minkälaiset kaksi kivääriä harjoitteluun ja metsälle?

Aloittaja mikko__, lokakuu 29, 2015, 20:19

« edellinen - seuraava »

mikko__

Moi



aluksi hieman taustatietoja harrastuksen tasosta: elikkäs olen harrastanut tarkkuus ammuntaa paineilmatoimisilla ilmakivääreillä muutamia vuosia väljyyksillä .22 ja .30, lähinnä Ta-toiminta on painottunut kesäaikaan. Metsästys kuuluu kanssa harrastuksiin, sitä on toteutettu haulikon voimin.



Sitten itse asiaan, nyt olisi tarkoitus siirtyä kivääri puolella ruutiaseisiin ja siinä tarvittas asiantuntija apua, toivonkin että asiaan vihkiytyneet kommentoisivat seuraavia valintoja ja ohjaisivat valintoja oikeaan suuntaan. Aseitten on siis sovelluttava molempiin harrastuksiin.



Ase 1: Pienoiskivääri 22LR TT3 --> tämän siksi koska harjoittelu on halpaa ja sopii myös pienriistan jahtiin. Aseeksi olen miettinyt alustavasti 10/22 Rugeria, näitä on montaa eri mallia tarjolla. Onko näillä tarkkuusammunan kannalta suuriakin eroja?



Ase2: mahdollisesti 6,5x55 TT2 tai TT3 --> tämä onkin se hankala tapaus, jos avaisin vähän käyttötarkoitusta niin saataisiinko sen pohjalta haarukoitua jotain vaihtoehtoja, eli tällä aseella olisi tarkoitus metsästää aina villisikaan saakka kuitenkin pääpainon ollessa metsäkana linnustus, eli olisi hyvä olla patruuna valikoimassa kevyempiä patruunoita mitkä eivät vaatisi niin pitkää varo-aluetta.



Miltä kuulostaa, onko tälläisessä järjestelyssä järkeä vai onko tähän täysin joku muu ratkaisu?



Mikko

HJu

#1
Lainaus käyttäjältä: mikko__


Ase 1: Pienoiskivääri 22LR TT3 --> tämän siksi koska harjoittelu on halpaa ja sopii myös pienriistan jahtiin. Aseeksi olen miettinyt alustavasti 10/22 Rugeria, näitä on montaa eri mallia tarjolla. Onko näillä tarkkuusammunan kannalta suuriakin eroja?


On. Raskaspiippuiset 10/22T Target ja vastaavat ovat piipun osalta tarkempia ja painon puolesta vakaampia. Laukaisu on vakiona hieman parempi kuin halvimmissa versioissa mutta kyllä noihin kaikkiin kannattaa parempi laukaisu laittaa.


LainaaAse2: mahdollisesti 6,5x55 TT2 tai TT3 --> tämä onkin se hankala tapaus, jos avaisin vähän käyttötarkoitusta niin saataisiinko sen pohjalta haarukoitua jotain vaihtoehtoja, eli tällä aseella olisi tarkoitus metsästää aina villisikaan saakka kuitenkin pääpainon ollessa metsäkana linnustus, eli olisi hyvä olla patruuna valikoimassa kevyempiä patruunoita mitkä eivät vaatisi niin pitkää varo-aluetta.


Tämä kuulostaa ihan 308 Win puolimoottorilta. Ei paras mihinkään, kelpaa kaikkeen. Millään pitkällä kiväärinpatruunalla et saa lyhyttä varoaluetta ja 6.5X55 on vielä niitä pidempilentorataisia. 308 Win 8 gramman FMJ:llä pitäisi lintuhommat hoitaa 200 metriin ihan ok.


LainaaMiltä kuulostaa, onko tälläisessä järjestelyssä järkeä vai onko tähän täysin joku muu ratkaisu?


Harvemmin sama ase tai ainakaan sama tähtäin soveltuu hyvin sekä villisikajahtiin että linnustukseen. Ehkä sama ase voisi soveltua mutta tähtäimiä tarvitset tällöin kaksi ja pikajalat niille. Joku Sauerin 404 voisi olla sovelias metsästyspuolimoottori.
Terveisin,


HJu

T3 sport

#2
Sauer 404 on kyllä tavan pulttilukkoinen.



22lr ei ole pienriistakelpoinen, laillisesti vain pienimpiin lintuhin käypänen. Nykysäännöksillä ei tahdo metsästysperusteella saada tt3 piekkaria. Näyttö harrastusperusteisesti?



6,5se lienee aika harvassa tt3?

HJu

#3
Korjataan sen verran että Sauer 303 on itselataava kivääri.
Terveisin,


HJu

Ohimeni

#4
Mitä lisäarvoa 22LR tuo tuohon konseptiin? Perusharjoittelu edelleen paineilmalla rekyyli ja lentorata treenit metsästystehoilla.

Koheltaja

#5
22LR on logistisesti helpompi kuin PCP ilmakko. 500kpl 22LR patruunaa on helppo kuskata mukana, ei tarvii miettiä painepulloja ja tankkauksia. On myös toimintavarmempi eri olosuhteissa ja piekkarilla voi metsästää 1-luokan riistaa mitä ilmakoilla taas ei voi.



Jos et aio alkaa ampua toiminallisia lajeja niin TT3 piekkari ei ole välttämätön. Hyväkäyntinen pulttilukko antaa ja opettaa enemmän ampumisesta kuin vastaava itselataava, on myös toimintavarmempi eri olosuhteissa kuten pakkasella.
Kylätason ampuja

mikko__

#6
LainaaOn. Raskaspiippuiset 10/22T Target ja vastaavat ovat piipun osalta tarkempia ja painon puolesta vakaampia. Laukaisu on vakiona hieman parempi kuin halvimmissa versioissa mutta kyllä noihin kaikkiin kannattaa parempi laukaisu laittaa


Ok, tämä kaventaakin valikoimaa jonkin verran. Millainen laukaisu olisi riittävän hyvä?


Lainaa
Tämä kuulostaa ihan 308 Win puolimoottorilta. Ei paras mihinkään, kelpaa kaikkeen. Millään pitkällä kiväärinpatruunalla et saa lyhyttä varoaluetta ja 6.5X55 on vielä niitä pidempilentorataisia. 308 Win 8 gramman FMJ:llä pitäisi lintuhommat hoitaa 200 metriin ihan ok.


joops, olisikos ehdotusta joko puolimoottorista tai pulttilukosta kaliberissa 308win, sekä uusi että käytettykin käy. Hinnasta sen verran missä hinta kohtaa laadun, mielummin sieltä hintahaitarin alapäästä kuin yläpäästä, en oikein uskalla hintoja heittää ilmoille kun en ole niistä perillä.


Lainaa22lr ei ole pienriistakelpoinen, laillisesti vain pienimpiin lintuhin käypänen. Nykysäännöksillä ei tahdo metsästysperusteella saada tt3 piekkaria. Näyttö harrastusperusteisesti?


Jeps, pienoiskivääri tulisi rata-ammuntaan, kyyhkyjahtiin ja räksät yms. Onko tosiaan noin että ei metsästysperusteella tahdo saada tt3 asetta? Minkälaiset olisivat sitten riittävät harrastusperusteet?


LainaaMitä lisäarvoa 22LR tuo tuohon konseptiin? Perusharjoittelu edelleen paineilmalla rekyyli ja lentorata treenit metsästystehoilla.


Lainaa22LR on logistisesti helpompi kuin PCP ilmakko. 500kpl 22LR patruunaa on helppo kuskata mukana, ei tarvii miettiä painepulloja ja tankkauksia. On myös toimintavarmempi eri olosuhteissa ja piekkarilla voi metsästää 1-luokan riistaa mitä ilmakoilla taas ei voi.



Jos et aio alkaa ampua toiminallisia lajeja niin TT3 piekkari ei ole välttämätön. Hyväkäyntinen pulttilukko antaa ja opettaa enemmän ampumisesta kuin vastaava itselataava, on myös toimintavarmempi eri olosuhteissa kuten pakkasella.


Juurikin se tuo lisäarvoa mitä koheltaja yllä kertoi. Pienoiskiväärissä tämä tt3 valinta johtuu lähinnä siitä että lakeja tiukennettaan kokoajan ja on "pelko" siitä että sitä ei myöhemmin saa jos haluaa sellaisen ja olisihan sillä mukava kokeilla vaikka toiminta-ammuntaakin.



Mikko

MiI

#7
Hommaa vaan 22LR toiseksi. :-) Mukavampi poksauttaa se pyy, riekko tai kyyhky piekkarilla kuin jollain hirvipyssyllä.



Vaimennettuna äänikin on suunnilleen samaa luokkaa kuin siinä sun ilmakiväärissä. Mulla ainakin vaimennettu Ruger 10/22 on hiljaisempi kuin FWB 603 puristeilmakivääri.


Lainaus käyttäjältä: T3 sport22lr ei ole pienriistakelpoinen, laillisesti vain pienimpiin lintuhin käypänen. Nykysäännöksillä ei tahdo metsästysperusteella saada tt3 piekkaria. Näyttö harrastusperusteisesti?

Mistä nuo säännökset löytyy?



Sain kaksi vuotta sitten metsästysperusteella Ruger 10/22:lle luvan. Eihän laki kiellä sen käyttöä metsästyksessä vieläkään, joten kuulostaa kummalliselta.
There\'s more than one way to skin a cat.

Perkeleen_Luoma

#8
Lainaus käyttäjältä: MiIHommaa vaan 22LR toiseksi. :-) Mukavampi poksauttaa se pyy, riekko tai kyyhky piekkarilla kuin jollain hirvipyssyllä.



Vaimennettuna äänikin on suunnilleen samaa luokkaa kuin siinä sun ilmakiväärissä. Mulla ainakin vaimennettu Ruger 10/22 on hiljaisempi kuin FWB 603 puristeilmakivääri.


Lainaus käyttäjältä: T3 sport22lr ei ole pienriistakelpoinen, laillisesti vain pienimpiin lintuhin käypänen. Nykysäännöksillä ei tahdo metsästysperusteella saada tt3 piekkaria. Näyttö harrastusperusteisesti?

Mistä nuo säännökset löytyy?



Sain kaksi vuotta sitten metsästysperusteella Ruger 10/22:lle luvan. Eihän laki kiellä sen käyttöä metsästyksessä vieläkään, joten kuulostaa kummalliselta.


Metsästyslaista ne löytyy. Joulet ei täyty esim. Pienpedoille. Lopettaa toki saa.



Tt3 luvat ovat tiukentuneet näiden väärinkäytön takia.

Asema kohtaisia käytäntöjä löytyy. Esim. Turussa on kaiketi nihkeetä noiden kanssa.
If you haven't failed, you're not trying hard enough.

MiI

#9
Ei tietenkään pidä perustella lupia hakiessa sellaisten lajien metsästyksellä mihin joulet ei riitä.



Tarkoitin, että mihin säännöstöön perustuu TT3 piekkarien luvansaannin rajoittaminen sellaisten lajien metsästyksessä, mihin 22LR on joulien perusteella sallittu?



Minulla oli perusteena pyyn ja kyyhkysen metsästys.
There\'s more than one way to skin a cat.

Perkeleen_Luoma

#10
Koska tt3 tulkitaan tarpeettoman tulivoimaiseksi esim. kyyhkyselle.

Eli toisinsanoen et tarvitse sitä. Toki jos pystyt osoittamaan että tt3 on ehdoton niin laillisin perustein lupaa ei voi evätä.

Itse jouduin jo pumppuhaulikkoa perustelemaan haastattelussa.



Mustaa valkoisella näistä asioista ei ainakaan poliisilta löydy vaan taitaa olla tulkinta tai paikallisia "tapoja".
If you haven't failed, you're not trying hard enough.

Koheltaja

#11
Lainaus käyttäjältä: Perkeleen_LuomaEsim. Turussa on kaiketi nihkeetä noiden kanssa.


Turussa kaikki ase asiat on nihkeitä joten sen perusteella ei kannata tehdä valtakunnallisi linjavetoja aselupien suhteen. Metsästyskäytössä on patruunarajoitus lippaassa joten kyllä se TT3 mettäpyssyksi pitäisi mennä, vai onko hylkäyksiä tullut muuallakin kuin Turussa?
Kylätason ampuja

JKu

#12
Älkää nyt hyvät ihmiset alentuko tällaisiin "Meillä ei ole ollut tapana antaa tällaisiin aseisiin hallussapitolupia."- juttuihin.

Jos ei ole viranomaisella esittää mustaa valkoisella perusteita miksi hän ei halua antaa hallussapitolupaa aseeseen x, koska se on liian tulivoimainen/järeä/väärän näköinen niin sitten kannattaa pyytää asiasta lausunto.



Se että hakija alkaa alistumaan yksittäisten luvanmyöntäjien mielivaltaan on karhunpalvelus koko harrastajakuntaa kohtaa.
Homo Sapiens Non Urinat In Ventum

Koheltaja

#13
+1



Laki se on jota heidänkin pitää noudattaa, ei omia mutuja, näkemyksiä tai mielipiteitä. Metsästyskäytössä tarpeetonta tulivoimaa on rajoitettu lippaan patruunamäärällä, TT3 piekkari ei ole yhtään sen tulivoimaisempi kuin TT3 haulikko. Iso lipaskapasiteetti tai lippaan nopea tyhjentäminen ei ole tulivoimaa, vain osumat on tulivoimaa...
Kylätason ampuja

Perkeleen_Luoma

#14
Lainaus käyttäjältä: Koheltaja+1



Laki se on jota heidänkin pitää noudattaa, ei omia mutuja, näkemyksiä tai mielipiteitä. Metsästyskäytössä tarpeetonta tulivoimaa on rajoitettu lippaan patruunamäärällä, TT3 piekkari ei ole yhtään sen tulivoimaisempi kuin TT3 haulikko. Iso lipaskapasiteetti tai lippaan nopea tyhjentäminen ei ole tulivoimaa, vain osumat on tulivoimaa...


Olen aivan samaa mieltä kanssasi, kunpa päättäjät olisivat myös.

Ongelma on siinä kun pelätään, että lyödään se rumpulipas kiinni ja käytetään asetta johonkin ihan muuhun.



Ps. Eikai tässä mitään "valtakunnallisia linjavetoja" olekaan tehty.
If you haven't failed, you're not trying hard enough.