Nopein tapa puolittaa kasojen koot

Aloittaja Long Range, syyskuu 10, 2023, 08:58

« edellinen - seuraava »

Long Range

Sain vinkin kaverilta Midas+ lotista joka oli hänen piekkarissa käynyt hyvin ja kertoi sitä olevan vielä hiukan myyjällä jäljellä.
Tilasin 2 rasiaa testiin ja eilen radalle 53 metriin koittamaan.

Erittäin kevyt päätuuli oli oikealta.Asetin 2 viiriä,toisen n.8 m:n päähän ja toisen about 25 m:n päähän.
Välillä tuo kevyt tuuli kääntyi lyhyiksi hetkiksi vasemmalle.

Ammuin 5 ls kasoja alkuun ilman tikistämistä samoihin viirin näyttöihin ja syntyi "viiri ei" kuvan mukaisia vinoja viivoja ulkolaidasta mitattuna n.13 mm.
Tuo antoi jo uskoa lotin hyvään käymiseen koska vasemmalta tuleva tuuli vie oikealle alas ja oikealta tuleva tuuli vie vasemmalle ylös.
Luodit menivät ihan viirien näytön mukaisesti.

Lopuksi tikistin viimeisen kasan oikealta tulevaan pieneen tuuleen niin tarkasti samoihin Sinclair nauhojen kulmaan kuin vain ikinä kykenin.Kuva viirin kanssa. 8,6 mm ulkolaidasta mitattuna.
No lisäähän tuota valmistuerää piti tilata.

Eli nopein tapa jopa puolittaa kasojen koot on hankkia viirit ja ampua niiden näyttöjen mukaisesti.

Toisesta päästä rataa saapasteli kivääri ampuja luokseni ja tuumi että viireistä näkyy kuinka ilma liikkuu vaikka hänestä oli tuntunut että on tyyntä....

Minun viirit (kuvat) on Juha Söderholmin valmistamat ja olisi hyvä jos kertoisitte mahdollisia suomalaisia muita viirin valmistajia.Monet kyllä tehneet viirejä ja puntareita ihan ite.

Timppa

Ps. Kuvat kääntyy oikeaan asentoon kun klikkaa auki suuremmaksi.



 

Westammo

Olen katsellut jenkkien diy viirien tekemistä tubesta, mutta nauhan materiaali ja laatu mitä kotomaan kaupasta saisi on yhä mysteeri.
Saa vihjata myös pyrstö-levyn matskusta ja mistä olette hankkineet. Telineetkin jos valmiina olette ostaneet niin vinkatkaa.

Long Range

#2
Noista "Metsälön merkintä nauhoista" voi valita mitkä ei vety kovin vesisateessakaan:

www.uittokalusto.fi/metsatyot/merkinta/merkintanauhat.html

*Purjekankaisia käytössä myös

Minun viirien pyrstölevyt (Söderholmin tekemät) ovat kevyttä ja topakan oloista kennolevyä.Sen hankintapaikkaa ei minulla tiedossa.Kuvan tuuppaan kuitenkin kennorakenteesta.

Viirin varret ovat jonkun maalaus/siivous savotan jatkovarret.Saa portaattomasti lukittua kiertämällä korkoa about 1,2-2,5 m.
Tukevat teräspiikit maahan upotusta varten.
Suoraan pystyyn saaminen tietty tärkeä. Vatupassi takataskuun..

*Herkkä laakerointi viirillr.

Versioita on monia ja kun johonkin oppii luottamaan niin ei kannata kovin paljon jatkuvasti muutella.

Timppa


esase

Tre

Jos alusta on pehmeätä hiekkaa,
niin tuo piikki mallin jalka saattaa kaatua ja viirin eturopelli katkoa siipiä
-Minä olen rikkonut harjoitellessa vasta 3 propellia neljästä.

Toinen tapa on käyttää maalaus/siivous vartta ilman piikkiä. Porataan reikä maahan ja työnnetään varren alapää reikään.
Pysyy hankalammassakin maastossa pystyssä varmasti. Jos ei poraa raasti hankkia, niin rautakankea/putken pätkää käyttävät reijän tekoon.

Jalustoina käyttävät myös kamerapuolen valaistus jalustoja.
Kookkeliin "valaisinjalka". Esim. Godox, Beiwe, .....
-Jalan yläpäähän piikki viirin "saranalle" Metalliholkille.

Vinkki viirien asettelusta.
-3:lla pääsee alkuun. Lähelle, keskelle maaston/sivujen epämuodostumaa ennen ja jälkeen.
-Mikäli ampuu yhdestä asennosta, niin kaikki viirit pitäisi näkyä kiikarin läpi.
Sivusta katsomisen ja ampuma-asennon hakemisen välillä maailma ehtii muuttua totaalisesti.
6mm PPC:llä helposti yli 5cm 300m matkalla.


Esa


metsuri

Lainaus käyttäjältä: esase - syyskuu 12, 2023, 20:59
Tre

Jos alusta on pehmeätä hiekkaa,
niin tuo piikki mallin jalka saattaa kaatua ja viirin eturopelli katkoa siipiä
-Minä olen rikkonut harjoitellessa vasta 3 propellia neljästä.

Mistä ropelit ?

Kumpumäen seppä

Tuossa pari kuvaa noista tekemistäni viireistä. Piikki on 10 mm teräspiikki. Uppoaa maahan useimmiten ilman kankea tai poraa. Pehmeään maahan kartion ansiosta uppoaa varsikin helposti. Hyvin nuo on pystyssä pysynyt. Viiri on tehty tulostamalla PETG:stä yksi kerros vihreällä ja vastapuoli punaisella. Välissä on valkoinen paperi, kun muuten värit sekoittuu, kun kuultaa läpi. Telan jatkovarren päässä on 3D tulostettujen osien sisällä kiinalainen POM laakeri. Ei ruostu, ei tarvitse rasvaa ja on herkkä. Eikä tarvitse vastapainoa, niin kuin piikin varassa kääntyvä. Mielestäni ihan toimivat. Ropellia noissa ei ole, mutta itselle tuo viiri ja häntä antaa jo aika hyvin informaatiota.

Koheltaja

PVC vaahtolevy on kevyttä, jäykkä ja kestävää eikä ime kosteutta.
Kylätason ampuja

Long Range


Kuulin kyliltä,että nimimerkki Ilkor on valmistanut viirejä muillekin Suomen kärkipään kasa-ampujille kuin itselleen.

Jos hän huomaa tämän niin kertokoon valmistaako / myykö noita vielä?

Tapani Nousiainen on tehnyt viirejä / puntareita Suomen kärkipään pistepiekkari ampujille.

Ja onhan noita ulkomaan elävien versioita tarjolla joka lähtöön.Tuo ekan linkin versio antaisi varmaan jo niin paljon dataa etten uskaltaisi enää ampua-:).

www.youtube.com/watch?v=3YquPrFZ5PY

www.brflags.com/

www.orlandowindflags.com/long-range-flags.html

Timppa

Westammo

Kiitos vinkeistä, auttaa eteenpäin. Ongelma on monesti näissä liiallinen hienous. Tavoite olisi mulla kompakti koko ja kuljetuksen helppous.
Pom-muovista laakerit, vai pitisikö olla jotain parempaa muovia ? Muovilevyä pitää vielä etsiä jostain, Puuilossa on muuten edullista alumiiniputkea monella eri halkaisijalla.

Kumpumäen seppä

Lainaus käyttäjältä: Long Range - syyskuu 13, 2023, 07:31
Tuo ekan linkin versio antaisi varmaan jo niin paljon dataa etten uskaltaisi enää ampua-:).

www.youtube.com/watch?v=3YquPrFZ5PY

Timppa

Tämä on siitä mielenkiintoinen, että näyttää sitä pystyvirtausta, mitä ei oikeastaan normaalit viirit näytä. Joskus ihmetellyt sitä pystyhajontaa, joka ei tule patruunasta, eikä ampujasta. Kun ajattelee näitä normaali ampumaratoja. Toisessa päässä ampumakatos, toisessa päässä taustavalli. Jos tuuli puhaltaa takaa, koukkaa se ampumakatoksen jälkeen alas. Jos tuulee edestä, koukkaa tuuli takavallin jälkeen alas. Aivan varmasti vaikuttaa korkeussuunnassa. Viirien hännästäkään tuota ei pysty päättelemään.

Long Range

#10
Tuolla savon sydämessä yxi minua paljon vakavampi kasa-ampuja aloittanut myös savun avulla ilman liikkeen vertailun vrt. viirit.

Laittoi eilen videonkin eka sessiostaan.

Itse yritin savun avulla selvittää täällä kotiradalla kun tuuli tulee vasemmalta KORKEAN penkan puolelta ja tuli mystisiä ala kaseja sillä tuulella ampuessani.
Viirit eivät noita luodin alas painalluksia näyttäneet.

Yxi tutkailun kohde savon sydämessä on juuri tuo katoksen yli takaa tulevan pyörteen vaikutus.

Tuossa kuvassa nätti home made viirien rivi yhden jenkki piekkari ampujan värkkäämänä.

Tuossa muuten viirin hännät näyttää jäykältä purjekankaalta.Nuo tuntui itselle helpommilta kuin "liplattavat" Sinclair (metsän merkkaus) nauhat.

"Uskalsin" paremmin ampua kun ei tarvinnut liplatusta liian tarkkaan tihrata.
No minä jahtaankin vain pistetaulun kymppejä.Parhaat jahtaa jo X:ä.

Timppa