Häyhä 2011 ilmoittautuminen

Aloittaja er, huhtikuu 10, 2011, 07:03

« edellinen - seuraava »

SO

#30
Aloitetaan kisa perjantai-aamuna ja tehdään stageista sellaiset ettei ne vaadi komppaniaa miehiä pystyttämään niitä jolloin ne saadaan purettua ja kasattua nopeasti eikä perjantai ole pelkkä rakennuspäivä. Karsintakisat ois ihan ok, eihän niistä tarvitse suoraan päästä kisaamaan mutta ne antaa mahdollisuuden "nimettömille" osaajille päästä mukaan kisaan jos homma toimii. Karsintakisassa voidaan mitata tarkka-ampujan osaamista muuten kuin LR-tuulenluvussa, erilaiset muistitehtävät, naamioituminen, suunnistaminen jne jotka voidaan sitten jättää pois SM-kisoista niin voi siellä keskittyä ampumatehtäviin kun pääsee pitkälle baanalle. Eri karsintakisoissa on tietysti eri porukat ja eri kelit, mikään ei estä käymästä molemmissa jos oikeasti haluaa pisteitä ja mukaan SM-kisoihin.

er

#31
teet niin tai näin on aina väärinpäin ja porukka nillittää nettiin. Kun kisan johtajaa haetaan innokkaita ei ole läjäpäin tarjolla.



sra :ssa voidaan helposti järjestää alueellisia karsintoja. Radat eivät rajoita ja yhdistyksiä on useita. Tilanne ei ole lainkaan vastaava tarkka-ammunnan osalta. Rovaniemen pojat joutuisivat pitämään itselleen karsinnat jne.

Pv:n tst ratoja koitettiin killan hallituksen toimesta saada häyhä:n 2011 karsintoihin. Ei mennyt läpi. Jäljelle jää lapua, heinola ja jatkossa ehkä kuopion rata. sekä lapuan että heinolan rata ovat kapeita ja pääsääntöisesti vähätuulisia.  Lapuan radalla olen ampunut liki parikymmentä kertaa. vain yhdellä ratakerralla efektiivinen tuuli on ollut enemmän kuin 2m/s. Viimeisimmällä kerralla koin yllätyksen tuulikorjauksen noustessa 1.4mrad tasoon.



Mikäli karsintoja näillä radoilla järjestetään, uskon että myös itse

Häyhä:n  ammunnan ja tehtävät alkavat muuttumaan enemmän rata-ammuntamaiseksi aikaa myöden. Näilläkin radoilla toki voi kohtuu hyvän kisan järjestää, mutta vuodesta toiseen tehtynä kisa alkaa toistamaan itseään.



kolmipäiväinen kilpailu sitoo kantahenkilökuntaa neljäksi päiväksi. Maastontiedustelut mukaanlukien 5-6 deksi päiväksi. --- ei välttämättä lisää Pv:n tukihaluja.



Jos halutaan pitää kisa kiinnostavana niin se sitoo väkisin valmisteluun väkeä.  



Itse pidänkin siirtymistä kolmen hengen partion parhaana ratkaisuna jatkossa. Mukaan vielä pakko osallistua toimitsijaksi vaikka 5v välein niin ongelmaa ei ole. Ei karsinta kisaa, vaan kaikki mukaan. en itse jaksa uskoa etteikö väkeä tulisi. siirryttäessä pois vain omaa asetta saa käyttää ajattelusta pois väitettiin osallistujien vähenevän. Toisin kuitenkin kävi.
Train hard--->Fight easy

PYSSY

#32
Tuota 3 hengen partiota voisi puoltaa sekin,että pv:n alueellisten joukkojen kokoonpanossakin aiotaan siirtyä taistelija parista 3 partioon,ja ryhmäkokoa kasvattaa...

Sniippa

#33
Kappas oli mun viestistä puolet jääny bittiavaruuteen..

Tarkka-ammunnassa on ammunan osuus noin 10 prossaa, siis tositilanteessa. Jos ei edes pääse tuliasemaan vihollisen tähystyksen alla niin ei kyllä tarvi ampuakaan. Jos ammunnasta saa 100pist/maali ja muista rasteista 10-50/rasti niin ei hyvä.



Minkäslaista kasaa se TRG sitten tekee 600 metriin jos ei osu 50mm/300m??



Haminan AKETA on tulossa syyskuussa. Se pidetään ta-pareina jotka saavat itse päättää aseistuksensa.

Kaliiberit .22-.338LM sallittu. Patruuna määrä noin 100/pari. Huonolla tuurilla tai hätäilemällä menee paljon enemmän ;)

Parilla oltava radiopuhelimet ja suojalasit. Suojalaseja ei käytetä joka rastilla.

Tuliasemakorttin teko on suotavaa jota ei kuitenkaan arvostella mutta auttaa huomattavasti rastien suorittamista.

Naamiointi joka soveltuu puutaloista ja konteista soveltuvalle alueelle.

Alueesta löytyy videota täältä--> http://www.youtube.com/watch?v=86GQ8mIDU8I">http://www.youtube.com/watch?v=86GQ8mIDU8I Vihreiden talojen ympäristö.

Liikkuvan radan nopeutta ei kerrota. Radalla on "esineitä" joista sen saa arvioitua aivan hyvin.

Pääosa maaleista 10x15cm kokoisia, Sra/Spol tauluja ja tietysti "hattivatit" ne kaikkien rakastamat :D

Kahdella ta-kiv. ei tule pärjäämään ;)



ps. "hattivatti" on jostain syystä osoittautunut vaikeasti kaadettavaksi ;)

er

#34
Hyvä että kisoja järjestetään.



Ta kilta on pitänyt useamman Olutmalja kisan (30ls samaan läjään 300m matkalta 1h aikana).



Yhtään ase/ampuja/patruuna yhdistelmää ei ole löytynyt joka pystyisi kehuttuihin 0.5MOA kasoihin. Jotta 300m osuisi systemaattisesti 5cm maaliin tuulikorjauksen, koron ym ollessa oikein pitäisi aseen olla käynniltään tuolle matkalle 0.57MOA ja olosuhteetkin pitäisi arvoida oikein.  0.5mrad (1.718MOA) aseita on ollut useammallakin allekirjoittanut mukaanluettuna. Ohessa alla liitetiedosto teoreettisen tarkkuuden tarpeesta eri maali kokoja ajatellen.



PV:n speksin mukaan KIV 2000:lla pitää kyetä 15cm kasoihin 300m matkalle, eli käytännössä 0.5mrad. Tämän ase vähintään aina tekeekin. Usein TRG:n kasat 500metrin ja 600m tasalla ovat samaa luokkaa sentteinä kuin 300m tasalla. Esim olen itse paukuttanut 600m matkalle useampaan kertaan 6-8cm 5ls kasoja. En silti lupaa niitä systemaattisesti ampua.
Train hard--->Fight easy

kuume

#35
Lainaus käyttäjältä: kuumeKarsintakisa ennen Häyhää? 40 paria, rasteja vain vähemmäksi?

Lainaus käyttäjältä: erteet niin tai näin on aina väärinpäin ja porukka nillittää nettiin. Kun kisan johtajaa haetaan innokkaita ei ole läjäpäin tarjolla.


Tarkoitukseni ei ollut "nillittää". Heitin vain ajatukseni ilmoille. Jos ajatellaan TA-toiminnan kehitystä Suomessa, niin olen ilokseni huomannut yleistä kiinnostusta aiheeseen. Harrastajien määrä on kasvussa. Eli jos ajatellaan tälläista SM kilpailua 5-10 vuoden päähän, niin toivottavasti ilmojen määrän on vähintään se 200kpl.



Toiseksi, älytön kiitos Teille jotka järjestätte ja mahdollistatte tällaiset kisat. Kaikki myös tiedostavat sen, että kun toimitaan ihmisten parissa niin siittähän et saa täydellistä et ikinä. Lisäksi tällainen virtuaalinen formaatti mahdollistaa naamattomuuden  :D



Vielä kerran, iso kiitos.

Sniippa

#36
Pv:n speksi 300m/15cm on tarkka-ampujan minimi vaatimustaso. TRG-42 ammuntatesti Rovajärvellä ennen aseen valintaa pv:n käyttöön tuotti parhaillaan 16cm kasoja viidellä laukauksella 1000 metriin. Lapuan tehdaspatruunalla.

   AKETAN päivämäärä varmistuu tällä viikolla. Todennäköisin on 24-25.9. Parien määrästä riippuu onko kaksi vai yksi päiväinen.

HJu

#37
Ihan mielenkiinnosta mihin sotilastarkka-ampuja tarvitsee 5cm/300m tarkkuutta oikeasti? Onhan se kiva mutta saman asian kentällä ajaa tuo 15cm kasa. Tai tarkkaan ottaen osuma ensimmäisellä ja ainoalla laukauksella 15cm maaliin.



Tietty tarkkuuskisassa voidaan ampua vaikka 16mm täppätarroja. Sotilas-bench rest voi olla haasteellista SVD:llä tai TAK-85:lla.
Terveisin,


HJu

Maahinen

#38
LainaaHaminan AKETA on tulossa syyskuussa. Se pidetään ta-pareina jotka saavat itse päättää aseistuksensa.

Kaliiberit .22-.338LM sallittu. Patruuna määrä noin 100/pari. Huonolla tuurilla tai hätäilemällä menee paljon enemmän  

Parilla oltava radiopuhelimet ja suojalasit. Suojalaseja ei käytetä joka rastilla.

Tuliasemakorttin teko on suotavaa jota ei kuitenkaan arvostella mutta auttaa huomattavasti rastien suorittamista.

Naamiointi joka soveltuu puutaloista ja konteista soveltuvalle alueelle.

Alueesta löytyy videota täältä--> http://www.youtube.com/watch?v=86GQ8mIDU8I">http://www.youtube.com/watch?v=86GQ8mIDU8I Vihreiden talojen ympäristö.

Liikkuvan radan nopeutta ei kerrota. Radalla on "esineitä" joista sen saa arvioitua aivan hyvin.

Pääosa maaleista 10x15cm kokoisia, Sra/Spol tauluja ja tietysti "hattivatit" ne kaikkien rakastamat  

Kahdella ta-kiv. ei tule pärjäämään  



ps. "hattivatti" on jostain syystä osoittautunut vaikeasti kaadettavaksi




Koskas kisalle avataan oma osio imottautumista varten. Ja päivämäärähän olis kiva tietää kans!  :roll:

JL

#39
Lainaus käyttäjältä: SniippaKappas oli mun viestistä puolet jääny bittiavaruuteen..

Tarkka-ammunnassa on ammunan osuus noin 10 prossaa, siis tositilanteessa. Jos ei edes pääse tuliasemaan vihollisen tähystyksen alla niin ei kyllä tarvi ampuakaan. Jos ammunnasta saa 100pist/maali ja muista rasteista 10-50/rasti niin ei hyvä.

Ja mistä tempaisit tuon 10 prosenttia? ;)



Jos kisat tehtäisiin samassa suhteessa kuin oikeasti keskimäärin (tositilanteissa touhunneiden tuttujen kertoman perusteella), kisassa ammuttaisiin ehkä yksi laukaus koko viikonloppuna.

Jos kisatoiminta suhteutettaisiin suoraan nykykonflikteissa mukana olevien suomalaisten tarkka-ampujien kokemuksiin, ei kisassa ammuttaisi yhtään laukausta moneen vuoteen.   :twisted:



Silti, ampumataito on tarkka-ampujan tärkein taito, kuten perusmosurinkin. Paitsi että TA:n olisi osuttava mieluiten joka laakilla. Turpeessa ryömiminen onnistuu kaikilta kohtuullisesti jopa ilman harjoittelua, kuten sateessa seisominen tai teltassa palelukin...