Petauksesta kysyn:

Aloittaja JpL, lokakuu 10, 2005, 18:58

« edellinen - seuraava »

Sämpy

#45
Tuosta liimojen käytöstä petausmassana vielä. Niissä piilee vielä se ainakin teoreettinen ongelma, että niitten kovuus muuttuu melko reilusti lämpötilan mukaan. Kovalla pakkasella ne voi olla todella kovia, kesällä taas kun ammutaan piippu kuumaksi, voi se liima olla jo melko kumimaista. Eli petauksen ominaisuudet muuttuu melkolailla. En tiedä voiko ongelmaa kuinka paljon vähentää sekoittamalla jotain todella hienoa jauhoa sekaan, enkä taida kokeillakaan koska kaupoista voi ostaa valmista, käypästä ja testattua tavaraa asialliseen hintaa.

jartsu

#46
Näin se on.



Miksi asia pitää tehdä monesti kun sen voi tehdä laatu tavarasta kerralla vuosiksi.

HJu

#47
Tarkoitukseen suunniteltujen aineiden käytössä ei ole tarvittavaa "urheiluhenkeä" jotta harrastetoiminnassa aina pitää olla. Lisäksi ne saattavat tulla halvemmiksi ja vähemmän hermoja syöviksi kuin erilaiset kokeilut sillä sun tällä aineella.



Ihan vaan mainostuksen vuoksi Sika-konsernilla on useita mömmöjä joilla pelti istuu toisessa kiinni yhtä tiukasti kuin hitsaamalla. Näiden käyttöä voi harkita. Turha tulla kyllä sitten minulle itkemään jos aseen rautojen irrotus tukista onnistuu enää vain koneistamalla tukki siitä ympäriltä pois :-)
Terveisin,


HJu

Sämpy

#48
Kasa-ampujathan taitaa kayttää petaamiseen tuommosia piippublokeja. Onko SHa, Koheltaja ja kumppanit miettineet tämmöistä petausta: raudoissa on kiinni jalat ja kiikarit, ts. kaikki mitä ampuessakin. Tukin sovitukset avarretaan takapäästä niin, ettei raudat koske mistään puihin. Haetaan rautojen painopisteen kohta ja pedataan piippu siltä kohtaa kahta puolen, sekä rekyylivastimen takapinta. Kun peti on valmis, liimataan raudat piipusta kiinni.



Nyt ainakin rautojen pitäisi olla sen puolesta jännityksettömässä tilassa, ettei petausalue ole painopisteen kohdalla. Ongelmana voisi tietenkin olla, että kuumeneva piippu pitenee ja lisää rekyylinvastimen painetta. Tämän vois ehken kiertää asentamalla piippuun rekyylinvastimen tai sorvaamalla piippuun uran jolloin petausmassa sen tekee.

john

#49
Moi, epoksiliimoista vielä yksi juttu, en ole niillä mitään pedannut,(oma tukkini on kohta valmis ja pitäisi alkaa petausta miettimään)



Kokeilin sekä Strong epoksy metallilla( kaksikomponenttinen epoksiliima jossa kahdessa harmaassa tuubissa) että sinivalkoisella araldiitilla niin että laitoin alimiinipalikan päälle kunnon nokareen ja sen pannuhuoneeseen noin 40-50c lämpöön öljylämmittimen päälle  joksikin aikaa. Muuttuvat tahmeaksi mössöksi. Laitoin samalla tavalla joksikin aikaa pakastimeen noin -30c. Kohtalaisen maltillinen paukautus vasaralla-halkeaa.



Eli kun on helle saati ammutaan nopeasti monta laakia, niin että piippu lämpiää, petaus todennäköisesti sulaa. Suomessa voi tunnetusti olla -30c pakkasta,petaus saatta haljeta. Eli nämä epoksiliimat ovat petaukseen täyttä PASKAA.

JpL

#50
Uudestakaupungista ei saanut tuota Marine Epoksia, joten on Turkuun menee jos menee:

Nyfi: Saisko tota 106 Inerta Epoxya masalta jos maksais ja jaetaan se porukan kesken? Puolilitraa per kärsä, jos kiinnostusta löytyisi. Vaikka se puolikin litraa on pirunmoinen määrä kun petaukseen tarvitaan siitäkin vain murto-osa. Mut varmaan sille muutakin käyttöä vaoisi löytyä  :wink:

Pitänee ottaa asiaksi tiedustella Masa-Yard:ta jos sitä saisi siltä jonkun purkin jämät.. Jos siinä on vaikka litra tai pari, laitetaan kiertoon.
- \"Olen halunnut tehdä elämässäni vain kolmea asiaa: Kirjoittaa, metsästää, ja rakastaa.\"


--Make--

#51
Petasin juuri ekaa kertaa käyttäen Brownells Acraglas Gel tuotetta ja hyvin onnistui.

Suosittelen niin ei ainakaan mene pilalle massan suhteen.

JpL

#52
Mistä ostit ja paljo makso? Mitä suosittelette petausmassan suhteen petauksen pituudeksi noin sentteinä?
- \"Olen halunnut tehdä elämässäni vain kolmea asiaa: Kirjoittaa, metsästää, ja rakastaa.\"


SHa

#53
LainaaKasa-ampujathan taitaa kayttää petaamiseen tuommosia piippublokeja. Onko SHa, Koheltaja ja kumppanit miettineet tämmöistä petausta: raudoissa on kiinni jalat ja kiikarit, ts. kaikki mitä ampuessakin. Tukin sovitukset avarretaan takapäästä niin, ettei raudat koske mistään puihin. Haetaan rautojen painopisteen kohta ja pedataan piippu siltä kohtaa kahta puolen, sekä rekyylivastimen takapinta. Kun peti on valmis, liimataan raudat piipusta kiinni.



Nyt ainakin rautojen pitäisi olla sen puolesta jännityksettömässä tilassa, ettei petausalue ole painopisteen kohdalla. Ongelmana voisi tietenkin olla, että kuumeneva piippu pitenee ja lisää rekyylinvastimen painetta. Tämän vois ehken kiertää asentamalla piippuun rekyylinvastimen tai sorvaamalla piippuun uran jolloin petausmassa sen tekee.




Käsittääkseni kasa-ampujat ainakin kevyessä luokassa petaavat ihan perussetillä eli massa alle ja raudat liimalla kiinni. Piipun alustakaan eivät välttämätt petaa, jotta piipunvaihtomahdollisuus säilyisi petiä irrottamatta. Kevyemmissä luokissa piippublokista saatava mahdollinen hyöty varmaan hävitään painossa, joten uskoisin blokin vähäisen suosion johtuvan siitä kasa-ammuntapuolella. Unlimited luokassa varmasti kokeillaan monenlaista harkko tai piippublokki petausta. No nehän aseet ovat monesti lavetilla joten tukin funktio tavallaan katoaa, mutta jotain niistäkin on varmasti opittvissa.



Itse olen miettinyt piippublokki ratkaisua, jossa raudat ovat pelkästään piipusta noin 10cm matkalta patruunapesän kohdalta kiinni alumiini möhkäseessä, joka pultataan tukkiin upotettuun ja liimattuun pitemmän malliseen vastinkappaleeseen. Piipun sovitus blokkiin on suurin kysymysmerkki hankkeessa. Kalvaimella blokin reiästä saisi varmaan niin timmin sovituksen että lämpökiinnitys onnistuis, mutta ongelma taitaa ollakkin sitten irrotuksessa. Hieman väljäksi jätetty sovitus joka täytettäis epoksi liimalla on tällä hetkellä ratkaisu jolla lähtisin tuota kokeilemaan. Kaksi osainen halkaistu blokki, jonka puoliskot pultataan piipun ympärille on vielä yksi ratkaisu, mutta niissä kuulemma joutuu pelaamaan pulttien momentilla huippukäyntiä tuunatessa.

Pitäis vaan saada hommatua sen verran tarkka piippu että tuon blokkipetausken hyvyys/huonous verrattuna tavalliseen petaukseen tulisi ilmi.



Tuo rekyylivastimen petaus piippublokkiin hieman arvelluttaa. Siinähän menetetään ainakin lukonkehyksen ja piipun välisen yhteyden jännitteettömyys. Minä ajattelisin piippublokin hyödyn niin että kiinnittämällä raudat pelkästään piipusta patruunapesän kohdalta, lukonkehys voi kelluvana elää omaa elämäänsä mahdolisten epätasmällisestä piippukierteestä tai lukon sulkupinnoista jouhtuvien väännätyksien mukana.

JpL

#54
Mun käsitykseni mukaan - mikäli lukkorunko on riittävän jäykkä, kuten esimerkiksi tuntuu olevan Sako TRG:ssä, petausmuhvia ei tarvita. Itselläni oli aikaisemmassa kiväärissä n. 70mm pituinen teräspetausmuhvia ja kyllä se käynnissä tuntui. Teräsblokki oli muisteekseni juotettu tinalla ja pultattu kiinni. Painoa oli.



Oman käsitykseni mukaan jännitys ihan lukon ja piipun alun kohdassa on aika merkityksetön osunnan kannalta. Jos lukkoa ja piipun tyveä kannattelee 7-12cm pituinen teräs- tai alumiinblokki, se EI häiritse piipun ja lukon vapaata liikkumista millään tavalla, vaan luo pikemminkin pohjan hyvälle osunnalle:

Olen samaa mieltä kanssasi, että luultavasti, mikäli lukko sekä piippu ovat kiinni tukissa vain sillä esim. 10cm matkalta pulteilla ja kumpikin pää - sekä piippu että lukko "kelluu" vapaasti muhvin kannattelemana vaikkapa irti sen 2mm verran sekä lukko ja piippu puista, paras mahdollinen petausmenetelmä on siinä.

Timo Hyytinen varmaan osaisi vastata tähän parhaiten.
- \"Olen halunnut tehdä elämässäni vain kolmea asiaa: Kirjoittaa, metsästää, ja rakastaa.\"


--Make--

#55
Lainaus käyttäjältä: JpLMistä ostit ja paljo makso? Mitä suosittelette petausmassan suhteen petauksen pituudeksi noin sentteinä?


Täältä ostin : http://www.juhanisinisalo.fi/aineet.php?b=4">http://www.juhanisinisalo.fi/aineet.php?b=4

--Make--

#56
Onko tak-85:n petausholkki tosiaan pedattu massalla ja vedetty kiinni m8 pulteilla ja sekö riittää?, kun ei tukissa ole mitään poikittaista tappia ottamassa rekyyliä vastaan. ?

Veltto_Orava

#57
Kyllä se massalla on pedattu ja eikös siinä holkissa ole poikittainen ura? Ainakin muistaakseni
Miten toimin, siten harjoittelen.

Koheltaja

#58
Piippublokilla saadaan vielä sellainen etu että harkkopetauksella saadaan eliminoitua ainakin jonkin verran epätasaisesti kantavien sulkupintojen vaikutusta osuntaan.



Oma ase tullaan jatkossa petaamaan perinteisellä tavalla koska ensin pitää opetella ampumaan ja sitten vasta tehdään hienovirityksia, millin saaminen kasasta ei paljoa lohduta koska siitä pitäisi nipistää senttejä  :wink:



Muutenkin harkkopetaus laitetaan hylkyyn painon sekä esteettisyyden vuoksi, se on sitten eri asia jos aletaan kasa-ammuntaa harrastamaan niin sitten tehdään kaikki mita saa tehdä.



Piippuharkon asennuksesta sen verran että harkon liimaus on mielestäni hiukan kyseenalainen keino siitä syystä että jos ammutaan paljon yhteen menoon niin piipun lämpötila nousee helposti niin kuumaksi että liimat sulaa ja harkko irtoaa. Mulla oli 300LM:ssä raudat pedattu perinteisellä tavalla ja lisäksi raudat oli liimattu petaukseen. Erään ratakäynnin jälkeen tulin kotiin ja ihmettelin huonoa käyntiä. Kopautin hiukan piippua ja raudat irtosi petauksesta, 300LM on melkoinen lämpövoimala ja petausmassa oli kärähtänyt piipun alta aina rekyylivastimeen saakka...



Sika-tuotteista sen verran että erääsen aseeseen tehtiin koe mielessä ensin perinteinen petaus ja sen jälkeen raudat kiinnitettiin samalla kamalla millä liimataan autojen tuulilaseja paikalleen. Rautojen ja tukin väliin jätettin n. 0,5mm "puskuri" eli liitos oli hiukan elastinen. Viritelmä toimi yllättävän hyvin ja on tänä päivänäkin vielä käytössä. Sitä en vielä ole keksinyt millä raudat joskus saadaan tukista irti jos irroitustarvetta tulee...   Että tämmönen kokeilu tällä kertaa  :shock:
Kylätason ampuja

--Make--

#59
Lainaus käyttäjältä: Veltto_OravaKyllä se massalla on pedattu ja eikös siinä holkissa ole poikittainen ura? Ainakin muistaakseni


Kyllä on, mutta sille ei ole mitään metallista vastetta, kun esim. m/39 sotilaskiväärissä on metallinen poikittainen tappi tukissa.

Kait se petausmassa ja puu kestää sen rekyylin.