Kirjoittaja Aihe: Masters of Camouflage .22lr  (Luettu 13863 kertaa)

JRu

  • *
  • Viestejä: 1.075
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #15 : Heinäkuu 30, 2006, 21:52 »
Kiitos kisan järjestäjille!



Neljännestä sijasta huolimatta ei voi vedota ainakaan huonoon rastisuunnitteluun, vaan rastit olivat mielenkiintoisia, mielekkäitä ja aiheuttivat juuri sopivasti pientä suorituspainetta. Ensi kerralla paremmin valmistautuneena lähdetään hakemaan mitalisijoja ja mielellään näkisi muitakin, jotka vaikka viittaisivat kintaalla kisamenestykselle ja vääntäytyisivät paikalle edes tukeakseen sitä, että tälläistä toimintaa ylipäätään joku viitsii järjestää. Oma kisa meni aivan penkin alle mutta jos virheistä oppii niin infoa tuli tänään ainakin roimasti.



- Aloita testaaminen ajoissa, ts. viimeisen ratakäynnin ja kisan välissä ei enää voi tehdä muutoksia kalustoon joten ainakin pari ratakertaa ennen kisaa pitää mennä sillä kalustolla millä kisataan. Itsellä oli tasan yksi ratakerta 100-150 m matkoille viime tingassa ja sen jälkeen olisi pitänyt tehdä muutoksia, mutta ei uskaltanut koskea mihinkään, koska muutosten vaikutusta ei olisi ehtinyt enää todentaa.



- Pätee myös dataan: Edellisiltana laaditut ballistiikkataulukot oli tehty muistikuvan "100 metrille otin radalla 2,5mrad koroa" perusteella pieleen. Oikea arvo olisi ollut 2,0 mrad, joka olisi ilmennyt käyttämällä taulukoita kerran radalla ennen kisaa.



- Kun ei luota optiikkaan, alkaa kaikki toiminta kusta. Kun ballistiikkataulukot eivät pitäneetkään kutiaan, ei ollut hajuakaan missä vika ja optiikan rumpuihin ei uskaltanut koskea. Lopputuloksena kaikki ammunnat ammuttiin ensinnäkin päässä arvioiduin korjauksin niin koron kuin tuulenkin osalta ja välillä tuli unohteluita että milläs korjauksella sitä millekin matkalle nyt sitten tuli ammuttua. Lisäksi sekä koro- että tuulikorjauksen arvioiminen mildoteilla on hankalaa koska heti kun tuulee, tähtäyspiste on jossain mutta ei ainakaan missään ristikon tienoilla...



- Kun luottaa patruunaan, johon ei pitäisi luottaa, menee se viimeinenkin luottamus kalustoon ja soppa on valmis. 500 laukausta Federalin Targetilla lyhyille matkoille ja 200 laukausta 100 ja 150 m matkoille antoi olettaa että patruuna ei temppuile kisatilanteessakaan (pl. muutamat selittämättömät kärpäset jotka tuli kuitattua laukaisuvirheinä ja ensimmäisen/ensimmäisten laukausten siirtymä vs. loput -- näistä lisää myöhemmin) mutta kun yliäänisten (mittarista läpi max. 358 m/s) seassa oli muutama aliääninen ja heitot osunnassa sitten sen mukaisia, loput Federalit kylvetään variksille ja treenissä ammutaan jatkossa 90% vähemmän patruunoita mutta niissä lukee sitten Lapua tai jotain vastaavaa.



Kisan jälkeen, kun uskalsin ruveta säätämään kalustoa (viimeisen ratakäynnin ja kisan välissä ei uskaltanut edes aukoa kiikarin kiinnitystä) , korjasin lukonkehykseen pohjastaan kantaneen kiikarinjalan (sivusiirtymä oikeni 8MOA!) ja kokeilin saman tien n. 50 m ja n. 90-100 m (GPS mitattua) etäisyyksiltä. Vähintään ensimmäinen laukaus kylmästä piipusta menee "johonkin" , yleensä sivulle, ja sitten tulee kasa. (roimasti eri nopeuksilla lähtevät paukut sitten lisäävät oman mausteensa soppaan) Kisassa tämä ei tietenkään helpottanut asiaa, kun rastien välissä meni hatusta joku 30-45 min. Pistin aiemmin radalla sen laukaisun ja "ampujan lämmittelyn" piikkiin mutta nyt se on tehnyt sitä niin konsistentisti, että asiaa on pakko tutkia. Ehkä piekkarinkin 20mm tasapaksu piippu pitää sitten kairata irti piippukourusta ja tehdä raudoille massapetaus?



Ei kannata sitten ottaa tätä selittelynä, koska jumbosijan aiheuttamasta v*tutuksesta huolimatta olen enemmän kuin tyytyväinen että tuli lähdettyä. Häyhäkisaan tästä saatiin jo paljon eväitä. Vaikka kalusto tulee olemaan ihan toinen, niin taas nousi esille ne asiat joiden pitää olla pomminvarmasti hallussa, että klappia esim. etäisyys- ja tuuliarvioissa on sitten varaa tehdä edes vähän enemmän. Näillä näkymin piekkarikisaamisesta tulee meikäläisellä vakio- ohjelmanumero jos vain järjestäjät jaksavat tukea toimintaa, ja toivoisin että porukka vaivautuisi edes puolitosissaan osallistumaan toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi.



Kiitos kaikille osallistuneille ja järjestäjille vielä kerran hienosta päivästä TA- toiminnan merkeissä!



PS. Kuvista näkyy, että lukuisista yleisön pyynnöistä johtuen laitoin lenkkarit ja "Lenitat" jalkaan tänäänkin. Sointuvat hyvin rölliin. :lol:
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 01, 1970, 02:00 kirjoittanut JRu »

FelisLeo

  • *
  • Viestejä: 163
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #16 : Heinäkuu 30, 2006, 23:05 »
JRu:n epäonni koitui minun onnekseni, koska sain pokata pronssimitalin kaulaani sen ansiosta. Torstaina ja lauantaina yhteensä 10h aikana tehdyt ampumiset etäisyyksille 20-200m pitivät ihan kohtuullisesti kutinsa. Mutta harvinaisen komeita karjuja on tässä kuvassa neljä kappaletta.



Seuraavaan skabaan otan mukaani hiekkasäkin ja vaikka sitten sen Hong Kongin 20 euron maastopuvun, mutta kurkkusalaatin kuitenkin. Lisäksi ostan muutaman askin hieman parempaa paukkua.



PS. Taitaapa tämä kuva olla juuri siitä tilanteesta, jossa laukaus karkasi liian aikaisin ilmoille.



EDIT: Ensisijainen tavoitteeni oli olla jäämättä nollille ja tässä onnistuin jo ensimmäisellä rastilla. Sattumalta toinenkin tavoitteeni eli olla jäämättä viimeiseksi toteutui. Sen sijaan mitalisija oli kiva bonus.
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 01, 1970, 02:00 kirjoittanut FelisLeo »

john

  • *
  • Viestejä: 1.417
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #17 : Heinäkuu 31, 2006, 08:45 »
Kertokaas mulle mimmottisia maaleja piekkarilla ammutte,mulla ei ole hajuakaan mitä maaljea oikeilla ta-aseilla ammutaan,mutta kiinnostaisi kovasti piekkari vähän kovemmalle matkalle,lähinnä siksi että piekkarille esim 200m on todella helppo toteuttaa(vrt kivääri 500m(melu,vaaraym))?

Ts onko tuo ihan joku musta täplä vai jokin hienompi,oikeaa kohdetta jäljittelevä taulu? Mitä tuossa kisassa ammuitte? Mitkä asennot,onko vapaavalintainen?

Käytättekö piekkarissa "erikois"ristikoita tyyliin mildot,vai pärjääkö ihan tavallisella `duplexilla´?
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 01, 1970, 02:00 kirjoittanut Anonymous »

mika

  • *
  • Viestejä: 1.902
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #18 : Heinäkuu 31, 2006, 10:09 »
Juu hyvät oli kinkerit. Kiitos järjestäjille vaivasta ja omistautumisesta asiaan. Mielenkiintoisia rasteja olitte kehittäneet. Tuloksista ei voi kun syyttää itseään. Eli paremmin olisi mennyt jos olisi ollut asekortti mukana, jos tuulta vähemmän jne jne. :D Anyways, rastit olivat sopivan haastavia tälle porukalle.

Ainoa mitä jäin kaipaamaan oli tuliasemakortin teko etäisyysmittauksineen. Nytpä ei tullut tarkistettua kuin 1 etäisyys (ainoana kilpailijana?).

Mutta kuten muut ovat jo aiemmin todenneet niin lisää osallistujia jää kyllä kaipaamaan. Tälläinen tilaisuus on hyvä tapa tarkistaa myös omaa paineensietokykyä. Kyllä se sydän tykyttää kun numerolappu on rinnassa, kello tikittää ja muut katsoo takana.

Summa summarum: Kivaa oli.... :D  :D

over and out
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 01, 1970, 02:00 kirjoittanut mika »
CHAIRBORNE - USB Troop

JRu

  • *
  • Viestejä: 1.075
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #19 : Heinäkuu 31, 2006, 11:41 »
Lainaus
Kertokaas mulle mimmottisia maaleja piekkarilla ammutte


Oli kaikkea nyrkinkokoisista mini-ipsitauluista minihirveen ja järjestäjät varmaan osaavat kertoa enemmän niistä monimutkaisista skaalauskertoimista, joilla maalien koko oli valittu. Vai olisiko ollut A4- printterikoko se skaala... ;) 2MOA olisi varmaan riittänyt dynaamiseksi tarkkuudeksi maksimipisteisiin. Tuulen ja etäisyyden määrittäminenhän se kovin rasti on.


Lainaus
Käytättekö piekkarissa "erikois"ristikoita tyyliin mildot,vai pärjääkö ihan tavallisella `duplexilla´?


Juu no ei varmaan pärjää. Enemmän tuli ammuttua mildoteilla kuin keskiristikolla...
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 01, 1970, 02:00 kirjoittanut JRu »

john

  • *
  • Viestejä: 1.417
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #20 : Heinäkuu 31, 2006, 16:08 »
Ahaa,kiitän ja jatkan pohdiskelua. 8)
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 01, 1970, 02:00 kirjoittanut Anonymous »

JRu

  • *
  • Viestejä: 1.075
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #21 : Elokuu 01, 2006, 16:54 »
http://www.helsinki.fi/~jpaaso/temp/22sniper0.jpg" alt="" class="bbc_img" />





http://www.helsinki.fi/~jpaaso/temp/22sniper.jpg" alt="" class="bbc_img" />



Valmistautuminen on puoli ruokaa, sanoi mummo kun kilpailijoilla pöytää pyyhki
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 01, 1970, 02:00 kirjoittanut JRu »

mika

  • *
  • Viestejä: 1.902
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #22 : Elokuu 01, 2006, 20:52 »
silkkaa paukkupornoa  :lol:  :lol:  :lol:
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 01, 1970, 02:00 kirjoittanut mika »
CHAIRBORNE - USB Troop

FelisLeo

  • *
  • Viestejä: 163
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #23 : Elokuu 15, 2006, 00:12 »
Osallistunen seuraavaan skabaan  (jos paikalle pääsee) juurikin tuolla hernekeitolla eli Lapua .22LR Standard Clubilla. Jos vaikkapa saisi hieman parempaa tulosta aikaiseksi.
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 01, 1970, 02:00 kirjoittanut FelisLeo »