Olen mielenkiinnosta hieman tutustunut tähän TA-toimintaan, lukemalla näitä eri TA-sivustoja ja manuaaleja yms. Itse harrastan metsästystä, joten sillä silmällä on tullut katseltua, että jotain voisi hyödyntää omissakin puuhissa. Kaksi asiaa on kuitenkin jäänyt hieman epäselväksi:
Ensinnäkin, kun mitataan etäisyyksiä kiikaritähtäimen/tähystysputken läpi, niin mikä on todellinen mittaustarkkuus joka saavutetaan maasto-oloissa? Eli esim. alle 300m, alle 600m ja +1000m matkoille, ymmärtäisin ko kaavan kuitenkin niin, että tarkkuus huononee pidemmillä matkoilla? Ja paljonko tarkkuus muuttuu jos mitataan esim. jantteria, jonka mitat on tiedossa verrattuna outoon kaveriin tai vaikka teereen(joiden mittoja voi vain arvioida) suon toisella puolella? Entä suurennos, onko spotteri tarkempi? Mikä mahtaisi olla arvionne siitä, kuinka kaukaa pystytte osumaan ensimmäisellä laukauksella latvateereen säännöllisesti, ilman elektroniikkaa..
Toinen kysymys on hieman oudompi, eli uskoisin, että valtaosa TA-käytössä olevista aseista on varustettu vapaastivärähtelevällä piipulla. Nyt kun asetta naamioidaan kietomalla siihen erilaisia kankaita tms. piipun ja tukin ympäri, niin vaikuttaako tämä aseen osuntaan? Luulisi että kun piipun painopiste siirtyy, niin myös värähtely muuttuu, eli ainakin osumapiste siirtyisi pidemmillä matkoilla?
Terve, optiikalla mitattu etäisyys ei toki ole yleensä niin tarkka kuin laseretäisyysmittarilla mitattu, mutta mikäli maalin koko tunnetaan tismalleen, siis noin 0,5cm tarkkuudella ja etäisyys voidaan mitata rauhassa hyvältä tuelta niin että asteikon saa pysymään tismalleen paikallaan, on tarkkuus melko hyvä. Voisi sanoa että etäisyyksillä 300-500 voi saada etäisyyden mitattua parin metrin tarkkuudella, siitä eteenpäin varmaan huononee jonkin verran, eli jossakin 600-800 on mittaus helposti jo kymmeniä metriä pielessä ja siitä pitemmälle vielä enemmän eli osuma ensimmäisellä laukauksella on aina vaan epätodennäköisempi. Siitä huolimatta on hyvin mahdollista osua ensimmäisellä laakilla.
Esimerkki mittauksesta kun maalin halkaisija on tasan 60cm.
Maalin koko metreissä(0,60 metriä) X 1000(muunnetaan milleiksi)/kuinka monen milliradiaanin kokoisena näkyy asteikolla= etäisyys
Mikäli näkyy tasan 1 milliradiaanin kokoisena on etäisyys 600metriä.
Jos maali näkyykin 0,9 milliradiaaniin kokoisena onkin etäisyys jo 660 metriä. Eli pienestä on kiinni. Lisäksi jos maalin kokoa alkaa arvuuttelemaan eli koko olikin esim 60cm sijasta 65 cm ja näkyy yhden mrad kokoisena niin etäisyys onkin 600 sijasta jo 659 meriä. Lisäksi mittausken tarkkuuteen vaikuttaa myös optiikan suurennos eli mitä suurempi suurennos sitä tarkemmin pystyy katsomaan, kuinka monta milliradiaania maali peittää. Muuten liian suuresta optiikasta voi olla ta-touhussa haittaakin.
Eli pienestä on kiinni. Esimerkikisi jos latvassa istuvaan teereen pitäisi osua ensimmäisellä laakilla(toista tuskin pääsee ampumaan :) vaikka 600 metriin niin tiukassa on sillä lintu luultavasti heiluu kuusen latvan mukana pienessäkin tuulessa senverran että mittaamisesta optiikan asteikolla ei tule mitään. Voi tietysti onnistuakin.
Naamioimisen vaikutuksesta tarkkuuteen voi sanoa että ei varmasti vaikuta, ainakaan jos ei jotenkin hartiavoimin hirtä riepua niin että se likistää piippua kiinni tukkiin, jos siloinkaan.
Joo, noin mäkin sitä laskeskelin, että on vaikea osua edes +-20m tarkkuuteen, jos ei tiedä maalin tarkkaa kokoa. Ei ihme, jos noi kiikarit maksaa, jos asteikon mittatarkkuus pitää pysyä kohdallaan jos suurennosta muuttaa vaikka 10x - 20x... Eli ei taida ratkaisevasti parantaa osuman mahdollisuutta lintuun yli 300m matkoilla, tai riippuu tietysti kaliiperistakin.
Kiitos vastauksesta, täytynee oikein kokeilla käytännössä. Mahtaakohan missään olla valmiita riistaeläinten mittoja, riittävän "näytemäärän" hankkiminen kun saattaa olla hieman työlästä? :wink:
Vaikuttaa mielenkiintoiselta ja vaativalta harrastukselta/ammatilta tämä TA-toiminta. Nostan kyllä hattua jokaiselle, joka 600m teeren pudottaa ensimmäisellä laukauksella, siis ilman laseria!
Lainaus käyttäjältä: Hollow Point
Nostan kyllä hattua jokaiselle, joka 600m teeren pudottaa ensimmäisellä laukauksella, siis ilman laseria!
Kyllä voit nostaa hattua sillekkin joka tiputtaa teeren 600 metristä vaikka laser olisi apuna...
Tätä voi vaikka kokeilla niin että laitetaan kanamuna 600 metrin päähän ja ei muuta kuin ampumaan, helppoa kuin heinänteko???
Väitän että vaikka kiikari olisi säädöissään tuolle matkalle niin osumaprosentti yhdellä laukauksella on luokkaa 10% jos sitäkään.
Ei taida löytyä sellaista kohtuu hintaista laseria markkinoilta jolla saisi puunlatvasta n.600m päästä teerestä etäisyyden mitattua! :lol:
Käytännössä voisi saada etäisyyden mitattua puista jos niitä on riittävästi samassa ryhmässä tai maasta jolloin täytyisi arvioida suunnilleen puun tasa (äkkiä tulee vähintään 10-20m heitto todellisuuteen), eli olisi riittävästi pintaa josta laser heijastuu. :wink:
Tämän "urheilulajiin" harrastajia haluan muistuttaa turva-asioiden huomioimisesta ammuttaessa lintua latvasta, oli se sitten 100 tai 600 metrin päässä. Vaikka tapaukset ovatkin hyvin harvinaisia, niin jälleen kerran oli läheltä piti tilanne, kun luoti meni puutalon seinästä läpi lastenhuoneeseen. Jokainen perheellinen voi tykönänsä luoda itselleen kauhuskenarioita.
No kyllä mä varmaan joudun tottapuhuen nostaan hattua kaikille, jotka moiselta matkalta ylipäätään voivat vakavissaan yrittää! :wink: Itse olen pisimmillään ampunut lintuja 300m matkalta, ja täytyy myöntää, että pidemmälle en usko varmuudella osuvani, oli matka tiedossa tai ei. Pelkkä syke jo heiluttaa asetta liikaa... :( Sillähän nämä TA-asiat ovat alkaneet kiinnostaakin, kun tuntuu, että te pystytte nostamaan osuma varmuutenne ihan uudelle tasolle tuon ensimmäisen laukauksen kanssa. Jos vaikka itsekin oppisi jotain hyödyllistä!
Ihan aiheellinen huomautus TM:ltä, vaikka kyllähän se yleensäkin pitäisi ammuttaessa olla selvillä, mihin se luoti tulee päätymään. Mulle ainakin opetettiin jo lapsena, kun ensimmäisen ilmakon sain, että jos et ole varma, että osut, niin älä ammu. Tosin en kyllä ihan aina osu vieläkään... :oops:
Onko mitään kokemuksia/kertomuksia tuollaisista pitkänmatkan riistalaukauksista? Olis kiva kuulla, vaikkei ehkä aivan suoranaisesti TA-toimintaan liitykään, mutta hyvää harjoitusta kuitenkin?
Kyllä 600 metriin teeren ampuu, mutta siinä on n. 65% tuuria mukana :wink:
Ensinnäkin Laser on ehdoton, sitten tuulen täytyy olla käytännössä nollassa - sillä matkalla on niin pirunmoinen määrä eri muuttujia. (toinen juttu on sitten se, millä laserilla ottaa etäisyyden 600 metristä teeren kokoiseen maaliin - väitetään, että Swaron LRS - tähtäimellä se onnistuisi, pirustako näistä tietää...) Tunnetuissa rata-olosuhteissa kyllä rei´ittää teeren kokoiseen tauluun, mutta livenä on homma toisin. Toisaalta, tiettynä aikana esim. Metso saattaa kestää useamman ohilaukauksenkin, ja on maalina jo sen verran isompi, että tsäkällä voi tulla parilla ekalla laukauksella osuma.
Ns. Suhteellisen "varma" etäisyys vaikka .308:lla tai 7.62X53R:llä on mielestäni maksimissaan 400-450 metriä. Tarkoitan tällä sitä, että etäisyydellä 300-450 metriä luodin putoama sallii vielä kohtuullisen etäisyysarviointivirheen ja tuulenluvun, kun taas 600 metrillä - vaikka olisi täysin napakymppi olosuhteet - 5-10 metrin arvioheitto tuottaa pummin.
Viime viikolla tuli kokeiltua Zeissin 43 ristikolla etäisyyden arviointia teereen.Arvioin matkan 450 metriksi,ja otin tiedossa olevan koron ristikon "pallukoista".Ammuttuani teeri nosti kipakasti jalkaansa,jonka jälkeen lähempänä ollut kaveri sen pudotti.Ilmeisesti läheltä meni... ...No,toinen tilanne samana aamuna oli arvioituna noin550 metriä,johon ei testatut koroennakot olleet hallusssa,joten vedin ristikon paksulla tolpalla.Näin oksan tippuvan ihan teeren alta joten ammuin muutaman kerran vielä 5-20cm yli,eikä mitään vahinkoa linnulle joten luovutin.Jälkeen päin funtsasin että oksahan katkesi piruvie ainakin metrin linnun alapuolelta mutta kun näin oksan tippuvan,niin tuli kuva että meni aivan linnun alta...Mielenkiintoista ja haasteellista hommaa,ihan viimmeisen päälle!Ammuin 6ppc:llä ja keli oli tyyni.Talvi kun treenataan niin ensi syksynä saattaa onnistumisiakin tulla näihin yltiöpäisiin matkoihin.
PPC alkaa olla turhan tuuli & risuherkkä yli 300m matkoilla... itse kyllä melkein suosittelisin .30 kaliiperin luoteja yli 300m matkoille. Jos oikein brassata (tai yrittää sitä) 6.5X284 olisi kova sana, mutta tuskinpa kannattaa.
Joo, kyllä se vaatii melko suoran lentoradan. Itse olen linnustellut vanhalla Sakon .222Rem luodikolla. Kyllä se tarkka ase on, mutta vaikeaa on yli 300m ampuminen, kun lentorata kaartuu ja tuuli vie mennessään. En ole kyllä edes kokeillut pidemmälle ampua, tarkkuuttakaan. Nyt taitaa olla pakko kokeilla, jahka pääsee jäälle ampumaan. Riekkojen metsästys jossain tunturissa voisi olla mielenkiintoista... :) Kun ei vaan niin pahasti käy, että joutuu vielä uuden aseen hommaan! :wink:
Noilla matkoilla saa jo olla tarkkana, että ylipäätään löytää sen linnun, jos osuu! Perhana, mielenrauha tässä menee...
Viime viikonloppuna tuli ammuttua teeri koiran haukkuun ja arvioitu etäisyys oli 450 m. Osuma oli täysi kymppi (teeri istui kuusen latvassa sivuttain ja osumasta molemmat siivet poikki), mutta olosuhteet olivat hyvät. Yritin arvioida tuulen suuntaa, mutta turhaan koska tuuli oli täysin nollissa.
Etäisyyden arvioin koiran säkäkorkeudesta 45 cm. Kaliiperina 6,5x55
Huh! :shock: Vetää hiljaiseksi...pitäiskö onnitella vai olla vaan salaa kateellinen... :wink:
Toi on kyllä hyvä keksintö, mitata koira. Tosin eihän siitäkään aina paljon näy varpujen seasta, mutta kyllä yleensä aina jonkin mitan tosiaan saa.
Tuli tuossa mieleeni, että miten katsotte aseen suoraan maastossa, silmällä vai vesivaalla tms. aparaatilla? Ei sen paljon passaa kallistella noilla matkoilla.
Hai-tek metsämies tietysti ois katsonut koiran sijainnin GPS kaulapannasta ja etäisyyden koiraan kännykästä.....
:wink:
Jep. Koirasta mitta. Eipä ole tullut itsellekään mieleen. Hyvä pointti.
Mun otaksuman mukaan moderneilla taktisilla tähtäinkuvioilla vaikkapa MP-8:lla, TMR:llä tai P4:lla tai vaikka tavallisella Mil-Dotilla suurin tarkkuus etäisyyden mittauksessa on ehkä luokkaa n. 2-2.5% 900-1000 metriin saakka.
Itse en osaa mitata kohtuutarkasti matkan kuin 650 metriin 25m tarkkuudella, mutta se riittää minulle.
Vanhanaikaista.. Kyllä kunnon hai-tekillä on kolvailtuna laser ja kämmentietokone aseeseen kiinni, ja pari servomoottoria pyörittämässä kiikarin torneja. Osoittaa vaan maaliin, laser mittaa matkan, tietokone hakee paikalliset sääolot sateliitista ja laskee luodin lentoradan. Servot vaan hurisee ja säädöt on paikallaan... :lol:
Itse olen senverran juntti, että en mielellään käytä muuta elektroniikkaa kuin puhelin ja ledi-otsalamppu metsästys hommissa. Puhelinkin vielä pois päältä, ettei kukaan pääse häiritsemään, soittavat perhana aina kun on tilanne päällä...miten osaavatkin ajoittaa?
Mniih se tietysti riippuu miehestä :wink: Kyllä sitä aivan riittävään tarkkuuteen pääsee jopa tuonne 800 metriin asti ku on tarkkana jopa tuolla kiv 85:sen normi zeissilla jossa ei kuitenkaan suurennusta ole kun 6 x.
Armeijassa tuli useamman kerran kierettyä tamp kouluttajan tekemää "etäisyyden arviointi rataa". Tuossa Pv:n zeississa on kaikesta huolimatta aika onnistunut retikkeli omasta mielestäni. Sillä pystyy 0,1 piirun tarkkuuteen kun käyttää monia eri mittavälejä(joita ristikossa on kiitettävästi) Mutta mittaukseen täytyy olla aikaa.
PS: SO toi GPS oli aika hyvä :D
No nyt alkaa kuulostamaan hieman realistisemmilta arvioilta. :wink: Siis tuon säännöllisen osuman suhteen. Paras syy jättää laser käyttämättä lienee se, ettei omista kyseistä aparaattia! Taka-ajatuksena tässä topicissa on se, että olisiko tuollaisesta TA-käyttöön tarkoitetusta putkesta saatavissa merkittävää lisähyötyä linnustuskäytössä verrattuna tavalliseen kiikaritähtäimeen.
Vaikuttaa siltä, että ainakin se tuo mielenkiintoista lisäpuuhastelua metsästykseen, mutta saattaa yllyttää yrittämään liiankin kaukaa. Vaatinee tavallista enemmän selkärankaa jättää yrittämättä, ja haavakko tekemättä. Itse kuitenkin olen ottanut sellaisen linjan, että elävään maaliin ei harjoitella...
Jos olen oikein ymmärtänyt, niin maaliin, jonka koon joutuu arvioimaan, ei saa kovin tarkkaa matkaa tähtäimellä mitattua, mutta sitä voi käyttää muilla keinoilla (silmät/kartta) mitatun etäisyyden vahvistamiseen lyhyemmillä etäisyyksillä(<300m) riittävällä tarkkuudella, tietysti olosuhteista riippuen? Eli ei ole mikään ihmeitä tekevä laite, mutta ei aivan turhakaan oikein käytettynä.
Rölli aseen päällä taas kiinnostaa siksi, että sen lisäksi että se tietysti tekee aseesta vaikeammin huomattavan, ajattelin, että se suojaisi asetta kolhuilta ja naarmuilta, +vaimentaa kolinoita. Koitin miettiä mitä haittaa siitä voisi olla, ja tuo osuma oli ainoa vakavampi, joka tuli mieleen.
Eli tähän mennessä olen tullut siihen tulokseen, että noin hinta/laatu suhteessa rölliä pitää varmasti kokeilla, mutta tähtäin ei ehkä tarkkuusmielessä ole kovin perusteltu hankinta. Toisaalta tuo mittaaminen vaikuttaa mielenkiintoiselta, ja varmasti ainakin parantaa omaa etäisyydenarviointi kykyä, jos tuolla harjoittelee tarpeeksi. Jos asuisin pohjoisessa, ostaisin varmasti, nyt joutuu vielä harkitsemaan..
Vastaukset ovat mielestäni olleet asiallisia kautta linjan, ja antaneet lisää ajattelemisen aihetta, kiitos vaivannäöstä. Jos tulee vielä jotain mieleen, "kuulisin" mielelläni enemmänkin mielipiteitä/neuvoja.
Mielestäni en kyllä missään vaiheessa maininut, että tak 85 tähtäimellä pystyy mitaamaan TEEREN KOKOISEEN MAALIIN etäisyyksiä +600m matkalla 25m tarkkuudella?
Teerestä en ainakaan itse pysty mittaamaan millään kiikarilla etäisyyttä 25m tarkkuudella.
Kannattaa JPu lukea viestiketju ehkä uudelleen..
Joo, kyllä mä ainakin ymmärsin asian siten, että tarkoitit nimenomaan kappaleeseen jonka mitat on tiedossa, esim. juuri tuo koira. En muuten usko, että kovin moni on keksinyt tuota kikkaa, vaikka se nyt tuntuukin lähes itsestään selvyydeltä.. :wink:
Kieltämättä kätevä homma tuo koiran käyttö mittauksessa. Itse en vain tohtisi omaa koiraani mittailla ainakaan tähtäimen läpi, vaikka ase tietysti on jokaisella siinä vaiheessa lataamaton.
Voihan sitä koirasta mitata. Täytyy vain koiran olla kuollut, jotta miitaus onnistuu kunnolla :) Sama pätee muihin eläviin maaleihin, ne kun muuten tuppaa liikkumaan liikaa.
Tulialueen valmistelu etukäteen voi olla mielekästä myös metsästyksessä. Eli tärkeisiin maastonkohtiin viedään objekteja, joiden koot ovat tiedossa. Puun runkoihin voidaan kiinnittää vaikka kahden metrin pituisia teippejä, jotka näkyvät tuliasemaan tmv.
Tulihan tuota viime syksynä tehtyä metsähanhikytiksessä ihan tuliasemakorttikin. Etäisyydet tiettyihin maastonkohtiin oli valmiina laserilla mitattuna......
Ei jääny puuttumaan kuin ne hanhet....... :wink:
Voi herranjumala, mahtas siinä kytiksellä mennä kossu väärään kurkkuun kun kaveri esittelis hanhenpyyntituliasemakortin :shock: :lol:
Tuo "tuliasemakortti" hanhen kyttäyksessä on ihan hyvä systeemi...
Itselläni on n.s. "Kettutuliasemakortti"..heh..tolpissa on matkat..on huomattavasti helpompi hämärissä tietää tarkka matka..Ja toiminut on...
Kun nimittäin huomasin että tuo Leica ei oikein toimi kettu kyttööllä... :wink: