Ensi vuonna Häyhä-kisoissa on erillinen tukiorganisaatio hoitamassa huoltoa.
[size=150]Mutta minkälaisia asioita toimitsija- ja tuomarointihenkilöstö kaipaisi otettavaksi huomioon, jotta kisoissa toimitsijana toimiminen on mielekästä ja homma toimii?[/size]
Toimitsijoiden rekrytointi:
Jos vanhat merkit pitää paikkaansa, ei toimitsijoista ole pulaa. On kuitenkin selvää, että ison ryhmän organisointi on melko vaikeaa, jolloin mielestäni olisi järkevää antaa valikoiduille kisan johdon luottamille toimitsijoille pikkasen enemmän vastuuta rastien valmisteluista.
Esivalmistelut:
Kisan johto luo pohjapiirroksen rastin toiminnasta ja esivalmistelee briiffin, jonka selventää ja luovuttaa rastin vastaavalle. Kun on selvillä, mitä rastilla on tarkoitus testata ja miten, voi rastin vastaava aloittaa itsenäisesti valmistelut, ja rakentaa esitietojen pohjalta rastia mahdollisimman paljon valmiiksi. Tässä vaiheessa lienee syytä myös jakaa rastien toimihenkilöt, jolloin kaikilla on selkeä tieto, mitä tarvitsee tehdä, kenen kanssa ja mitä tarvikkeita pitää ottaa mukaan.
Rakennus:
Parhaimmassa tapauksessa kaikille toimitsijoille on jo ennen alueelle saapumista selvää, mitä tulee tekemään, kenen kanssa ja missä. Rastien vastaavat ovat tässä vaiheessa vastuussa rastien rakentamisesta ja kisan johdon tehtäväksi jää vain tarkastaa rastit, sekä suorittaa mahdolliset korjaukset niihin.
Toiminta kilpailun aikana:
Jälleen kerran kilpailun johdon tehtäväksi jää tarkkailla homman sujuminen toivotulla tavalla. Rastit ovat koeammuttu, ja tuomarit toimivat etukäteen sovitulla tavalla. Jos joku asia tarvitsee korjausta, niin toimitaan tilanteen mukaan.
Purku:
Kuten rakennus, tarvittavien toimien tulisi olla selvästi kaikkien tiedossa jo etukäteen.
Huomattavaa:
Jos kilpailun johdolla on pelko perseessä, että kilpailusalaisia tietoja vuotaa kilpailijoiden korviin, kannattaa miettiä, kenelle vastuuta jakaa. On kuitenkin selvää, että loppuun asti ei noitakaan tietoja voi yksikseen pihdata. Mitä aikaisemmin rastin henkilöstö ja kisan johto ovat samalla viivalla, sitä varmemmin saadaan sellainen rasti, joka miellyttää kaikkia. Kilpailun johto ei voi ottaa jokaista yksityiskohtaa huomioon - liian paljon asioita. Kilpailun johto ei myös voi olla asiantuntija joka asiassa. Voi olla, että rastin henkilöstössä voi olla joku, joka saadessaan tietää rastin sisällöstä voi auttaa valmisteluissa. On kuitenkin oltava selvä, että viimeinen päätäntävalta on kisajohdolla.
Kisojen järjestämisessä on organisaatio kaikkein tärkein.
1. Kilpailun johtaja
2. Kilpailun varajohtaja
3. Ratamestari
4. Huolto
5. Tulospalvelu
6. Tiedottaja
Kun ryhmä on kasassa niin jaetaan tehtävät. Ratamestarin rooli TA-kisassa on kusinen kun aina tekee jonkun mielestä väärin. Sen takia rastit suunnittelee vain ja ainoastaan ratamestari, mahdollisesti oman työryhmänsä kanssa. Rastisuunnittelua ei tule antaa rastituomarille koska hän ei näe kilpailun kokonaisuutta ja "hyvillä ideoilla" voi rasti mennä ihan vituiksi. Toimitsijoiden joukosta valitaan sitten rastituomarit joiden alaisuudessa rasti pyörii rakennuksesta purkuun.
Toimitsijoiden mielekkyyden kannalta lienee tärkeintä kunnollinen toimitsijaohje josta käy ilmi: koska, missä, mitä mukaan jne. Kilpailuaikataulu ja sen pitäminen on yhtä oleellinen asia. Kilpailijan näkökulmasta rastien tulee olla tasapuolisia, selkeästi arvosteltavissa ilman "tuomarilisää" ja ennenkaikkea mielekkäitä. Tulokset on myös kiva saada reaaliaikaisena kun kaikki ei pääse kuitenkaan mukaan paikanpäälle. Viimeinen ja oleellinen seikka lienee sponsorit ja kunnon palkinnot. Kun ne hoitaa ajoissa ja suunnitelmallisesti niin voittajatkin on tyytyväisiä.
Tosiasiahan on että kisa rakennetaan jo talvella ja elokuussa se vain sitten järjestetään. Hyvin suunniteltu on valmiiksi tehty. Harmi kun ei itsellä riitä tällä hetkellä aika kisanjohtajaksi mutta eiköhän LSa:kin siitä selviä :wink:
Lainaus käyttäjältä: SO
Kisojen järjestämisessä on organisaatio kaikkein tärkein.
1. Kilpailun johtaja
2. Kilpailun varajohtaja
3. Ratamestari
4. Huolto
5. Tulospalvelu
6. Tiedottaja
Lainaus käyttäjältä: SO
...Sen takia rastit suunnittelee vain ja ainoastaan ratamestari, mahdollisesti oman työryhmänsä kanssa.
Sun kannattais lähteä kehittämään kunnallishallintoa. Olis hetken kuluttua maassa täystyöllisyys. :D
Mä ajattelin, että kun kerran vedän kisat, niin myös suunnittelen ja päätän minkälaisia rasteja kisoissa on. Nämä kysymysketjut on perustettu sitä varten, että kisakonkareilla on mahdollisuus heitellä hyviä ideoita suunnittelun tueksi.
Miltä kuulostais, jos organisaatiota hiukka madaltais? :whistle:
Kisan johtaja suunnittelee sisällön ja hoitaa tiedotuksen.
Varajohtaja hoitaa rastihenkilökunnan kanssa suunnitelmien käytännön toteutuksen.
Huolto on jo ulkoistettu.
Tulospalvelu hoitaa tulospalvelun ja tiedottaa tulostilanteesta kisan johtajan ohjeiden mukaan.
[size=150]Minkälaisia asioita aikaisemmissa kisoissa on toteutettu toimitsijan kannalta hyvin?[/size]
Entä, minkälaiset asiat ovat kehittämisen tarpeessa?
Tuommoinen SO:n mukainen jäykkä organisaatio toimii tavallisissa rataolosuhteissa missä rata on ennaltaan tunnettu, hallittavia rasteja on muutamia ja ne sijaitsevat lähekkäin. Sitten kun aletaan lisäämään rastien määrää (mitäs Häyhässä on ollu, 15 luokkaa) ja rastien välimatkaa, niin kisajohdolla yksinkertaisesti loppuu aika käydä jokaisella rastilla erikseen neuvomassa kun yllättäviä muuttujia tulee AINA rakennettaessa.
Kaikki tietää mitenkä hyvin homma toimii 100+ henkilön yrityksissä kun toimitusjohtaja (kisajohto) tulee duunareille (rastihenkilökunta) kertomaan yksityiskohtaisesti kuinka asia tehdään :shock: . Että ihan syystä siellä välissä on se työnjohto (rastipäällikkö), ketä tietää asiat tarkemmin. Tätä varten täytyy kisajohdon ja rastipäällikön välillä olla luottamus ja yhteinen näkemys kuinka rasti tulee suorittaa. Edelleen kisajohto määrää mitä tehdään, mutta ei ole tarpeen kisajohdon hoitaa jokaista pikkuasiaa. Tämä poistaa itsessään jo kisajohdon harteilta turhaa työtä ja murehtimista.
Ja nämä rastipäälliköt kannattaa ottaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa mukaan "suunnitteluun". Kun suunnittelee omaa rastia/kilpailua sitä tulee sokeaksi niille omille ideoille. Kun kisajohto on saanut suunniteltua haluamansa rastit, on hyvä kysyä rastipäällikön mielipidettä asiaan. Samalla käydään läpi mitkä on rastin tavoitteet (kuten toisessa ketjussa mainitsin pitää olla selvillä mitä halutaan milläkin rastilla mitata), ja kuinka niiden toteutus onnistuu. Aika usein tulee sitten rastipäälliköltä ehdotuksia "entä jos tän tekis näin", niin ei kannata automaattisesti olla "mun tapa on ainoa oikea" asenteella. Vaan oikeasti miettiä itsekkin mitä se rastijohtaja mahdollisesti on ajamassa takaa sillä muutoksella. Ja olisiko se mahdollisesti parempi keino. Tällä tavoin tuloksena saadaan hyvin toteutettu rasti ja kilpailun kokonaissuunnitelma pysyy edelleen kisajohdolla käsissä. Ja sitten kun rastipäälliköllä on tarkka kuva mitä rastilla on tarkoitus tehdä, niin rakentaminen on helppoa jos joudutaan niitä "pieniä säätöjä" tekemään. Koska kisanjohdolla ja rastipäälliköllä on samat tavoitteet niin lopputulos on mahdollisimman lähellä suunniteltua. Toki pienetkin muutokset tulee varmistaa kisajohdolta, mutta se ei välttämättä vaadi kisajohdon menemistä paikan päälle, jos sattuu vaikka juuri sillä hetkellä olemaan toisella laidalla ampuma-aluetta. Näin säästyy rakentamiseen kuluvaa aikaa ja stressiä kisajohdolta.
Vaikka kyseessä onkin reserviläistapahtuma ja hommaa tehdään reserviläishengessä, niin on hyvä huolehtia toimitsijoiden hygieniasta. Varmistaa että toimitsijoille on toimitettuna esim. hampaidenpesuvettä ja asiasta on varmasti tiedotettu kaikille :roll: Toiset saattavat varautua moisiin, mutta ei välttämättä kaikki.
Listasin ne hommat mitkä kisaa järjestäessä yleensä on. Koko homman voi hoitaa yksi henkilö, riippuen kisan koosta ja siihen käytettävästä ajasta, tosin silloin virheiden määrä kasvaa kun kaikkia ei ehdi/pysty tekemään. Organisaation ei tarvitse olla jäykkä toimiakseen, mutta selkeät tehtäväalueet pitää olla. Liiallinen itseohjautuminen kusee jaloille kun joku ei jaksa/viitsi/muista tai vetoaa muuten vapaaehtoisuuteen ja sen vuoksi kisanjohtajalla on oltava rooli jota muut kuuntelee ja tekee kuten käsketään. Pienet rastimiesten tekemät muutokset voi esimerkiksi vaikuttaa vaara-alueisiin täysin odottamattomalla tavalla ja sen vuoksi niitä ei tule omatoimisesti tehdä. Tai vaihtoehtoisesti muutos pisteytyksessä voi painottaa rastin täysin väärin kokonaisuuteen nähden. Tai jos joku keksii vaihtoehtoisen tavan suorittaa rastin täysillä pisteillä kuvauksen puuttellisuuden vuoksi niin siitä ei saa rastituomari omatoimisesti rankaista. Rastipäällikön rooli on rakentamisen kannalta oleellinen, mutta se ei ohita ratamestarin asettamia raameja (esim että kesken kisan muutetaan rastia kun keksitään että näin tämä menee paremmin tai että oksa on ollut edessä ensimmäisille). Ratamestari joutuu kaikesta huolimatta tekemään paljon töitä kun tarkastaa että rastit ovat sellaiset kuin pitääkin. Voi olla että jollekkin riittää että rastipäällikkö on illalla sanonut että kaikki on ok, joku toinen taas haluaa itse varmistaa asian jos on kilpailun kulusta ja aikataulusta vastuussa. Yhtälailla rastituomari tulee sokeaksi ajatuksilleen kuin ratamestari. Kilpailun johtajan ja ratamestarin tulee toimia yhdessä ja mielellään olla eri henkilö. Ideaalitilannehan olisi että rasti on suunniteltu ja koeammuttu hyvissä ajoin jo etukäteen ja tehty tarvittavat muutokset ja korjaukset ettei niitä huomata sitten kun rasti avataan kilpailijoille jonka jälkeen jonotusruljanssi alkaa.
Hygienia yms asioihin auttaa parhaiten se toimitsijaohje, silloin jokainen toimitsija tietää samat asiat. Mistä saa ruokaa, kuka hoitaa mitäkin ja milloin voi lähteä kotiin.
Nämä siis mun omia suppeita näkemyksiä aiheesta, jokainen tekee kuten parhaaksi näkee koska vain lopputulos ratkaisee.
Lainaus käyttäjältä: LSa
kilpailijan[/i] kannalta hyvin?" :wink:
Kilpailun kulun pääpiirteissään ja suuntaa-antavan kuvauksen raustien sisällöstä voisi hyvinkin tiedottaa kilpailijoille etukäteen. Täällä on ollut paljonkin puhetta todenmukaisuudesta -tietääkseni ammattimiehet lähtevät työkeikoille harvoin -jos koskaan- täysin sokkona. Telttaa, polttopuita, rinkkaa ja taskulamppua tuskin tarvii esmes ryynäysraseilla jotka päättyvät nopeatempoiseen ammuntaan -noin niinkuin karrikoiden.
Kisahan on silti kaikille sama vaikka ennakkotietoja annetaankin. Jäisi turha pakkaaminen vähemmälle.
Itse kisanhan voi järjestää monellakin tavalla oikein tai väärin, organisaation hierarkiasta tai koosta riippumatta.
Onnistuneessa kisassa A ja O on mielestäni se että rastien vastaavat ovat tehtäviensä tasalla, ja osaavat tarvittaessa improvisoida ilman 30min puhelinrumbaa kisajohdon kanssa.
Kisanjohtajan ei ole syytä keskittyä lillukanvarsiin tai pilkuntarkkojen jasterin paikkakoordinaatti&naamiointiohjeistus- lappusten synnyttämiseen, hommaa on muutenkin koko paletin pyörittämisen kanssa. (missä hel---tissä ne hernekeitot viipyvät jne) Ylipäätään aikataulujen kuseminen on yksi klassikkomiina johon on syytä (yrittää) varautua. Aina ei pysty, mutta jotain sentään pystyy ennakoimaankin.
Edit,
Eka osio meni OT:ksi topicci huomioiden. Sori.
Jälkimmäinen ei mielestäni niinkään. Yleinen sujuvuus tekee gutaa paitsi kilpailijoiden, myös toimitsijoiden viihtyvyyteen. Itse rastien sisältö on aina loppupeleissä makuasia, mutta arvelisin rastihenkilökunnallekin tapahtumaan osallistumisen olevan mielekkäämpää mikäli käytännön toteutukseen annetaan jonkinlaisia vapauksia -toki kisajohtajan määrittelemissä raameissa.