.22lr tähtäin (halpa mil-dot)

Aloittaja Poikanen, elokuu 02, 2006, 23:25

« edellinen - seuraava »

Jambo

#345
Nyt tuli tullilta viestiä että olis Paragon (tai siis paketti) tullu heille, että jos ens lomilla sais postista käydä hakemas. Innolla odotellaan...

-M-

#346
Juu, Näitä Paragoneja lähetettiin nyt sitä mukaa, kuin valmistuivat kun määrä oli hieman isompi kuin normaalisti.



Samoin aiemmin oli puhetta, tuosta että saivat osia vasta viimeviikolla. Liekkö osa osista tuli sitten ns ulkomailta, mene ja tiedä, mutta ainakin linssien nimi viittaa saksalaiseen firmaan, jonka tehtaan sivuja katselinkin aiemmin.



Minullakin on nyt pari eri seurantanumeroa.  



Niiden mukaan minulle lähteneet nyt alku viikolla TNT kuriirien mukaan. Myyjä arvion mukaan toimitus perillä vasta lokakuun 7 pvä, mutta katsotaan, mikä on todellisuus loppujen lopuksi. Kumminkin jo TNT tuli kysely, kuka hoitaa tulli muodollisuudet, ja heidän tekemänä se maksais 30€



" Korjaus, tuli nyt viesti, että osa putkista olisi nyt tullissa. 8kg paketti"



Minulle ei ainakaan toistaiseksi ole tullu ns laskuerittelyä minun kautta kulkevista putkista, jota voisin näyttää tullissa.

On vain ns könttähinta ja kappale määrä. Liekkö paketin mukana sitte ns lähetyslista.  



Pistinkin eilen viestiä, että lähettävät varalta tuon ns lähetys listan minulle, ja että luultavasti kannattas lähetellä jokaiseen eri toimitukseen, ettei tarvitsis eriksen kysellä.



Mutta pystyn laskemaan ns könttä hinnasta ns kappale hinnan,kuhan tulli vain sanoo, mikä määrä missäkin  tulleessa paketissa on.



Heillä siis myyjä liikkeessä on siellä nyt vklp joku kansallinen Loma/vapaapäivä.





-M-
-M-

FINZKI

#347
Monta putkea -M- tilasit Kiinasta?

-M-

#348
Tulihan niitä vähän enempi, kuin oli alunperin kimppatilauksessa tarkotus, minimi oli 10kpl.



Varmaan sekin toi myyjälle osallaan oman yllätyksensä.



Saa nähdä mitä loppujen lopuksi mitä saadaan, ja kulkeutuuko kaikki tilatut perille oikeisiin osoitteisiin. Omassa toisessa seuranta koodissa komeilee heinola osoitteena, joka on joku satakilometriä eri suunnassa, mutta liekkö vain ns painovirhepaholainen kuriirin osalta tjms, aika näyttää.
-M-

Jambo

#349
Lainaus käyttäjältä: -M-
Saa nähdä mitä loppujen lopuksi mitä saadaan, ja kulkeutuuko kaikki tilatut perille oikeisiin osoitteisiin. Omassa toisessa seuranta koodissa komeilee heinola osoitteena, joka on joku satakilometriä eri suunnassa, mutta liekkö vain ns painovirhepaholainen kuriirin osalta tjms, aika näyttää.


Liekkö meikäläisen putki, mulle piti ainakin tulla suoraan ilman teikäläiseltä kiertoa enään ja itse tullaten... :D

-M-

#350
Lainaus käyttäjältä: Jambo
Lainaus käyttäjältä: -M-
Saa nähdä mitä loppujen lopuksi mitä saadaan, ja kulkeutuuko kaikki tilatut perille oikeisiin osoitteisiin. Omassa toisessa seuranta koodissa komeilee heinola osoitteena, joka on joku satakilometriä eri suunnassa, mutta liekkö vain ns painovirhepaholainen kuriirin osalta tjms, aika näyttää.


Liekkö meikäläisen putki, mulle piti ainakin tulla suoraan ilman teikäläiseltä kiertoa enään ja itse tullaten... :D




Paljon mahdollista, että ois antaneet väärän seuranta koodin minulle. Pistän sulle yv tuon, mutta sillä enää oikein ole merkitystä jos on jo ns perillä...
-M-

FINZKI

#351
Wituikshan se vector tilaus meni, onneksi sai rahat takas.

Jäipä aika paskeellinen maku tuosta puljusta.

-M-

#352
Meillä kimppalaisilla on ns nopealla kuljetuksella tullut jo 6kpl Vector Optics Paragon 5-25x 56mm.



Niissä oli kans toimitus ongelmia, Ilmeisesti syksyn ostotilaus rynnistys teki tepposen ja kokoonpano osat loppui kesken.  Nyt heillä on ollu siellä joku heidän kansallinen loma, jolloin kaikki suunistaa kotikonnuilleen.



Kumminkin kun keskusteli hyvässä hengessä, niin saatiin tilanne tietoa aika hyvin ja arviot,missä mennään ja millon lähettelevät matkaan.  Loput ns hidas postiset ovat myös matkalla Suomeen.



Vector maksoi itse erotuksen, ns todella nopean kuljetuksen suomeen, kpl hinta tuolle oli heidän laskuun TNT kautta 40$ ja paketit tuli suomeen 3-4 päivässä. Harmiksi vain vklp esti saamasta näitä  jo viime viikolla käsiin.



Ristikko oli putkissa eri malli, kuin itse ns netti myynti linkissä. Tuosta muutoksesta luinkin jostai että on saatavilla tuonlaisellakin vaihtoehdolla.



Tänään retuutin tuota kiikaria kiinan jaloilla, PA toimisen 308w päällä.   Aika näyttää kestääkö ja miten toimii. Päivä valossa taululle katsottaessa ei ollu juuri eroa, vastaavaan Sigtronikin putkeen.
-M-

TeemuJ

#353
Lainaus käyttäjältä: -M-
Tänään retuutin tuota kiikaria kiinan jaloilla, PA toimisen 308w päällä.   Aika näyttää kestääkö ja miten toimii. Päivä valossa taululle katsottaessa ei ollu juuri eroa, vastaavaan Sigtronikin putkeen.


Laittelehhan tietoa kestosta. Vectorin tötteröä olen itsekkin katsellut arskan katolle lintujahtiajoiksi..

-M-

#354
Juu, kyllä näistä tulee juttua, varmaan enempikin, kun kaikki tilaajat kerkeävät saada omansa.



Tuon sigtronikin omistajalla on pari tuon valmistajan tekemää putkea, ja kun hidasposti tuo tuon vectroninkin, niin helpompi hänenkin on niitä testailla ja vertailla keskenään.



Kovin oli skeptinen aluksi ennen kuin näki tuon vectorin suhteen, mutta mitä katteli tuon minun putken läpi, niin ihmetteli sitä, ns valovoiman kirkkautta, noinkin halvassa kiikarissa.



Minulla on tuon putken alla, LaRue kiinankopio jalat. Taitaa olla heikoin lenkki tuossa yhtälössä. Vector, kumminki lupaa putkelle, että tuo kestää 308W päällä ja antaa 5v takuun sille.  



Tällä hetkellä Dollarin kurssi on aika kova, jos aikoo ostaa näitä vectorin putkia.



Pistän linkin Kiikarista ja jaloista. Että lukia tietää mistä puhutaan.



https://fr.aliexpress.com/item/Vector-Optics-Paragon-5-25x-56mm-Hunting-Rifle-Scope-Gun-Sight-with-Mount-Ring-KillFlash-Sunshade/32310731389.html?spm=2114.13010608.0.53.nKi9lt">https://fr.aliexpress.com/item/Vector-O ... .53.nKi9lt">https://fr.aliexpress.com/item/Vector-Optics-Paragon-5-25x-56mm-Hunting-Rifle-Scope-Gun-Sight-with-Mount-Ring-KillFlash-Sunshade/32310731389.html?spm=2114.13010608.0.53.nKi9lt



https://fr.aliexpress.com/item/25mm-30mm-Dual-Ring-Cantilever-Heavy-Duty-Scope-Mount-Picatinny-Weaver-Rail-20mm/32574020745.html?spm=2114.13010608.0.64.1QpvOK">https://fr.aliexpress.com/item/25mm-30m ... .64.1QpvOK">https://fr.aliexpress.com/item/25mm-30mm-Dual-Ring-Cantilever-Heavy-Duty-Scope-Mount-Picatinny-Weaver-Rail-20mm/32574020745.html?spm=2114.13010608.0.64.1QpvOK



Tuommoset on vielä tulossa testiin, ja ehkä tuon toisen minulle tulevan vectorin kanssa menee SAR- 80 223rem  niskaan.



https://fr.aliexpress.com/item/Vector-Optics-30mm-One-Piece-Quick-Release-Scope-Picatinny-Offset-Extended-Cantilever-QD-Mount-Rings-223/32418350288.html">https://fr.aliexpress.com/item/Vector-O ... 50288.html">https://fr.aliexpress.com/item/Vector-Optics-30mm-One-Piece-Quick-Release-Scope-Picatinny-Offset-Extended-Cantilever-QD-Mount-Rings-223/32418350288.html



Tuossa putkessa on tuon tyyppinen hiusristikko, kuin tuolla sivulla, on EDgun kiikarissa. Hieman vain enempi pisteitä ja viivoja.

http://www.takilta.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=10&t=1664&start=340">http://www.takilta.fi/keskustelu/viewtopic. ... &start=340">http://www.takilta.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=10&t=1664&start=340
-M-

Jambo

#355
Tänään on oma Paragon tuli kohdisteltua pienarin katolle.



Pientä juttua putkesta:

Kuva nyt ensimmäisenä. Ei huono, verrokkina sanoisin että hiukan häviää Vortexin PST 6-24:lle, ei nyt eroja tullut haettua mutta tollanen mielikuva jäi.



Ristikko on sellanen joulukuusella varustettu, ei siitä tollasella pötköttelyammunnalla tarvinnut.

Putkihan on SFP, joten olis kiva jos jossain lapussa olis mainittu koska ristikko pitää kutinsa! Tästä helvetillinen miinus, eihän tuo paha homma ollut tsuumailla että @15x se pitäis kutinsa, mutta kuitenkin.



Valoa en testaillut kun ei patteria kehdannut tallikamppeissa lähteä hakemaan, tuskin itse tällä hämärässä tulen ampumaan kun ei piekkarilla oikeen kytistelyssä tee mitään ja sen päälle tämä saa jäädäkkin.



Naksut tuntu pitävän paikkansa ja ainakin näin alkuunsa pelasvat järjellisesti. Naksutuntuma on melko joustava, ei kuten Vortexissa tai Benderissä sellaset tarkat ja terävät.



Torneja ei ilmeisesti pysty nollaamaan, noista saa pyöriteltyä sellaset "hatut" irti missä on vain naksujen siirtymä, en ainakaan varovaisella voimalla saanut tornia nousemaan, eikä tästäkään ollut mitään mainintaa ohjekirjasessa/Vectorin sivuilla.



Linssinsuojia (bikini-malliset) ja killflashia en sen kummemmin noteerannut, jäivät laatikkoon.

Mukana tulleita jalkoja en edes sovittanut paikalleen, jos joku tahtoo "matalat" 30mm picatinny-jalat mallia Vector, niin saa halvalla kun laittaa YV:tä...



Loppuarvosanaksi antasin tollaselle kiinan putkelle 6.8/10.

Tiedän ettei se ole Benderi, Zeiss tai edes Sightronin ja Vortexin tasoa, vaan tollaselle tulleineen 250€ maksaneelle lasille ihan ok odotuksia vastaava tulos. Mikäli noita torneja ei oikeasti saa nollattua niin se söi aika reilusti pointseja...



Täytys joskus testata ihan kunnolla ja vertailla yksyhteen kunnon putkien kanssa niin vois sanoa enemmän. Nyt tuli ammuttua joku 150lks bipodin päältä sen suurempia ihmettelemättä...

Jambo

#356
Tänään tuli Alanilta viestiä koskien Paragonia.



Ristikon pitäisi täsmätä @25x. Tosin katsotaan nyt miten putkeen tykästyn, mikäli ei muuta vaivaa ole niin mä tuon 15x ristikon käytön kanssa tulen toimeen.



Alan kertoi myös että tornit lähtee kuhan sen ohuen korkin ruuvaa irti. Eli täytyy koittaa pikkusen suuremmalla voimalla niitä irti...

Pasi P

#357
Tänään sain käsiini tuollasen vector siegfried 3-12x50ffp tötterön, asensin pikasesti piekkarin päälle ja kävin tekemässä raakakohdistuksen hiekkamontulla kiveen ampuen, yllättävän hyvä kuvahan tuossa on hintasekseen ja naksut tuntu toimivan. Ilman kallistettua kiskoa säätövarasta jäi käyttöön tasan puolet koroa ja sivua piti muutama naksu säätää oikealle, nämä ammuin tosin nopealla paukulla kun muita ei ollu käsillä, vähän se tuosta muuttuu kun kohdistaa standardille tai aliääniselle. Huomenna pitää lähteä pahviin tarkentamaan kohdistusta ja samalla vähän testailla kiikaria, äkkiseltään jäi kuva, että ei ollu paska hankinta :)

Jokke Espoosta

#358
Olikos näistä UTG-putkista mitään havaintoja? Saa mm. Riistamaalta.





http://www.riistamaa.fi/cat/product_details.php?p=3593">http://www.riistamaa.fi/cat/product_details.php?p=3593

UTG 3-12x44 Mini SWAT Mil-Dot

215.00 €

Valm. koodi: SCP3-UM312AOIEW

Tuotekoodi: 4712274527416

Varastossa: on

UTG 3-12x44 Mini SWAT Mil-Dot

30 mm runkoputki

Pituus 270 mm

Paino 600 g

Valaistu Mil-Dot -ristikko

Valon värin ja kirkkauden säätö painonapeilla: valittavissa punainen/vihreä tai 36 värin RGB-tila

Parallaksisäätö 10 m - ääretön sivutornissa

Lukittavat ja nollattavat säätötornit

Toimitukseen kuuluu myös

UTG Max Strength -kiikarinjalat Weaver/Picatinny-kiskoon (korkeus 15 mm)

Flip-Open -tyyppiset linssinsuojat




...tai sitten tämän pikkuveli





http://www.riistamaa.fi/cat/product_details.php?p=3594">http://www.riistamaa.fi/cat/product_details.php?p=3594

UTG 3-9x32 CQB Compact AO Mil-Dot

149.00 €

Valm. koodi: SCP-M392AOLWQ

Tuotekoodi: 4712274528321

Varastossa: on

UTG 3-9x32 CQB Compact AO Mil-Dot

1" runkoputki

Irrotettava vastavalosuoja

Pituus 210 mm (260 mm vastavalosuoja kiinnitettynä)

Paino 395 g ilman linssinsuojia ja vastavalosuojaa

Parallaksisäätö 3 yds - ääretön objektiivissa

Lukittavat ja nollattavat säätötornit

Mil-Dot -ristikko, valaistu (vihreä / punainen)

Toimitukseen sisältyy myös

Flip-open -tyyppiset linssinsuojat

Pikajalat Weaver/Picatinny-kiskoon (korkeus 15 mm)
Trying is the first step towards failure
-Homer Simpson

Koheltaja

#359
Mulla oli hetken aikaa joku tollanen compact malli, ei mennyt edes aseeseen kiinni kun laitoin myyntiin. Putken läpi kun katsoi niin kuva samea ja kusenkeltainen, enempää ei tarvinnut putkeen tutustua. Siihen putkeen verrattuna nykyiset Vector Marksmanit on opitiikan laadultaan suorastaan erinomaiset, vaikka jääkin laadukkaille putkille optiikaltaan.
Kylätason ampuja