minkälaiset kaksi kivääriä harjoitteluun ja metsälle?

Aloittaja mikko__, lokakuu 29, 2015, 20:19

« edellinen - seuraava »

Koheltaja

#15
Lainaus käyttäjältä: Perkeleen_LuomaOngelma on siinä kun pelätään, että lyödään se rumpulipas kiinni ja käytetään asetta johonkin ihan muuhun.


"On syytä epäillä"



Kun virkamies lähtee tälle linjalle niin silloin aletaan syyllistämään kansalaista rikolliseksi joka käsittääkseni rikkoo kansalaisoikeuksia. Mihinkään aseeseen ei voi myöntää vainoharhaisuuden takia lupia koska rautasahalla aseet saadaan alle minimi mittaisiksi. Myös ajokorttien myöntäminen pitäisi lopettaa koska on syytä epäillä että ajokortin haltija tulee syyllistymään kaahaamisen, kännykään puhumisen tai rattijuopumuksen aiheuttamaan onnettomuuteen jossa joku kuolee. jne jne



Kun lähdetään tulkitsemaan asioita "on syytä epäillä" periaatteella niin silloin ollaan hyvin pitkälle mutun ja virkamiehen oman mielipiteen kanssa liikkeellä, eikä tällä ole välttämättä mitään tekemistä lain kanssa.



Suullista hylkäystä ei tarvitse hyväksyä, se on nöyrtymistä virkamiehen mielivaltaiseen lakitulkintaan. Hylky kannattaa ottaa kirjallisena ja tehdä valitus seuraavaan instanssiin. Laki on olemassa sitä varten että sitä noudatetaan palvelutiskin molemmilla puolilla.
Kylätason ampuja

Greed

#16
Itse sain 10/22 luvat metsästys perusteella ja ilmoitin pääsääntöiseksi metsästys riistaksi kyyhkyt ja haittalinnut. Oulun poliisipiirissä meni mukisematta läpi.
Se ei ole väärin kirjoitettu sinä vain luet sen väärin

mikko__

#17
Noniin, pienoiskiväärin osalta taitas aseeksi valikoitua Ruger 10/22 Target rst piipulla. Kiikariksi mietin Viper PST 4-16x50FFP EBR-1 (MRAD)  tai Viper PST 6-24x50FFP EBR-2C (MRAD). Isommalla suurennoksella olisi valittavissa tuo -2C ristikkokin, tosin en tiedä onko se "pakollinen" olla. Ilmeisesti optilockit olisivat hyvä valinta kiikarinjaloiksi?



Mikko

fr0z

#18
Rugerin 10/22 VLEHissä on muuten sama laukaisukoneisto kun Target-mallissakin.

mikko__

#19
Ok, VLEHissä oli muistaakseni lyhyempi piippu, vai oliko?

HJu

#20
VLEHissä on 16" piippu ja Hoguen letku kumitukki. Väittäisin että rautojen kiinnittämisen kannalta Targetin vaneritukki on parempi. Niitä tosin liikkuu jonkin verran noin 100e hintaluokassa silloin tällöin ja saahan sen Hoguen tukin myös kaupattua jos jää yli. VLEHin mukana taisi tulla noin 90-100e arvoinen Harrisin bipodi joka on hyvä hankinta joka tapauksessa.
Terveisin,


HJu

Perkeleen_Luoma

#21
16-tuumaista pidemmällä piipulla ei voita piakkarissa juuri mitään. Varsinkaan jos meinaa vain supuja ampua.

Pari testiä tuli joskus näilläkin foorumeilla esille ja eri patruunoilla eri aseissa parhaat lähdöt saatiin noin 16-tuumaisella.

Itse en keksi hyvää syytä pidemmälle piipulle kuin, jos haluaa enemmän ison aseen tuntoa
If you haven't failed, you're not trying hard enough.

mikko__

#22
Tuo tulikin hieman yllätyksenä että tuolla 20" piipulla ei saavutetakkaan mitään surempia hyötyjä, jossain keskustelussa taisi tulla jopa ilmi että lähtönopeudetkin olisivat pienoiskiväärin kohalla parhaillaan jossain 16-18" piipun mitalla. Mitäs mieltä olette tuosta rugerin sr-22 mallista?

HJu

#23
Standard Velocityt on 16" piipussa helposti yliäänisiä.



Sr22 huoltopurku on turhan hankalaa ja kiinteäksi tapitettu teleperä ei ole mikään ergonomian riemuvoitto.
Terveisin,


HJu

mikko__

#24
ok. Lyheeneehän se piippu kaiketi vähän kun siihen vaimenninkierre tehdään, tai oikeastaan niin paljon kun haluaa  :) .Toisaalta tulee varmasti ammuttua niitä yliäänisiäkin panoksia kun niissä on enemmän energiaa, niin tuleeko juuri silloin hyötyä tuosta pitemmästä piipusta?

torrehaa

#25
Patruunan suurimmat nopeudet saadaan yleensä keskimäärin 250-400mm piipuista..tuon pituuden jälkeen alkaa luodin nopeus hidastumaan piipussa hankauskitkan vaikutuksesta...tarkkuusaseiden piiiiiitkä piippu on usein vain tähtäinväliä pidentävä vaippa.

Avotähtäimillä on taas etua tietystä etäisyydestä toisiinsa.

Jotkut ..eritoten wanhemmat 22lr tarkkuuskonstruktiot on optimoitu tietyn nopeysalueen patruunoille siten että pitkästä piipusta luoti putkahtaa ulos parhaan tai hyvän tarkkuuden kannalta sopivalla nopeudella.SE nopeus ei kuitenkaan ole suurin nopeus joka kyseisestä patruunasta saataisiin suuren nopeuden saavuttamisen kannalta sopivan lyhyestä piipusta.

22LRn hidas paukku on taas yleensä tarkoitettu ammuttavaksi pitkästä piipusta.Vaikka askin päällä lukisi 260m/s,nopeus karkaa esim pistoolilla ammuttaessa yliääniseksi.



BT1

Ile__

#26
Lainaus käyttäjältä: HJuVLEHissä on 16" piippu ja Hoguen letku kumitukki. Väittäisin että rautojen kiinnittämisen kannalta Targetin vaneritukki on parempi. Niitä tosin liikkuu jonkin verran noin 100e hintaluokassa silloin tällöin ja saahan sen Hoguen tukin myös kaupattua jos jää yli. VLEHin mukana taisi tulla noin 90-100e arvoinen Harrisin bipodi joka on hyvä hankinta joka tapauksessa.

Tuohon tarkennuksena että ei tule satkun arvoinen Harrisin bibodi, vaan parin kympin kiina tekele, joka kylläkin ajaa asiansa aivan ok piekkarissa.

HJu

#27
Koska noissa ei ole vaimenninkierrettä vakiona niin voi minun mielestä hyvin ostaa 10/22T. Käy testaamassa sitä radalla niillä patruunoilla mitä haluaa ampua. Sen jälkeen voi teetättää joko kierteet piipun päähän tai lyhennyttää piippua ja kierteen lyhyempään piippuun. Normaalisti ulkokierteen teko ei lyhennä piippua yhtään. Jos havittelee jotain teleprätukkia niin voi sanoa jo heti kärkeen että mikään 16" piipulla varustettu 10/22 ei säily kiväärimitoissa. Joidenkin tukkien kanssa 18-5" carbine -piippu voi juuri ja juuri riittää. Blakhawk Axiomin kanssa tarvitaan muistaakseni 19" jotta ase ei muuttuisi "Muu aseeksi".



Kannattaa miettiä käyttöergonomiaa ja esim. sitä onko aikomusta ampua myös pystystä. 16" piippu on näppärämpi käsitellä ja 20" target barrell on kyllä hieman etupainoinen.



Käyttötarkoitus siten ratkaisee mielestäni enemmän kuin joulet joita 22Lr:ssä on joka tapauksess aneemisesti. Jos haetaan IPSC Minirifleen sopivaa kalustoa niin SR22 on ihan soiva peli sellaisenaan. Tarkkuusammuntaan joku muu tukkiratkaisu on parempi.



Tulikin tuossa lisätietoa että Harrisia ei saa VLEHin kanssa vaan jonkun halpiksen. Piekkarissa kumpikin ajaa asiansa.
Terveisin,


HJu

mikko__

#28
jeps. Taitas näin äkkiä ajatellen olla ihan hyvä aihio tuo 10/22 target versio, piippuahan ei kärsi näköjään ihan älyttömiä lyhennellä että ei karkaa sinne muu-ase luokkaan, ainakaan tuolla taktisella tukilla. Näköjään aika kohtuullisen hintaisia nuo tarvike tukit, tartteeko esimerkiksi tuo Blakhawk Axiomin tukki sovitustyötä vai meneekö mukisematta paikalleen? Minkäslainen vaimennin ajaisi asiansa piekkarissa?



Mikko

Perkeleen_Luoma

#29
Tuolla Blackhawk Axiom tukilla jää ainakin poskituki haaveeksi.
If you haven't failed, you're not trying hard enough.