Miksi muuten rihlakosketus parantaa...

[JpL]

Tarkkuutta? Mistä tämä ilmiö johtuu?

Toinen asia, mikä on mielipiteenne tukin merkityksestä? Olen harjoitellut 10 laukauksen nopeiden sarjojen ampumista, ja päätynyt siihen tulokseen, että (melko) pienikin virheasento tukkiin nähden muuttaa osumapistettä pitkällä matkalla aika rajusti (itselläni on Sako Varmint-tyyppinen majavanhäntätukki) - seitsemän tai kehdeksan on mukavasti - pari muuta pilaa koko jutun. Asiaan keskityttyäni tajusin muuttaneeni tukin ja kahvan asentoa. Millainen vaikutus mielestänne on täsmälleen tehdyllä mittatilaustikilla, jossa otteen pitäisi olla täsmällisemmin samankaltainen kuin ko. vakkaritukissa?



J

[HJu]

Rihlakosketus ei aina paranna tarkkuutta mutta pitkän matkan ammuntaan tarkoitettujen pitkien VLD-tyyppisten luotien kohdalla näin kuitenkin lähes aina on. Syyksi on esitetty sitä että pitkä luoti ilman rihlakosketusta saattaisi ehtiä satunnaisesti kääntyä vinoon ennen rihloihin osumista ja sen vuoksi tarkkuus voisi huonontua.



Onko se noin vai ei ole varmaa mutta toisaalta on havaittu että jos luoti on hylsyssä suorassa niin sen tarkkuus on parempi kuin jos se on vinossa jos hylsyssä.



Rihlakosketustakin on kahta päätyyppiä. Kevyt ja sitten "luodinasetuspituus". Jälkimmäisessä luoti on hylsyssä varisn kevyesti kiinni ja ylipitkäksi ladattuna. Patruunan kokopituus saadaan vakioitus kun joka luoti asettuu rihloihin samalla tavalla kiinni. Tämä soveltuu lähinnä ultratiukoilla toleransseilla tehtyihin kasa-aseisiin ja patruunoihin. Jos patruuna pitää ottaa pois niin luoti monesti jää piippuun ja mekanismi täyttyy ruudinjyvistä joten tämä ei ole kovin kenttäkelpoinen metodi.



Jotku luodit/lataukset on tarkempia ilman rihlakosketusta. Lisäksi rihlakosketuksesta tulee korkeampia painepiikkejä joten niiden kanssa kannattaa olla tarkkana.



Mittatukki on helpompi ampua kuin tukki joka ei sovi. Kuinka suurta parannusta on odotettavissa ei voi sanoa etukäteen. Kilpa-ampujilla on lähes aina mittatukki tai sitten niin hyvin säädettävä tukki että sen saa sovitettua omalle fysiikalle erinomaisesti.

[JpL]

Itselläni on ollut hankaluuksia tuon tukin kanssa muuten. Pitäisi teettää vielä mahdollisimman toimiva/kevyt/tyylikäs tukki. Mistäs tällaisen mallin sitten löytää...?



J

[john]

En itse ole niinkään vakuuttunut tuosta asennon vaikutuksesta osuntaan sillä itselläni ei osumapiste muutu radikaalisti eri asennoista ammuttaessa. Viimeistään kisoissa joutuu ampumaan mitä ihmeellisimmistä ja epämukvimmista asennoista, kun kaveri ei anna tilaa :lol:



Ehkä riittää, että perä on aina samalla kohtaa olkapäätä.

[MSa]

TM:n kanssa samaa mieltä painottaen sanaa radikaalisti.



Selvää on että ampuma-asento, voima jolla tukkia puristaa olkaan vaikuttavat, mutta mielesäni vaikutus on enemmänkin luokkaa "kasa kasvaa" asennon vaihdellessa, kuin että kasa siirtyy.



Itse käytän tyyliä, jossa ammutaan makuulta bipodilla siten, että vain liipasinkäsi on tukin kaulalla ja toinen käsi perän alla. Kasan koot vaihtelevat, paikat eivät juuri.



MUTTA esim ammuttaessa "rynkyllä kolmipistetuella" vakio dioptereilla on aivan oleellista kasan kannalta rakentaa asento samalla tapaa joka kerta. Lisäksi tämä laji / asento on myös herkempi siirtelemään kasaa jos ampumatyyliä muuttelee kovin paljon.



Msa

[Chillie]

Tuolla toisaalla topicin aloittaja hyvin asiantuntevasti neuvoi lataamaan patruunat rihlakosketukselle...

Ja heti perään kysyy toislta että miksi....

No oppia ikä kaikki.... :roll:



Tuolla aiemmin mainittiin tuon "vapaalennon" puuttumisen vaikutus... eli että luoti rihlakosketukselle ladattuna keskittyy piippuun.

No siinä nyt voisi olla yksi syy, mutta ehkä tärkeämpänä pitäisin kuitenkin paineiden vakioimista.

Normaalistihan luoti on hylsyn suussa kiinni joko pelkästään puristeella (kaulasupistus) tai sitten vielä niipattuna...

Jos mikäli vielä otetaan mukaan tuo rihlakosketus, niin palotapahtuma pääsee etenemään pidemmälle ennen luodin liikkeelle lähtöä...

Progressiivisien ruutien osalta pyritään eri keinoin tasaiseen syttymiseen...

Rihlakosketus on yksi niistä...



S

[Koheltaja]

Mitä pitempi "vapaalento" luodilla on niin sitä suurempi riski on piipun alkupään kuparoitumiseen, tämä ilmeisesti johtuu siitä että jos luodilla on "vapaalentoa" niin se ikäänkuin iskeytyy rihlojen avaukseen. Kun ollaan kevyessä rihlakosketuksessa niin silloin luodin painuminen rihlojen avaukseen tapahtuu paljon helläväräisemmin jolloin luoti ei saa niin paljoa "turpaansa" alkuvaiheessa, myös luodin keskittyminen piipuun on tällöin parempi. Myös silloin jos luodilla on pitkä "vapaalento" ja jos luoti ei ole täysin samassa linjassa piippun/rihlojen avauksen kanssa niin piipun alkupään/rihlojen avauksen toispuoleinen kuparoituminen lisääntyy ja tämä kun ei sitten ainakaan käyntiä paranna. Varsinkin tasaperäset luodit hukkaa käyntinsä jos luoti menee hiukankaan vinossa rihloihin, siinä vaiheessa kun luoti jättää piipun niin se saa toispuoleisesti purkautuvan ruutikaasupotkun persiinsä ja kukapa siitä tykkäisi että lennon alkuvaiheessa ruvetaan tönimään...  



Se kuinka lähellä rihloja luodin pitää olla on hyvin paljon ase/kaliiberikohtaista ja siitä mihin "koulukuntaan" lataaja kuuluu, toisten mielestä patruuna pitää olla niin pitkä että luoti tunkeutuu rihloihin lukkoa suljettaessa ja toisten mielestä luoti pitää olla 0,2-0,5mm irti rihloista. Itse en lähde spekuloimaan siitä kummalla saadaan rataoloissa parempia tuloksia mutta jälkimmäinen on osoittautunut kenttäkelpoiseksi koska patruuna on poistettavissa pesästä ihan normaalisti olman luodin irtoamisen vaaraa.



Sitten siitä tukista ja sen istuvuudesta lyhykäisesti, tukin ergonomialla on merkittävä vaikutus aseen todelliseen osuntaan, jos ampujan pitää vääntäytyä tukin mittoihin niin silloin ollaan hyvin kaukana tukin istuvuudesta. Myös ampujalle hyvin sopivalla tukilla saadaan niitä selittämättömiä kärpäsiä eliminoitua todella tehokkaasti koska ase "sietää" paremmin asentomuutoksia/laukaisuvirheitä.



Todella monesti nämä selittämättömät oharin johtuu siitä että ase ei ole ergonomialtaan kovinkaan ammuttava, siinä vaiheessa kun psyyke alitajunnassa sanoo että kohta taas pamahtaa/sattuu niin ampujalla alkaa olemaan melkoisia lihaskramppeja laukaisun aikana vaikka ampuja itse ei moista huomaisikaan. Tämä johtuu siitä että keho yrittää suojautua tulevaa jyrähdystä vastaan, silloin jos tukki on mitoitettu oikealla tavalla niin silloin nämä lihasnykimiset eivät vaikuta niin paljoa todelliseen osuntaan kuin huonosti istuvalla tukilla.  Oikealla tukkiergonomialla saadaan tuloksia helposti parannettua mutta kuitenkin muistutan että kaikki ratatukin näköiset aseet eivät omaa edes keskinkertaista ergonomiaa koska kaupalliset aseet sekä tukkiseppien tekemät tukit ovat lähes poikkeuksetta yleismalleja jotka sopii "isältä pojalle". Näissä on harvoin mm. kahvan mitoitus, liipasinsormen asemointi ja kahvakulma oikea omaan käteen. Mitä huonompi/vaihteleva tuenta niin sitä paremmin osuu jos tukki istuu niin kuin pitää, tällä en tarkoita sitä että tukki "tuntuu hyvältä" vaan sitä että tukissa on kaikki osuntaan vaikuttavat osatekijät huomioitu pelkästään osuntaa silmällä pitäen.

[hamajy-1]

Vasurina, lyhytsormisena ja huononäköisenä olen aina joutunut 'rakentamaan' aseeni (tukinkin) itselleni.  Räätälöin huvikseni Sako M92:n kiikariaseeksi eli lisäsin säädettävän perälevyn ja säädettävän poskipakan.  Lisäksi laitoin kahvaan erkkarilla lisää paksuutta, jotta sormeni yltävät paremmin liipasinkaareen.  Olkapääni luurakenne kanttaa kivääriaseet automaattisesti noin 5 astetta oikealle,  minkä ongelman sain korjattua perälevyn kierrolla.



Räätälöinnin vaikutus on ollut huima!  Ampuma-asennoksi tulee automaattisesti aina sama eli ei tarvitse enää hakea jokaisen laukauksen jälkeen uudestaan kohdistusta.  Kasakin on pienentynyt 100 -> 35 mm/150m.  



Parin vuoden rakentelun päätteeksi totesin räätälöidyn tukin olevan hyvä, kun luonnollinen ampuma-asento ei vaadi lainkaan lihasvoimaa eikä jännitystä, vaan ase on ikäänkuin vartalon luonnollinen jatkos.  Ei ole niska kipeänä kiikarin tähyilystä!



Kiikarilla näkee heti, istuuko ase ampujalle.  Laukauksen jälkeen aseen pitäisi asettua itsekseen takaisin maaliin ja  tähtäyskorjaus tehdään joko pienellä jalan kierrolla tai keuhkojen ilmamäärän muutoksella.



Ehdottaisin, että kokeilet muokata nykyistä tukkiasi tilapäisillä viritelmillä eli rulla erkkaria, puupaloja ja vaahtomuovia jne. mukaan radalle.  Aloita vaikka perän pituuden säätämisellä ja tarkista, että liipasinsormi ylettää sopivasti liipasimelle (ei kuitenkaan liikaa).  Etsi sitten hyvä aseseppä, jos huomaat viritelmien auttaneen.



10 laukauksen kasasta voi aika hyvin päätellä, mikä aseessa on 'vikana'.  Esim jos sormi ei ulotu kunnolla liipasimelle, ovat osumat vasureilla sektorissa klo 02-04.  Vääräkätisillä peilikuvana eli klo 08-10.  Sektorit 10-11 ja 01-02 korreloivat aika hyvin perän oikeaa pituutta.

Vasurilla liian lyhyt perä nostaa osumat klo 10-11 ja pitkä 01-02.



Sohaisen varmasti muurahaispesää sanoessani, että täysin (!) vakioaseesta ei ole tarkkuusaseeksi ole, vaikka olisi kuinka korkealaatuinen.  Ne viimeiset millit kasan pienentämisessä vaativat aseen muokkaamisen käyttäjälle.



Itseäni on näin jälkikäteen kaduttanut, kun en aikaisemmin tullut aloittaneeksi aseitteni sovittamista pelkästään itselleni.   Sakolaiseni saan lähes vakionäköiseksi poistamalla omat sovitteeni eli ei sen arvo varmaankaan hirveästi ole laskenut.



T: 'Vanha patu'

[john]

Tuossa puhdistuspuikon ohjuriin liittyneessä viestiketjusssa Hju mainitsi härvelistä, jolla saadaan luoti asetettua hylsyyn siten, että etäisyys rihloista on hyvin tarkkaan sama. Hän mainitsi että luodit saattavat vaihdella pituutensa puolesta jopa puolimilliäksin, jolloin normaalisti patruunoita ladattaessa etäisyys rihloista saattaa myös vaihdella tämän puoli milliä. Tosin yleensä luoti ei asetu hylsyyn siten, että se painettaiaiin kärjestä vaan jostakin kohtaa kärkikartiota.



Mittasin huvikseni käyttämieni Sierrojen pituudet ja yllätyksekseni havaitsin, että pituudet jakutuivat melko tarkkaa kahteen eri pituuteen (kyse oli kuitenkin samasta luodista :wink: ) eli suurin osa luodeista, n. 70 % oli n. 03-05 mm muita luoteja pitempiä. Latasin patruunani pitemmillä luodeilla ihan vain nähdäkseni onko tästä mitään etua tarkkuuden suhteen.



Mutta itse asiaan. Ilmeisesti tällä asialla ei ole niin suurta merkitystä, jos luodit ovat kunnolla irti rilhoista mutta vaikutus on nähdäkseni paljon suurempi silloin, kun patruunat ladataan rihlakosketukseen.

[Koheltaja]

Jaaha, sitä ollaan hierottu latausta "kaljakannukisaan"  :wink:  Ei taida uskaltaa tulla mukaan...

[JpL]

Täällä sitä itsekin vatvotaan ;o) Lataukset on vielä hakusessa,perkeleellisen pieni ruutivaaka ei näytä kuin 100 greiniä, eikä siis kelpaa hylsyjen punnitsemiseen ja muuta kivaa. Tosin kyyti on itse rajoittava tekijä. Miten nyt onnaa.



J

[hamajy-1]

Tuo luodin pituuden mittaaminen auttaa, jos pystyy mittaamaan luodin rihlakosketuksessa olevan osan pituuden ja valitsemaan luoteja, joissa tämä etäisyys mahdollisimman sama.



Eli pituus perästä siihen asti kunnes luodin muoto lähtee kaartamaan kärkeä kohden.   On muuten harvinaisen vaikea mitata.   Vaatii heittokellon (+/- 0.01 mm) tai sitten ostettava valmiina esim. Stoney Point:n Bullet Comparator (n. 25 USD/Midsouth Shooter's Supply).



Suuret poikkeamat pituudessa lisäävät hajontaa merkittävästi - ainakin kasa-ampujien mielestä.



Kuulin jokin aika sitten, miten olympia-ampujamme Salonen latasi aikanaan kisapatruunansa :



1. luotien halkaisijoiden tulkkaus: oli oma metallilevyyn tehty reikätulkki (ali,sopiva,ylimitta). Tulkki oli samalla tuo 'Bullet Comparator'. Kukin ryhmä meni omaksi latauseräkseen.

2. Luotien muodon ja massakeskipisteen tarkistus!  Luodit laitetaan vierimään hyvin loivaa tasoa pitkin. Pisimmälle vierineet olivat parhaimpia. Heti kaartamaan lähteneet lensivät roskiin.

3. Ne ikiomat vähintään 3x samassa aseessa ammutut hylsyt

4. Ruudin annostus tämän jälkeen ei niin murusta sitten enää ollut kuulemma kiinni ...





T: 'Vanha patu'

[john]

Jaaha, sitä ollaan hierottu latausta "kaljakannukisaan"  :wink:  Ei taida uskaltaa tulla mukaan...

Ei ei.

Kaljakisassa käytän kakkoslaatua, ettei tule liian suuria eroja muihin nähden :lol:

[john]

4. Ruudin annostus tämän jälkeen ei niin murusta sitten enää ollut kuulemma kiinni ...





Ruudin määrässä voi kasa-ampujien mielestä olla jopa 1,5 % heittoja, ilman, että tämä vaikuttaisi merkittävästi osuntaan.



Teoria on mielenkiintoista. Onkin siten eri asia kuinka paljon patruunaa jaksaa hieroa meidän lajissa.

[JpL]

tuo olikin mielenkiintoista. Täytyypä kokeilla tuota salosen menetelmää ihan piruuttaan. Lapuan manuaalin mukaan parin prosentin heitto ei todellakaan vaikuta osuntaa merkittävästi, mikä on paljon, jos ajatellaan, että esim. 3 gramman latauksesta yksi prossa on 0.03g!

J