Ensimmäinen postaus foorumille, jotta päivää vaan.
Eli luvat tuli ja pitäisi päästä tekemään hankintapäätöstä. Nettiä on kärytetty ja aseita hypistelty mutta päätöksenteko on vaikeaa.
Aseen käyttö on melko vähäistä koska metsästän enemmän haulikolla. Ase kulkee joskus selässä lintumetsällä, tosin tuohon käyttöön on jo .22WMR joka on omiaan tähän tarkoitukseen. Peurajahtiin on kutsu käynyt tälle alkutalvelle ja tuo voi olla jatkossakin sellainen kerta vuoteen tapaus. Hirviseurueeseen on mahdollista päästä lähivuosina ampujaksi, mutta en ole oikein varma jotta kiinnostaako tuo hirvijahti todella, sen näkee. Mutta sitten radalla tykkään ampua kiväärillä silloin tällöin.
Siinä pohjustusta aseen käytölle eli vähäistä käyttö tulee olemaan ja siksi en ole halukas investoimaan aseeseen mahdottomia summia.
Lähinnä olen päätymässä kahteen eri vaihtoehtoon:
- Howa 1500 (Pakettina Leupoldin kanssa)
- Ruger American
Mukana harkinnassa ollut myös Tikka T3 Lite, Marlin XS7, Browning X-Bolt ja Savage 11.
Eli kaikki aseet synteettisellä tukilla ja ohuella piipulla. Synteettinen kolhujenkeston ja vaivattomuuden vuoksi ja ohut piippu painon vuoksi vaikka radalla paksumpi olisikin parempi.
Mutta siis Howa ja Ruger ovat loppuviivoilla jos en sitten satu saamaan yhtä T3 Liteä (amerikan paluumuuttaja ilman avotähtäimiä) suhteellisen edulliseen hintaan jolloin voisin Tikan ottaa hyvän jälleenmyyntiarvon ja "Suomamalaisuuden" vuoksi.
Howassa miellyttää tukin kumimaisuus käsissä, mutta onko se huono asia selässä kannettaessa kun tukki ei liu'u vaatteen pinnassa vaan tarraa kiinni koko ajan? Howa on jonkin verran painavampi kuin Ruger.
Rugeria en ole käsissäni pitänyt kun tuntuu olevan vähän kiven alla ko. ase, mutta arvosteluissa ovat kehuneet ko. asetta. Arvosteluiden ja nettivideoiden perusteella ase miellyttäisi.
Ilmeisesti molemmat aseet ovat kohtuutarkkoja jo tehtaalta lähtiessään.
Kiikariksi olen ajatellut Leupoldin VX1 3-9x40:tä joka on jo valmiina Howa pakettiversiossa. Tai sitten vastaavan hintaluokan n. 300e laitetta jos tähän on jollakin hyvä mielipide jostakin muusta kiikarista?
Hinnaltaan tuon Howan pakettiversion saisin ilmeisesti n. 900 euroon.
Rugerin hinnaksi kiikarilla ja jaloilla muodostuu myös n. 900 euroa.
Tikka T3:n hinnaksi muodostuisi ilmeisesti n. 1100 euroa samalla putkella.
Eli nyt saa heittää ihan omia mielipitetiä miten valitsisitte. Luulen, että otan minkä aseen vaan niin olen ihan tyytyväinen kun en ole niin aktiivinen ampuja enkä hifistele laitteilla ;-) Eiköhän nuo kaikki saa käymään siten, että linnun tipauttaa puunlatvasta 100-200m ja radallakin riittää mielenkiinto pienen kasan haussa.
Niin tuo pikkukivääri on Marlinin 982VS eli synteettinen tukki, paksu rosteripiippu JaKi-vaimentajalla ja parilla lippaalla 4/7-panosta. Kiikarina ihan halpis Tascon Golden Antler 3-9x40. Olen ollut ihan tyytyväinen, ensimmäisenä mettäpäivänä kiväärillä oli saldona ukkoteeri, pyy ja kyyhky ;-) Haulikolle siunaantui vain yksi pyy.
Marko
Itse valitsisin Tikan battue liten painaa vain 2.8kg
ahti huvilalla näkyi hinta olevan 890€
Burriksen sais ehkä halvemalla ja omasta mielestä!! yhtähyvä terävyys kummassakin.
Sehän on tieten makuasia...
Ja kun ostaa kiikariksi Redfieldin niin saa Leupoldin vx-1 kiikarin mutta halvemmalla.
Suurennosalue kannattaa ottaa mieluummin 4-12. Tuollainen Redfield löytyy .222 päältä ja monesti on tehty laupeuden töitä ko. kamppeella.
Totta, tuo Battue olisi kyllä minun käyttöön aika pätevä. Tänään Jyväskylän Armoriassa sellaista hypistelin. Lähteeköhän nuo tähtäimet miten helposti pois? Turhahan niitä on mukana roikottaa jos kiikari on päällä.
Ja kiikari voisi kyllä olla vähän isommallakin suurennoksella kuin 9x.
Valinnan vaikeutta... Uskaltaakohan kiikaria ostaa käytettynä, yksi Meoptaa ja Barskaa saisi jonkin verran edukkaammin käytettynä.
Marko
Onkohan nuo Hawken kiikarit millaisia?
Hawke Nite Eye DIGI 3-12x50 SF IR 10x 1/2 MilDot HK5142 263e
Hawke Nite Eye DIGI 4-16x50 SF IR 10x 1/2 MilDot HK5143 266e
Hawke Nite Eye DIGI 6-24x50 SF IR 1/2 MilDot HK5144 310e
Marko
Sanoisin, että sulla on homma aika hyvin haarukoitu ekassa postauksessa. Jos käyttö on vähäistä niin otat sen mihin olet ajatellut rahat riittävän ja mikä tuntuu käteen hyvältä.
Lisäksi Battue Liten omistajana kommentoin tähtäinten irroitusta. Lähtee irti muutamalla ruuvilla. Jos omistat ruuvarin niin se riittää. Ei ameriikan temppu.
IMO noista Tikka ja Howa on varmoja valintoja.
Howaa käpistellessä pistin merkille että tuo Hoguen tukki (mallia ilman alumiinirunkoa mutta ilmeisesti pilaripedattu) on todella letku. Toinen mitä mietiskelin että vaikka Hoguen tukki on kumipintaisena mukava käpisteltävä, niin jonkinmoinen vaatteisiintarkertumisen riski asetta ampuma-asentoon nostettaessa tuossa on. Rugerin tukki on peruskamaa poislukien tuo petausidea, eli notkeahko ruiskuvalettu saippuapala. T3 Liten tukki on perussaippuapalaa hitusen jäykempi, eli tuossa on muovia jäykistetty jollakin kuidulla. Se miten paljon tämä notkeus haittaa riippuu käyttötarkoituksesta, mutta esim bipodikäytössä voi tulla ylläreitä. Jos joskus iskee himo vaihtaa tukkia, niin Tikkaan ja Howaan saa aika mukavasti tarviketukkeja, niin metsästyksellisiä kuin tacticooleja malleja.
T3 Lite 22" painaa saman verran kuin T3 Battue Lite 20" eli 2,8 kg, T3 Lite Mt 20" mallin ollessa 2,7kg. Ruger on kutakuinkin samoissa, Howa hiukan raskaampi, noin 3,2 kg.
Lainaus käyttäjältä: MarkoV
Mukana harkinnassa ollut myös Tikka T3 Lite, Marlin XS7, Browning X-Bolt ja Savage 11.
Noiden kaveriksi sopii myös Browning A-Bolt, jota saa tällä hetkellä alle 700 eurolla.
Itse kans olen yhtenä vaihtoehtona Howaa miettinyt mutta kertokaapa kokemuksista millainen on aseena jos jollain on semmoinen...
Itsellä on jo toinen Howa, nyt paksupiipuinen 20". Edellinen oli 22" lyhennetty ohutpiippuinen perusmalli. Kummassakin on ollut vaimennin keulalla. Molemmat kävi ja käy Sakon Hammerheadilla, Supersellaisella ja Powerheadilla n. 30 mm kasaa 100m eli riittää hyvin perushirvijahtiin vallan mainiosti.
Lapuan 10g Scenarilla käy päivästä (=ampujasta riippuen) 15 -20mm kasaa. 8 grammainen S&B ei käy huonostikaan, kasat +50 mm / 100m ja 9,7 g Norma Jaktmatch vähän paremmin kasojen ollessa 30-40mm. Kyseessä on siis 10" nousulla oleva malli.
Laukaisu tässä uudemmassa on etuvedollinen ja sen saa säädettyä n 1kg vastukselle. Tuntuma on ihan kelvollinen, varmaan pienellä kiillotustyöllä saisi oikeinkin hyvän. Ekassa oli etuvedoton laukaisu ja se ei ollut säädettynäkään niin selkeä kuin tämä uudempi on.
Se Hoguen kumiluttero on tosiaankin löysä... Itse vaneritukin teon loppuinspiraatiota odotellessa täytin Hoguen etukourun kolot lasikuitikitillä jolloin jäykkyys parani mutta tahtoopa olla silti aika lötkö. Tosin nyt voi pitää hihnalenkkien kohdaltakin hiekkapussin päällä ilman että piippu ottaa tukkiin kiinni. Eli jos meinaa sitä bipodia käyttää niin ehdottomasti kannattaa vaihtaa tukki joko vaneriseen tai sitten siihen alumiiharkolla pedattuun B&C tai Hogueen.
Ase on tuosta Hoguen tukista huolimatta ollut pienten (Kiikarista johtuneen) alkuvaikeuksien jälkeen hintamsa väärti ostos. Samoin se edellinen joka lähti uusille hirvestysmaille P-suomeen.
Eli kaupat tehty ja kohteema Ruger American. Kiikariksi tuli perus Leupold VX-1 3-9x40.
Huomenna pitäisi käydä kohdistamassa ja sunnuntaina kohti pohjoista josko siellä sitten pääsisi lintua kokeilemaan.
Ase tuntuu kevyeltä ja näppärältä, katsotaan miltä tuntuu ampuessa.
Marko
Tänään tuli ammuttua kohdistukset aseella. Ase kylläkin hajosi jo ennen ensimmäistäkään laukausta... Eli vireilmaisimen etupäästä (lukon puoleinen pää)irtosi muutaman millin palanen metallia. Aivan outoa, laitoin lukkoa kiinni aseeseen ja samantien tipahti palanen auton peräkonttiin.
Ei tuo nyt mihinkään vaikuta, mutta täytyy tuosta myyjälle laittaa viestiä.
Ihan hyvin alkoi osumaan keli ja olosuhteet huomioiden. Ampumarata on remontissa joten olin kaverin mökkitontilla. Kokeilin parilla eri panoksella, ensin totuttelut ja kiikarin peruskohdistus Leaderin 145gr -panoksilla ja sitten vielä hienosäädin Lapuan 8gr lintupaukulle. Matkana oli n. 100m ja lopetin ammunnan kun säädön jälkeen osui sellaiseen kahden euron kolikon kokoiseen täplään. Ammunta tapahtui auton katolta tukea ottaen helkatinmoisessa puuskatuulessa.
Kunhan pääsee radalle niin kokeillaan sitten millaiseen kasaan pääsen. Mutta kyllä tuolla jo lintuun osuu jos ensi viikon Lapin keikalla pääsee ampumahollille.
Marko
Jaahas, koko ase vaihdetaankin sitten uuteen. Palvelu pelaa M. Kaupilla Oitissa.
Marko