Laseretäisyys mittari ja kisat

Aloittaja er, elokuu 23, 2010, 21:23

« edellinen - seuraava »

MVe

#30
Mitäpä jos luovutaan kalustorajoitteista vallan ja siirrytään nykymeininkiin tosissaan.

Tuolla aavikkomaan alueellahan lymyileviä tarkka-ampujia on lamautettu pääosin tankkien tulella, joten jospa jo ensi vuonna... :lol:  Kalustokehitystä sekin, ei tosin aivan halpaa, mutta mikäpä olisi.

mika

#31
Lainaus käyttäjältä: MVeJos edes jonkinlainen liityntäpinta kilpailuilla halutaan säilyttää SA:n toimintaan, niin ainoastaan joillain rasteilla PV:n LEM tai vast viranomaistasoinen laite käyttöön.

Perinteiset mittausmenetelmät ilman et.mittaria ovat kuitenkin vielä pitkään arkea kotimaassa suurimmalle osalle.

olen juurikin samaa mieltä. LEM ei tee autuaaksi yhtään sen enempää kuin asiansa osaava tähystäjä spotteriputkella. Kuten MVe kirjoittaa, niin monella tuskin tulee olemaan LEMiä käytössä tositilanteessa, saati sitten kunnon spotteriputkea. Tämän vuoksi mun linjaus on se, että harjoitellaan ja käytetään perusmenetelmiä. Tämä tuo etäisyyden arvioon rutiinia, jota voi tarvittaessa vahvistaa LEMn käytöllä mikäli sellainen on käytössä. Eli siis LEM voi olla osassa rasteja (joko viranomaismalli tai oma) mutta ei kaikilla. Voihan rastin suunnittelussa myös huomioida LEMin käytön, kuten FS2009 meille opetti. (muistaakseni LEMillä mitattiin 1000-1015m tuloksia, spotterilla 1390m ja silti ammuttiin ohi  :doh:  :doh: . Ja käytössä oli PVn Simrad)

Mun ohilaukauksista kisoissa 60% johtuu tuulen arviointivirheestä ja loput omasta kämmäyksestä (laukaisuvirhe jne). Väittäisin näin olevan myös valtaosalla. Joten keskitytään nyt oikeisiin asioihin ja opetellaan ne. Ikään kuin tehdään se kivijalka ensin.  :whistle:
CHAIRBORNE - USB Troop

HJu

#32
PMII 5-25X56 maksaa aika lailla saman kuin vastaavat (valo, parallaksinsäätö) 3-12X versiot Benderiltä, Zeissiltä, Hensulta tms. Koska puolet kisaajista on sellaisen ison 5-25X putken hankkinut niin kai se jotenkin liittyy siihen että siitä on kisan rasteilla keskimäärin enemmän hyötyä kuin 3-12X versiosta.



Kalipereista 338LM on suurin piirtein kallein mitä löytyy SM-kisaan sallituista ja näppiarviona noin 40% käytti sitä tänäkin vuonna koska se on hyvä näihin hommiin. Suorityskyky maksaa rahaa ja tässä tapauksessa painoakin.



Jos kustannukset tai kanssakisaajien kalustovalinnat sylettää niin se johtuu varmaankin siitä että kisaformaatti on nykyään se mikä se on. Ja siinä 338LM pultilla pärjää ja +20X on monesti kätevämpi kuin 12X. Pienemmän pään suurennoksia harvoin tarvitaan eikä niistä silloinkaan paljoa saa pisteitä. Tulinopeudet ovat sitä luokkaa että 338LM ei ole pahasti altavastaaja. SRA-kisassahan sillä ei paljoa tekisi :-)



Laser ei korvaa spotteria mutta ristikolla varustettu Bushnell mildot-ristikolla (350 USD) voisi ajaa "tulenjohtamisen" ja maalien tunnistamisen suhteen asian aivan hyvin eikä sitä varten tarvita välttämättä 2000 Euron Zeissiä tai 1500 Euron Leupoldin spotteria. Ei kaikilla tainnut näissä viime kisoissa edes olla spotteriputkea.



Muutaman vuoden sisään 300 euron laserilla mittaa 1500m saakka päiväsaikaan ihan ok. Silloin voidaan tämä keskustelu viimeistään lopettaa laserien yleiskiellosta Häyhä-kisoissa.



Näkisin asian niin että koska laserit tullaan sallimaan jossain vaiheessa kuitenkin niin se kannattaisi tehdä suunnitelmallisesti ja avoimesti. Jotta se tapahtuisi hallitusti niin TA-Killan hallitus voisi tehdä päätöksen että "Killan puolesta kilpailijoiden omat laserit tullaan sallimaan Häyhä-kilpailussa osalla  rasteista vuodesta 201X lähtien". Omasta mielestä aikaisin mahdollinen aika on 2012 jolloin sääntömuutokset ja kalustohankinnat voisi kukin tehdä rauhassa. Voi sen myöhemminkin sallia mutta maltti voi loppua TA-Killan hallituksessakin jos nyt päätettäsiiin vasta 2015 laser-vuodeksi. Kisajärjestäjähän voi jatkossakin jollakin rastilla erikseen kieltää laserin käytön ilmoittamalla "Vihollisen Elso-vastatoimet estävät LEMin käytön tässä tehtävässä. LEMin käyttö johtaa partion tuhoutumiseen ja nollapisteisiin tältä rastilta." Sitten saa ottaa nolla pistettä rastilta jos siltä tuntuu.



Viimeistään aika hoitaa tämän asian mutta fiksumpaa olisi tehdä se hallitusti ja suunnitelman mukaan.
Terveisin,


HJu

SO

#33
Pitäisikö LEMn sallimisessa katsoa asiaa myös vihollisen silmin. Paljonko nykyaikaisella taistelukentällä on kalustoa jolla havaitaan helposti LEMin käyttö?

http://www.militaryaerospace.com/index/display/article-display/323641/articles/military-aerospace-electronics/volume-19/issue-3/departments/electro-optics-watch/shortwave-infrared-laser-detection-and-tracking-on-the-battlefield.html">http://www.militaryaerospace.com/index/ ... field.html">http://www.militaryaerospace.com/index/display/article-display/323641/articles/military-aerospace-electronics/volume-19/issue-3/departments/electro-optics-watch/shortwave-infrared-laser-detection-and-tracking-on-the-battlefield.html

HJu

#34
Täältä Leican PLR10 -laitteesta juttua testiä: http://www.snipershide.com/forum/ubbthreads.php?ubb=showflat&Number=1473866&page=all">http://www.snipershide.com/forum/ubbthr ... 6&page=all">http://www.snipershide.com/forum/ubbthreads.php?ubb=showflat&Number=1473866&page=all



JV-komppanialle olisi eduksi jos sillä olisi esim. 10 kpl halpoja LEMejä. Kun vastapuolen vaunuja alkaa tulla kohti niin LEMeillä aiheutetu tvalehälytykset laserantureihin yhdistettynä Apilas- ja ohjustuleen sekä tykistökeskityksiin sotkee hommaa jonkin verran. Jos vaunussa huutaa kaikki hälyt yhtä aikaa useasta suunnasta ja kyljestä/katosta puskee kuparisuihkua sisään niin ei siinä vastatoimia aivan hirveästi keretä tekemään.



Sitten onhan niitä optiikan tunnistuslaitteita ainakin länsimaalaisilla samoin kuin luodin lentoratatutkia. Ja maatutkia ja lämpökameroita. Niitä ei vaan joka paikkaan riitä ja jos vastapuoli ei ole USA niin on aika suuri todennäköisyys että vastapuolella ei laitteita ole aivan joka ajoneuvossa.



laser on kuitenkin aktiivilaite siinä missä taskulamppu pimeällä että hölmöily voi kostautua. Normaalisti TA:n LEMin käyttö olisi luultavasti omien asemien mittailuja ennen mitään kosketusta. Sitten tuliasemakortin mukaan toimitaan vaikka LEM olisi lähtenyt Apilaspartion matkaan jo eilen.
Terveisin,


HJu

SO

#35
Lainaus käyttäjältä: HJu
Sitten onhan niitä optiikan tunnistuslaitteita ainakin länsimaalaisilla samoin kuin luodin lentoratatutkia. Ja maatutkia ja lämpökameroita. Niitä ei vaan joka paikkaan riitä ja jos vastapuoli ei ole USA niin on aika suuri todennäköisyys että vastapuolella ei laitteita ole aivan joka ajoneuvossa.


http://www.cilas.com/optics-detectors-sld500.htm">http://www.cilas.com/optics-detectors-sld500.htm

JRu

#36
LainaaKalipereista 338LM on suurin piirtein kallein mitä löytyy SM-kisaan sallituista ja näppiarviona noin 40% käytti sitä tänäkin vuonna koska se on hyvä näihin hommiin.


Tähän vaan semmoinen sivuhuomio / offtopic että onhan 338LM hyvä mutta 40% jengistä käyttää aina sitä mikä on kullakin hetkellä muodissa. Kun mä aloitin TA- kisatouhut niin oli hirveä Jalos- buumi käynnissä ja kaikilla ja niiden serkuilla oli 6,5x284 JJ-90. Sitten meni pari vuotta ja rivissä oli yhtäkkiä suurin osa TRG-42:sia 338LM. Nyt niiden määrä on alkanut hissukseen jopa vähentyä ja saa nähdä mikä on seuraava trendi... Veikkaus 6,5x47 AR-10 ?  :whistle:

JTa

#37
Lainaus käyttäjältä: JRuVeikkaus 6,5x47 AR-10 ?  :whistle:


Jep, voittajan valinta 2011  :D

SO

#38
Veikkaus että kevyet 6,5-7,62mm reijällä olevat ja hyvällä ergonomialla olevat perinteiset pulttilukkokiväärit tulevat lisääntymään jos kisaformaatti pysyy tämänvuotisena.

HJu

#39
Vahva OT: Ne umpeenkuparoivat ylipaineista kärsivät 6.5x284 kannattaisi piiputtaa vaikkapa 284:ksi joka umpeenkuparoituu paljon hitaammin :-).



Puolimoottoreista 6.5 Grendeleitä ja 338 Lapua Maggeja pitää ehdottomasti saada lisää :-).
Terveisin,


HJu

er

#40
Avataan tämä kaliiperi keskustelu toisessa säikeessä.(tai jatkeaan vanhaa).    



Jos jollekkin on jäänyt epäselväksi, niin häyhä 2011 rastit ovat jo juoninnassa minun ja PL:n toimesta. Voin todeta vain että kisa ei ole tämän vuoden kaltainen. Ei välttämättä parempi, mutta erillainen.
Train hard--->Fight easy

SO

#41
Mun mielestä ois hyvä kisalle tuli joku raamiohje ettei joka vuosi tarvitse kehitellä uusia "parannuksia" vaan että uudistukset tapahtuu rastipaikoilla suorituasten muodossa. Silloin on kisaajien helpompi keskittyä kisaamiseen eikä miettiä millaisilla kamoilla pitää lähteä ja mitä pitää milloinkin kantaa mukana. Eli perusasiat, yöpymiset, siirtymät, suunnistus sekä mahd. muut aktiviteetit olisi aina samana ajankohtana. Eli olisi tietty kisaformaatti.

MVe

#42
Etäisesti aihetta sivuten.

Maailmalla olevat optiikanpaljastimet ja jne. valmistajien mainoksista huolimatta poimivat maastoon sijoitetut heijastimet (siitä hihasta juuri irroitetut, tai tienvarsilta löytyvät muoviset aurausviitat)) ja muut vastaavat heijastavat kohteet yhtä hyvin kuin optiikan, joten helpohkoja myös "häiritä".

Laservaroittimet toimivat kyllä, mutta erilaisten virheilmoitusten takia eivät ole vielä hirveän yleisesti käytössä maataisteluajoneuvoissa.

Laserin aktiivisena laitteena joskus voi havaita jopa pimeätoimintavälinein.

PL

#43
Lainaus käyttäjältä: SOMun mielestä ois hyvä kisalle tuli joku raamiohje ettei joka vuosi tarvitse kehitellä uusia "parannuksia" vaan että uudistukset tapahtuu rastipaikoilla suorituasten muodossa. Silloin on kisaajien helpompi keskittyä kisaamiseen eikä miettiä millaisilla kamoilla pitää lähteä ja mitä pitää milloinkin kantaa mukana. Eli perusasiat, yöpymiset, siirtymät, suunnistus sekä mahd. muut aktiviteetit olisi aina samana ajankohtana. Eli olisi tietty kisaformaatti.

Olen hiukan eri mieltä...minusta kisan yllätyksellisyys on vahvuus koska silloin kisaajat joutuvat lähtemään "TA- perusvarustuksella" liikkeelle. Eihän sitä varmaan kansainvälisissä kovapanosammunnoissakaan voi hirveästi ennakoida mitä tuleman pitää. Kilpailun pitää vaan olla sellainen ettei esim. tukiasetta kanneta turhaan mukana.

Jos Häyhä mittaa näitä tiedustelutarkka-ampujan taitoja niin varustukseen pitäisi kuulua aftomat rinkka, trangia, yöpymis yms. kamat.  Eli koulutettaisiin väkeä ottamaan muutakin kuin Camelbakin ja patruunat kantoon. :D

Toisaalta, lukkoon lyöty kisaformaatti helpottaisi järjestäjien tuskaa.

er

#44
Menee hiukan off topic, mutta kisamallin standardisointi ei kaikilta osin ole nähdäkseni hyvä asia. Kyseessä on kuitenkin tarkka-ammunnan SM kilpailu, jossa pitäisi oppia/kisata/koulutustarkastaa käytännönläheisin ammunoin ja tehtävin. Kisassa voi nähdäkseni olla vuositasolla eri painotuksia, joka vaikuttaa käytännön järjestelyihin. Näin asia on viime vuosina ollutkin. Lisäksi paikka vaihtelee ja sen myötä järjestelyt. Kilpailu säännöissä ei ole missään mainittu että kisan pitäisi nimenomaan olla tiedustelutarkka-ammuntaa tms. Eri joukoissa ja kokoonpanoissa, ympäristöissä tarkka-ammunta on eri tyyppistä. On lähes mahdotonta mitata kaikkia muotoja samassa kisassa. Lisätietoa tulee vielä ennen kisaa.



Ote RESUL säännöistä



http://www.resul.fi/index.phtml?s=51">http://www.resul.fi/index.phtml?s=51



10. Yleisiä ohjeita



[size=150]Tarkka-ammuntakilpailut eivät saa muodostua joidenkin tiettyjen standarditeh-tävien toistoksi siten, että kilpailu menettää käytännönläheisen luonteensa.

[/size]




Kaikkien TA-tehtävärastien tulee kuvata jotain käytännöllistä sotilaalliseen tarkka-ammuntatehtävään liittyvää toimintoa, koska kilpailujen tarkoituksena on parantaa kilpailijoitten sotilaallista toimintakykyä.





Epäurheilijamainen käytös voi johtaa kilpailijan sulkemiseen kilpailusta ulos, päätöksen tekee SM-kilpailuissa jury, muissa kilpailuissa kilpailunjohtaja.





Pienoiskiväärillä ammuttavat TA-kilpailut parantavat ampumataitoa ja TA-toiminnassa tarvittavaa olosuhdetekijöiden huomioimista.



11. Voimaantulo



Nämä säännöt on hyväksytty ResUL:n hallituksen kokouksessa 12.02.2004 ja ovat voimassa 16.02.2004 lähtien.
Train hard--->Fight easy