Moi,
Olen jo vähän aikaa sopivaa hakenut, mutta ei ole löytynyt. Pari tarjousta kyllä tuli. Nyt olen laskenut vaatimuksia ja asetietämyskin on kasvanut paljon, joten kaupat pitäisi syntyä helpommin.
Eli haussa kivääri toimintatavaltaan itselataava kertatuli. SRA:han soveltuva pitäisi olla. Ei tarvitse olla välttämättä SM-tasoa, mutta olen kyllä valmis ostamaan hyvänkin. Hintaluokka on siis 300-2000 euroa. Optimiase olisi hyvällä hintalaatusuhteella noin 1000 euron pinnassa. Erityisen hyvä ase hyvillä varusteilla voi tuon 2000 euroakin maksaa, mutta sitä pitäisi jo miettiä jonkin aikaa.
Eli pääasiassa hakusessa AR-15, H&K SL-8, SIG 550/551/552 tms. lain mukaan kiväärin mittaisena. Tarjota voi kuitenkin myös jotain AK-pohaista vehjettä, mutta en taida sellaista ostaa jos hinta ei siihen houkuttele. Joko .223 tai 7,62x39 haussa, koska .308:lla vissiin on jo vähän ampumarajoitteita liikaa, muuten sekin menisi.
Ostolupakin löytyy jo, joten nopeatkin kaupat ovat mahdolliset. Olen kyllä tässä maaliskuun lopussa poissa Suomesta noin viikon, mutta pystyn kyllä vastaamaan mahdolliseen tarjoukseesi.
Sijainnilla ei ole hirveästi väliä. Tampereen seudulta tai Eteläpohjanmaalta onnistuu helpoiten.
Yhteydenotot YV:llä tai sähköpostitse: v.syrjala@gmail.com
Moi katso asan ilmoitus siellä on virheetön AR 15 Sp 1 myynnissä.
Päivittelin hieman ilmoitusta. Haku on yhä päällä.
Nyt muokkasin ostoilmoitusta toivottavasti viimeisen kerran. Olen nyt perehtynyt näihin aseisiin ja tarvikkeisiin aika paljon viimeaikoina, joten nyt puuttuu enää vain sopiva ase. Tarjouksia odotellessa.
Kiitoksia kaikille. Ase on hankittu!