunnu täsmäävän ja osumapiste vaeltaa. Kun jätin säädön yhteen kohtaan ja ammuin parikymmentä laukausta, niin alkoi kasa pysymään asiallisena.
Parin päivän jälkeen lähdin uudestaan ampumaan. Ensimmäiset 5 laukausta osui hyvin, korkeussuunnassa hajontaa ~1cm, sivusuunnassa oletettavasti tuulen takia ~2,5 cm. Osumapiste ei kuitenkaan ollut ihan kohdallaan, joten korjasin kaksi ylös ja samanverran oikealle. Osuma meni kuitenkin ~5cm päähän, oikeaan suuntaan kyllä. Väänsin pykälän verran takaisin molempia, ja taas mentiin alkuperäiseen. Ammuin välissä peltiin 10 laukausta ja taas tauluun. Lopuksi kolme laukausta tauluun ja taas ~1cm kasa. Kaikki ammuttu 100 metristä.
Aseena CZ455 17HMR. Huoltaessa käytin myös piippua irti ja ensin epäilinkin, että se olisi jäänyt jotenkin huonosti paikalleen. Irroitin uudestaan ja puhdistin, mutta ei korjannut asiaa. Käytin myös kiikarin uudelleen irti, mutta en senkään asennuksesta löytänyt mitään vikaa.
Epäily siis kohdistuu kiikariin ja siksi mielelläni kuulisin jos jollain muulla on ollut samanlaisia oireita.