Uutta kivääriä erälle ja pitkälle matkalle.

Aloittaja Jappi, kesäkuu 09, 2023, 21:04

« edellinen - seuraava »

metsienmies

#15
Piiput ovat kulutustavaraa.. Ei voi olettaa jos ostaa esim käytetyn auton ettei tarvitsisi ikinä uusia renkaita hankkia. Tietenkin kannattaa piipun laukausmäärä huomioida hinnassa.

Jos idena on että ase olisi mahdollisimman valmis, TRG tai T3x UPR olisi aika kovia sanoja. Mutta jos yhtään haluaa rakennella, jättäisin itse TRGn pois. Jos oisin itse aikoinaan tiennyt kuinka innolla lähden PRS hommiin olisin luultavasti laittanut Tikan. TRGssä jälkimarkkinatuki kyseiseen lajiin on aika heikkoa, ja samalla tietenkin kallista jo valmiiksi kalliiseen aseeseen.

MTä

Lainaus käyttäjältä: HJu - kesäkuu 11, 2023, 06:18
Käytetyt aseet ovat aina arvoitus, siitä ei pääse mihinkään.

Uudenkin aseen ostaessa ei voi tietää saako huippuyksilön vai hohhoijaa-yksilön.

TRG:n piippu kestää 308 Winissä +10000 lks. joten harva niistä on loppuun ammuttu. Huono huolto on ehkä suurempi riski käytetyissä.

Itse aseeseen en osaa sanoa.
Budjettia kannattaa miettiä vielä myös sen käytön mukaan. Onko aseella tarkoitus harjoitella, käyttää vai makuuttaa kaapissa?
Jos tarkoituksena on oikeasti harjoitella ja käyttää, ensimmäisenä vuotena ruutina palaa herkästi enemmän kuin aseen hinta.
Ase minusta pitää olla niin mieleinen, että se tulee otettua viikoittain kaapista ja tehtyä kuivatreeniä, etenkin jos ei ole varaa ampua tuhansia laukauksia.
Yleisesti enemmän jälkikäteen harmittaa välimallin hankinnat, joilla on esim. kallis harjoitella ja ikävä käyttää.

Jappi

Lainaus käyttäjältä: Jullimus - kesäkuu 10, 2023, 17:55
Lainaus käyttäjältä: Jappi - kesäkuu 10, 2023, 15:01
Onko kokemuksia/näkemyksiä T3x super varmintin uritetusta lukosta, äkkiä kuvitellen aikamoinen likamagneetti metsässä rymytessä ???

No ei vaikuta lukon uritus mitenkään likaantumiseen.

Jos puhtaasti metsästyksessä ärsyttäviä ominaisuuksia mietitään niin Ctr/Upr malleissa lippaanvapautin on melko risuherkkä, lipas putoo melko vapaasti jos jokin sattuu tökkäämään vapauttimeen vatukossa kulkiessa, siinä mielessä varmint ja s20 malleissa lipas design fiksumpi. Yksi täyslipas on mehtään pudonnut kulkiessa ja enää ei tuu pidettyä aseessa kiinni lintumetillä. Ctr/Trg lipas ottaa myös ruostetta aika kivasti pintaan. Muutenhan se on ihan ok lipas.
No tässä tuli jo yksi asia joka muutti omia listauksia, tuo lippaanvapautin on tosiaankin aika risuherkän oloinen.

Lähinnä tuosta urituksesta meinasin että kerääkö roskia tai hiekkaa ja onko hankala puhdistaa kun ei kuvista oikein erota onko kuinka ahdas se uran profiili. Ja livenä ei ole päässyt näkemään vielä missään tuota.

Jarmando

Ainakin alkuun lukon uritukset markkinoitiin toimintavarmuutta parantavana telijänä, jolloin roskalla on joku tila mihin väistää ja ase toimii.

Miksipä sitä vanhaakaan huonona tallettaa? Entäpä jos aluksi siihen kunnollinen piippu ja ampuilee sillä? Toki aseen osto ei ole koskaan huono idea...  ;)

TimoK

Lainaus käyttäjältä: Jappi - kesäkuu 11, 2023, 10:59
Lainaus käyttäjältä: Jullimus - kesäkuu 10, 2023, 17:55
Lainaus käyttäjältä: Jappi - kesäkuu 10, 2023, 15:01
Onko kokemuksia/näkemyksiä T3x super varmintin uritetusta lukosta, äkkiä kuvitellen aikamoinen likamagneetti metsässä rymytessä ???

No ei vaikuta lukon uritus mitenkään likaantumiseen.

Jos puhtaasti metsästyksessä ärsyttäviä ominaisuuksia mietitään niin Ctr/Upr malleissa lippaanvapautin on melko risuherkkä, lipas putoo melko vapaasti jos jokin sattuu tökkäämään vapauttimeen vatukossa kulkiessa, siinä mielessä varmint ja s20 malleissa lipas design fiksumpi. Yksi täyslipas on mehtään pudonnut kulkiessa ja enää ei tuu pidettyä aseessa kiinni lintumetillä. Ctr/Trg lipas ottaa myös ruostetta aika kivasti pintaan. Muutenhan se on ihan ok lipas.
No tässä tuli jo yksi asia joka muutti omia listauksia, tuo lippaanvapautin on tosiaankin aika risuherkän oloinen.

Minkälaiseen läpitunkemattomaan risukkoon porukka näiden kanssa tunkee. Itsellä on vielä lipas tallella. Lintumetsällä kumminkin olen kulkenut sekä vakio, että krg:n tukin kanssa...

Jappi

Lainaus käyttäjältä: Jarmando - kesäkuu 11, 2023, 13:08
Ainakin alkuun lukon uritukset markkinoitiin toimintavarmuutta parantavana telijänä, jolloin roskalla on joku tila mihin väistää ja ase toimii.

Miksipä sitä vanhaakaan huonona tallettaa? Entäpä jos aluksi siihen kunnollinen piippu ja ampuilee sillä? Toki aseen osto ei ole koskaan huono idea...  ;)

No, laskin että mennään kohta samoihin kuin uudella aseella kun nallipiikin reiän holkittaa piipun lisäksi. Kaliiberi varmaankin sitten vaihtuu myös johonkin modernimpaan.

Lainaus käyttäjältä: TimoK - kesäkuu 11, 2023, 14:08
Lainaus käyttäjältä: Jappi - kesäkuu 11, 2023, 10:59
Lainaus käyttäjältä: Jullimus - kesäkuu 10, 2023, 17:55
Lainaus käyttäjältä: Jappi - kesäkuu 10, 2023, 15:01
Onko kokemuksia/näkemyksiä T3x super varmintin uritetusta lukosta, äkkiä kuvitellen aikamoinen likamagneetti metsässä rymytessä ???

No ei vaikuta lukon uritus mitenkään likaantumiseen.

Jos puhtaasti metsästyksessä ärsyttäviä ominaisuuksia mietitään niin Ctr/Upr malleissa lippaanvapautin on melko risuherkkä, lipas putoo melko vapaasti jos jokin sattuu tökkäämään vapauttimeen vatukossa kulkiessa, siinä mielessä varmint ja s20 malleissa lipas design fiksumpi. Yksi täyslipas on mehtään pudonnut kulkiessa ja enää ei tuu pidettyä aseessa kiinni lintumetillä. Ctr/Trg lipas ottaa myös ruostetta aika kivasti pintaan. Muutenhan se on ihan ok lipas.
No tässä tuli jo yksi asia joka muutti omia listauksia, tuo lippaanvapautin on tosiaankin aika risuherkän oloinen.

Minkälaiseen läpitunkemattomaan risukkoon porukka näiden kanssa tunkee. Itsellä on vielä lipas tallella. Lintumetsällä kumminkin olen kulkenut sekä vakio, että krg:n tukin kanssa...

Hirvi ja petojahdissa koiran kanssa juurikin sinne läpitunkemattomaan risukkoon, siellä kyllä itselläni on Sako AV käsissä. Mutta kokemuksesta tiedän että siihen ei tarvita kuin yksi pajukkoisen ojan ylitys niin menee lippaan etinnäksi. Petrasta aikanaan tipahti juurikin siihen ainoaan puskaan mistä piti läpi mennä.

Jaz

Lainaus käyttäjältä: TimoK - kesäkuu 11, 2023, 14:08
Lainaus käyttäjältä: Jappi - kesäkuu 11, 2023, 10:59
Lainaus käyttäjältä: Jullimus - kesäkuu 10, 2023, 17:55
Lainaus käyttäjältä: Jappi - kesäkuu 10, 2023, 15:01
Onko kokemuksia/näkemyksiä T3x super varmintin uritetusta lukosta, äkkiä kuvitellen aikamoinen likamagneetti metsässä rymytessä ???

No ei vaikuta lukon uritus mitenkään likaantumiseen.

Jos puhtaasti metsästyksessä ärsyttäviä ominaisuuksia mietitään niin Ctr/Upr malleissa lippaanvapautin on melko risuherkkä, lipas putoo melko vapaasti jos jokin sattuu tökkäämään vapauttimeen vatukossa kulkiessa, siinä mielessä varmint ja s20 malleissa lipas design fiksumpi. Yksi täyslipas on mehtään pudonnut kulkiessa ja enää ei tuu pidettyä aseessa kiinni lintumetillä. Ctr/Trg lipas ottaa myös ruostetta aika kivasti pintaan. Muutenhan se on ihan ok lipas.
No tässä tuli jo yksi asia joka muutti omia listauksia, tuo lippaanvapautin on tosiaankin aika risuherkän oloinen.

Minkälaiseen läpitunkemattomaan risukkoon porukka näiden kanssa tunkee. Itsellä on vielä lipas tallella. Lintumetsällä kumminkin olen kulkenut sekä vakio, että krg:n tukin kanssa...
Ei minullakaan uprn tai tiktakin lipas ole koiramiehen tai peuranpassittajan vakansseilla vielä kertaakaan tippunut. Pyssy yleensä piippu menosuuntaan, jolloin vapautin osoittaa taakse.

Lähetetty minun SM-G990B2 laitteesta Tapatalkilla


Jullimus

Sen kerran kun multa putosi, kivääri oli vornin kiväärirepussa. Siinähän se aseen lipas puoli törröttää repun sivulla avoimena. Pysyyhän se siinä, kunnes sattuu huono tuuri ja jostain tärähdyksen/kaatumisen tai risun takia sopivasti vapautusnappia koskettaa. Facebookin puolella kerran näin, kun joku oli kiinnittänyt semmosella pienellä kettingillä lippaan tukkiin kiinni johon pudotessaan jää roikkumaan sitten.  ;D




Räiskis

Jotain tuollaista ajattelin, miks ei huolehdi asiaa etukäteen jos vaaran tiedostaa, varmaan muitakin konsteja, nippuside, tukkapampula? Lippaan pohjaan varmaan renkaan saa laitettua!

Perkeleen_Luoma

Lippaan salvan jousen vaihtaminen saattaa olla myös mahdollista.
Jos sinne vahvempaa jousta sopii laittamaan, ei se työnä ole kovin suuri kun vertaa ihan kiväärin vaatimaa perushuoltoa.
If you haven't failed, you're not trying hard enough.

HJu

Mauser 98 kal 9.3x62. Ei putoile lippaat eikä short stroke jumita asetta.
Terveisin,


HJu

Jappi

Lainaus käyttäjältä: HJu - kesäkuu 12, 2023, 20:09
Mauser 98 kal 9.3x62. Ei putoile lippaat eikä short stroke jumita asetta.

Omaan makuun sopii paremmin kaapista löytyvä Sako AV .375H&H, tätä olen kantanut 25v isomman elukan jahdissa. Olen myös ysikolmosta Mauseria testaillut, aivan hyvä peli mutta lukon liikkeessä on vain iso ero.

expressload

#27
Klassikkokaliberi klassikkoraudoissa..ich leben.  ;D

Jos metsästämään alkaisin olisi valintani Mauser 98 ja kaliberiksi 404 Jeffery...ja laippatähtäimet messinkisellä etunupilla.

  BT1  ;D

Jappi

Lainaus käyttäjältä: MTä - kesäkuu 11, 2023, 09:36
Budjettia kannattaa miettiä vielä myös sen käytön mukaan. Onko aseella tarkoitus harjoitella, käyttää vai makuuttaa kaapissa?
Jos tarkoituksena on oikeasti harjoitella ja käyttää, ensimmäisenä vuotena ruutina palaa herkästi enemmän kuin aseen hinta.
Ase minusta pitää olla niin mieleinen, että se tulee otettua viikoittain kaapista ja tehtyä kuivatreeniä, etenkin jos ei ole varaa ampua tuhansia laukauksia.
Yleisesti enemmän jälkikäteen harmittaa välimallin hankinnat, joilla on esim. kallis harjoitella ja ikävä käyttää.

Tarkoitus on käyttää metsästykseen ja harjoitella, olen sen verran onnellisessa asemassa että lähin ampumarata on n. 2km päässä, vaikkakin vaatimaton metsästysseuran rata ja vain 100m, mutta paljon parempi kuin monen muun harrastusmahdollisuudet. Tuo oma svedumauser on aikanaan tilattu omien mieltymysten mukaan sepältä, mutta saavutettu tarkkuus on jäänyt aika kauas tasosta johon olisin tyytyväinen. Se on sitten myös syönyt sitä motivaatiota harrastaa aika tavalla.

Noilla metsästyksen tämänhetken pääaseilla tulee enemmän ammuttua vuositasolla vaikkei se kauhean nautittavaa tahdo olla t-paitakelissä. Jarruttamaton ja vaimentamaton metsästysmallin 375 potkii melko kipakasti. Puolison 308 olisi muuten soiva peli mutta meillä on sen verran koko ja näköeroa että ergonomia ei ole aivan kohdallaan...

ssg69

Cz 550 safari kalissa 416 rigby toimii myös hyvin peitteisessä maastossaeikä lippaat putoile risukossa.


Sent from my iPhone using Tapatalk