Kiitos kilpailun johtajalle ja kisan toimitsijoille hyvästä ja opettavasta kisasta! Siitä jäi hyvä mieli.
Kisassa oli hieno tunnelma ja rasteilla tekemisen meininki. Rastit ja niiden rastikuvaukset oli pääasiassa hyvät kehystarinoineen. Näkyi heti, että niiden kanssa oli nähty paljon vaivaa. Toimitsijoiden toiminta oli myös ammattitaitoista.
Kisassa ehkä näkyi ennakkoon mainostettujen rastien tuoma painolasti johdolle. Kun ei kilpailija tiedä mitä menettää, niin ei osaa niiden perään edes itkeä. Ei taida olla montaakaan Häyhää pidetty, ettei toimitsijapulan, kuljettajapulan tai PV:n tuen puutteiden takia ole jouduttu rastien sisältöä supistamaan tai kokonaan perumaan. Useissa kisoissa on myös La rasteja tehty vielä sunnuntaina. Se on sitä normaalia säätämistä ja siihen on vaan sopeuduttava. On rasteja säästössä seuraaviinkin kisoihin.
Tähän kisaan olin itsekin valmistautunut asesepän tekemällä lisäkiskolla aseeseen, joka supisti lompakon lisäksi myös kesän harjoittelumääriä. Kisan alussa oli kannossa aseineen 44,8 kg ja kypäräkin keikkui mukana painolastina mainostettua käyttöä odottaen. Toki näille olisi odottanut saavan käyttöä. Ehkä sitten tulevina vuosina.
No pääsin lämpökameralla 5 laukausta kiireessä omalla ajalla ampumaan kun rasti oli jo pistetty hyllylle. Pariminuuttia ampuma-aikaa on aika vähän...
Jos olisi jätetty se Pe illan "muka pakollinen" ulkoilu pois ja käytetty vaikka se aika pimeätoimintavarusteiden testailuun, niin olisi porukan laitetuntemus ainakin kasvanut.
Tuntuu olevan aina kovaa halua ihmetellä laiskoja kilpailijoita, jotka eivät juokse mielellään rastivälejä ja halua heti aloittaa rasteja edellisen pulssit korvissa. Ruokaakin pitäisi syödä vaikka rasteja olisi vielä edessäkin... Katsoin pelkästään La aikana kuljettua matkaa, niin sitä oli kerääntynyt 19,8 km. Päivän kuntoilutavoitteet Polar ilmoitti toteutuneen 1020 %. Eli aivan hyvän treenipäivän saldoa.
Muistetaan nyt myös kisan suunnittelussa, että me ammumme kovilla ja väsyneenä sekä aikapaineen alla. Väsyneenä tekee helposti virheitä mitä ei saisi aseilla tehdä. Fyysistä kovuutta voi hakea monessa kisassa missä ei samalla ammuta.
Selkein muutos viimeisten vuosien kisan osalta on, verrattuna aikaisempien vuosikymmenien kisoihin, ampumaetäisyyksien lyhentyminen. Kisoista on tullut PA tulitukiampujien temmellyskenttiä. Tämä varmaan selittyi osittain Häyhä 2023:ssa poisjääneillä rasteilla. Pitkänmatkan ammunnat on kuitenkin
kisan suola ja niitä pitäisi pystyä myös jatkossa ampumaan. Kolmannelle (suojamiehelle) löytynee muutakin tekemistä, jos se täytyy partion kokoonpanoon mahtua. Tämä oli ensimmäinen Häyhä missä ei tarvinnut koskea edes sivurumpuun. Kisojen rastit vaikuttavat osallistujien kalustovalintoihin ja lyhyet matkat eivät edistä ampumataidon ja erityisesti tuulenlukutaidon kehitystä. Toivottavasti pidämme tämän tulevien kisojen rastisuunnittelussa mielessä.
Vesistökoulutusta tuli armeijassa saatua ja ljk-rinkka kyllä sai omiin tarpeisiin nähden tarpeeksi kellua. Häyhässä 2003 oli myös vesistönylitysrasti. Siinä oli vaihtoehtona kiertää järvi tai vaihtoehtoisesti uida varusteet puolityhjään kumikajakkiin sullottuna 140 m ylityskohta yli. Syyskuinen vesi oli 12 asteista. Tuli oltua niitä harvoja, jotka valitsivat parinsa kanssa "oikoreitin" Jenkkien erikoisjoukkojen ex-hemmojen kanssa. Aseet ja varusteet oli Drag Bagissä ja ne heitettiin kajakkiin ja yli. Turvaveneenä vierellä souti toimitsija ja mitään pelastautumisvälineitä ei ollut veneen painolastina. Puolityhjän kajakin painopiste oli perseestä ja välillä täytyi vastapainona roikkua ettei se kaatuisi. Täytyy sanoa, että rasti oli
tähän saakka Häyhän historian vaarallisin. Seuraavat kilometrit oli pakko juosta, jotta saisi veren taas kiertämään. Samoissa olosuhteissa en sitä missään tapauksessa enää suorittaisi.
Ylitykset videoitiin ettei pääse ainakaan koettu unohtumaan...
https://www.youtube.com/watch?v=8RK8ziUEJbEja Jenkit
https://www.youtube.com/watch?v=WYrV5luYJKE