Häyhä SM 2021

Aloittaja ML, kesäkuu 04, 2021, 21:31

« edellinen - seuraava »

Jänis

Häyhä2021 Tarkka-ammunnan SM-kilpailun ensihajatelmat näin kotio päästyä:
Toimin kilpailunjohtajana viime vuodelta COVID-tilanteen takia tälle vuodelle siirretyssä Häyhä2021 kilpailussa. Erityisesti tiedotus oli hyvin haastavaa valtakunnallisesti hyvinkin nopeasti muuttuvassa tilanteessa, koska en halunnut täyttää osallistujien sähköpostia, enkä luvata asioita, jotka voivat muuttua kilpailun ensimmäisenä aamuna. Vasta näin kilpailun jälkeen tuli mieleen, että myös ensi kertaa tuli johdettua viikonlopun hetkestä riippuen 70-75 henkilön toimintaa.

Tein omaan toimintaan nähden tavoitteita jo ennen kilpailua ja pyrin keskustelemaan vanhojen kilpailijoiden ja toimitsijoiden kanssa, keräämään omia kokemuksia niin Finnsniper toimitsijatehtävistä, kuin useista kilpailijanakin havaituista asioista. Yksi näistä vahvasti korvaan tarttunut asia oli maininta siitä, että olisi mukava, kun kilpailunjohtaja olisi helposti löydettävissä. Tästä otin kantavan teeman koko viikonlopulle ja aivan loistavan, kentällä toimivan ratamestarin kanssa sovimme, että meikäläisen paikka on kilpailutoimistossa/varokonttorissa ison kaavan johtamisen ääressä ja hän huolehtii kentän käytännön yksityiskohdista.

Toinen teema oli mikromanageroinnin vahva kitkeminen toiminnasta. Luotin täysin ratamestarin ammattitaitoon kentän valvonnassa ja käytännön järjestelyissä, sekä tein rastikortit yhteistyössä rastivastaavien kanssa. Muokkaukset olivat luokkaa sanamuotojen muokkausta ja muihin rasteihin sovittamista. Pidin myös tärkeänä, että rastivastaavien kirjoitus näkyy rastikorteissa. Mieluummin itse kirjoittaa ja toteuttaa, kuin arpoo tulkitseeko oikein toisen 100% kirjoittamaa käsikirjoitusta.

Kilpailun toimitsijoita jäi johtoa myöten sairastumisien takia pois ja jouduimme siirtelemään lennosta henkilöstöä eri tehtäviin, mutta toimitsijoiden joukossa olleiden, parhaimmillaan kymmeniä vuosia näissä tapahtumissa toimineiden ammattitaitoisten suorittajien avulla vaativammatkin pikatilanteet saatiin hoidettua kunnialla maaliin.

Tulen kirjoittamaan vielä palautteiden kirjaamisen jälkeen tarkemman raportin aiheesta. Kilpailun kävi lauantaina tarkastamassa myös Porin Prikaatin apulaiskomentaja, joka erikseen pyysi kertomaan terveiset siitä, miten vaikuttunut hän oli niin kilpailijoiden, kuin toimitsijoiden vakuuttavasta ammattitaidosta.

Kiitos vielä kaikille, jotka osallistuivat niin valmisteluihin, toteutukseen, kuin kilpailemiseen! Kilpailuun osallistumista harkitseville suosittelen lämpimästi niin toimitsijan, kuin kilpailijan tehtäviä!

SO



Jänis

Kilpailunjohtajan palautekäsittely!

Haluan VIELÄ ja TAAS kiittää teitä kaikkia osallistumisesta, palautteista, ennakkovalmisteluista ja kaikesta mitä olette tehneet tämän kilpailun, sekä suomalaisen tarkka-ammuntakoulutuksen eteen. Jollekin tämä oli vain kisa ja toiselle viikonloppuretki kavereiden kanssa, mutta kilpailun johdon osalta työ jatkuu ja tästä kilpailusta opittu siirretään eteenpäin seuraavalle johdolle, sekä palaute lähtee kilpailun muun materiaalin ohessa myös PV:lle.

Palautteita käsitellessä tuli hyvin ilmi kilpailun järjestämisen haasteet, jotka heijastuivat niin kilpailijoiden, kuin toimitsijoidenkin kokemukseen viikonlopulta. Positiivisena puolena useiden mainitsema aikataulun pitäminen, sekä yhteishenki!

Yksi konkreettisimmista haasteista oli toimitsijamäärä ja edeltävän viikon toimitsijoiden perumiset. Toimitsijoiden kokonaisuusvahvuus vaihteli hetkestä riippuen 25-34 toimitsijan välillä. Vaikka puhunkin haasteista, niin jokaisella toimitsijalla oli perusteltu syy poissaoloonsa ja esimerkiksi sairaana kilpailuun osallistuminen niin kilpailijana, kuin toimitsijana oli suoraan kielletty. Useampi toimitsija myös toimi useammassa tehtävässä viikonlopun aikana. Tästä syystä myöskin henkilöstökapasiteetti oli täysin riittämätön esimerkiksi juuri yösuunnistukseen. En myöskään saanut toivomaani lepoaikaa järjestettyä toimitsijoille.

Toinen iso haaste niin kilpailijoille, kuin toimitsijoille on se, että todella harva tekee tätä toimintaa päivätyökseen tai on työajalla kilpailussa. Tämä esiintyy kahdella tavalla; Ensiksi toimitsijoille on hankittava riittävä aika valmisteluihin, jotta he normaalin työelämän ohella kykenevät uupumatta toteuttamaan valmistelut. Toiseksi, kilpailijoille nämä kilpailut ovat harvassa olevia tilaisuuksia ko.tilanteiden harjoitteluun. Raskaaseen työviikkoon kilpailuviikonlopun ja erityisesti sen valmistelun sovittaminen on kenelle tahansa iso ponnistus ja tätä suurentaa entisestään jo mennyt kesälomakausi, jolloin arkena tapahtuva valmistelu vaatii erityisjärjestelyjä.

Palautteissa ilmi tullut sekava pisteytys, liian useat nollat ja rangaistuspisteet suunniteltiin taistelijan ja tarkka-ampujan perustaitojen mukaisesti. Nostan käden virheen ja vastuullisen merkiksi siitä, että meidän olisi tullut pohtia arvostelu huomattavasti yksinkertaisemmin ja mieluummin lisäpisteiden, kuin rangaistuspisteiden kautta. MUTTA juuri näillä palautteilla tätä toimintaa kehitetään! Palautteissa puhuttiin myös ampumapisteiden ja tehtäväpisteiden suhteesta, joka myös oli haasteena, koska nytkin ResUL:n sääntöjen mukaisesti kisassa oli maksimipistemäärä ammunnoista ja minimipistemäärä tehtävärasteilta. 

Perjantain valmistelupäivän osalta suurin haaste oli se, että lauantain rastien rakentamista ampumakenttäalueella ei päästy aloittamaan ennen iltapäivää siellä olleiden kahden ampumaharjoituksen takia ja tästä johtuen myös kriittiset koeammunnat jäivät suorittamatta pimeyden takia. Palautteissa tuli hyvä idea siitä, että Häyhän toimitsijoilla olisi erillinen ampumapäivä, jossa rastit koeammuttaisiin jo reilusti ennen kilpailua. Tämä laitetaan ehdottomasti vinkiksi seuraavalle kilpailunjohtajalle. Tämän sisällyttäminen suunnitteluun tarpeeksi ajoissa antaa myös toimitsijoille aikaa valmistautua ja koeponnistaa ideoitaan.

Loin kilpailun rastisuunnitteluun vahvan teeman tilanteenmukaisuuden ympärille, mutta en ehtinyt kehittää sitä tarpeeksi pitkälle yhteistyössä rastivastaavien kanssa ja sekin näkyi palautteissa. Pohjaidea oli rakentaa tuomarikortti ja kilpailijakortti, joissa tuomarikortissa on rastin kaikki yksityiskohdat, varoperusteet ja arvosteluperusteet ja kilpailijakortissa tehtävä, suoritus ja kriittiset arvosteltavat asiat. Tavoitteena oli saada jokaiselle rastille toimiva johtaja, joka rastituomarin ohjeiden jälkeen antaa kilpailijaparille tehtävän; Aivan kuten tukipyynnön antanut TJP partionjohtaja, joukkueenjohtaja, ryhmänjohtaja yms antaisi tarkka-ampujille. Pyrkimys oli viedä Häyhää vahvasti takaisin koulutukselliseen suuntaan. Jatkamme ajatuksen jatkokehittelyjä selkeämpään suuntaan, sekä tuomme Puolustusvoimien tietoon tarpeita kertausharjoitusten sisällöistä.

Olin itsekin pettynyt informaation määrään, jota Teille kykenin antamaan. En halunnut luvata teille kuuta taivaalta COVID:n uhatessa koko kilpailun järjestämistä, enkä halunnut täyttää teidän sähköpostia lähes viikottain "Ehkä"-otsikoilla. Tästä syystä myös kilpailun rakenne pyrittiin pitämään sellaisena, että se kestäisi vähän rajumpiakin muutoksia mitä voisi tulla pikaisellakin aikataululla. Tämä yksinkertaisuus käytännössä pelasti aikataulut ja ehkäisi yksittäisten rastien hylkäämisen toimitsijoiden vähäisen määrän myötä.

Ja tässä vaiheessa heitetään raippa olan yli nurkkaan ja sivellään pikkuisen Bepanthenia punoittavalle selälle:
Kaiken edellä mainitun huomioon ottaen kilpailu sujui äärimmäisen hyvin. Sujumisella tarkoitan nimenomaan sitä, että kilpailussa ei tullut yhtään diskaamiseen johtanutta turvallisuusrikettä, ei kilpailun keskeyttäviä loukkaantumisia, ajoittain venähtäneitä aikatauluja saatiin aktiivisesti kiinni ja väitän kuulleeni ainakin pari nauruntyrskähdystä vielä palkintojenjaossakin!
Olitte sitten kilpailijoita tai toimitsijoita niin voitte oikeasti taputtaa itseänne selkään. Häyhä2021 kilpailu on ainutlaatuinen kilpailu maailmassa ja suomalaiset tarkka-ampujat ovat ainutlaatuisia siinä, että suurin osa kansainvälisestikin kovatasoisista suomalaisista tarkka-ampujista käy siviilitöissä tämän HARRASTUKSEN lisäksi. Harrastus tässä yhteydessä ei ole negatiivinen ilmaus, vaan kunnianosoitus siitä, että Te toimitte näissä tehtävissä samalla tai jopa korkeammalla tasolla, kuin monet ammattilaiset maailmalla. PORPR apulaiskomentaja itse vaati nähdä vielä toisenkin rastin toiminnan, vaikka hänellä oli aikataulukiireitä ja hän kehui vuolaasti niin kilpailijoita, kuin toimitsijoita ammattimaisesta toiminnasta. 

Lopunviimein tämä oli meikäläiselle ensimmäinen SM-tason kilpailun johtaminen. Kiitos, että te teitte siitä turvallista ja mielestäni koko viikonloppu jäi erittäin positiivisena mieleen! Koen oppineeni myös ammatillisesti tästä viikonlopusta todella paljon ja se on erityisesti Teidän ansiota!

Ensi vuoden kilpailunjohtaja on vielä haussa, joten jos haluja löytyy niin ilmoittaudu rohkeasti TA-killan hallitukselle!

Myös kilpailun kehittämisideoita kannattaa laittaa niin foorumille, tähän sähköpostiin, kuin myös TA-killan hallitukselle!

Terveisin,
Sami Anttonen
Kilpailunjohtaja

Tuomo

Palautteissa tuli hyvä idea siitä, että Häyhän toimitsijoilla olisi erillinen ampumapäivä, jossa rastit koeammuttaisiin jo reilusti ennen kilpailua. Tämä laitetaan ehdottomasti vinkiksi seuraavalle kilpailunjohtajalle.

Tämä on hyvä ja vielä niin että joku muu porukka ampuu sen kuin rakentava porukka.

MMä

#20
Lainaus käyttäjältä: Jänis - elokuu 31, 2021, 20:38
Ensi vuoden kilpailunjohtaja on vielä haussa, joten jos haluja löytyy niin ilmoittaudu rohkeasti TA-killan hallitukselle!

Johdan kilpailun ja tiedän ratamestarinkin jos kilta saa sen siirrettyä Pahkajärvelle tai Taipalsaareen ensi vuonna. Kumiankka hommiin  en ole käytettävissä

LSa

Tavoite on 2022 osalta edelleen merellisessä ympäristössä. Meillä on Suomi täynnä vesistöjä ja pitkä rannikko, mutta meidän kehitys on ollut suuntautunut kuivalle maalle. Näkisin maanpuolustuksellisesti järkevänä hieman venyttää Killan sisältä löytyvää osaamista.

2023 on sitten kyllä tilaa kisan vetämiselle, jos otat aiheesta kopin.

MMä

Lainaus käyttäjältä: LSa - elokuu 31, 2021, 22:36
Tavoite on 2022 osalta edelleen merellisessä ympäristössä. Meillä on Suomi täynnä vesistöjä ja pitkä rannikko, mutta meidän kehitys on ollut suuntautunut kuivalle maalle. Näkisin maanpuolustuksellisesti järkevänä hieman venyttää Killan sisältä löytyvää osaamista.

2023 on sitten kyllä tilaa kisan vetämiselle, jos otat aiheesta kopin.

2023 ei pysty lupaamaan tässä vaiheessa mitään. Mahdollisesti käytettävissä JOS -23 kisa on Pahkajärvellä tai Taipalsaaressa. Muihin paikkoihin on ensi ja sitäkin seuraavina vuosina vastaus ei.

Ne jotka ovat rannikkokisan aikanaan halunneet varmaan ovat nyt jonossa ilmoittautuneet johtamaan kisaa?

Innokkaita rannikkojääkäreitähän on näkynyt kisoissa pilvinpimein - eikun ei olekaan. Olisikohan  siihen syynsä

LSa

Aikas monelta merellä toimineelta kyselin tosiaan halukkuutta merikisan johtamiseen. Vaikea oli löytää ketään. Eikä sitä porukkaa ole kisan vetäjäksi jonossa ihan normaaliinkaan ympäristöön. Nyt löydetty vetäjä joutui perumaan henkilökohtaisista syistä. Jos tarjokkaita ei löydy, niin kannan kyllä vastuun alkuperäisestä ideastani ja tarvittaessa olen käytettävissä kisan vetoon.

Rannareita on ollut kisaamassakin ja sen puolen osaamista saa kyllä suunnittelun tueksi.

Meripuolella on haasteensa. Siksi se kannattaa katsoa.

MMä

#24
Lainaus käyttäjältä: LSa - elokuu 31, 2021, 22:53

Meripuolella on haasteensa. Siksi se kannattaa katsoa.

Meripuolella totisesti on haastavaa.Merelle ampuminen on varoteknisesti aina äärimmäisen hankalaa ja paljon varohenkilöstöä sitovaa, myös aikataulut pettävät joka kerta kesäaikaan vaara-alueilla pyörivistä huvivenelijoistä johtuen. Mm 2016 Häyhässä ei saatu kaikkia rasteja ammuttua ko ongelman takia ja kisa jäi osalla pareista torsoksi. Myöskin järjestelyt ampumisesta saariin kaikkine venekuljetuksineen vaati monin kertaisesti sen tuen mitä normaalisti saadaan joukko-osastoilta. Toivon, että merivoimat pystyvät ja haluavat tukea kisaa riittävästi, mutta tietäen asioita sisältäpäin en pidättäisi hengitystä.

Toivotan kisanjohtajalle menestystä!

LSa

Palloa ehkä ton takia kisoja ennen vetäneille. Muuttujia alkaa olemaan ja se auttaa, jos itse kisan järjestäminen ja vapaaehtoistoiminnan pyörittäminen ei ole uutta.

Hietala2

#26
En ollut kisassa mukana, joten esitän Jäniksen kirjoituksesta heränneen kysymyksen pisteytyksestä: Tuliko miinuspisteitä pelkästään tehtävistä? Mikäli tuli, niin tämä vääristää sääntöjen pistelaskujakaumaa ammunnan 50-66% kokonaispistemäärästä. Selkeintä olisi, että pisteitä joko tulee, tai sitten ei tule. On myös pistemalli, joka huomioi rastin tehtävän ja ammunnan kokonaissuoritusta, että saavutettiinko rastin kokonaistavoite? Esimerkkinä: Pelasta Arska, tilaa tuli-isku ja tuhoa vastustajan tulenjohto annetussa ajassa. Ellei koko homma hoidu aikarajan puitteissa, niin tulee miinusta x määrä. Tällöin tehtävien osa-alueet pisteytetään omanaan, joista voisi saada jokaisesta hyvin pisteitä, mutta kokonaistavoitteen saavuttamisen puute vähentää kokonaissaldoa. Tällöin miinukset eivät muuta pistejakaumaa

No, nämä ajatukset vain parin toimitsijakeikan ja parin kisan kokemuksella

Jänis

Osalla rasteista miinuksia tuli juuri mainitsemallasi tavalla, eli kun homma ei hoitunut aikarajan puitteissa niin tuli X määrä miinusta.

helmeri

en tiedä kuuluuko tähän viestiketjuun mutta: rastilla 7 jollain parilla jota en enää muista oli käytössä leupoldin mk4  spottiputki ja siinä aika pähee kolmijalka. pystyiskö omistaja lähettää privana mulle tarkemmat tiedot mikä jalka kyseessä oli kun rupes tekeen samalaista pakettia mieli.

JHa

Kisatehtävät täytyisi aina koeponnistaa ja viimeistellä kisa-ajankohtaa vastaavassa (kasvillisuus) olosuhteissa maastontiedustelussa. Toki alustava aluetiedustelu täytyy olla jo tehtynä. Siinä olisi hyvä suunnitella jasterien lopulliset paikat (jasterlevyt mukana) ja ampumapaikat. Kun pohjalla on hyvä suunnitelmaluonnos niin maastontiedustelu on tehokasta. Tämän jälkeen voi laatia lopullisemman kirjallisen käsky- ja pisteytyslomakkeen. Kilpailun suunnittelu vaatii isoa panosta ja esim. Häyhä 2016 rastien suunnittelu kesti yli 6 kk. Olisi hyvä jos kilpailunjohdon apuna olisi muutama "rastiguru" näitä rastien suunnitelmia tekemässä. Toki rastien vetäjät täytyy saada ajattua rastien sisälle ja antaa mahdolisuus niitä pisteytystä lukuunottamatta edelleen kehittää. Tämä tapahtuu parhaiten juuri Teams-kokouksissa ja maastontiedustelussa.


Häyhä 2016-kilpailun ajankohdaksi valittiin 15.-17.4.2016. Paikkana oli Santahamina, jossa ammutaan merellepäin. Vuoden 2016 teemana oli taajamatarkka-ammunta. Ajankohta koitettiin sijoittaa veneilykauden ulkopuolelle. Valitettavasti taitaa veneilykausi nykyään jatkua läpi vuoden ja tämä tuotti isoja haasteita pitkänmatkan ammuntojen toteutuksessa. Kuten MMä aiemmin toi esille niin on veneily haastava yhtälö merellisten ammuntojen järjestämiseen.

Jos vesielementtiä halutaan ottaa matkaan "riskittömämmin" niin kisa täytyisi jakaa "meritehtävä" osaan ja ammunnat järjestää mantereella siihen soveltuvammassa paikassa. Toki vesistöelementit saa mukaan myös esim. Pahkajärvellä.