Winter Sniper 2013 + TA-Kouluttajakoul -kurssi

Aloittaja Y-P, tammikuu 29, 2013, 11:06

« edellinen - seuraava »

Y-P

Otsikon mukaiset MPK:n (Etelä-Pohjanmaa ja Satakunta) tapahtumat järjestetään Niinisalossa 9.-10.2.2013. Toimin firman edustajana totuttuun tapaan HautaPertin kanssa. Toiminta tapahtuu Koeaseman Laakaradalla ja Pukkiharstossa, tarvittaessa myös Johtolan luokkatiloissa. Majoitus on taas kerran Pohjankankaan parakeissa. Pyrin ensi viikolla aurauttamaan Pukkiharstoon uria valmiiksi, mutta kehotan osallistujia silti jättämään ne mopoautot kotiin ja ottamaan mahdollisuuksien mukaan nelivetoista ja korkealla maavarallá varustettua ajoneuvokalustoa matkaan. Lumilapiot ja muut työkalut on aina hyvä olla itsellä mukana (tuliaseman ja jantermonttujen valmistelu), vaikka jotakin toki tulee järjestävän seuran puolesta myös.



Tervetuloa kaikille kursseille ilmoittautuneille!
-Y-P-

Kumisaapas

#1
Minkälainen on ohjelma? Mitä varustetta tarvii mukaan?

JKontturi

#2
Veikkaisin että ammuntaa on vähintään riittävästi ja varustus niin että pärjäät kaikissa keleissä pihalla vähintään koko valoisan ajan. Makuualustan on syytä olla tarpeeksi iso tai sitten pari kpl. Suksistakin voi olla iloa. Ja lumilapio ja hinausköysi on melkein pakolliset. Parisen sataa patruunaa on aikalailla minimi. Ei mikään virallinen totuus lista mutta näillä pärjännee.

msk

#3
Tällä hetkellä olisi kyytiä tarjolla pk-seudulta nixulaan. Mukaan pääsee osallistumalla pa-kuluihin ja vastineeksi ei tarvitse kahlata lumessa koska maasturilla ei tarvitse katua, eikä hinausköyttä.
Member of DTA SRS alliance

JKr

#4
Onko tää nyt avoin kiltalaisille ja sitten on joku pankin kouluttajakurssi, eli ammuntaa :)  ?

Hä?



edit. sain vastaukset mpk:n sivuilta :)
Sniper - Taxi / One Mile Club / Jäykkä Kampi / sPurkuvasara / Sufferfest participant

msk

#5
Mikäs niksulassa on lumitilanne? Meinaan, että pärjätäänkö viskonelivedolla vai pitääkö tulla ihan oikealla nelarilla?
Member of DTA SRS alliance

Y-P

#6
Tere,



Lunta on noin 30-40cm. Olen aurauttanut ajoreitit ja parkkipaikat molemmille ampumapaikoille eilen, samoin maalialueille on urat janterien levittämistä varten vedetty. Kaikki lumi mikä tulee ennen kurssien alkua on meillä oleva vastuksena.. Kunnon neliveto on aina hyvä olemassa, on sitten ainakin kalustoa jolla nyppiä penkasta niitä onnettomia, jotka kaupunkilaiskinnereillään alueelle uskaltautuvat.. :D  :D  :D



Ampumapaikoille on kasattu lumivallit, joiden päältä olen suunnitellut ampumisen tapahtuvan. Päästään siten hivenen irti maanpinnan tasosta. Pieniä lumilapiotöitä siis luvassa. Ottakaa edelleen niitä työkaluja mukaan..
-Y-P-

Y-P

#7
Kiitokset vielä kaikille osallistuneille! Hyvin meni ja dataa tuli. Mittarin LÄPI pääsi myös myös eräs onnekas ampumaan.. :P

..ja itse taisin olla ainoa joka loppujen lopuksi sinne penkkaan ajoneuvollaan juuttui..



http://aijaa.com/BHhGCl">
-Y-P-

msk

#8
Kiitos kurssista! Oli kiva ulkoiluttaa kivääriä ja harjoitella käynnistyskaapeleiden käyttöä pitkästä aikaa.
Member of DTA SRS alliance

Karhuma

#9
Suur kiitokset järjestäjille!!



Tämmöinen irtiotto arjesta on harvinaista herkkua ja kallisarvoinen elämys.



Hyvässä seurassa ja hyvällä meiningillä niin kyllä kelpaa.

Poikma

#10
Juu, suuret kiitokset niin järjestäjille kuin kanssa-ampujillekin....

Tässä sen erään onnekkaan mittarin läpi ampumisen tulokset..... :) ....

http://aijaa.com/n3iG7v">

Antero H

#11
siinä on otettu tuo "läpi" ampuminen varsin kirjaimellisesti  :D
Ite kun tekee, niin saa sellasen kun sattuu tulemaan

jannesan

#12
Lainaus käyttäjältä: PoikmaTässä sen erään onnekkaan mittarin läpi ampumisen tulokset..... :) ....

http://aijaa.com/n3iG7v">




Tervetuloa joukkoon... :whistle:

Poikma

#13
Hähäää....en se ollut minä....... :P

JRu

#14
http://i299.photobucket.com/albums/mm294/ruistola/Chrony_zpse6e44dcd.jpg">