SUOMEN SOTILAAN SIMO HÄYHÄ TARKKA-AMPUJAKILPAILU (Häyhä nro 1, v. 2000)

Aloittaja JHa, marraskuu 26, 2023, 22:26

« edellinen - seuraava »

JHa

SUOMEN SOTILAAN SIMO HÄYHÄ TARKKA-AMPUJAKILPAILU

Tämä kirjoitus tukeutuu kirjoittajalta löytyvään kisan suunnitteluaineistoon, kisan aikana tehtyihin dokumentteihin, kisasta tehtyihin lehtiartikkeleihin (Suomen Sotilas 3/2000 ja Ase-lehti 4/2000) ja kirjoittajan omiin muistiinpanoihin. Henkilönimiä ei, lukuun ottamatta Simo Häyhä, kirjoituksessa käytetä vaan pelkästään henkilön etunimeä ja sukunimen ensimmäistä kirjainta.

KISAN TAUSTAA

Kevättalvella 2000 Suomen Sotilas-lehti oli yhteyksissä Marko J. Suomen Sotilas-lehti oli ehdottanut, että järjestettäisiin tarkka-ampujakilpailu keväällä talviolosuhteissa Simo Häyhän kunniaksi. Marko J oli yhteyksissä tämän jälkeen minuun ja kävimme keskustelua siitä, lähdemmekö vetämään kisan suunnittelua ja sen järjestelyitä. Kokemusta meillä oli tarkka-ammunnasta kertynyt vuodesta 1997 saakka EsKaPAT:n tarkka-ammuntakursseista ja niissä kouluttajana toimimisesta. Kirjoittaja oli järjestänyt myös 1999 Stadin Sissien Sissitaitokilpailun ja kokemusta isomman reserviläistapahtuman järjestelyistä löytyi. Tätä kokemusta hyödynnettiin erityisesti rastien pisteytyksessä. Kisasta oli myös tehty juttu Ase-lehdessä (3/99) ja se oli saanut hyvin julkisuutta. Päätettiin Marko J kanssa lähteä järjestämään ensimmäinen takka-ammunnan suomenmestaruuskisa. Marko J otti kisan vetovastuun ja vastasin itse ensisijaisesti kisan teknisestä toteutussuunnittelusta ja myös rastien tuomaritoiminnan järjestämisestä/tuomarikoulutuksesta. Kisan ajankohdaksi muodostui aikataulusyistä 12.5-15.5.2000 ja myös alun pitäen toivotut talviolosuhteet vaihtuivat näin kesäkisaan. Kisalle saatiin myös itse Simo Häyhän antama oikeus käyttää hänen nimeään.

KISAN JÄRJESTELYIHIN OSALLISTUNEET TAHOT

Kilpailun järjesti Espoo-Kauniaisten Paikallisosasto yhdessä Reserviläisurheiluliiton ja Suomen Sotilaan (lehti) kanssa. MPK ry oli mukana ResUL:n kanssa ottamassa vastaan ilmoittautumisia. Kilpailun tuki tuli puolustusvoimilta. Mukana käytännönjärjestelyissä oli puolustusvoimien edustajia ja reserviläisjärjestöjen jäseniä. Tukea kisan suunnitteluun saatiin mm. Pauli S (kisan ylituomari), Jari M, Markku V, Heikki J. Yksi suunnittelukokous pidettiin Santahaminan sotilaskodin alakerrassa. ResuUL:n valvojana kisassa toimi Jukka L.

Kisan PR panostettiin melkoisesti. Kilpailulle nimettiin johtoryhmä, johon kuului Suomen Sotilas-lehdestä pj. Heikki T, EsKaPaikOs Marko J ja Unto P, ResUL Vuokko S ja Ilkka J. Lisäksi kutsuttuja olivat toimittaja Raimo H, eräneuvos Arto M, Kenraali Risto R ja luonnollisesti kunniajäsenenä Vänrikki Simo Häyhä.
Kisan järjestelyihin ennakkoon ilmoittautuneesta isosta toimitsijajoukosta merkittävä osa ei kuitenkaan saapunut kisapaikalle.

KILPAILUN TAVOITTEET

Kilpailu oli ensimmäinen ResUL:n tarkka-ammunnan SM-kilpailu. Kilpailu järjestettiin talvisodan kuuluisimman tarkka-ampujan Vänr Simo Häyhän kunniaksi. Ohessa otteita kisan Drafti 2.0 modifield. Liite Kilpailun tavoitteet.


KILPAILUPAIKKA    Taka-Hätilä (Hämeenlinna) puolustusvoimien harjoitusalue

AIKATAULU (suunniteltu)
Pe 12.5.2000 klo 16.00-22.00     Kohdistusammunnat 300 m rata
La 13.5.2000 klo 7.00-9.00      Kohdistusammunnat 300 m rata
La 13.5.2000 klo 10.00-13.00   VIP-ammunnat 300 m rata, sotilasasiamiehet
La 13.5.2000 klo 10.30-22.00   Kilpailu I, harrastajasarja (B-alue)
La 13.5.2000 klo 19.00-22.00   Harrastajasarjan tulokset ja palkinnot
Su 14.5.2000 klo 8.00-18.00    Kilpailu II, sotilassarja (A-alue)
Su 14.5.2000 klo 18.00-20.00    Sotilassarjan tulokset ja palkinnot

KILPAILUKALUSTO
Omat aseet ja patruunat. Kaliperi vapaa sotilassarjassa (max.50 kaliperi)

HARRASTAJASARJA

Luokka A (avotähtäinluokka):
•   yksilökilpailu
•   ase varustettuna avotähtäimin
•   vapaamuotoinen varustus
•   yksilökilpailu
•   ammutaan tuntemattomille etäisyyksille
•   yksi ampumapaikka
•   maalit jastereita ja laukauksia max. 10 kpl
•   Non-shoot tauluja mukana
•   laserit kielletty mutta optisia mittausvälineitä saa käyttää
•   kaliberit 5.7x43-9.3x62/338 LM

Luokka B (kiikaritähtäinluokka):
•   tarkka-ampujapari (partio)
•   aseet varustettuna kiikaritähtäimellä
•   tarkka-ampujan varustus
•   ammutaan tuntemattomille etäisyyksille
•   yksi ampumapaikka
•   maalit jastereita 10 kpl ja laukauksia max. 20 kpl/partio
•   Non-shoot tauluja mukana
•   laserit kielletty mutta optisia mittausvälineitä saa käyttää
•   kaliberit 5.7x43-9.3x62/338 LM

SOTILASSARJA
•   tarkka-ampujapari (partio)
•   aseet varustettuna kiikaritähtäimellä
•   tarkka-ampujan naamiovarustus
•   ammutaan tuntemattomille etäisyyksille
•   eteneminen ampumapaikkojen välillä tuomarin luvalla
•   kaksi ampumapaikkaa ja ammutaan viidelle etäisyydelle väliltä 705-950 m
•   maalit jastereita 10 kpl ja laukauksia max. 20 kpl/partio
•   Non-shoot tauluja mukana
•   laserit kielletty mutta optisia mittausvälineitä saa käyttää
•   kaliberit max. .50

OSALLISTUJIA

Harrastajasarjassa avotähtäinluokassa A kolme osallistujaa ja kiikaritähtäinluokassa B 17 paria.
Harrastajasarjan avotähtäinluokan kaukaisin osallistuja oli USA:sta. Aseena M28-30.
Sotilassarjaan oli rajattu 10 paria. Yksi partio tuli kutsuttuna myös Virosta.                                 
Kisassa arvioidaan yksilösuoritusten lisäksi parin suoritukset.

TULOKSET

Harrastajasarja (luokka A) avotähtäinluokka
1.   Kari U, SM-kulta
2.   Paul J M, SM-hopea
3.   Markus S, SM-pronssi

Harrastajasarjan (luokka B) kiikaritähtäinluokka
1.   Sami J ja Topi H, SM-kulta
2.   Pasi A ja Seppo S, SM-hopea
3.   Tommi S ja Petri M, SM-pronssi

Sotilassarja
1.   Madis R ja Ragnar R (Eesti Kaitsejoud ja Kaitseliit), kilpailun 1
2.   Matti T ja Nikke J, SM-kulta
3.   Juho N ja Petri K, SM-hopea
4.   Pasi S ja Kimmo S, SM-pronssi

KILPAILUN KULKU

Kilpailu alkoi La 13.5.2000 Taka-Hätilän B-alueella harrastajasarjan avotähtäinluokan ammunnoilla. Tarkka-ampuja perusti annettuun paikkaan tähystys/tuliaseman, josta arvioi silmämääräisesti tai optisilla välineillä etäisyydet maaleihin. Tarkka-ampuja laati mitatuista maaleista tuliasema- ja tiedustelukortin (kisan järjestäjän korttipohja) annetussa 15 min ajassa. Tämän jälkeen 10 lks. ammuntaan oli varattu 10 minuuttia. Maaleja ammuttiin viidelle etäisyydelle väliltä 300-685 m.
Sarjassa ei ollut mitään vaatimuksia tarkka-ampujan pukeutumiselle. USA:sta kisaan osallistunut kilpailija oli pukeutunut suomalaiseen sarkapukuun ja käytti aseenaan M28-30 Häyhän perintöä kunnioittaakseen.

Samasta tuliasemasta ja samoihin maaleihin ammuttiin myös harrastajasarjan kiikaritähtäin luokka. Tähystys/tuliasemakortin lisäksi arvioitiin tarkka-ampuja parin (partio) naamioituminen ja toiminta tuliasemassa. Ammuntaan oli käytettävissä 10 min ja 10 lks per ampuja eli yhteensä 20 min ja 20 lks. Ampujan ja tähystäjän rooleja vaihdettiin.

Suoritin harrastajasarjan tuomaroinnin ja apuna oli ratamestareita. Harrastajasarjan ammuntoja tuli seuraamaan myös 8 maan sotilasasiamiehet tai heidän edustajansa.

Harrastajasarjan palkinnot jaettiin kisan jälkeen lauantaina.

Sotilassarja kisattiin Su 14.5.2000 Taka-Hätilän A-alueella. Sotilassarjassa kilpailivat tarkka-ampuja parit (partio). Koko kilpailu sisälsi yhden 60 min rastin. Rasti päättyi kokonaisajan päättyessä ja pisteytyksessä huomioitiin vain suoritetut kokonaisuudet ja niistä saadut pisteet.

Rasti jakautui seuraaviin pisteytettyihin kokonaisuuksiin:
1.   Naamioituminen
2.   Eteneminen, jossa kolme erikseen pisteytettävää vaihetta sis. suojaaminen (aukea ja tien ylitys sekä metsä/ puumurroste)
3.   Tuliasema- ja tiedustelukortin laatiminen kahdessa tuliasemassa A ja B ja toiminta tuliasemissa.
4.   Ammunta tuliasemista A ja B, aika yht. max.20 min/pari
5.   Irtautuminen tuliasemista

Tarkka-ampujaparit suorittivat rastin yksi kerrallaan ja muut parit odottivat vuoroaan takamaastossa. Ensimmäisen parin suorituksessa mukana oli itseni lisäksi kolme muuta tuomaria, ja kävin tuomareiden kanssa läpi suunnittelemani pisteytyksen pohjalta rastin tuomaroinnin. Tällä pyrittiin yhtenäistämään tuomariparien arviointitapa. Kaksi tuomaria kulki jokaisen parin mukana ja arvioi parin suorituksen.

Rasti lähti liikkeelle metsästä ja kulki aukean yli. Parin tuli ylittää tie oikeaoppisesti (jotain kolmesta erilaisesta "oikeasta" ylitystavasta käyttäen) ja siirtyä oikeaoppisesti suojaista reittiä punaisen puurakennuksen vieressä sijaitsevaan merkittyyn tuliasemaan (Liite Tuliasema A) Toiminta tuliasemassa A ja ammunnat siitä. Maalit olivat levitetty A-alueen suojavallia vasten, jolloin saatiin eroja niiden etäisyyksiin. Ampuja ja tähystäjä toimivat ristiin koulutettuina. Usean parin käyttämä kokonaisaika loppui jo tähän asemaan. Kokemattomuus näkyi, kun mm. yhden parin ballistiikkaohjelmalla tehdyt A4 tulosteet lentelivät asemasta tuulen mukana.
Tuliasemasta A matka jatkui metsän suojassa A-alueen vallin suuntaan (ammuttavat matkat lyhenivät, kun edettiin kohti vallia). Siirtymisreitille oli kaadettu pieni puumurroste tuomaa lisähaastetta etenemiselle. Erityistä haastetta tämä toi kisassa SM-pronssille sijoittuneelle parille, jotka kantoivat yhdessä yhteistä .50 kivääriä. Tuliasema B (Liite Tuliasema B) oli mahdollisuus ampua, joko kivikasan päältä, joka oli näkyvämpi paikka tai sen vierestä kasvillisuuden seasta. Kokonaissiirtyminen lähtöpisteestä tuliasemaan B oli joitain satoja metrejä.

Parin molempien jäsenten tulokset otettiin erikseen niin harrastaja kuin myös sotilassarjassa ja näin saatiin myös henkilökohtainen sijoitus.
Kisan aikataulu venyi ja sotilassarjan palkintojen jako pidettiin 29.5.2000 Riihimäen Metsästysmuseolla. Palkintojen jakoon saapui viitisenkymmentä kilpailijaa mitä voi pitää kisalle isona huomionosoituksena. Palkinnot koko kisassa olivat myös hyvät esim. sotilassarjan SM-kullan saajat palkittiin SAKO TRG-42:lla.

LOPPUPÄÄTELMÄ

Kisan järjestelyissä näkyi organisaation kokemattomuus ja isoin onnistuminen kisassa oli onnistuneessa PR:ssä. Suomen Sotilas-lehti hoiti kisan PR ja tiedottamisen hyvin ja yhtenä merkittävänä asiana oli peräti 8 sotilasasiamiehen saapuminen pääesikunnan kutsusta tutustumaan suomalaisten reserviläisten järjestelykykyyn ja ampumataitoon. Kisan kaukaisin osallistuja tuli USA:sta saakka ja lisäsi varmasti kisan jälkeen merkittävästi suomitietoutta. Seuraavan kerran USA:sta tultiin Häyhään kisaamaan vuonna 2003.

Kisan toimitsijakato näkyi kuitenkin merkittävästi kisan käytännön järjestelyissä. Erityisesti EsKaPAT:n läsnäolo oli suunnitellussa organisaatiossa merkittävästi isompi kuin paikanpäälle saapuneissa.

Yleisesti niin harrastajasarjassa kuin sotilassarjassa näkyi, miten alkuvaiheessa tarkka-ammunnan harrastamisessa/kisaamisessa silloin vielä suomessa oltiin. Maasto- ja ammumatoiminnan osalta taso oli korkeintaan tyydyttävää. Sotilassarjan kolme parasta paria sai pienellä keskinäisellä piste-erolla n.30 % kokonaispisteistä. Kilpailijoiden kaluston kehitys erityisesti optiikan osalta oli vielä alkutekijöissä ja myös niiden käyttö optisessa mittauksessa. Kelvolliset laseretäisyysmittarit olivat silloin käytännössä ainoastaan PV:n käytössä ja ne kiellettiin kisassa pitkälti tasapuolisuus syistä. Ballistiikassa uskottiin erityisesti reserviläisten osalta alkeellisten laskentasovellusten antamiin arvoihin. Harva kilpailija pystyi taulukkonsa ampumalla todentamaan eri olosuhteissa ja se varmasti näkyi mm. sotilassarjan tuloksissa.

Kisan jälkeen perustettiin vielä samana vuonna Tarkka-ampujakilta ry jatkamaan kisan järjestämistä. Se oli yksi keskeinen seikka mikä kisan järjestelyistä opittiin. Kisa muodosti taloudellisen riskin ja se ei ollut kannattavaa toimintaa pitkään aikaan. Sen järjestäminen vaati myös järjestelyihin sitoutuneen henkilöstön. Kisan järjestäminen on iso ponnistus. Sitä vastuuta ei voinut jatkossa laittaa paikallisosastojen yms. niskaan. Olen killan yksi perustajajäsenistä ja ollut killan perustamisessa vahvasti mukana eli em. tiedot perustuvat kokemukseen.

Simo Häyhän muistoa kunnioittaen

Jari H

Ps. Kuvat olivat liian suuria  liitettäväksi

Zero The Hero

Hieno historiikki JHa! Järjestämisen haasteet kuulostaa tutuilta.

Pitkälle on tultu 23 vuodessa kun päästiin juhlimaan alan Euroopanmestaruutta!

malleus

Kiitos JHa!

Miten sitten seuraava kisa, juuri perustetun killan järjestämänä?

En toki kehtaa pyytää kirjoittamaan vastaavalla tavalla siitä, koska tuollaisen kirjoittaminen vaatii aikaa ja vaivaa. Tuohan on tasoltaan julkaisukelpoista materiaalia johonkin lehteen tai vaikka killan historiikkiin.

Mutta jos vaikka ne jotka olivat mukana kilpailemassa tai järjestämässä Häyhä 2001:stä, kertoisivat siitä jotain, niin saataisiin keskustelu aiheesta käyntiin.

JHa

Lainaus käyttäjältä: malleus - maaliskuu 02, 2024, 16:01
Kiitos JHa!

Miten sitten seuraava kisa, juuri perustetun killan järjestämänä?

En toki kehtaa pyytää kirjoittamaan vastaavalla tavalla siitä, koska tuollaisen kirjoittaminen vaatii aikaa ja vaivaa. Tuohan on tasoltaan julkaisukelpoista materiaalia johonkin lehteen tai vaikka killan historiikkiin.

Mutta jos vaikka ne jotka olivat mukana kilpailemassa tai järjestämässä Häyhä 2001:stä, kertoisivat siitä jotain, niin saataisiin keskustelu aiheesta käyntiin.

Olin Häyhä 2001 kisaamassa ja pystyn kertomaan sen pojalta kisakuvauksen ammuntojen osalta. Jos tarkka ohjelma löytyy, niin eiköhän muutakin saada. Kisan johtaja oli Jari P (hän osaa parhaiten avata kisan järjestelyt). Mukana kisan alkuvaiheen suunnittelussa oli Pauli S. Hän toimi kisassa PV:n ammunnanjohtajana (virallinen termi voi olla eri). Hän myös osallistui kilpailuun ja voitti sen parinsa kanssa sen. Muistaakseni Tarkka-ampuja 1 tai 2 kirjasta löytyy kuvia ja kertomusta kisasta. Kisan voittajapartion tuliasemakortista on myös kirjassa kuva. Melko taidokkaasti laadittu hyvin lyhyessä ajassa.

JPu

#4
SIMO HÄYHÄ TARKKA-AMPUJAKILPAILU (Häyhä nro 2, v. 2001) KILPAILUN KULKU:

Siirretty omaan ketjuun JHa:n pyynnöstä, lukemisen helpottamiseksi.
JPu, TRG-300LM ja pari muuta

JPu

#5
Siirretty omaan ketjuun JHa:n pyynnöstä
JPu, TRG-300LM ja pari muuta

Zero The Hero

Kiitos!
Kunpa näistä saataisiin joskus kasaan koonnos jokaisesta järjestetystä kisasta!

JPu

#7
Seuraavat 2 kisaa 2002 ja 2003 taisi olla Pahkajärvellä, Vekarajärven lähellä, luultavasti minulla on niiden ilmoitusdata, mutta ei sijoituksia, paitsi kisasta jossa parini (Heikki J) kanssa päästiin hopealle voittaen jenkki-sniperit, Markku V ja Olli D sen voittivat silloin :) En muista näin "lennossa" kumpi kisa oli kyseessä.. kaivelemalla voi jotain löytyä :)
Olisi kuitenkin parempi, jos joku järjestävän puolen ihmisistä julkaisisi, kuin minä kisaaja..?

Mutta jos mitään dataa ei löydy, niin luulen, että minulta löytyy noiden kahden kisan ohjelma/tavoitteet.
JPu, TRG-300LM ja pari muuta

JPu

#8
TA-SM 2003 tulokset
Siirretty omaan ketjuun JHa:n pyynnöstä, lukemisen helpottamiseksi.
JPu, TRG-300LM ja pari muuta

JPu

#9
.
JPu, TRG-300LM ja pari muuta

JPu

#10
Siirretty omaan  ketjuun.
JPu, TRG-300LM ja pari muuta