Sepp Allerberger

Aloittaja KRi, toukokuu 13, 2006, 12:03

« edellinen - seuraava »

KRi

Lukaisin Sepp Allerbergerin muistelmat.

Karmivaa tarinaa Saksan itärintamalta. Sepp oli alunperin konekivääri ampuja mutta huomattuaan tehtävän suuret riskit ja haavoituttuaan itse lievästi hän pyrki tehtävästä pois ja harjoitteli takalinjassa venäläisellä sotasaalis kiväärillä (91/30 PU). Hän oppi nopeasti osumaan sadalta metriltä tulitikun kokoiselle alueelle ja 300 metriltä ammuslaatikkoon. Hänen toivuttuaan lievästä haavoittumisesta hän saikin uuden tehtävän toimia divisioonansa ainoana tarkka ampujana.  Tehtävät vaihtelivat vasta tarkka-ampujien jahtaamisesta normaaliin hyökkäys ja puolustus asetelmien tukemiseen linjassa. Hänen piti myös ampua panssareita, hevosia ja omia linjojen väliin jääneitä haavoittuneita. Hän kehitti oman taktiikan jossa ketjussa vyöryviä venäläisiä ensimmäisiä rivejä ammuttiin maksaan takarivejä rintaan tai päähän – tämä siksi että haavoittuneiden karmivat huudot lamaannuttivat takana tulevia. Saksalaisen laskutavan mukaan suoran hyökkäyksen tai puolustuksen aikana ammuttuja kaatoja ei laskettu. Ainoastaan aliupseerin tähystämä ja todentama asematilanne kaato laskettiin. Monesti tulenjohtajat ja muut asian vahvistamaan pystyneet eivät pitäneet tarkka ampujaa arvossa ja kateudestaan eivät vahvistaneet kaatoja. Alkuun hän vuoli merkkejä kiväärinsä tukkiin, mutta kun hänen kiinni jäänyt toverinsa löydettiin seivästettynä takatähtäintä myöten hän luopui kaikesta tehtävään viittaavasta. Toinen vasta alkanut tarkka ampuja pari saatiin myös partisaanien toimesta kiinni ja löydettiin jäsenet irti sahattuna. Ampumamatkat olivat lähes poikkeuksetta alle 150 metriä. Hän oli yksi harvoja miehistön jäseniä jotka ansaitsivat rautaristin ritariristin.

"As the Russian lunged with the final deadly thrust, his face passed momentarily into crosswires and I fired. The German infantryman stared almost incomprehendingly at the burst head of the Russian, destroyed by an explosive round. Bone fragments and strips of cerebellum had sprayed the German´s face and uniform. A combination of fear and relief at his unexpected salvation seized the man. Insipired by a new will to live, he sprinted for my dugout, and made it.

This incident examplifies what is required of the good sniper. More than practical shooting ability he needs a high degree of selfdiscipline enabling him to respond correctly to apparently hopeless situations. In action the military sniper is more valuable for precise and sure weapons handling in routine infantry combat than laying in wait for a single kill. For this reason, by tradition snipers had always been recruited among veterans in the field rather than from green marksmen steeped in theory. The career of a young sniper fresh from training was fifteen to twenty rounds average before he fell in action. The principal reasons for failure were: choice of hide lacking secure escape route beond the view of the enemy; aversion to zigzag sprints through enemy mortar fire; firing too many rounds from the same position. If a sniper was spotted, as a rule he came under fire from enemy heavy infantry weapons. Under mortar fire whithout the opportunity to withdraw unseen , his only option was to sprint. This was dubbed Hasensprung - `the hare´s jump`- and involved suddenly leaping up to dart in wild irregular zigzags to the nearest dugout. The run through enemy fire required great presence of mind and nerves of steel. Inexperinced snipers who remained quaking in their boots were soon killed off.  

Hän suosi kevyitä pukuja ja kehitteli naamioinnikseen jonkinlaisen sateenvarjomaisesti avattavan telttakankaan. Muutamissa kohdin hän kuvaa näkemiään raakuuksia mutta tilanteen ja asemansa johdosta ei voinut auttaa heitä

Ei pelkoa en kertonut kaikkea eli luettavaa jää muillekin jos kiinnostaa...

Sniper on the Eastern Front

The memoirs of Sepp Allerberger Knight Cross

Albrecht  Wacker

ISBN 1-84415-317-7

Silent killer

#1
Kiinnostavaa  , vaikkakin jonkun mielestä ehkä raakaa , mutta todellinen sotatilanne ei olekkaan lapsille tarkoitettu , hieman kärjistettynä.

- Olen noista matkoista ottanut kantaa aiemmin , ja tämä saksalainen ampui juuri niiltä matkoilta jotka olisivat sopivat. Tosin on muistettava että tekniikka on kehittynyt noista ajoista  sen verran että tarkkoja laukauksia voidaan ampua tänä päivänä pitemmällekin tarkasti.

- Ajattelen tilannetta jossa minun olisi eliminoitava vihollinen varmasti. niin minä yrittäisin päästää / tai liikkua sellaiseen max 150 m:n päässä maalista olevaan tuliasemaan josta laukaus osuisi kaikista varmimmin..

Myös tuo "tulitikkku askin kokoinen läntti on hyvä mittari" niin pitkälle kun siihen osuu on matka sopiva , materiaalin tuhoaminen onkin sitten eri juttu jos se pitää kiväärillä suorittaa....

- Tämänpäivän taistelijat on varustettu kevlareilla , joten ampuma ala olisi vain kasvot...Olisi tyhmää ja jopa omaksi tuhoksi jos yrittäisi maaliin liian kaukaa  , ( täällä topiceissa yksi U.S.A:n luutnantti ampunut kohteen jopa 1.200 M:n päästä )..en tosin tätä usko koska aseena oli Kalashnikov tyyppinen kivääri ja matkahan on tuollaiselle aivan liian pitkä , mutta n.s. vahingossa voi osua vaikka 2 Km:iin....

- Ja tuohon WW2  , aikaan ei tälläisiä suojavarusteita ollut , joten maalialue oli otollinen jopa avotähtäimillä ampumiseen , mikäli oli alan aatelia , siis osasi ampua...

- Olen kyllä myöskin lukenut ja erittäin kiinnostunut sota historiasta , koska ne ovat faktaa eikä fiktiota.

Ja pidän Saksalaisia erittäin hyvinä ihmisinä / sotilaina , ja muutenkin maailman viisainpana kansana , jos katselee mitä heidän käsistään on lähtenyt koneita , aseita , optiikkaa  autoja jne...kaikki perfect laatua

Eli minun ostoksissani on "Made in Germany" kyllä se huippulaadun tae ja mistä maksan , ja tällä hetkellä Saksalais optiikan avittamana harjoitan myös tätä TA-toimintaa..

- Ja tuosta kirjasta , siinäpä hyvää jatkoa Valkoisen kuoleman jälkeen , joka eittämättä on/oli maailman paras tarkk'ampuja virallisten tilastojen mukaan..ja mitä on unohtunut kirjaamatta..

 :roll:

 - Jassoo...taas olis arkiviikko , ja paussi pidetty , nyt puuhaileen , ja viikolla radalle ..sitä rataa taasen...... :wink:
terv: Silent Killer

Silent killer

#2