Häyhä 2019

Aloittaja asaa, heinäkuu 12, 2018, 17:05

« edellinen - seuraava »

MMä

HOX HOX! Vaikuttaako tämä Häyhään?


MPK KESKEYTTÄÄ AMPUMAKOULUTUKSEN ANTAMISEN 15.7.2019 ALKAEN TOISTAISEKSI

"Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK ei järjestä 15.7.2019 alkaen toistaiseksi ampumakoulutustapahtumia. Sekä sotilaallisia valmiuksia palvelevan että varautumis- ja turvallisuuskoulutukseen kuuluvan ampumakoulutuksen antaminen keskeytetään. MPK arvioi, että ampumakoulutuksen keskeytys kestää vähintään elokuun loppuun saakka.

Perusteena ampumakoulutuksen antamisen keskeyttämiselle on se, että 15.7.2019 voimaan tulevan lainsäädännön edellyttämää valtioneuvoston asetusta sotilaallisia valmiuksia palvelevasta ampumaohjelmistosta ei vielä ole saatettu voimaan. Lisäksi MPK:n ammunnanjohtajille ei ole vielä voitu tuottaa tarvittavia oikeuksia sotilaallisia valmiuksia palvelevien ammuntojen johtamiseen.

MPK ei ole vielä saanut myöskään varautumis- ja turvallisuuskoulutuksena annettavasta ampumakoulutuksesta riittäviä laintulkintaperusteita, jotta koulutusta voitaisiin järjestää.

15.7. alkaen vuoden loppuun saakka oli suunniteltu yhteensä noin 110 ampumakoulutustapahtumaa, joihin odotettiin yhteensä yli 2 000 osallistujaa. MPK peruuttaa ennen 31. elokuuta alkaviksi suunnitellut ampumakoulutustapahtumat ja palauttaa maksetut osallistumismaksut ilmoittautuneille."



https://mpk.fi/ajankohtaista/mpk/mpk-keskeyttaa-ampumakoulutuksen-antamisen-15-7-2019-alkaen-toistaiseksi/

LSa

Kyllä. MPK toimii tukevana ja RESUL vastaa turvallisuudesta. (Eli eipä juuri vaikuta käytännössä.)

MMä

Lainaus käyttäjältä: LSa - heinäkuu 01, 2019, 14:07
Kyllä. MPK toimii tukevana ja RESUL vastaa turvallisuudesta. (Eli eipä juuri vaikuta käytännössä.)
No MPK vastasi kysymykseen:

"SRA:n mestaruuskilpailut ja Simo Häyhä -kilpailut voidaan toteuttaa MPK:n tulkinnan mukaisesti suunnitellusti. Kyseiset ammunnat muodostavat poikkeukset. Asia on ohjeistettu järjestäville piireille."

helmeri

onko kukaan menossa tuonne omalla autolla lahden suunnalta. olen ilmoittautunut toimitsijaksi ja olisin torstaina kyytiä vailla. litterat on toki mutta privaattikyyti on aina helpompi vaihtoehto. yhteyden saa 040 726 87 54.

Riksa

Majoituksesta oli maininta, että se tapahtuu teltoissa. Onko tämän osalta saatavissa lisätietoja? Onko majoitus tarkoitus olla kilpailijoiden osalta omissa teltoissa vai miten? Onko tarkoitus, että partio kantaa kilpailun ajan omat majoituskamat mukanaan vai saadaanko majoituskamppeet jättää majoitusalueelle tms?

SpA

Lainaus käyttäjältä: Riksa - heinäkuu 15, 2019, 09:03
Majoituksesta oli maininta, että se tapahtuu teltoissa. Onko tämän osalta saatavissa lisätietoja? Onko majoitus tarkoitus olla kilpailijoiden osalta omissa teltoissa vai miten? Onko tarkoitus, että partio kantaa kilpailun ajan omat majoituskamat mukanaan vai saadaanko majoituskamppeet jättää majoitusalueelle tms?

Kilpailujoille tulee tarkentavia ohjeita lähiaikoina. Teltat on PV:n toimesta ja majoituskamppeet voi jättää majoitukseen. Kaikki kisassa käytettävä on kannettava läpi kisan mukana, eelei erikseen mainita. Rastikohtaisesti voi myös keventää varustusta.

JAJ

Onkos tietoa toimitsijoille tulossa vai tullaanko vaan torstaina paikalle?

JAJ

Lainaus käyttäjältä: JAJ - elokuu 07, 2019, 18:16
Onkos tietoa toimitsijoille tulossa vai tullaanko vaan torstaina paikalle?


Sieltähän sopivasti saapuikin postia  :)

LSa

Toimitsijoita on Kajaanissa paikalla jo pari tuvallista. Hyvältä näyttää.


LSa


LSa

#40
...ja kisaraportit & -kommentit tarkka-ampujaosioon.

http://www.takilta.fi/keskustelu/index.php?topic=17852.0

LSa


SpA

#42
Kilpailun tulokset

Terveisin,
Joona Sipi
Kilpailunjohtaja

VilleV

Äijät veti mun mielestä tilanteeseen nähden aika helvetin hienon kilpailun. Kiitos teille!

Ville

Arctic Snipers Ry

Facebook Arctic Snipers Public
Instagram @arcticsnipersfinland