Kasan koon suhteellinen muutos etäisyyden kasvaessa

[Ärmätti]

Kyllä olet ja mitä tiukempi jenga sitä jyrkempi on muutos vaakatasosta. Vaihtelevassa tuulessa tauluun muodostuu yleensä kun ammutaan paljon sellainen pitkulainen klo 10-16 akselille

[jli]

Tässä(kin) tilanteessa luoti toimii hiukan omituisesti. Jos ja kun luoti pyörii myötäpäivään ja tuulee oikealta, luotiin syntyy magnus-effektin vuoksi voima, joka pyrkii painamaan sitä alaspäin. Vastaavasti vasemmalta tuleva tuuli synnyttää voiman ylöspäin.

Nyt voisi äkkinäinen päätellä, että jos tuulee oikealta, osumat menevät vasemmalle alas ja jos tuulee vasemmalta, niin oikealle ylös.

Käykin juuri päinvastoin. Voima vaikuttaa luodin aerodynaamiseen keskipisteeseen, joka on massakeskipisteen etupuolella. Luodin nopean pyörimisen vuoksi sen akseli pyrkii pysymään koko ajan samassa suunnassa - luoti etenee siis nokka ylhäällä, kun rata alkaa kaareutua alas.

Jos nyt tuulee oikealta, nokka painuu alas ja luoti on täsmällisemmin lentoradan suuntainen. Sen vastus siis pienenee ja hey presto, luoti lentää pidemmälle ja kovempaa, eli putoaa vähemmän. Pitkillä matkoilla oikealta tuleva tuuli siis nostaa osumia ja vasemmalta tuleva laskee niitä. Vasemmalta tuleva tuuli myös lyhentäisi kantamaa.

Vaikutuksen pitäisi olla jossain LM:ssä lähes havaittava pitkillä matkoilla, eli kunnollisessa ohjelmistossa huomioitaisiin, tuuleeko vasemmalta vai oikealta. 308 osoittaa tässäkin ylivoimaisuutensa: ei tarvitse asialla päätään vaivata.

[Jokke Espoosta]

Halusin vain sanoa että tämä ketju on kyllä parasta TA-foorumikeskustelua pitkään aikaan. En liene ainoa, jonka mielestä välillä on liikaa varustevälppäystä ja ostomyyntipuolta suhteessa siihen itse tekemiseen ja ymmärryksen lisäämiseen. Tässä on myös tullut vastauksia kysymyksiin, joihin ei ainakaan TA1-kurssin kouluttaja osannut vastata. Kiitos heille, jotka tähän asiantuntemustaan jakavat; arvostan.

[PUUSILMÄ]

Helppo olla "Jokke Espoosta" kanssa samaa mieltä.
En voi kyllin kiittää kaikkia niitä, jotka uhraavat aikaansa ja
jakavat pyyteettömästi tietotaitonsa.  Suurkiitos.

[jli]

Nopeasti, tai liian nopeasti, mietittynä tuo sivutuuli-ilmiö vaikuttaa myös kiertopoikkeamaan (Jos siis kiertopoikkeaman katsotaan aiheutuvan siitä, että pyörivä luoti väännetään väkisin suoraan jolloin se kääntyy oikealle). Nyt sivutuuli vain tulee alhaalta päin ja luodin nopeuden hidastuminen ei vaikuta asiaan (magnus-voiman vektori eri suuntainen kuin painovoima).
Tämä alhaalta päin tuleva, nopeasti voimistuva "sivutuuli" pienentäisi kiertopoikkeamaa ja tekisi lentoradasta hiukan korkkiruuvia/spiraalia muistuttavan noiden poikkeamien osalta.
Niin tai näin, sitä jenkaa kannattaa ilmeisesti laittaa piippuun vain juuri sen verran kuin tarvitsee; kaikki ylimääräinen kierre aiheuttaa paranormaaleja muutoksia lentorataan.

[SO]

Teoriassa ja käytännössä 1 MOAn ase 100m on 1 MOAn ase myös tuhanteen metriin. Tämä lähtökohtaisesti edellyttää että ase+patruuna yhdistelmä toimii tuolle halutulle maksimimatkalle. Tämä siis edellyttää että piisissä on riittävä nousu ja luodille saadaan riittävä nopeus. Käytännön esimerkkinä useaan kertaan kokeiltuna että 308 T3 CTR 20" piisillä ja 175gr SMKlla toimii säännönmukaisesti 800m asti. Sen jälkeen ei. 100m - 800m ase ampuu yhtä MOA @ 5lks. Vastaavasti 338lla voidaan laskennallisesti saada 1000m 1 MOAn kasa vaikka lähtönopeusvaihtelua olisi 10m/s. Eli 10m/s hitaammin lähtevä GB528 luoti putoa enemmän, mutta pysyy vielä 29cm kasan sisällä. Käytännössä mitä olen itse havainnut, tuulet ovat se ongelma sekä ampuja, miksi ase+patruunayhdistelmän 1 MOAn todentaminen 1000m on haastavaa, mutta tehtävissä. Tällöin käytännössä on spotterin tarkkailtava tuulta ja ampujan oltava 100% varma omasta toiminnastaan. Tarkoittaa että matkalla on oltava viirit ja on ammuttava kaikki täysin samanlaiseen tuuleen. Tuulen loppuminen tai muuttuminen aiheuttaa niin suuren ulkoisen muuttujan että MOAn kasaa ei tällöin synny. Ampuja painaa nappia kun tulee käsky spotterilta ja tähän samaan olosuhteeseen pitää saada kaikki ammuttua. Joillakin ilmoilla se ei yksinkertaisesti vain ole mahdollista.

Muutamia paikkoja maailmasta löytyy missä pääsee ampumaan mm. 600m sisäradalla sähkötauluun ja pääsee näkemään oman ammunnan huonouden. Samalla huomaa että 10lksn kasan ampuminen on todella haastavaa ja tällöin rekyylinhallinta tulee olla äärimmäisen vakiintunut. Myös silmä väsyy nopeasti kun 5-6lksn jälkeen alkaa myös lämpöväreily näkymään tuulilasissa. (Kokemattomammalla ampujalla saattaa myös hiostaa tieto siitä että ammuntatulos vaikuttaa miljoonan kauppaan tms.) Tämän vuoksi yleensä ammutaan 5 lks kasoja ja myös ilmoitetaan aseen tarkkuus jollekin tietylle ampumaetäisyydelle. Ei ainoastaan että tarkkuus on 0,5 MOA. Sellaisia hahmoja, jotka pystyy käytännösasä todentamaan 1 MOAn tarkkuuden 5 laukauksella 1000m 338:lla ei ole kovin montaa.

Mitä tulee aseen rihlannousuun. Tarkka-ammunnassa on hyvä muistaa tarkkuuden lisäksi myös se että luodin tulee läpäistä. Mikäli luoti on ihan vakautumisen rajoilla, se kaatuu kohteessa eikä aiheuta toivottua lopputulosta. On hyvä muistaa kokonaisuus. Eli väittäisin että kasan koon kasvaminen ampumaetäisyyden suhteen johtuu täysin ampujasta (tähtäämisen vaikeutuminen, aseen kallistus yms.) sekä sää olosuhteista ja niiden muutoksista ammunnan aikana. Kun hierotaan täydellistä asentoa, tuuli n jo muuttunut sen verran että kasa hajoaa.

[jli]

Oletetaan, että ase on löysä p:a ja heittelee luodin nopeutta 10 m/s haarukassa. LM 16.2g scenarilla, suurin lähtönopeus 905 m/s ja pienin 895 m/s.

100 metrissä luoti putoaa 62 mm / 64 mm, eroa 2 mm tai 0.07 MOA
200 metrissä luoti putoaa 255 mm / 260 mm, eroa 5 mm tai 0.09 MOA
1000 metrissä luoti putoaa 8820 mm / 9050 mm, eroa 230 mm tai 0.80 MOA

Arvot ovat hatusta vedettyjä ja hyvällä kalkulaattorilla saa tarkempia. Lopputulos on kuitenkin se, että tuollainen aseen aiheuttama häiriö muuttuu jatkuvasti suhteessa suuremmaksi.

[SO]

Yleensä lähtönopeuden vaihteluun suurimmaksi osaksi vaikuttaa patruuna. Patruunassa oleva väärä ruuti, hylsyjen sisätilavuuden vaihtelu, latauspituuden vaihtelu tai luodin irtivetovastuksen (hylsyn suun kovuuden ja niippauksen tai tiivistyksen) epätasaisuus. Nykyisillä luodeilla ei luodista johtuvaa (halkaisija) vaihtelua enää juurikaan ole. Vaikka ase on löysä paska, niin se harvoin vaikuttaa lähtönopeuden muutoksiin oleellisesti jos piippu pidetään puhtaana. Eli löysän paskan lähtönopeus voi olla vaikka 40m/s pienempi kuin tiukan paskan, mutta lähtönopeushajonta pientä. Aseen mitat eivät muutu ammuttaessa, jolloin piipu/patruunapesä harvoin vaikuttaa lähtönopeuden vaihteluun eikä niin heikkoa iskurinjousta pitäisi olla kenelläkään joka ei jaksa nallia sytyttää riittävällä voimalla että sekään vaikuttaisi lähtönopeuteen. Toisaalta 10m/s lähtönopeushajonnalla voi silti ampua varsin hyvää kasaa.

[jli]

Idea olikin lähinnä vain se, että olipa tuollainen nopeudenmuutos minkä kokoinen tahansa, häiriö kuitenkin kasvaa matkan edetessä suhteessa enemmän, kuin mitä matka kasvaa.

Sama on tilanne silloin, jos ase liikauttaa luotia sivusuunnassa.

Jollakin aseella jollekin matkalle voi saada aikaan häiriöyhdistelmän, jolla häiriö alussa pienenee, mutta sekin alkaa loppumatkasta nopeasti kasvaa. Esimerkiksi jos piippu päättää heilahtaa voimakkaasti oikealle, ja on juuri palaamassa ääriasennosta hetkellä, jona luoti poistuu piipusta. Silloin luoti suuntautuu oikealle, mutta sillä on lähtöhetkellä sivuttaisnopeutta vasemmalle. Jos värähtelyn olettaa olevan satunnaista joka suuntaan, syntyy esim 100 metriin iso kasa, 200 metriin pieni kasa ja sitten maalialueelle taas iso kasa.

Tuossakin yksittäisen osuuden, eli sivuttaisnopeuden aiheuttama häiriö jatkuvasti kasvaa, mutta siinä vain on toinen häiriö kompensoimassa tilannetta.

[SO]

Monesti haamukasat syntyvät juuri noin että häiriöt kumoavat toisiansa jossain määrin ja tulee satunnaisia hyviä kasoja keskiarvon ollessa vaatimattomampi. Tästä syystä on ammuttava useita 5lks kasoja eri etäisyyksille joista keskiarvo siten näyttää todellisen käynnin. Paras tapa nähdä patruunan absoluuttinen käynti on ampua piippu-kehys yhdistelmällä priosmasta tunnelissa, mutta aseen+patruunan käynti on sitten vaikeampi asia koska tälläisen ampumapenkin johon aseen saa kiinni tulisi mahdollisimman todenmukaisesti vastata ampumatapahtumaa rekyylikäyttäytymisen ja aseen tuennan osalta.

[Koheltaja]

Oletetaan, että ase on löysä p:a ja heittelee luodin nopeutta 10 m/s haarukassa. LM 16.2g scenarilla, suurin lähtönopeus 905 m/s ja pienin 895 m/s.

100 metrissä luoti putoaa 62 mm / 64 mm, eroa 2 mm tai 0.07 MOA
200 metrissä luoti putoaa 255 mm / 260 mm, eroa 5 mm tai 0.09 MOA
1000 metrissä luoti putoaa 8820 mm / 9050 mm, eroa 230 mm tai 0.80 MOA

Arvot ovat hatusta vedettyjä ja hyvällä kalkulaattorilla saa tarkempia. Lopputulos on kuitenkin se, että tuollainen aseen aiheuttama häiriö muuttuu jatkuvasti suhteessa suuremmaksi.

Tähän yhtälöön kun lisätään luodin sisäballistiikassa tapahtuvat muutokset kuten piippuajan vaihtelut sekä kohtalaisen hyvin tuettu ase, mutta ei mikään kasalavetti, silloin aseen ja ampujan dynamiikka astuu sekoittamaan laskennallisia sekä teoreettisia tuloksia. Ase pääsee liikkumaan luodin piippuvaiheen aikana joka usein muuttaa piipun kulmaa ja sekoittaa tuota luodin lähtönopeusmuutoksista aiheutuvaa luodin putoamista. Siksi ei aina kannata tuijottaa pelkästään lähtönopeusmuutoksia laskentaohjelmien kanssa vaan testit tehdään viimekädessä radalla tai kentällä, se lataus yleensä päätyy pakkiin millä saadaan parhaat kasat ja osunta eri matkoille, eikä se välttämättä ole se jolla saadaan pienin lähtönopeushajonta.

Mä olen näissä asioissa vanhan koulukunnan ampuja joka luottaa enemmän testeihin ja tekemiseen, kun laskennallisiin tuloksiin. Laskennat kuuluu samaan yhtälöön ja ovat tärkeitä lopputuloksen aikaansaamiseksi mutta lopulliset tulokset saadaan testaamalla radalla tai kentällä ja silloin joutuu opettelemaan monet asiat uudestaan koska laskennat eivät huomioi ulkoballistisia jatkuvasti muuttuvia tekijöitä.

Teoriaa on kiva käydä läpi ja tämäkin keskustelu on antanut muutamia ahaa-ilmiöitä joita ei ole tullut ajatelleeksi.

[HJu]

Samaan "testaa jos et usko"-ryhmään kuuluvat luodit jotka eivät juurikaan häiriinny transsoonisen nopeusalueen läpimenosta. Esim .339" 250 Scenar ei välitä aliääniseksi laskevasti nopeudestasn ja tarkkuus säilyy. .308" 155 Scenar taas kadottaa osumatarkkuutensa täysin aliääniseksi joutuessaan.

[jto80]

Samaan "testaa jos et usko"-ryhmään kuuluvat luodit jotka eivät juurikaan häiriinny transsoonisen nopeusalueen läpimenosta. Esim .339" 250 Scenar ei välitä aliääniseksi laskevasti nopeudestasn ja tarkkuus säilyy. .308" 155 Scenar taas kadottaa osumatarkkuutensa täysin aliääniseksi joutuessaan.

Oliko kyseessä L scenu vai vanha?
Jaa johtuuko tuo taas sitten piipusta vai mistä mutta orkkis trg piipan läpi vanhempi 10g scenari on toiminut itsellä loogisesti vielä alisoonisella alueella, mutta 10.85g scenari ei sitten yhtään.

[SO]

Joskus tuo edellämainittu ilmiö johtuu myös siitä rihlannoususta. Eli kuinka vakaa luoti on lähestyessä äänennopeutta.

[jli]

Ei saa pilkata nörttejä: Pelkästään laskemalla on lennätetty ihmisiä kuuhun. Jos se oltaisiin tehty yksinomaan kokeellisesti, lennättämällä ihmisiä ja katsomalla mihin ne osuvat, olisi resursseja tietenkin kulunut vielä enemmän, kuin nyt meni.

Toisaalta rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että laskemalla on ammuttu aika vähän osumia verrattuna siihen, mitä käytännössä on tehty.

Käytännössä suoritettu koe on periaatteessa kaikkein luotettavin keino; se kertoo täysin lahjomatta, mitä noissa olosuhteissa tuolla kokoonpanolla oikeasti tapahtuu.

Siihen liittyy kuitenkin ongelmia. Esimerkiksi muuttujien eristäminen voi olla vaikeaa, joskus mahdotonta. Vaikka noita muuttujia aina käytännön tilanteissa onkin, olisi niiden eristäminen välttämätöntä, jotta jonkun yksittäisen tekijän erillinen vaikutus saataisiin luotettavasti selville. Hiukan kärjistettynä testamalla voidaan siis yksittäisen ampuja-ase-patruunan tarkkuutta parantaa, mutta teoriaa kehittämällä miljoonan.

Koetulos voi myös johtaa täysin harhaan, ellei siinä ole tukevaa teoriaa takana. Kokeellisesti tutkimalla vaikkapa minä voisin väittää, että Sako Range on maailman paras sarjavalmisteinen patruuna. Vahvistan tuloksen sillä, että omalla, Sakon valmistamalla Tikalla ammun parhaita kasoja tuolla patruunalla. Sitten pyrkisin tekemään kaikista muista patruunoista mahdollisimman samanlaisia.

Todellisuudessahan käy niin, että oman aseeni värähtelyvaste on parhaimmillaan tuolla, tai mahdollisimman samanlaisella patruunalla. Asialla ei siis oikeasti ole juuri mitään tekemistä patruunan hyvyyden tai huonouden kanssa, vaan lähinnä piipun värähtelyiden kanssa. Kokeiden lopputulos, vaikka siis muuten oikea ja vahvistettu, ohjaisi tutkimusta väärään suuntaan tässä esimerkissä.

Ongelmia liittyy myös toistettavuuteen ja tietojen säilymiseen. Suorittamalla mahdottoman määrän kokeita voi saada jonkun yksittäisen yhdistelmän toimimaan lähes täydellisesti. Sitten kun yhdistelmä vaihtuu, on kokeiden tulos osittain lopullisesti menetetty.

Jos taas samanaikaisesti on tiedossa, mistä fysiikan ilmiöstä mikäkin muutos oikeasti johtui, voidaan samoja fysiikanlakeja/laskukaavoja soveltaa seuraavassa kohteessa. Tieto siis jatkuvasti lisääntyy ja se on enemmän yleispätevää kuin yksittäisen kokeen tulos.

Ei siis riitä että tietää mitä tapahtuu; pitää myös tietää miksi tapahtuu. Ja vastaus kysymykseen "miksi" pitää löytyä jostain tunnetusta fysiikan ilmiöstä. Fysiikan ilmiö ei ole esimerkiksi sellainen, että vaihtaa osan X osaan Y jolloin hajonta pienenee. Tuossa pitää tietää, mistä fysiikanlakeihin perustuvasta syystä ja millä mekanismilla osumien hajonta pienenee. En väitä että minä tietäisin, mutta tuolla tavoin tiede etenisi.

Ampumalla voi sitten varmistaa eri alkuoletusten toimimisen käytännössä. Jos löytyy eroja mallin ja käytännön välillä, silloin mallia pitää kehittää paremmaksi, jos ero voidaan osoittaa mallista johtuvaksi. Ampumalla paljon voi myös hyvässä lykyssä parantaa yleistä ampumatekniikkaa ja rutiinia, toimintaa eri tilanteissa, ympäristön lukemista jne..

En kyllä katso hukkaanheitetyksi ajaksi sitäkään, vaikka vain puhkoisi tauluja huvikseen yksin tai kavereiden kanssa - niin minäkin teen. Tiedettä se ei vie eteenpäin mutta voi muuten olla hyvinkin virkistävää.