Tulin tänään santiksen portille noin klo 11.55
Myönnän että myöhässä. Portilla oli kuitenkin toinenkin kaveri jo minua ennestään ja sanoi että ei ollut nähnyt kenenkään kiltalaisen menevän portista sisään.
Spolli sanoi, että joku meiltä kuulemma olisi mennyt hetki sitten portista sisään.
Soitimme puheenjohtajalle joka kehotti soittamaan ammunnan johtajalle. Ammunnan johtaja ei vastannut puhelimeen.
Odottelimme aina minuutilleen klo 14 asti josko aikataulu olisi muutettu alkamaan vasta silloin, niinkuin kerran aiemminkin. koko aikana ei laukastakaan kuulunut.
katsoin aamulla klo 11 killan sivuilta, oliko ammuntoihin mahdolllisesti tullut jotain muutoksia. Ei ollut.
Se että ammunnat jäivät väliin ei kaada maailmaa mutta mikäli joku unohti mainita ammuntojen peruuntumisesta killan sivuilla ei se ole ihan "Uhups sori" kuittauksen arvoinen asia,koska ei ole kiva nykyisillä bensanhinnoilla ajaa 60 km turhaa.
Ehotan että varmistamme vielä käytännön jonka mukaan jokainen tulee viimeistään minuutilleen klo 11.45 mennessä portille tai ammunnat jää asianomaisen osalta väliin. Tai sitten ammunnanjohtaja tai joku muu tulee hakemaan myöhästelijät vielä yhden armollisen kerran vaikka klo 12.15. Ainakin Ammunnanjohtajan pitää vastata puhelimeen. Täytyy muistaa että 5-10 min myöhöstyminen ei välttämättä ole vielä oma vika vaan se voi johtua jo muutamasta punaisesta liikennevalosta keskustassa.
Selvyyden vuoksi:
Toimin tänään ammunnanjohtajana ja lähdin portilta radalle yhden paikalletulleen ampujan kanssa klo 11:55. Silloin paikalla ei ollut mitään ylimääräisiä ajoneuvoja tai muuta väkeä siinä portilla.
Perillä olimme noin 12:00 ja lähdimme samantien laittamaan tauluja pystyyn. Puhelimen jätin autoon koska radalla ei pysty puhelinta käyttämään muutenkaan melun vuoksi.
Ammuin noin 15:00 saakka jolloin kävin autolla viemässä kamoja ja huomasin että puheluita minulle tuntemattomasta numerosta oli tullut 5 kpl. Ensimmäinen soitto oli puhelimen kellon mukaan tullut 12:26. Soitin sinulle heti ja selvisi tämä häslinki.
Eli ratavuoro oli ja pidettiin. Kulkuluvattomat noudettiin 11:50 Santiksen portilta paitsi että lähdimme portilta vasta 11:55.
Tuohon "toisen kierroksen" tsekkaukseen portilta voin vain sanoa että ollaanpas nyt realisteja. Pitäisikö ammunnanjohtajan ajella pitkin saarta edestakaisin vain sen vuoksi että portille "saattaa" olla tullut joku mattimyöhäinen ? Jossain isommissa kisoissa tai isommissa harjoituksissa ihan mahdollista mutta rutiiniampumavuorolla jossa ammunnajohtajia on tasan yksi ei tällainen oikein toimi.
11:50 on aivan yhtä hyvä aika kuin 11:45 tai 12:00. Toistaiseksi se on 11:50. Siihen mennessä tulleet pääsee radalle. Sen jälkeen tulleet ei välttämättä pääse.
Kirjoitit: "Täytyy muistaa että 5-10 min myöhöstyminen ei välttämättä ole vielä oma vika vaan se voi johtua jo muutamasta punaisesta liikennevalosta keskustassa."
Tästä olen sen verran eri mieltä että se on aina myöhästyjän vika jos hän myöhästyy koska ei se kenenkään muunkaan vika voi olla. Vai voiko ?
OK, tiedän sitten että tästä lähin on oltava portilla 20 vaille ja siitä en myöhästy minuuttiakaan. Asia on selvä ja sotilaallisen jämpti, niinkuin pitääkin.
Kuitenkin haluan vielä argumentoida että jos ajatellaan että sovitaan että joku, varmaan ammunnanjohtaja tulee portille vielä toisen kerran hakemaan mahd myöhäiset, niin ei se välttämättä ole kohtuutonta.
Ajankohtahan voi olla selvästi klo 12 myöhempi, esim 12.45.
Tällöinhän jokainen myöhästelijä on varmasti saapunut ja pääsee mukaan. Tällöin on tietysti vaarana että jotkut alkavat tulla säännölisesti myöhässä pienten sunnuntai unien jälkeen, mikä tietenkään ei vetele.
Voisihan homma olla niinkin että ammuntoihin ilmoittaudutaan ja portilla on nimilista ilmoittautuneista ja mukana pitää olla killan jäsenkortti, niin pääsee portista suoraan itse sisään. Tämä voi toki olla pvlle liian vaikea asia toteutettavaksi.
No joo. Minulle on ihan sama, tulen ensikerralla taatusti ajoissa.
Ymmärtänet että vatuttaa kuitenkin ajaa 60km turhaan kun kyse on noin 5min myöhästymisestä. Ja minulle et ole tänään muuten soittanut, kännyni on paskana. :)
: Ymmärtänet että vatuttaa kuitenkin ajaa 60km turhaan kun kyse on noin 5min myöhästymisestä.
Itse ajoin 50km yhden ampujan takia ja sain näin julkisesti siitäkin sanomista ilman että itse tein mitään virhettä missään kohtaa. Ymmärtänet että tällainen ei varsinaisesti nosta minun tai kenenkään muunkaan motivaatiota toimia ammunnanjohtajana.
En ota itseeni mutta enpä tästä keskustelusta ole saanut muuta irti kuin että sinä ja joku muu myöhästyi sovitusta aikataulusta ja jotenkin sen pitäisi olla minun vika kun se jostain kummallisesta syystä ei voi olla myöhästyneiden oma vika.
: Ja minulle et ole tänään muuten soittanut, kännyni on paskana. :)
Jollekin soitin joka oli soittanut minulle 5 kertaa päivän mittaan ja joka kertoi tuosta myöhästymisen. Ilmeisesti se toinen heebo soitti joka myöhästyi kuten sinäkin.
Lainaus käyttäjältä: HJu
: Ymmärtänet että vatuttaa kuitenkin ajaa 60km turhaan kun kyse on noin 5min myöhästymisestä.
Itse ajoin 50km yhden ampujan takia...
Vähän eri asia koska sinä pääsit ampumaan, Make taas ajoi täysin turhaan...
Moi, kenenkään ei tarvitse ottaa äskeisestä mitenkään itseensä, kunhan mainitsin yhden näkemyksen siitä miten mahdollinen myöhästyminen voitaisi ottaa huomioon niin että kaikki pääsevät ampumaan.
Mutta lopetetaan tästä, seuraavan kerran tiedän olla takuulla reilusti ajoissa.
Mutta pakko sanoa edelleen myöhästymisestä: mitäs jos länärillä on kolari jonka takia liikenne seisoo tai ruuhkautuu 30min? Onko oma vika?
Eli santiksen ammuntoihin jokainen voidaan siis velvoittaa lähtemään periaatteessa klo 8 aamulla että ennättää ammuntoihin varmasti ajoissa, sillä mihinkä raja vedetään? Onko tässä tapauksessa vain hyväksyttävä että 60km ajo(bensat noin 8e+ auton käyttökuluminen josta töissäkin maksetaan kilometrikorvauksia jos oikein pilkkua nysvätään) on vaan sitten henk koht voivoi, kun kuitenkin jäsenmaksut killalle maksetaan?
Älköön nyt tästä ottako ammunnanjohtaja eikä kukaan muukaan itseensä, yleensä inhoan kaikkea valittamista, mutta näihin kysymyksiin on täysi oikeus. Seuraavalla kerralla ehdotan että ammunnan johtaja(oli hän kuka tahansa) antaa minulle valtuudet(mikäli mahd) käydä portilla vaikka klo 12,15 katsomassa onko myöhästelijöitä. Mikäli vuoromme on klo 12-16 niin oma aikani ei ole niin kallista ettenkö tähän ennätä.
Se on ollut ihan hyvä systeemi että etukäteen on joku ennen ammuntoja ilmoittanut (siis tällä palstalla) että on ammunnanjohtaja niin silloin tietää soittaa jos on myöhästymässä ja ettei ehdi ajoissa. Silloin voi siinä portilla odottaa sen muutaman minuutin ja että silta on mennyt kiinni jos on sen taakse jäänyt.
Niin kauan kun kyse on harrastuksesta joka on täysin vapaaehtoista puolin sun toisin niin kukaan ei pysty velvoittamaan ketään yhtään mihinkään.
Se että myöhästyy vaikkapa Alkosta minuutilla siksi että helikopteri oli pudonnut ajoreitin varrelle on syy mistä ei voi ainakaan Alkon henkilökuntaa syyttää vaan silloin pitää tilanne hyväksyä ja tyytyä kohtaloon.
Jos myöhästyy jostain niin ei sillä ole väliä onko myöhässä 2 tai 50 minuuttia, syy tuskin on kenessäkään muussa kuin myöhästyjässä itsessään.
Jatkossa kannattaa lähteä ajoissa liikkeelle niin ei bensoihin menevä 8 egeä mene täysin hukkaan :wink: