Kirjasta Mike R. Lau: The Military and Police Sniper löytyi "muuntokertoimet" eri laukausmäärillä ammutuille kasoille:
-3:n laukauksen kasan koko kerrotaan 1,57:lla, että saadaan kasan koko 5:llä laukauksella
-5:n laukauksen kasan koko kerrotaan 1,23:lla, että saadaan kasan koko 10:llä laukauksella
Näistä voitaneen myös laskea muuntokertoimeksi 1,93, kun muunnetaan 3:n laukauksen kasan koko vastaamaan 10 laukauksen kasan kokoa.
Vahvistavat sitä faktaa, että on aivan eri asia puhua 3:n laukauksen "tuurikasasta" kuin vaikkapa 30:n laukauksen kasasta.
Nämä kertoimet on ymmärtääkseni saatu jostain erittäin suuren otosmäärän tutkimuksesta.....
Niinpä.
Tämä kasojen koko on aihe, joka herättää keskustelua ja suuria tunteita niinkuin Fazerin sininen.
Eri henkilöt yrittävät todistaa eri asioita kasojen koolla. On heitä, jotka pienellä laukausmäärällä pyrkivät esittämään aseen parhaan käynnin, eli kuinka tarkka ase on parhaimmillaan olosuhteiden ja oman suorituksen osuessa nappiin. Sitten on niitä, jotka kuvittelevat, että kolmen laukauksen kasat kertovat aseen todellisen käynnin toistuvasti ja haluavat todistaa itselleeen jotain. Sitten on vielä ne, jotka yrittävät löytää aseensa ominaiskäynnin riittävällä laukausmäärällä.
Itse lukeudun viimeiseen ryhmään. Uskon, että aseen todellisen käynnin saa selville vain suurella laukausmäärällä.
Mikä merkitys tällä kaikella sitten on käytännössä? TA-kisojen kannalta ei käytännön merkitystä ole sillä, ampuuko kolmen sentin tai kuuden sentin kasaa /300 metriä. Leikkimieliset kasaskabat ovat asia erikseen.
Joka tapauksessa tulisi kasojen kokoon liittyville keskusteluille antaa sama painoarvo kuin edellä mainitulle suklaalle, nihin tulisi suhtautua suurella tunteella ja ottaa ne kuitenkin viihteen kannalta.
Itse olen kokemukseen pohjautuen laatinut semmosen nyrkkisäännön, että kun hyvän kolmen laukauksen kasan koon kertoo kahdella, tulee suunnilleen se koko mitä aseella saisi viidellä laakilla.
Kolmen laukauksen kasassa on vielä niin paljon sattumia, että monella aseella saa pieniä kasoja, mutta kun siirrytään viiteen laukaukseen niin lähellekään niitä kokoja ei päästä ikinä. Siksi testaan panoksia aina vähintään viiden laukauksen kasoilla enkä ota kuuleviin korviin jos joku kehuu pyssyään kolmeen laukaukseen pohjautuen. Muutamalla viiden laukauksen kasalla joihin on sisällytetty rasvalaaki/laakeja selviää minun tarkoituksiin se patruunan tarkkuus riittävällä luotettavuudella. Vastaavasti kun testailen panoksia, jos kaikki pitäisi olla hyvin ja silti kasa on iso, jätän ko. latauksen lataamisen siihen, ei kokemuksen mukaan hyödytä hinkata. Jos joku lataus käy, niin sen pitää käydä aina hyvin.
Killan jäsenet voivat kaivaa näiltä sivuilta jäsenille tarkoitettujen tiedostojen joukosta Excel-tiedoston 'kasan koko ja nopeusvaihtelu'. Em. Excel -tiedoston avulla voidaan laskea kasan koko isolle laukausmäärälle kun ammutaan vain pieni määrä laukauksia ja mitataan kunkin osuman etäisyys kasan keskipisteestä tai tähtäyspisteestä, oman valinnan mukaan. Tiedostossa lasketaan erikseen koro- ja sivuhajontaa, koska useimmiten olosuhteet eivät ole ihanteelliset, ja tuulen vaikutuksen poistamiseksi saattaa olla mielekästä laskea vain pystyhajontaa. Koro- ja sivuhajonnan erittely mahdollistaa myös tuulen tai lähtönopeuserojen vaikutuksen arviointia.
(Laskenta perustuu pienille otoksille sopivaan studentin jakaumaan ja sen avulla laskettuun keskiarvon keskivirheeseen. Käytetty laskentatapa on siis tilastolliseen todennäköisyyteen perustuva arviointimenetelmä.) Excel-tauluun voi antaa lisäksi 'todennäköisyyden', jolla haluaa laskentatuloksen pitävän paikkansa. Yleisesti ottaen kun kertoo muutaman laukauksen kasan koon kolmella, aletaan olla kasan koossa, joka toteutuu kun ammutaan lukuisa määrä laukauksia, luokkaa sata tai enemmän. T:Pj
Moi,
TA-kiväärin ominaistarkkuudeksi riittää karkeasti noin 50 - 65mm kasan käynti 150 metriltä tai toisin sanoen n. 33 - 44mm per 100m teoreettisesti. 1000 metrissä tämä olisi n. 33 - 44cm läjä eli ainakin teoreettisesti jantteriin pitäisi osua. Vastaavasti 1200 metrillä n. 40 - 53cm kasa teoreettisesti eli siinä ja siinä voi riittää osumiseen jantteriin jopa 1200 metriin asti. Kun yksi MOA on n. 29,1mm/100m saamme tästä teoreettisen karkean MOA ominaistarkkuuden ta-kiväärille per 100 metriä eli 1,13 - 1,51 MOA:aa/100m. Toki pitää muistaa, että edellä esitetty on teoreettista ja läjän kokoon vaikuttavat monet muutkin tekijät kuin vain itse kivääri, kuten ensisijaisesti ampuja, patruunat, olosuhdetekijät ja tähtäin.
Ainoa absoluuttinen keino saada selville tietyn kiväärin todellinen absoluuttinen ominaistarkkuus olisi testata sitä laboratorio-olosuhteissa, joissa olosuhdetekijät ja ampuja voidaan eliminoida täysin kiväärin ominaistarkkuuteen vaikuttavina muuttujina. Laboratorio-olosuhteissa ei myöskään tarvitse tähtäintä, joten sekin muuttuja voidaan eliminoida. Jäljelle jää vain kivääri ja patruunat. Laboratoriotestaaminen vaatii paljon aikaa ja rahaa, koska kivääriä (kiväärejä) pitää testata useilla patruunakombinaatioilla. Mitä useampia kivääreitä ja patruunoita on käytettävissä, sitä kalliimmaksi ja pitkäaikasemmaksi testaus tulee. Ase- ja patruunavalmistajat joutuvat testaamaan patruunoitaan ja aseitaan juuri laboratorio-olosuhteissa. Käytännössä tuskin kukaan ase- ja patruunavalmistaja koskaan kykenee testaamaan kaikki mahdollisia variaatioita vaikka muuttujia olisikin vain kaksi edellä mainittua eli ase ja patruuna. Joka tapauksessa nykyisin eri ase- ja patruunavalmistajat testaavat kuitenkin melko hyvin aseensa ja patruunansa. Näin ollen voimme hyvin pitkälti luottaa heidän ilmoittamaansa dataan sekä aseiden ominaistarkkuuden osalta, että patruunoiden ominaisuuksien osalta (bc, lähtönopeus yms...).
Sinänsä normaalilla radalla tai kentällä ammuttaessa absoluuttisessa merkityksessä ei ole väliä ampuuko 3, 5, 10, 30, 50 tai 100 laukauksen kasoja, koska todellisuudessa muuttujia (variaabeleita) on yksinkertaisesti liikaa - ampuja, patruuna, tähtäin kiinnityksineen, ase, tuet (bipodit, hiekkapussit tai mitkä tahansa) ja olosuhdetekijät. Todellista absoluuttista aseen ominaistarkkuutta ei näin ampumalla saa yksinkertaisesti selville. Käytännössä toki yleiseksi tavaksi on tullut "ilmaista" aseen/kiväärin ominaistarkkuus viiden laukauksen kasoilla joko 100 metrissä tai 100 jaardissa riippuen ampujan kansallisuudesta. Tiettyä systematiikkaa, lähinnä toistettavuutta voi hakea joko kasvattamalla laukaisumäärää esim. 50 laukausta tai toistamalla vaikkapa 3 tai laukauksen sarjoja. Mutta silti todellisuudessa tämäkään metodi ei oikeasti kerro absuluuttista aseen/kiväärin ominaistarkkuutta - lähinnä se kertoo enemmänkin ampujan kestokyvystä (väsymys) ja muista kyvyistä ottaa huomioon muuttujia, erioten olosuhdetekijöitä.
Useasti myös jätetään huomioimatta tosiasia, että aseiden ominaistarkkuus on itse asiassa aina parempi kuin mihin ampujan kyvyt riittävät. Tähän päälle kun vielä lisää muutkin muuttujat, niin johan hajontaa alkaa syntyä. Onneksi kuten edellä on jo todettu ase- ja patruunavalmistajat testaavat aseitaan ja patruunoitaan laboratorioissaan ja heillä on hyvä käsitys aseidensa ja patruunoidensa ominaisuuksista - tuskin myöskään toki absoluuttista. Asevalmistajat useasti ilmoittavat aivan reilusti mikä on heidän valmistamiensa aseiden ominaistarkkuuden per 100 jaardia tai metriä - tämä on yleensä kirjoitettu aseen manuaaliin, samoin kuin suositeltu patruuna, jolla valmistajan testien mukaan paras ominaistarkkuus saavutetaan. Mielestäni tämä on erittäin hyvä piirre, jota toivoisin ainakin itse kaikkien asevalmistajien tekevän. Se palvelee myös kuluttajia (aseen ostajia) erinomaisesti. Toisaalta se luo myös paineta asevalmistajien osalle, koska nykyiset tuotevastuulait pakottavat siihen, onneksi. Esim. USA:ssa tietty asevalmistaja takaa tietyn käynnin tarkkuuskiväärille, joka on tarkoitettu viranomaiskäyttöön, tietyllä patruunalla (koskee yleensä ainoastaan tehdaslatauksia) ja tiettyyn laukausmäärään asti. Jos kivääri ei todetulla patruunalla käykään viranomaiskäytössä luvattua tasoa, asevalmistaja voidaan haastaa oikeuteen, joka käytännössä lopulta tuhoaa asevalmistajan maineen ja maksaa vieläpä paljon rahaa.
Näin ollen kannattaa katsoa, mitä valmistajat takaavat, olen itse havainnut, että ne pitänevät paikkansa - jos ei tunnu pitävän syy löytyy yleensä ampujasta ja patruunasta, ei aseesta.
No niin, edellä esitettyjä kertoimia voi aivan hyvin käyttää samoin kuin excelin keskiarvolaskentataulukoita, kunhan muistaa, että kyse ei ole absoluuttisesta ominaistarkkudesta, vaan yleisesti hyväksytyistä tavoista eräällä tavalla "kansanomaisesti" laskea ja katsoa aseen ominaistarkkuutta kasan/läjän koosta. Sama tapa pätee myös kaikkiin asetesteihin riippumatta lehdestä tai sen kansallisuudesta. Asetestaajan kirjoittavat "ominaistarkkuuden" pohjautuen ammuttuihin testilaukauksiin yleisesti käytössä olevalla menetelmällä, aivan kuten kaikki maailman muutkin ampujat tekevät. Realiteetti on kuitenkin se etteivät he "tosissaan" kukaan väitä tietävänsä testatun aseen absoluuttista ominaistarkkuutta, eikä sen puoleen kukaan kilpa- tai harrastaja- ampujakaan tiedä oikeasti aseensa absoluuttista ominaistarkkuutta. En ole vielä elämäni aikana tavannut yhtään ampujaa, joka voisi syvällä rintaäänellä todeta, että tämän aseen absoluuttinen ominaistarkkuus on tätä ja tätä.
Lopuksi kannattaa siis uskoa niitä valmistajia, jotka ovat nähneet vaivaa valmistamiensa aseiden testaamiseen laboratorioissa. Heidän ilmoittamansa ominaistarkkuudet ovat kuitenkin ainakin lähellä oikeaa totuutta, jos nyt ei aivan absoluuttista - mutta kuten edellä jo todettu, sitä tuskin saa edes selville. Joka tapauksessa valmistajilla on testilaboratoriot, mitä tuskin löytynee tavallista kilpa- ja harraste-ampujilta. Todettakoon tässä vielä, että aseen todellinen ominaistarkkuus on vakio (esim. kiväärin ominaistarkkuus tulee jo 250-300mm pitkällä piipulla), hajonta luonnollisesti kasvaa matkan kasvaessa (yleensä vertikaalinen eli korohajonta), aseen kuumetessa, ampujan virheistä ja väsymyksestä johtuen, olusuhdetekijöiden mukaan (kentällä), patruunoiden ballistiikan mukaan yms...
Vielä voi korostaa sitä, että useimmat nyky pultti- ja puoliautomaattikiväärit lienevät erittäin tarkkoja; totuus on se, että me ampujat emme ihan oikeasti kykene ulosmittaamaan niiden todellista huippukykyä (ominaistarkkuutta) - kuten sanottu, muuttujia on aivan liikaa, ampujien ollessa se suurin vika "isoihin kasoihin/läjiin".
Carpe Diem,
MJ
Itseasiassa eihän kukaan yleensä paukuttele henkseleitä sen suhteen miten tarkka ase on vaan sillä miten tarkkoja kasoja sillä on (yleensä itse) saatu ammuttua.
Huippuampujat osaa ampua aseella kuin aseella mutta keskivertoampujilla aseen ominaisuudet korostuvat. Painavalla ja kevytrekyylisell aseella osutaan yleensä paremmin kuin kevyellä ja kovarekyylisellä. Kummankin asetyypin ominaistarkkuus voi olla sama ja monesti mm. isot norsukiväärit ovat varsin tarkkoja mutta harva ampuja saa sitä tarkkuutta niistä aseista ulos.
USAssa yksi konsti etsiä aseen ominaisutarkkuutta on kotimaisen kuuloinen Lahti Rifle Rest. Se vastaa pistoolien Ransom Restiä eliminoiden ampumatapahtumasta ampujavirheet pois ja ottaen rekyylin vastaan aina samalla tavalla. Liipaisu tapahtuu ilmanpaineella siten että aseeseen ei kosketa laukaushetkellä ollenkaan. Vaikuttaa ihan hauskalta laitteelta tarkoitukseensa mutta on kallis, ei sitten yhtään kenttäkelpoinen ja ampujan taidoilla ei ole merkitystä. Tuulenlukutaito tosin auttaa kovilla keleillä mutta tyynellä kuka tahansa saa tuolla systeemillä ja hyvällä ase&patruunakombolla hyviä kasoja.
Omasta mielestä haastavampaa ja kivempaa on kokeilla kasojen saamista omalla aseella, omilla patruunoilla ja omalla ampunjantaidolla.
Siinäpä se juuri on että koneesta ammutut kasat ovat koneesta ammuttuja ja niillä ei ole mitään tekemistä todellisen osunnan kanssa siinä suhteessa että lataukset pitää kehittää sille ampuma-asenolle jolla ampumista harrastaa, tai sitten niiden kompromissiksi. Tämä siitä syystä että silloin kun ammutaan koneesta niin ampujan/aseen dynamiikka ei ole kehissä mukana sekoittamassa pakkaa. Vielä kun otetaan huomioon TA-harrastajan ampuma-asennot ja aseen tuennat maastossa niin lataukset on silloin pakko kehittää vastaavilla ampuma-asennoilla joita jatkossa tullaan käyttämään. Ampumakone on täysin tunteeton luodin piippuajan vaihteluille päinvastoin kuin ampuja joka yrittää suoriutua parhaansa mukaan kenttäoloissa tai vaikkapa hirviradalla. Vielä kun huomioidaan että eri kaliiberit antavat erilaisia piippuaikoja niin soppa alkaa olla suolaa lukuunottamatta valmis. Näitä piippuaikojen vaihteluita ja niiden vaikutusta osumapisteen siirtymiseen on helppo testata ampumaradalla ilman mitään hifilaitteistoja.
Mielestäni pitäisi alkaa puhumaan osunnasta sekä kasoista, kasat ovat 3-10 laukauksen kasoja joilla etsitään sopivia latauksia. Osunta on sitten se millä tehdään tulosta lajeissa joissa jokaisen laakin pitää osua tietyn kokoiseen maaliin ja osuntaa ei saada selville kuin suuremmalla laukausmäärällä.
Oikeastaan sillä ei ole sen kummempaa merkitystä minkä kokoisia kasoja kiväärillä saa, tärkeintä on se että ampuja osaa sisäistää aseen/ampujan käynnin ja sen mukaan pystyy päättelemään minkä kokoiseen maaliin miltäkin etäisyydeltä pystyy varmuudella osumaan jos ei oteta tuulen tai etäisyyden arviointia sekoittamaan pakkaa, niiden arviointi on enemmän ampujan kuin aseen hommia :wink: