Lähestyin asiaa ajatellen tilannetta jossa itse olisin ammatini puolesta osallistumassa ko. Kilpailuun. Jos esittelisin esimiehelleni ajatuksen parin päivän ammuskelusta hyvässä seurassa, tietäen että asialla olisi syvempiäkin ulottuvuuksia niin epäilisin esimieheni positiivista suhtautumista asiaan.
Kilpailu sen sijaan herättää tunteita, mahdollisuuksia. Jos instanssit jättävät vain ja ainoastaan osallistumatta häviön pelossa niin me kaikki tiedetään millä tiellä silloin ollaan. Se on silloin valittu näkökulma eikä sen voi antaa estää muita kehittämästä itseään tällä tavalla.
Mun näkemyksen mukaan oikeasti hyvä tapa kehittää ihmistä on nostaa verrokkien tasoa. Se pakottaa velvollisuudentunnosta ja voitonhalusta. Ilman kilpailua voi kehittyä, mutta siinä ei ole samanlaista draivia. Kuvitteleppa häviäväsi Ruotsalaiselle... fy fan!
En kiellä etteikö laurin ajatuksessa olisi paljon perää, näillä ajatuksilla olen itse liikenteessä.
Ville