Asekielto?

Aloittaja john, elokuu 12, 2006, 21:38

« edellinen - seuraava »

mamannon

#90
Hei, se "ohje" on vain ohje. Siis käytännössä jonkun/joidenkin mielipide. Ei se mikään laki ole.

HJu

#91
Yllyttäminen kapinaan ? Niskurointi ? Minäkö ?



En ole yllyttänyt ketään mihinkään, todennut vaan että Suomen laki antaa erilaisia mahdollisuuksia toimia eri tilanteissa. On kansalaisen omasta motivaatiosta kiinni miten sitten toimitaan. On naivia pistää pää puskaan ja anoa/vaatia että ihmiset lopettaisi ajattelun ja oman etunsa valvomisen. Asuisimme edelleen puussa jos näin olisi aina toimittu.



Tosipaikassa riviin kannattaa astua koska silloin saa sitä erva-kalustoa, a-tarviketta, epäreilua tulitukea, ruokaa, suojavarusteita, huoltoa, jsp-palveluita yms. paljon paremmin kuin jos jää käpykaartiin. Lisäksi kun tietää että nykyään sodat käydään asutuskeskuksissa eikä metsissä, niin aika tyhmää olisi jättäytyä rivistä pois koska niin ne siviilitkin siellä asutuskeskuksissa joutuvat olemaan. Siviileillä on aina huonommat mahdollisuudet kuin sotilailla näissä sekavissa ja pitkäkestoisissa konflikteissa. -> Vaikka oma napa olisi lähimpänä niin riviin astuminen voi olla järkevää. Suojaväistö naapurimaahan tai mantereelle on kuitenkin asia jota aina joskus tehdään. Ei Suomeenkaan tulevat pakolaiset huvikseen ole lähteneet liikkeelle.



Motivaatio vaan on siitä kummallinen juttu että sillä voidaan korvata puutteita varusteissa ja kalustossa tiettyyn rajaan saakka. Jos motivaatiota syystä tai toisesti ei ole tai se loppuu,  niin sitä ei korvata millään maailman kalustolla ja varusteilla. Vrt. esim. Vietnam-USA tai Afganistan-NL konfliktit. Materiaalisesti ylivoimaiselta loppui motivaatio ja sitä myöten kyky käydä sotaa. Joutuivat lähtemään kotiinsa. Jos sissien motivaatio olisi loppunut niin suurvallat olisivat voittaneet. Suomessa ainakin minun motivaatiota syö ylimmän johdon haihattelu ja läpinäkyvät selitykset. Jos sen lisäksi vielä kalusto on huonoa niin ennuste konfliktista selviämiselle on aika heikko. Ei maanpuolustusmotivaatio pysy korkella vain sillä yllä että itsenäisyyspäivänä tulee Tuntematon Sotilas tv:stä.



PVn heittopussina olosta voidaan toki keskustella mutta kyllä talossa on vallalla linjaus jossa jollekin täysin naurettavan pienelle EUn nopean toiminnan joukoille (150 sotilasta) hankitaan merkityksettömiä määriä hyviä varusteita joita sitten esitellään tv:ssä ja lehdissä ja luodaan mediatotuutta jonka mukaan suurimmalla osalla reserviä on vimpan päälle varusteet tiedossa. Vaikke ei siis ole. Kyllä PV:kin tekee valintoja ja nyt tuntuu olevan että suuren näkyvyyden omaavia pieniä erikoisjoukkoja kasataan ja ajetaan samalla kriisiajan isot joukot alas. Voi olla että vaihtoehtoja ei ole mutta vähän epäilen. Erikoisjoukoilla, vaikka olisivat miten hyvin koulutettuja ja varustettuja mutta pieniä ryhmiä, ei ole ennenkään voitettu kovin ihmeellisia konflikteja.-> Jos halutaan jotain toimintakykyä niin reserviä ja kalustoa pitää olla paljon. Tai sitten lopetetaan sadut koko maan puolustamisesta ja 6 kuukauden torjuntakyvystä ja todetaan että emme pysty puolustamaan maatamme kuin hyvin rajoitetusti. Nyt kuitenkin väitetään että iskukykyä on ja sitten heti perään lakkautetaan joukkoja.



PVn toimintakykyä ollaan ajamassa alas ja se on mielestäni erittäin huono asia.
Terveisin,


HJu

MikaS

#92
Lainaus käyttäjältä: mamannonHei, se "ohje" on vain ohje. Siis käytännössä jonkun/joidenkin mielipide. Ei se mikään laki ole.

 

Ei se laki ole, ja se sotkee osittain lainkin varpaille. MUTTA SILTI se on OLLUT KÄYTÖSSÄ pahimmissa paikoissa jo yli vuoden. Kovinkaan valistunut ei tarvitse olla arvatakseen, että pian se on käytössä niilläkin laitoksilla, missä on vielä maalaisjärkikin toiminut.

Y-P

#93
Voi ***kele taas tätäkin juttua.. *huokaus*. Onhan AYO:n sisältö ja tuleminen tiedostettu jo pidemmän aikaa mutta vihaksi pistää silti. Kannatan ehdottomasti tiukkaa aselainsäädäntöä ja ohjeistuksia, mutta niitä(kin) laatiessa pitäisi asiantuntemus tulla jostain muualta kuin valmistelemaan käskettyjen virkamiesten suorittamista tutkinnoista.  



"Demokratia sallii jokaiselle mahdollisuuden olla oma sortajansa ja takaa sen, ettei meitä hallita paremmin kuin mitä ansaitsemme."



Jotenkin alkaa Suomen NRA:n kannanotot näihin asioihin puhutella meikäläistä yhä enemmän.. Jostain syystä valtamedia ja sen johdattelemina ihmiset ovat vakaasti sitä mieltä että meilläkin "Keilataan kohti Columbine:a". MIKSI?
-Y-P-

KRi

#94
Joo fiktiivistä spekulointia tämäkin: Ajettiinko paikallisosastot alas sen takia ettei pääsisi syntymään sellainen teoreettinen tilanne että joukon johtaja onnistuisi kouluttamaan niin tiiviin joukon että se tulisi kokoontumaan hänen harjoitus käskystä täydessä omassa varustuksessa paikkaan x.  



Nythän kai maakuntajoukkoja ei ikinä harjoituteta ilman että se on pv:n ohjelmaa mpkry:n toimesta. Liekkö tätä paikallisosastojen omaa toimeliaisuutta vähän pelätty vai höpöttelenkö täysin omiani.



Tuohon JPu:n viestiin oliskin mielenkiintoista nähdä mikä oli katoamisten määrä esim Britanniassa ja Australiassa. Kyllä kai nekin luvut on arvioitu jossain. Vähän luulen ettei Suomalaiset tässä suhteessa ainutlaatuisia olisi.

SO

#95
JPun fiktiiviseen spekulointiin:

Belgiassahan näin tapahtui. Toukokuussa 2006 tapahtui kahden hengen vaatinut surma jonka jälkeen poliitikot kiirehtivät heti uutta aselakia joka kielsi lähestulkoon kaikki aseet. Siellä oli ennen uuden aselain voimaantuloa arviolta 870 000 luvallista asetta ja noin 1 130 000 luvatonta asetta. Vuosi uuden aselain astumisen jälkeen 870 000 aseesta 200 000 oli luovutettu poliisille tai niille haettiin lupa. Tällä hetkellä siellä arvioidaan olevan 1 800 000 luvatonta asetta.



Kesäkuun vaaleissa 2007 vaaleissa vaihtui valta ja ja laki kumottiin. 88% kansasta oli kumoamisen kannalla.





lähde: http://www.nra.fi/belgia.html">http://www.nra.fi/belgia.html



Sveitsiläisen tutkimuksen mukaan 2007 Suomessa on arvioitu olevan 3,36 miljoonaa asetta. En tiedä miten on laskettu (PVn aseet mukana?) Siitä saa suhdelukuja jos Suomessa aseet kiellettäisiin kokonaan.

Mr X

#96
Otteita täältä http://www.controlarms.fi/aseetkodeissa.htm">http://www.controlarms.fi/aseetkodeissa.htm



Ampuma-aseiden määrä on Suomessa väkilukuun suhteutettuna Euroopan korkein. Muiden kuin puolustusvoimien käytössä on 1,8 miljoonaa rekisteröityä asetta. Henkeä kohden laskettuna pienaseiden määrä on maailman kolmanneksi suurin, heti Yhdysvaltojen ja Jemenin jälkeen.



Luvattomia aseita on Suomessa runsaasti. Sisäministeriö arvioi vuonna 2001 niiden määräksi 100 000 - 200 000. Luvattomat aseet ovat useimmiten metsästysaseita tai viime sotien aikaisia ampuma-aseita tai ammuksia. Aseita on siirtynyt omistajalta toiselle myös kuolinpesien mukana, vaikka ampuma-aselain mukaan kuolinpesän haltijan tuleekin luovuttaa ne pois tai hankkia niille hallussapitolupa.



Vuonna 2004 tehtiin pysyväksi niin sanottu armahduslaki, jonka mukaan luvattomat aseet voi luovuttaa poliisille ilman rangaistusta. Luvattomia aseita on kerätty jo 1990-luvun lopulta lähtien ja poliisille on tuotu noin 30 000 pienasetta sekä useita tonneja räjähteitä.
\"That rifle on the wall of the labourer\'s cottage or working class flat is the symbol of democr

HJu

#97
Tuo väite että Suomi olisi maailman kolmanneksi aseistautunein valtio ei valitettavasti pidä paikkaansa. Sisäministeriön mukaan meillä on 1,65 miljoonaa siviiliasetta 650000 haltijalla. Suhdeluku jotain 33 asetta per 100 henkeä sijoittaa meidät Euroopaan yläpäähän heti Sveitsin jälkeen. Ollaan samassa sarjassa Ruotsin ja Ranskan kanssa (noin suurin piirtein). USAhan on vielä pitkä matka, sieltä löytyy noin 100 asetta per 100 henkeä. Nykyään Sisäministeriö arvioi luvattomien aseiden määräksi "kymmeniä tuhansia". Ei siis enää satojatuhansia kuten joskus.



Toki Suomessa on aseita mutta kun Gun Control -porukat väittää Suomea maailman kolmanneksi aseistautuneimmaksi maaksi niin siihen voi reagoida kahdella tapaa: 1) Se ei pidä paikkaansa vaan tilastoa on vääristelty tai 2) Ottaen huomioon meidän ampuma-aseilla tehtyjen henkirikosten vähäisen määrän niin voidaan  todeta että luvalliset ampuma-aseet eivät muodosta Suomessa minkäänlaista tilastollista tai muutakaan ongelmaa. Mikä teitä asekieltäjiä oikein vaivaa, kannattaisiko keskittyä psyykelääkeitten väärinkäytön estämiseen joka tappaa Suomessa tuhansia ihmisiä vuosittain ?
Terveisin,


HJu

Mr X

#98
LainaaOttaen huomioon meidän ampuma-aseilla tehtyjen henkirikosten vähäisen määrän niin voidaan todeta että luvalliset ampuma-aseet eivät muodosta Suomessa minkäänlaista tilastollista tai muutakaan ongelmaa.
Olen samaa mieltä, eiköhän se mene valitettavan usein niin että lämmitetään ensin sauna, juodaan pullo tai pari viinaa ja sitten tartutaan leipäveitseen, loput voidaan lukea seuraavalla viikolla lehdestä.



lisäystä:



Henkirikoskatsaus Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, Henkirikokset 1.6.2002–31.12.2003



henkirikoksista 35 % oli tehty teräaseella. Toiseksi yleisin surmaamistapa (18 %) oli kuoliaaksi pahoinpiteleminen käsin ja jaloin lyömällä tai potkimalla. Ampuma asetta oli käytetty 15 %:ssa rikoksia. Rikoksissa käytetyistä ampuma-aseista runsas puolet (52 %) oli luvattomia. Rikoksista epäilyistä miehistä 80 % ja naisista 59 % oli tehnyt tekonsa alkoholin vaikutuksen alaisena. Humalatilat olivat pääsääntöisesti syviä. ja sama homma uhreissa, suurin osa enemmän tai vähemmän hirveessä kännissä.
\"That rifle on the wall of the labourer\'s cottage or working class flat is the symbol of democr

Y-P

#99
Lainaus käyttäjältä: Y-P... meilläkin "Keilataan kohti Columbine:a"...


No tulipas sanottua joku aika sitten.. Ei näemmä pitäisi maalata piruja seinille.
-Y-P-

SO

#100


Kuten hyvin tiedetään, palstalla keskustellaan tarkka-ammuntaan liittyvistä asioista. Eiliset erittäin valitettavat tapahtumat eivät mitenkään liity siihen joten niitä ei ymmärrettävistä syistä tällä foorumilla tulla käsittelemään.



Kiitos, Ylläpito




SO

#101
Keskustelua asekiellosta voi toki jatkaa entiseen malliin. Eli tiukentumaan päin kuten on jo aikaisemmin arvailtu.







Hallitus valmis tiukentamaan aselakia

Julkaistu: 11:28

Päivitetty: 12:00

Hanna Kaarto

helsingin sanomat



 

Alaikäisten aseenkäyttömahdollisuutta Suomessa aiotaan tiukentaa. Tulevaisuudessa alle 18-vuotias saisi metsästää vain aikuisen seurassa. Alaikäiset eivät voisi enää hankkia itse aseita omiin nimiinsä.



Hallituksen EU-poliittinen ministerivaliokunta käsitteli perjantaiaamuna ampuma-asedirektiivin muutosta.



Hallitus on valmis hyväksymään puheenjohtajamaa Portugalin esittämän kompromissin direktiiviluonnokseen, jonka vuoksi Suomen ampuma-aselakia joudutaan muuttamaan.



Tähän asti Suomi on vastustanut alaikäisten aseidenkäyttöä rajoittavaa direktiivimuutosta vetoamalla kansallisiin erityispiirteisiin. Suomessa on tavallista, että alaikäiset metsästävät, ja yli 15-vuotiaat voivat hankkia aseen omiin nimiinsä.





http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Hallitus+valmis+tiukentamaan+aselakia/1135231682022">http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Hal ... 5231682022">http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Hallitus+valmis+tiukentamaan+aselakia/1135231682022

tt

#102
.

SO

#103
Nopeasti muuttuu tilanteet.  Artikkelissa mainittu ampuma-asedirektiivi 91/477/ETY löytyy:

http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=CELEX:31991L0477:FI:NOT">http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/Lex ... 477:FI:NOT">http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=CELEX:31991L0477:FI:NOT

ja muutos

http://eur-lex.europa.eu/smartapi/cgi/sga_doc?smartapi!celexplus!prod!DocNumber&type_doc=COMfinal&an_doc=2006&nu_doc=93&lg=fi">http://eur-lex.europa.eu/smartapi/cgi/s ... c=93&lg=fi">http://eur-lex.europa.eu/smartapi/cgi/sga_doc?smartapi!celexplus!prod!DocNumber&type_doc=COMfinal&an_doc=2006&nu_doc=93&lg=fi



Hallitus kieltää aseen hankinnan alaikäisiltä

Julkaistu: 9.11.2007 11:28

Päivitetty: 9.11.2007 17:18

Hanna Kaarto

helsingin sanomat



Hallitus kieltää aseen hankinnan alaikäisiltä



Hallitus päätti perjantaina muuttaa Suomen ampuma-aselakia niin, että alaikäiset eivät saa enää hankkia omaa asetta.



Tähän asti oman aseen on voinut hankkia 15-vuotiaana vanhemman suostumuksella.



Päätös syntyi, kun hallituksen EU-ministerivaliokunta käsitteli EU:ssa valmisteilla olevaa muutosta ampuma-asedirektiiviin. Direktiivillä halutaan kiristää nuorten aseenkäytön ikärajoja.



Perjantaihin asti hallitus vastusti aselain tiukennusta.



Hallituksen nihkeys oli johtunut siitä, että Suomessa on paljon alaikäisiä metsästäjiä, ja sitä pidetään "kansallisena erityispiirteenä". Metsästysharrastus on yleistä erityisesti päähallituspuolue keskustan vahvoilla kannatusalueilla, maaseudulla.



Hallituksen piiristä kiistettiin, että kannanmuutos johtuisi Jokelan keskiviikkoisista koulusurmista. Sisäministeri Anne Holmlundin (kok) erityisavustaja Ilkka Salmi sanoi, että tapaukset eivät liity mitenkään toisiinsa.



"Henkilö oli täysi-ikäinen, ja hänellä oli laillinen ase", Salmi viittasi Jokelassa ammuskelleeseen Pekka-Eric Auviseen.



Salmen mukaan Suomen kanta muuttui siksi, koska Suomi oli mielipiteineen yksin EU-maiden joukossa. Direktiivistä päätetään enemmistön voimin, joten Suomen vastustus ei olisi vaikuttanut mitenkään sen voimaantuloon.



Alle 18-vuotiaat voivat uuden lain voimaan tultua metsästää ja harrastaa urheiluammuntaa vain sellaisen aikuisen ohjauksessa, jolla on voimassaoleva aseenkanto- tai metsästyslupa tai luvanvaraisella harjoitusalueella.



Nyt vanhempien valvontavastuu koskee alle 15-vuotiaita.



"Kyllä jo 10-vuotiaita kulkee metsällä ase kädessä", lääninpoliisiylitarkastaja Esko Rasi sisäministeriöstä totesi perjantaina.



Metsästyskortin suorittamisessa ei ole alaikärajaa. Klaus Ekman Metsästäjäin keskusjärjestöstä kertoo, että alle 18-vuotiaita metsästyskortin haltijoita on 9 626. Heistä alle 15-vuotiaita on 2 143.



Erityisasiantuntija Kalle Kekomäki sisäministeriön kansainvälisestä yksiköstä ei vielä tiedä, tarkoittaako direktiivin ohjausvelvoite vanhemman läsnäoloa ampumahetkellä vai esimerkiksi vain opastusta aseen käytössä.



Direktiivi valmistuu aikaisintaan joulukuussa, ja silloin asiaan on luvassa lisävalaistusta.



Ampuma-aselain muutoksen voimaantuloon voi Kekomäen mukaan mennä vielä parikin vuotta, joten toistaiseksi 15-vuotiaat voivat edelleen saada oman aseen ja metsästää yksin, jos heillä on metsästyskortti.



Eduskunnan suuri valiokunta sai asian käsiteltäväkseen jo saman tien perjantaina. Valiokunta yhtyi hallituksen näkemykseen ilman erillistä keskustelua, joten Suomen kanta asiaan on selvä.



"Todettiin, että valiokunta yhtyy valtioneuvoston kantaan. Minä totesin, että tässähän on nyt turha käydä keskustelua siitä, että onko tämä vähän jälkijättöistä ja miksi tässä ylipäätään on oltu eri mieltä", suuren valiokunnan puheenjohtaja Erkki Tuomioja (sd) kertoi.



Hän on alun perin ollut sitä mieltä, että hallituksen ei olisi pitänyt niskoitella aselain kiristyksessä muita EU-maita vastaan.



Tuomioja piti selvänä, että hallituksen kannanmuutos johtui Jokelan tapauksesta. "Totta kai", hän vastasi asiasta arviota kysyttäessä.



http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Hallitus+kielt%C3%A4%C3%A4+aseen+hankinnan+alaik%C3%A4isilt%C3%A4/1135231682022">http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Hal ... 5231682022">http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Hallitus+kielt%C3%A4%C3%A4+aseen+hankinnan+alaik%C3%A4isilt%C3%A4/1135231682022

JRu

#104
Savua ja peilejä jolla hämätään massat luulemaan että jotain on tehty. Tuo taistelu oli hävitty jo ennen case Jokelaa koska tosiaan Suomi oli vähemmistönä direktiiviä vastustamassa. Olisi kyllä osoittanut selkärankaa vastustaa direktiiviä loppuun asti mutta ymmärrän perustelut miksi tälläinen takinkääntö tehtiin.



Olen ottanut metsästysmyönteiseen kansanedustajaani yhteyttä asiallisella, kiihkottomalla sähköpostilla jossa toivon aktiivisuutta ase- ja ampumaharrastuksen sekä suomalaisen eräkulttuurin säilyttämiseksi. Jos tarpeeksi moni tekee saman, sillä voi olla positiivinen lumipalloefekti koska 300k+ metsästäjää ja 600k+ aseluvanhaltijaa on väkisinkin merkittävä vaikuttaja yhteiskunnassa.