Vieraannuttaako teknistyvä maailma meidät luonnonmerkeistä?

[Long Range]

En ole ollut aktiivisesti mukana TA- toiminnassa (sotilaspassissa kyllä lukee tarkka-ampuja ryhmän johtaja ja sitä käynyt takavuosina kertaamassakin)  ja en tiedä kuinka toiminnassanne pidätte yllä luonnosta luettavia merkkejä tässä teknistyvässä maailmassa?

Olen aina arvostanut korkealle metsästyksessäkin henkilöitä,jotka pystyvät luonnonmerkeistä/ vaistonvaraisesti tulkitsemaan kokemuksellaan asioita riittävällä tarkkuudella ilman etäisyysmittareita,GPS.ää ,ballistiikkaohjelmia,jne.
Ja yrittänyt itsekin hiukan noita ylläpitää vaikka "kaupunkilaistuminen" on yrittänyt asioita surkastuttaa.

Kirjoitin puutalousopiston aikana aineen "Luonnonmerkeistä" ja sain siitä kiitettävän kaikista kirjoitusviheistäni huolimatta.Opettaja oli sattumoisin metsämies itsekin ja pyysi juttusille tunnin jälkeen ja ihmetteli miten voit tuollaisia tietää.
Osa oli tietty vanhan kansan "uskomuksia",mutta osa ihan itsekin toimiviksi todettuja jippoja.

Kun noita "elämäntapa intiaaneja" vielä on ,joilta ei tekniikka ole vielä luonnonmerkki tietoutta pilannut,niin saattaisi olla hyvä TA-koululuksessakin ottaa kurssitusta "blackoutin" varalta kun sitä olisi ehkä vielä saatavissa.
Voi olla,että tuota tehdäänkin,mutta nostinpahan aiheen esille kuitenkin.

Timppa,joka yrittää estää itseään vieraantumasta luonnosta.

[Peränkävijä]

En ole  tarkka-ampuja, mutta sen verran kiinnostunut harrastaja, että nämä kiinnostaisivat itseänikin. Onkohan aiheesta olemassa muuta kirjallisuutta kuin tuo aineesi, se ei varmaan kuitenkaan ole julkisesti jaossa. Tuota luontoyhteyttä kun on muutenkin tullut harjoitettua enemmän tai vähemmän aktiivisesti lähes aina, ja metsälläkin jotain ehkä tajuaa jostain. Vaikkei metsässä kodassa asuvien kaltaiseen yhteyteen kukaan meistä pääse, niin aina voi oppia ymmärtämään lisää ihan perusaisteillakin.

[jli]

Kyllä. Joidenkin kohdalla olen miettinyt, selviäisivätkö edes kaupungissa jos kännykkä lakkaisi toimimasta. Sen verran suurta näyttää tuo elektroniikan aiheuttama läheisriippuvuus olevan.

Näiden luonnonmerkkien lukemiseen sisällyttäisin "taivaan merkit" eli auringon nousu/laskuajat, paistekulman sekä kuun ja tähtien asemat. Näiden avullahan on tapahtunut paikan, kellonajan ja suunnan määritys tuhansia vuosia. Tosin vasta 1700-luvulla kellot olivat niin hyviä, että paikka itä-länsisuunnassa voitiin määrittää tarkasti.

Esimerkiksi jos tänään aurinko nousisi 3:02 ja laskisi 23:15, silloin henkilö tietäisi olevansa Kajaanissa eikä missään muualla - jos hän osaisi lukea taivaan merkkejä ja hänellä olisi kello. Ei ole kyllä tullut riittävästi harrastettua itse, mutta sen verran kuitenkin, että aina yritän tietää suurin piirtein missä olen ja mihin suuntaan olen menossa - oli apuvälineitä tai ei.

Pitäisi varmaan järjestää joku intiaanitiedustelijan peruskurssi jossa oppilas pudotetaan johonkin täysin outoon paikkaan ja hänen pitää selvittää missä on ja mihin suuntaan kannattaa sieltä lähteä. Siinähän sitä motivaatiota kehittyisi, riippuen keleistä ja pudotuspaikan hyttystilanteesta.

[LSa]

Käännetään toisin päin. Tekniikan ansiosta meillä on nyt aivan järjettömän hyvät mahdollisuudet oppia luonnosta enemmän. Ilman Stellariumin kaltaisia ohjelmia tähtitaivaan opettelu olisi hankalaa. Luontoportti mahdollistaa eläinten, puiden, kalojen ja kasvien tunnistamisen, ja hyvillä säätiedoilla saamme enemmän irti sään muutoksista. Laserin avulla on tehokasta oppia arvioimaan etäisyyksiä.

Nämä tekemistä ja oppimista tehostavat softat ja laitteet toimivat kuitenkin syvemmän ymmärryksen herättämisessä vain, jos niitä käytetään ajatuksella. Noi antavat myös tehokkaan keinon tehdä juttuja ilman asioiden oikeaa ymmärtämistä.

Väittäisin, että moni asia hoituu kyllä ilman tarkempaa taustatietoa. Mä osaan esimerkiksi solmia juuttinipun naamioasuun leivonpääsolmulla, mutta vasta edellispäivänä etsin sen solmun nimen.

[Long Range]

Vaikka tässä liikutaan ajatuksessa metsästyksen ympärillä,niin yhtäläisyyksiä tarkka-ampujaankin on.Molemmissa lajeissa olisi syytä osua ekalla ja nälkä se tulee tarkka-ampujallekin kun eväät on syöty ja luonnosta saa ruokaa helpommin se joka on perehtynyt luontoon.

Kuten LSa kirjoittaa/viittaa niin nykytekniikkaa voi hyödyntää luonnonmerkkien opiskelussa.
Siis vertailla luonnonmerkeistä luettua teknisiin apuvälineisiin.
Siis omaa arviota kompassiin,etäisyysmittariin,ilmapuntariin, tuulimittariin,jne.

Edesmennyt "oppi-isäni" antoi muutaman johtolauseen,jotka silloin nuoren miehen mieleen tarttuivat: "Luonto ei valehtele"."Luonnossa eläimillä ei juuri mikään tapahdu huvikseen,vaan pääosin toiminta perustuu ruuan hankintaan,suvun jatkamiseen,energian säästämiseen ja suojautumiseen"
"Kun tapaat eläimiä metsässä,niin mieti vielä nukkumaan mennessäkin,miksi se/ne oli siinä,eikä jossakin muualla".
Tuosta sinulle muodostuu ajan kanssa kaava tulevaisuuden vastaaviin tilanteisiin ja tiedät esim. millaiseen maastoon/paikkaan hakeudut vastaavissa olosuhteissa/tilanteissa.

Oppi-isäni väitti tunnistavansa esim.tikan viuskutus äänestä liikkuuko metsässä ihminen vai eläin.Tuli tuokin taas sikapassissa mieleen,kun ilta alkoi jo hämärtyä ja tikka alkoi viuskuttaa.Tiesin,että jotain liikkuu ja kun ääni ei ollut kovin kiihkeä eikä tiheä,niin arvailin eläintä.
No kohtapa ilmestyi hirvi pellon laitaan."Luonnon hälytin" toimi taas.

Hyvää suomenkielistä kirjallisuutta asiasta en tiedä,mutta innolla luen jos joku tietää.

Edesmennyt hyvä ystäväni "Asehullu" PT Kekkonen luetutti minulla Survival Poaching kirjan ja siitäkin jippoja voi ammentaa.

 www.goodreads.com/book/show/1328573.Survival_Poaching

Meillä on ansastaminen ja jalkajousen käyttö pannassa,mutta hyvähän tuota äänetöntä ruuan hankintaa on opetella edes teoriassa.

Kaverini on tosi taitava ampuja niin haulikolla kuin luotiaseillakin ja siirtyi jousimetsästykseen senvuoksi,että koki nykyisen "välineurheilun" metsästyksessä liian helpoksi ja oikeita metsästystaitoja alentavaksi/turruttavaksi.

Tuohon copy/pastesin ihan perusasioita:

Auringon avulla

Ilmansuunnat voidaan arvioida karkeasti, kun tiedetään, missä ilmansuunnassa aurinko on eri kellonaikoina. Talvella aurinko on idässä klo 6 (kesällä klo 7), etelässä klo 12 (kesällä klo 13) ja lännessä klo 18 (kesällä klo 19).
Kelloa voi käyttää myös pohjoissuunnan määrittämiseen. Kellonaika jaetaan kahdella ja saatu aika suunnataan kohti aurinkoa, jolloin kellotaulun yläreuna (klo 12) osoittaa kohti pohjoista. Eli jos kello on illalla kahdeksan, niin jaetaan 20 kahdella. Saatu tulos, 10 tähdätään kohti aurinkoa, jolloin 12 osoittaa pohjoista kohti. Kesällä on vähentää tunti kellonajasta, jotta se vastaisi normaaliaikaa eli talviaikaa.

Luonnonmerkkien avulla

Muurahaiskekojen loivin sivu osoittaa etelään ja keot ovat kivien eteläpuolella.
Yksinäisessä puussa on etelän puolella eniten oksia ja ne ovat myös muita oksia kookkaampia ja tuuheampia.
Koivussa valkea tuohi ulottuu alimmaksi etelän puolella.
Jäkälät kasvavat kuusen ja kiven eteläpuolella.
Keväällä on etelän puolella pälviä lumessa.
Kivet ja puut sammaloituvat enemmän ja korkeammalta pohjoisen puolella.
Pohjoisen voi löytää myös tähtikuvioiden avulla. Kuvittele viiva, joka kulkee suoraan Otavan kahden viimeisen tähden kautta. Noin viiden tähden välin pituisen matkan päässä on Pohjantähti, joka on aina pohjoisessa.

Tuollakin hiukan hipaistu asiaa:

www.tunturisusi.com/saat/

Timppa

[Long Range]

Voidaanhan tänne koota asioita luonnonmerkeistä ja niitä sitten jokainen voi metsässä liikkuessaan tarkkailla ja vertailla teknisiin välineisiin.

Kalevassa ollut joskus kiva kirjoitus:

www.kaleva.fi/luonnon-merkit-toimivat-kompassina/2176363

Sitten tuo ikuinen tarkka-ampujan / metsästäjän tuulenlukeminen.Matkasta/ maalin koosta / tuulen suunnasta riippuen pitäisi kyetä tuuli tietämään jopa 1 m/s tarkkuudella.Joskus riittää 2 m/s tarkkuus.
Ja kun pitäisi vielä älytä maastosta se minkä osuuden luoti kulkee tuulelle alttiimmalla alueella esim.lentoradan yläosassa puuston yläpuolella jne.
Tuttu lause monille: Tarkka-ammunta on matematiikkaa....

Tuohon tuli oppia itselle ihan kantapään kautta,kun olin tottunut Itä-Suomen metsämaastoissa jonkunmoisen tuulikotin ampumiseen latvalinnustuksessa pidemmille matkoille.
Sitten tuli uusi harrastus.Hanhien ampuminen avoimella suolla,jossa luoti on KOKO MATKAN alttiina tuulelle,joka puhaltaa jopa 1-1,5 km aukealta ja tuulen kovuus paljon kovempi usein kuin mihin latvalinnustuksessa olin tottunut.
Kotit kasvoivat potenssiin.Hanhi on kädessä iso maali,mutta pirun pieni maali esim.450 m.n päässä.
Laittelin erilaisia nauhoja risuihin ja niissäkin ongelma kun sataa ja vettyvät,niin valehtelevat tuulen voiman vrt kuivaan keliin.
Isolla aukealla tuulimittari vie kyllä voiton "luonnonmerkeistä".
Tuon tuulenlukemisen olen todennut niin korkean asteen yhtälöksi,ettei sitä varmaan kukaan pysty täydellisesti hallitsemaan.

Tuo on hyvä kirjoitus asiasta:

http://oppejatarkka-ammunnasta.blogspot.com/2015/08/tuulen-arviointi.html

Sitten vaikka pointti jäljittämisestä:

Harva on paneutunut jäljittämiseen ja moni nähnyt vain elokuvissa kun intiaani opas jäljittää erehtymättömästi sulasssa maassa..
Oppi-isäni opetti jäljittämistä minulle,mutta on se sulassa maassa vaikeaa.Tiedän pari kaveria,jotka ovat melko erehtymättömiä sulassa maassa jäljittämiseen.Itse en niihin valitettavasti kuulu.
Kaupunkilaistuminen tehnyt tehtävänsä...

Kuitenkin yksi tärkeä pointti esim. hirven / jäniksen jäljittämisessä on,että hiukan ennen makuulle menoa se supistaa jälkiään ja siitä pitää tajuta jättää jälki ja aloittaa "naakiminen" / etumaaston tarkkailu.
Siis luulet yhdenäkin,että vaihtuiko jäljitettävä,kun jäljet ovatkin pienemmät/supistuneemmat.

Kerron tuosta tarinan takavuosilta.Pääsin oppaaksi työnantajani järjestämälle jahtitapahtumalle.Tuli kova tuulinen keli ja latvalinnustukseen ei ollut mahdollisuutta.Koiria ei ollut mukana.
Ehdotin,että porukka passiin ja mie jäljitän/ajan jäniksiä.Lunta sopivasti 5-10 cm.
Lähdin 3:n jäniksen perään ja 2:lta ammuin pään pois makuulle ja yksi ehti pompata,mutta haulit tavoitti.
Illalla saunassa yksi asiakkaista tuumasi nauraen,että olet veemäinen koira,kun ammuit kaikki jäljitettävät....

Timppa

[Tigr]

Hyviä kirjoituksia. Henkilöiltä jotka ovat pienen ikänsä metsässä kulkeneet olisi kyllä paljon oppimista.

Tuosta Kalevan kirjoittajasta sen verran, että veikkaisin ko. henkilön olleen Litokairassa tapahtuman aikaan. Voi tieten olla muuallakin mutta Litokaira on Oulun lähin ns. "aito" erämaa niin hyvin voisin kuvitella tapahtumat sinne. Kairan eteläpuolta halkoo kaljatieksi nimetty tie ja monet aloittavat reissunsa joltakin kohtaa kyseistä tietä. Sinällähänsän Litokairassa kulkeminen on suhteellisin suoraviivaista kun maajuotit kulkevat karkeasti pohjois-etelä suunnassa. Länsi-itä(tai toisinpäin) suuntainen kulkeminen sulan maan aikaan ei ole kivaa vetelien avosoiden takia, mahdotontakin hyvin monessa paikassa.

Itse olen tehnyt useatkin reissut sinne ja monenlaista on tullut nähtyä/koettua. Parit jutut jos jakaisin tässä kun aiheeseen sopii.

Oltiin lähdetty samaiselta kaljatieltä joskus maaliskuussa parinkympin pakkasessa hiihtäen liikkeelle porukalla jossa oli kolme pohjois-suomalaista(minä ja pari kaveria) ja kaksi eteläsuomalaista, ensikertalaisia kairassa. Eteläsuomalaiset olivat kyllä hyvässä kunnossa kun urheilijoita olivat, mutta talviolosuhteet ja hiihtäminen olivat vähän uutta. Oltiin pysähdytty kuikkalammelle tulille ja syömään. Määränpää oli Litjojärvi, mikä oli linnuntietä n. 3,5km päässä. Eteläsuomalaisilla oli hirveä hoppu päästä liikkeelle ja kun aikansa kärttivät niin annoimma omasta mielestämme helpot ohjeet perille pääsyyn. Tuosta suoraan suon yli, melko lailla pohjoista kohti. Kun tuletta tuon ojan kohdalle, mikä on vajaan kolmen kilsan päässä, käännyttä vasempaan ja seuraatta ojaa järven rantaan. Järven rantaan päästyänne käännyttä taas vasemmalle ja seuraatta rantaviivaa kämpälle(osoitimma paikan kartalta). Helppoa, onnistuuko? Oli kuulemma selvää ja veikkoset ottivat reput pykälään ja lähtivät hiihteleen. Mikään ei voisi mennä pieleen?

Vituikshan se meni. Em. kiirehtijöillä oli jäänyt oja huomaamatta ja olivat hiihtäneet koko suon päähän ja hyvän matkaa metsässäkin ennen kuin olivat hoksanneet kääntyä takaisin. Siis talvisella avosuolla oli jäänyt hoksaamatta harvahko mutkitteleva tuplarivi kouvuja, eli se oja. Lumen peittämähän se tietystikin talvella on mutta emmehän me olisi voineet kuvitella etteikö  sitä olisi sen ojaksi tunnistanut. No, saivatpahan liikuntaa mitä olivat tulleet kairasta hakemaan.

Kerran sitten oli mukana ulkomaalaisvahvistus joka otti aamuiseksi tehtäväkseen porukan vesipullojen täyttämisen. Oli huhtikuinen aamu, talvi ja avanto. Mikä voisi mennä pieleen? Se, että kyseinen naisihminen pesi hiuksensa avannossa ennen vesipullojen täyttämistä! Eikä edes hoksannut mokaa ennenkuin joku otti ensimmäisen hiukan pullosta jo kilometrien päässä ja alkoi ihmettelemään että miten helekkarissa vesi voi saippualta maistua! 

Aiheesta vähän toiseen niin on tullut havaittua autiotuvilla, että aika monella äkkinäisellä on muuten tapa täyttää vesipullonsa upottamalla se vesisankkoon, jolloin kaikki epäpuhtaudet pullon pinnasta ovat takuuvarmasti pullon sisällä ripulia yms mukavaa aiheuttamassa.

[Mk-0]

Tuulen lukemiseen kannattaa opetella boforiasteikon vanhat nimitykset, koska sopivan tiheä skaala uuteen verrattuna.
Ja saaristomaisemissa se hyvä puoli, että meri kyllä aina kertoo sulle mitkä on vallitsevat olosuhteet.

[Long Range]

Tuo jäljen supistaminen ennen makuulle menoa on yksi merkki makuulle menosta ja toinen on se,että jäljitettävä kääntyykin myötä tuuleen.
Kun vain tiedät/arvaat mistä suunnasta tuuli on ollut jälkien syntymisen aikaan.
Eläin tarkkailee omien jälkiensä suuntaa ja yrittää luoda tilanteen,että mahdollinen jäljittäjä "joutuu" tuulen yläpuolelle ja pystyy haistamaan jäljittäjänsä ennen kontaktia.

Hajun lisäksi tietty äänikin kantaa paremmin myötätuuleen ja sekin "hälytin" on siten toiminnassa.
Tietty tuuli voi kääntyä ja makuulle menijä onkin heikoilla....

Kun tuuli pyörii joskus maastossa,niin olisi hyvä olla melko äänettömästi syttyvä "ratsku" mukana tuulensuunnan tarkastamista varten.

Timppa

[Woodsman]

Mielenkiintoista ja todella toisaalta hieman "surullista" lukea ja miettiä sitä kuinka osa meistä on eriytynyt luonnosta. Itselle luonto ja erityisesti metsä on on ollut lapsesta saakka se toinen koti, siellä on hyvä ja turvallinen olla, sen ehdoilla on voinut elää parasta aikaa
Ja tällä haluan rohkaista jokaista lähtemään sinne metsään, oppimaan asioita ja elämistä siellä.

[TippaKannu]

Hyviä kommentteja. Sen 10v tuli pojankloppina kierrettyä luonnossa/metsällä. Sitten tuli naaras ja alkoi pesimäpuuhat, työt jne..
Ilman koulutuksia oppi kyllä nopeasti miten metsässä liikutaan. Väittäisin että tyynellä pakkaskelillä jos yllätät jäniksen makuulta ollaan jo melkosen korkeella. Siihen en pysty edes minä Kerran oli niin teräshermoinen pupu, että juksas ja anto mun kävellä ohi ja pikkasen liian myöhään katsoin olan yli.
No mutta, ilman koiraa kun tuolla kulki. Oppi kulkemaan äänettä. Katsomaan tuulen. Liikkumaan niin ettei saalis näe.
Erilaiset riistaeläimet, eri aistit ja lähestyminen. Linnuista etenkin närhi ilmoittaa heti jos on havainnut sinut, tai kettu ym liikkeellä. (edit: ja aikaisemmin mainittu tikka ja monet muut linnut. Sitten miettii oliko varoitus sinusta vai jostain muusta)

Tekniikasta en kaipaa muuta kun gps ja karttasovellukset. Toki jossain hirvijahdeissa yhteydenpito. Nekin alkaa jo enempi muistuttaa armeijan harjoituksia kun metsästystä..

Edit: ja eksyksissä en ollut ikinä. Välillä vaan ei tiennyt missä oli...

[TippaKannu]

Ehdotin,että porukka passiin ja mie jäljitän/ajan jäniksiä.Lunta sopivasti 5-10 cm.
Lähdin 3:n jäniksen perään ja 2:lta ammuin pään pois makuulle ja yksi ehti pompata,mutta haulit tavoitti.
Illalla saunassa yksi asiakkaista tuumasi nauraen,että olet veemäinen koira,kun ammuit kaikki jäljitettävät....

Timppa

Suojakelillä tuo onnistuu. Jänis päästää 5-10m päähän. Pakkasella tekemistä että pääset edes näkemään pupua.