Labradar tutka

Aloittaja mysteryman, helmikuu 06, 2014, 18:05

« edellinen - seuraava »

POM

CED M2 tuli aikoinaan hankittua ja jonniin verran käytettyäkin. Viime kesänä kaivoin sen taas pitkästä aikaa esille ja kun radalla ei onneksi muita ollut, niin saihan sen aseteltua linjaan niin, että samalla sai ammuttua kasatkin.

Ihan uskottavia lukemia, kunnes päivän edetessä auringon suunta vaihtui ja varjostusta kai olisi pitänyt ruveta mulkkaamaan.  Rupesi vähän kyllästyttämään ja tuli mieleen, että kehittyneempääkin tekniikkaa kai jo löytyy ja onhan noita lehdissä LabRadarin kuvia ja juttuja näkynyt.

No nettiä tutkimaan ja jotenkin jäi vaikutelma, että ei taida ihan tuosta vaan tuokaan laite toimia vaan kaikenlaista mehupilliä ym pitäisi liimailla, että saisi suunnattua oikein, mittaako pienempiä kalibereja  ym. Nuo asennustemput kai kuitenkin voisi tehdä kauheasti muita radan käyttäjiä häiritsemättä tarvitsematta asennella jalustaa vaarallisemmalle puolen ampumakatosta ja nyhrätä sitä linjaan saadakseen samalla ammuttua testikasoja ym.

Sen verran epäluulo jäi kuitenkin päälle, että jätin Radarin tilaamatta. Muutama viikko sitten satuin käymään radalla ja siellä joku Radarin onnellinen (?) omistaja yritti mitata kaverinsa .223 Arskan lähtönopeuksia. Eipä oikein luottamusta herättänyt: vauhdit järkiään alle äänen nopeuden... Tehdaslatauksilla.

Omistaja tarkisti säätöjä, suuntausta ym, mutta ei homma siitä muuksi muuttunut. Pari oletusta jäi leijumaan ilmaan: radalla on nämä nykyiset 'yliammuntaesteet', ettei mahdollinen vahingonlaukaus pääse lentelemään ohi taustapenkan ja muutenkin ampumakatos melko suljettu, kuten uudemmissa tuppaa olemaan. Aiheuttaako tämä suljettu rakenne kenties ongelmia luodin tutkaamisessa? Toinen epäilys oli pieniläpimittainen kaliberi (.223), saako tutka siitä havainnon?  Omistaja itse ampuu lähinnä 9 millin pistoolilla ja siinä laite kuulemma pelaa hyvin.

Kun en tunne laitetta itse ollenkaan (itse asiassa näin sen ensi kerran ylipäätään muualla kuin kuvissa), jäi kyllä melko halju käsitys, josko aparaatti on hankkimisen arvoinen.  Liekö muilla parempia kokemuksia?

SO

#106
Kyllä tuo Labradar on parasta mitä pikkurahalla saa. Mittasin eroja Magnetospeed vs. Labradar ja ihan samoja näytti molemmat. Eli uskoisin että nyt on käyttäjässä ollut syy, ei laitteessa tai sitten mittarinon ollut rikki. Jos on aikaisemmin käyttänyt pistoolilla niin valikosta Select vel. range ja Rifle asetus. Mittaa kyllä 556 luotia hyvin.

esase

Tre

Pienen opettelun jälkeen on toiminut kuin junan vessa.
-Itsellä Ilmakko käyttöön tarkoitettu mikki auttoi piekkarin ja 223sen kanssa.
Suuntaaminen oli vähän ronkeli, vaan suorakulmalla sain tehtyä kohdistuksen, kunhan sen tekee 50m kuvitteelliseen tauluun.
-Rekyylianturin hommattuani Laite ei ole kiukutellut oikeastaan ollenkaan.
Labradarin kohdistus/luku sektori laajeni entisestään. Ensikohdistus on riittänyt, ei ole tarvinnut säätää....
Piipun suu laitteen edessä tai takana ei tuota ongelmia.
Piipun ja aseen etäisyys on itsellä nykyään noin 30cm.

POM

Riista 5-6/2020 J.Malinen: Ja tietenkin itsestään selvää lienee, että tutkan näkökentän tulee olla esteetön eli missään tunnelissa tai heijastavia sivuseinämiä sisältävällä radalla laite ei toimi oikein.

Vanhan ajan metsäampumaradoilla ei noita heijastavia esteitä ole, mutta uudemmissa yleensä on paksu parruseinä luodin sallitun lentoradan yläpuolella n 10 metrin päässä estämässä vahingonlaukauksen karkaamista taustapenkan yli.

Kysymys kuuluu, estääkö tuo LabRadarin käytön muodostamalla heijastavan seinän, joka sotkee mittauksen?   

Kosanderi

Tuli hankittua itsellekin vihdoin ja viimein Labradar. Itse ammun pulttilukkoisilla lähes aina vaimentimen kanssa joka hieman vesittää laitteen yhtä hankintaperustetta: Ei tarvitse käydä piippulinjan etupuolella mittaria asettamassa. Nimim. espolla sitten näin tuollaisen rekyylistä aktivoituvan kytkimen ja se oli puuttuva lenkki oman hankintaan. Näiden tekijöitä maailmalla on muutama, mutta kustannukset tuntuivat aika isoilta verrattuna kikottimen sisältöön.

Täältä löytyy lisää aiheesta: https://www.ozfclass.com/phpbb/viewtopic.php?f=5&t=12152

Yksinkertaisimmillaan komponentteihin kuuluu pelkkä tärähdyskytkin joka aktivoi mittauksen rekyylistä. Suomesta ostettuna kytkimen hinta on 1€. Tähän tietysti päälle vielä 3-napainen johto ja 3,5mm stereo plugi + joku kotelo ja tapa kiinnittää kytkin aseeseen. Plugin ja johdon voi kannibalisoida vanhoista kuulokkeista tai hankkia kokonaan uudet. Kotelon osalta kiinnitys aseeseen ja mielikuvitus lienevät ratkaisevat tekijät.

Tärähdyskytkimiä on muutamaa erilaista ja toistaiseksi olen testannut vain SW-18015, joka on osoittautunut toimivan ainakin 308WIN ja 338LM:lla. Tuosta numerosarjasta muuten kaksi viimeistä numeroa kertovat kytkimen herkkyyden, eli kuinka pienen tärähdyksen se havaitsee. Piekkari on vielä testaamatta ja saattaa hetki mennä, ennenkuin pääsen sen kanssa testaamaan.

Jos signaalia haluaa parantaa himpun verran, voi tärähdyskytkimeen yhdistää sopivan vastuksen ja konkan, jolloin nopeasti 0 ja Labradarin tuottaman jännitteen välillä värähtelevästä herätteestä saadaan yksi selkeä impulssi. Komponenttien hinta tässä vaiheessa 1,4€.  Komponentteja olen hankkinut täältä: https://www.spelektroniikka.fi/index.html

Jos hommaa haluaa vielä viedä lisää eteenpäin, on mahdollista suunnitella ja tilata piirilevy, johon palikat on helppo kolvata. Yksi sivusto, josta itse suunniteltuja levyjä voi tilata: https://jlcpcb.com/ Tilaaminen vaatii oikeanlaiset gerber-tiedostot, mutta niiden tekeminen ei ole paha rasti ja siihen on olemassa ilmaisia ohjelmia netissä. Oma suositus: https://www.kicad.org/.

Jos askartelu kiinnostaa, niin tässä on taas hyvä mahdollisuus kuluttaa vapaa-aikaa johonkin muuhun kuin ampumiseen. Johtuen postikuluista kannattaa muuten ostaa muutama komponentti varastoon. Vaikka etanapostilla tilaakin, niin siitä huolimatta postikulut ovat kalliimmat kuin yhteen rekyylikytkimeen tarvittavat palikat.

Toistaiseksi omassa versiossa ei ole piirilevyä, vaan 3D-tulostin muutaman rungon, joihin liimasin epoksilla kokoonparsitut kompomentit. Kotelon kiinnitin velcrolla kiikariin. Paketti on kooltaan n. 30x23x15 ja piuhan leikkasin nboin metrin mittaiseksi. Nyt olen pystynyt pitämään mittaria kiikarin vierellä, jossa sen käyttäminen on ampuma-asennostakin mahdollista.

Kumpumäen seppä

Minä tulostin PETG:stä sellaisen kotelon, joka menee napsauttaen kiikarin päälle. Ilman välikappaletta 30 mm putkelle, ja välikappaleen kanssa 1" putkelle. Tai tuo kiinnitys on kansiosa tuolle kotelolle, missä komponentit on. Eli kiinnitysosan pystyy vaihtamaan erikseen.

HJu

Saakos Labradaria Bluetoothilla tällä hetkellä mistään ?
Terveisin,


HJu

oho osu

Huomasin ulkoradalla, että killan Labradar mittaa silloin tällöin ihan 60m asti. Siten voitte lyödä ehkä nopeuslukemien etäisyyksiksi (0 on oletuksena, sitä ei tarvitse laittaa),15,30,45,60,75 metriä? Ja siten säkällä saatte välillä myös noita 75 m lukemia.

Tai sitten ihan vain 10,20,30,40,50 varman päälle. Ajattelin vertailla Hornadyn nettilaskurin lukemia noihin mitattuihin. Mahdollisimman samoilla lähtötiedoilla.

Trigger level 1 (herkin) otti välillä kaverin ammuntaa 12 metrin päästä sivulta, kun taas Trigger level 3 taas ei ottanut välillä omaakaan.
Ylimääräiset tulokset eivät ole katastrofi, kunhan muiden lähtönopeudet on ihan eri tasoa, eli voi excelissä sitten poistaa haamurivit.

HxM

Kannattaa investoida ulkoiseen aseeseen kiinnitettävään triggeriin. Sen kanssa on tähän mennessä ollut 100% "osumatarkkuus" eikä tarvitse kikkailla tutkan sijoittelun kanssa, että saa tutkan triggaamaan vaimentimen kanssa.

MLaakso

#114
Täältä myös ääni ulkoiselle triggerille, niitä saa muutamalla kympillä netistä. Tai sitten itse tehden, niin kuin joku oli tuossa värkkäillyt. Koitin alkuun saada laukauksen tunnistusta äänenvaimentimen kanssa (308+SL5i), mutta ei siitä mitään tullut.

Triggeri kiinnittyy magneetilla lukkokehykseen ja toimi 95% varmuudella. Saattaa toimia jopa 100%, mutta joskus luoti jää tunnistamatta. Tähän toki vaikuttaa tutkan suuntaus. Triggerin etu on myös se, että tutka voidaan sijoittaa paljon vapaammin pöydälle, lattialle tai jalustalle, eikä aseen sijainti tutkaan nähden ole niin kriittinen.

Ampumasuunnan yläpuolisista rakenteista ei ole kokemusta. Sensijaan tutka on toiminut hyvin kahden penkan muodostaman rännin läpi ampuessa. Penkat ovat korkeita, estävät luodin kulun viereisille radoille. Leveyttä rännillä on ehkä 5-10 m. Penkat jatkuvat 100 m maalialueelle asti. Tutka mittaa tässä hyvinkin luotettavasti sinne 50-60 m asti.

Tässä tuleekin Labradarin miinus. Tutka kykenisi mittaamaan helposti 100 m asti, mutta paikallinen säätely (eu-regulaatio) on pakottanut valmistajan käyttämään matalaa lähetystehoa. Tuohon kun saisi ladattua ohjelmaversion, jolla normaaliteho saadaan käyttöön, niin johan sujuisi mittaukset koko radan mitalta.

Yhteenvetona, Labradaria voin suositella ja ulkoisella triggerilla toimiminen on huomattavasti helpompaa ja luotettavaa.

Kosanderi

#115
Moi,

Omalla aseeseen kiinnitettävällä versiolla testattu nyt myös kisakireä pissis-arska, ja hyvin mittaa. Suunnitelin ja tilasin nykyiseen versioon piirilevyjä, ja tällaisesta palikasta nykyään on kyse:

USB-plugi mukana kokovertailun vuoksi. Tuohon enää johto kiinni ja kotelo päälle. Kotelon olen vielä täyttänyt epoksilla minimoimaan rekyylin vaikutuksia.

Radalla setti näyttää tältä:

Ihan kätevää, että ampuma-asennostakin yltää laitteen nappuloita painamaan. Sen verran kritisoin omaa ja valmiita myynnissä olevia kappaleita, että johto voisi olla irroitettava. Eli myös anturiin voisi laittaa 3,5mm plugin ja johto sitten erikseen. Jos vaikka on kaksi ampujaa eri aseilla käyttämässä samaa mittaria, niin molemmissa aseissa voisi olla omat anturit koko ajan kiinni. Johto vaan siirtyy aseesta toiseen.