Kiitos Mve.
Hyvä kilpailu, joka huipentui erinomaiseen rastiin. Kisa sisälsi paljon hyviä uusia ideoita, joista muutamat laittoivat miettimään, että josko pitäisi ajatella asioista eri tavalla kuin aiemmin. Toteutus oli hyvä, kisailijat hoitivat oman hommansa hyvässä hengessä ja paikalle saapuneet toimitsijat tekivät hienon työn, puhumattakaan päätuomarista ODa:sta.
Hyvä mieli jäi
Kiitokset myös omasta puolestani hyvin järjestetystä kisasta. Erityinen kiitos MVe:lle Od:lle ja Y-P:lle. Sunnuntain ammunta kirjaimellisesti samalta linjalta, oli mielestäni hyvä lisä ampumataidon mittaamiseen. Tehtävä mittasi myös kykyä seurata turbulenssi pyörrettä. Koska maalit olivat korkealla, penkka pölähdyksistä ei ollut hyötyä. Saimme näitä turbulensseja kiinni ja tästä olikin apu suunnistuksessa menetettyjen pisteiden kirimisessä. En kuitenkaan luopuisi jasteriden käytöstä, mutta hyvä lisä pahvien käyttö oli.
Suurin osa kilpailjoista "kuoli" tehtävä rastilla 2, toimiessaan liiaan varomattomasti kuolleen everstiluutnantin ruumiilla. Tästä sekä sunnuntain ammunnasta tulivat omasta mielestäni kisan vahvimmat opit.
Kiitokset myös kanssa kilpailijoille. Koko kisan ajan henki oli hyvä ja kukaan ei mielestäni ottanut hommaa liian vakavasti. Onnittelut vielä KWu:lle, MSa:lle, ML:lle ja JH:lle.
Pahoittelut kisajärjestäjän puolesta siitä, että sunnuntain lämmin lounas jäi puuttumaan.
Muonitus oli tilattu varuskunnan muonituskeskuksesta kirjallisesti ja vielä viime viikon torstaina soitin ja varmistin, että tilauksessa ei ole epäselvää.
Toisin kuitenkin kävi. Lämmin ruoka olisi ollut sunnuntaina saatavilla tilatun klo 11:00 sijasta vasta klo 14:30 jolloin kilpailijat ja toimitsijat olivat jo kotimatkalla.
Muonituskeskus kuitenkin lupasi kehittää prosessejaan ja varmistaa tiedonkulun jne. jne. tulevaisuudessa, joka ei tietenkään vatsaa enää täytä eilisen osalta.
Kiitokset sen sijaan vielä kerran kaikille paikalla olleille toimitsijoille, jotka viimekädessä ahkeralla ja itsenäisellä työllä mahdollistivat kilpailun sujuvan läpiviennin.
Kiitokset myös kilpailijoille, jotka viimekädessä sen kilpailun ja kilpailuhengen luovat.
Kilpailun johtaja MVe
Lainaus käyttäjältä: "er"
Suurin osa kilpailjoista "kuoli" tehtävä rastilla 2, toimiessaan liiaan varomattomasti kuolleen everstiluutnantin ruumiilla.
Ja me kun luulimme että se ansalanka oli vielä helposti nähtävissä... :shifty: Nooh varmasti moni muistaa tuonkin ehkä joskus tulevaisuudessa :mrgreen:
Täytyy vielä laittaa kiitokset kisajohdolle ja kilpailijoille. Huolto toimi erinomaisesti ja aikataulut pitivät vaikka välillä olikin "kiire odottamaan" ;) Ja erilliset isot kiitokset varuskunnan suuntaan. :clap:
ps. Minun pitäisi kuulemma kirjoitella Rekyyli-lehteen juttu kisoista. Että jos jollain on kuvia kisasta ja olisi kuvia mitä voisi laittaa lehteen niin niitä voisi laitella tuki@takilta.fi. Täytyy sitten kysellä luvat kuvien julkaisuun ao. henkilöiltä yms.
Tulokset?
tulokset löytyy esim tuolta (//http)
Sellainen pikku huomio että T1:n maksimipisteethän oli vain 16 pistettä ja T2:n 15 pistettä. Lähinnä vaikuttaa noihin prosenttilukuihin...
Suuret kiitokset järjestäjille! Häyhä 2009:n rakenne ja aikataulutus oli suunniteltu erittäin fiksusti; taitoja mitattiin monipuolisesti ja silti kotimatkalle selvittiin ihmisten aikoihin. Ammunnat 4 ja 5 olivat mielenkiintoinen uudistus kisaformaattiin, vaikka oma suoritus olikin ihan jotain muuta. Pahvin ampuminen tuossa kelissä osoittautui varsin haastavaksi. Savikiekon kyttääminen vesisateessa ja hermosodassa oli myös "mielenkiintoinen" kokemus. :)
Onnittelut paremmille pareille, pienestä se oli jälleen kiinni.
PS. Tuloksia katsellessani kiinnitin huomiota suunnistusrastin pisteisiin. Muistelin, että meidän (pari 5) aika oli 4. tai 5. paras ja lisäksi koordinaatit menivät oikein. Eikös näillä eväillä pitäisi kertyä enemmän kuin 18 p? Olkoonkin että lopputuloksiin se ei vaikuta ainakaan meidän osalta.
- JHy
Mitenhän tuonne on eksynyt joillekin A1:n pisteisiin 80 pistettä kun se oli aina joko 75 / 85 jos maksimiaikaa ei ylitetty? Eli voitto heltisi 5 pistettä isommalla pistemäärällä.. :) Sijoihin tuo virhe ei kyllä vaikuta.
EDIT: itse itseäni korjaten, alle 6 min = 15 pist., alle 7 min. 10 pist, alle 8 min. 5 pist..ei siis mitään virhettä olekaan, minä vain muistin väärin. :) Ja kukaanhan ei alittanut 6 minuuttia. Paitsi allekirjoittanut ja MVe .. :whistle:
Minnekäs toimitsijat toimittavat nuo menovesi-kuitit..? Tietääkseni ne luvattiin korvata.. :)
Menovesien kuittauksesta mainittakoon, että korvataan todelliset menovesikulut, ei koko tankillista. Kuitin tarpeellisuutta voikin hyvällä omatunnolla kysyä. Tärkeämpää on tietää ajetut kilometrit sekä keskikulutus/100 km. Tämän mukaan voi esittää laskun killalle. Toimitetaan esim tarkka-ampujakilta ry PL 881, 00101 Helsinki tai killan spostiin.
Lainaus käyttäjältä: "Bolt-action"
PS. Tuloksia katsellessani kiinnitin huomiota suunnistusrastin pisteisiin. Muistelin, että meidän (pari 5) aika oli 4. tai 5. paras ja lisäksi koordinaatit menivät oikein. Eikös näillä eväillä pitäisi kertyä enemmän kuin 18 p? Olkoonkin että lopputuloksiin se ei vaikuta ainakaan meidän osalta.
- JHy
Oikeassa olet, hyvä että huomasit! katsoin tuloslapultani ja te olitte suunnistusnopeudessa viidensiä, siitä 18 pistettä, koordinaatit teillä oli oikein. Mutta ne kymmenen pistettä koordinaateista eivät siirtyneetkään lopullisiin tuloksiin. Saatte siis suunnistustehtävästä yhteensä 28 pistettä, jonka voinemme siirtää lopullisiin tuloksiin. Minun virheeni.
Nyt kun kymmenes Häyhä saatiin päätökseen täytyy sanoa, että järjestelyiden ja kilpailijoiden osaamisen kehitys on ollut viimevuosina huimaa. Järjestelyiden osalta voidaan kisasta todeta, että kaikki toimi kilpailijanäkövinkkelistä hienosti. Hiukan oli välillä epätietoisuutta tarkemmasta ohjelmasta illan ja seuraavan päivän osalta. Homma pelitti kuitenkin hyvin. Ammunnat olivat kokonaisuutena Häyhän historian ehdottamasti parasta antia. Olin varautunut realistisuuteen ja siihen, että keskitytään vain oleelliseen. Ja se näkyi. Painopiste oli pisteytyksessä vahvasti ammunnoissa.
Tehtävistä:
+ hyvää
-kehitettävää
A1
+hienosti toteutettu eri ampuma-asentoja maastossa mittaava ammunta
+kaikki maalit nurin katkaisi vasta ajankulun (opittu edellisvuosista, että osumat ovat ratkaisevampia kuin käytetty aika)
- :?:
A2
+Sotilas LEM:n käytännönharjoittelu tuliasemakortin teossa saatu vihdoin Häyhään! :clap:
+oman toiminnan aikataulunkäytön suunnittelu korostui
- laukausten kokonaismäärän olisi voinut rajoittaa esim.20 kpl/pari vaikka tulitukitoiminnasta hyökkäyksessä kyse olikin, tällä vain lisää painetta ensimmäisellä osumiseen
A3
+realistinen kyttäystehtävä, jossa piti olla reakointinopeutta ja oikeat olosuhdeasetukset
-tulkinta vaikeus tilanteissa, joissa jantteri on saanut käskyn mennä alas ja lennossa oleva luoti koittaa ehtiä perille ensin
A4
+tuulenlukemisen ja sen vaikutuksen arvioiminen
+olosuhteet kaikille todella samat
+ei turhaa kiirettä
- :?:
A5
+realistinen ja haastava kyttäystehtävä vallitsevissa olosuhteissa
+nopeus ei auta, jos ei osu :dance:
+kärsivällisyyttä ja sitkeyttä hankalissakin olosuhteissa tarvitaan ja sitä on hyvä myös harjoitella
-toinen kierros jäi ampumatta tuulen kaadettua taulut vaikka toimitsijoille informoitiin voimakkaasti heiluvista tauluista. Taulukehikko hyppi välillä niin, että täytyi katsoa mitä pitäisi ottaa ennokkoa tuulenpuoleiseen kiekkoon puuskassa. Kiekko nousi mittansa verran ylös. "Saranapuoli" pysyi paremmin paikoillaan
T1
+mittasi hyvin osasiko pari puhua samaa kieltä
-hiukan lyhyt aika kuvan vaativuuteen nähden
T2
+mittasi hyvin tiedustelukokemusta
+opettava ja realistinen tehtävä
-turhan sissimäinen=hyvä putkimiinan asennus
-tehtävän aikana saadut "löydöt" pakotti parin ottamaan riskejä, joita ei ehkä ilman parempia ennakkovalmisteluita otettaisi, muutoin kuinkisan takia
T3
+perus tähystystiedustelutehtävä ja realistinen toteutus
+järkevä siirtyminen
- :?:
Suunnistus
+pisteytys tasapuolinen
+oheistehtävä vaati hoksottimia
+- hyvä rastisuunnittelu vaikka ohjaa sotilaita "munaraviin" pitkin teitä :naughty: Ps. Ei koske kylläkään paria 1 :lol:
Muuta:
Muutamia kokonaisajassa mukana olevia tai siitä irrallisia tehtäviä olisi voinut vaikka mahduttaa suunnistuksen oheen esim. naamiointiin liittyvä tehtävä, joka sisältää siirtymisen vihollistähystyksen alla (muutoin liikuttaessa ei naamiontia tarvi pitää päällä). Vaatii luonnollisesti myös lisäresurssia, jota ehkä ei ollut enempää irroittaa.
Aina on jonkunlainen kynnys pistää pidettyjä kisoja paremmusjärjestykseen koska jokaisessa kisassa on omat hienoutensa. Oma näkemykseni on kuitenkin, että tästä kisasta jäi ehdottamasti paras jälkimaku.
Onnea mitallisteille ja kiitokset järjestäjille :clap:
Olisiko linkkiä kuviin, mitä muut paikalla olleet järjestäjät ottivat? Kuva linkkejä voi lähettää yksityisviestillä
Lainaus käyttäjältä: "Heggis"
Sellainen pikku huomio että T1:n maksimipisteethän oli vain 16 pistettä ja T2:n 15 pistettä. Lähinnä vaikuttaa noihin prosenttilukuihin...
Virheet on huomioitu, käsistäni vaan pääsi kilpailun jälkeen tulostukseen sellainen versio, jota ei vielä oltu korjattu. Paperi, jota jaettiin kisan jälkeen, oli vähän "raakile", prosenttiluvut oli miten sattui :doh:
Viralliset tulokset on jo lähetetty henkilölle, joka vastaa niiden ilmaantumisesta nettiin :wink:
Lainaus käyttäjältä: "JHa"
T1
+mittasi hyvin osasiko pari puhua samaa kieltä
-hiukan lyhyt aika kuvan vaativuuteen nähden
Niinpä...tankeroenglannilla ekalla oikea rakennus, mutta viereinen ikkuna-aukko. Toinen meni sentään oikein.
Tähän liittyen, ER&Mika olisi pitänyt mielestäni sulkea kisasta, telepatia sekä paranormaalien taitojen käyttäminen ovat vähintäänkin epäurheilijamaista käyttäytymistä. En voi todistaa mitään, mutta mielestäni suunnistustehtävälläkin selvisivät suosta kuitenkin niin nopeasti että liekö käytetty vielä teleportaatiotakin apuna. Olimme asfaltilla vetelän suon kohdalla, ja kuulimme k.o. parin puhuvan keskenään - puheäänen taajuus ja tempo kuulostivat jotenkin kummalliselta- lähes eläimelliseltä korinalta. Tulemme tarvittaessa todistamaan kilpailujuryn eteen asiasta.
T2:lla pamahdettiin, osittain tankerosyistä, hauskasti ilmaan kun kaveri pudotti repun langan päälle- nimittäin käänsin kaverille ohjeen niin että
"pioneerit ovat raivanneet reitin ruumiille, seurataan nauhaa tmv" -kun sekä stagetuomari että paperi nimenomaan sanoivat raivatun reitin olevan merkityn sinisellä nauhalla...ja nauhahan loppui muutama metri ennen nukkea. Loistava tehtävärasti kaiken kaikkiaan.
Tyhmästä päästä kärsi koko ruumis -tässä tapausessa taistelijaparinkin... :D
Mutta tiedettiin sentään että nukke oli ollut oikeasti tekemisissä panssarivaunun kanssa lähimenneisyydessä :wink: :lol:
Hyvä kisa kaiken kaikkiaan, sanoisin. "Tunteiden vuoristorataa" tuli parhaiden elämysmatkojen tyyliin. Oheistehtävät olivat mielestäni harvinaisen mielekkäitä. Omakohtainen harmitus koko kisasta jäi suuhun vain ja ainoastaan siinä että suorituspaikkojen välille piirtyvä pistekertymä -kuvaaja muistuttaa jyrkkäreunaista siniaaltoa- kavaltaen lähes suoraan aivotoiminnan tason kulloisellakin rastilla. :shifty:
Kiitokset kaikille -ja rastienpitäjille oikein erikseen. Saattaa olla että unohtui kiittää joltain rastilta lähtiessä. :clap:
Näin jälkikäteen, olisi mukava tietää yksityiskohtia tähystystehtävän pisteytyksestä- mitä edellytettiin täysiin pisteisiin?
Meillä saldo oli 22, ja arvelen että paperista olisi suotu löytyvän havaintojen koordinaatit (esim miinakentän)- mutta kun ei saatu aikaa riittämään kartantutkimiseen. kompassisuunnat ja karkea etäisyys kaikille havainnoille sentään saatiin. Havaintoja tuli välillä siihen tahtiin että oli täysi työ pysyä perässä kirjurina- enkä aiokkaan luulla että se oli sattumaa. :lol:
"Tulostimena" oleminen ei mennyt ihan sekään putkeen- papereiden luovutuspaikalla n. 5min ennen max aikaa huomasin että puolet tekstistä oli englanniksi ja puolet suomeksi...käsiala kuitenkin omaa....meinasi kai vähän väsymys painaa. :doh: :oops:
Ja tulihan siinä ihan pikkaisen kiire puhtaaksikirjoituksessa...
Lainaus käyttäjältä: "JHa"
A2
- laukausten kokonaismäärän olisi voinut rajoittaa esim.20 kpl/pari vaikka tulitukitoiminnasta hyökkäyksessä kyse olikin, tällä vain lisää painetta ensimmäisellä osumiseen
:
Semmoinen on kutina että riskinä on toimitsijan laskuvirhe jos max määrä allkaa olla kymmeniä- nimittäin kun kaksi kivääriä (joista toinen mahd puolari) alkavat paukkua kiivaaseen tahtiin, menevät tuomareilta helposti laskut sekaisin. Timeriäkään ei oikein voi käyttää.
Kaksipiippuinen juttu, mutta itse ajattelen asian niin että tuskin sodassakaan kesken kiivaan puolustustaistelun murehditaan suuresta patruunakulutuksesta- pääasia että oma henkikulta säilyy=heettiläisiä kaatuu nopeasti ja paljon. Mutta perustelunsa rajaamisellakin- patruunathan saattavat olla vähissä tmv.
Lainaus käyttäjältä: "JL"
Näin jälkikäteen, olisi mukava tietää yksityiskohtia tähystystehtävän pisteytyksestä- mitä edellytettiin täysiin pisteisiin?
Meillä saldo oli 22, ja arvelen että paperista olisi suotu löytyvän havaintojen koordinaatit (esim miinakentän)- mutta kun ei saatu aikaa riittämään kartantutkimiseen. kompassisuunnat ja karkea etäisyys kaikille havainnoille sentään saatiin. Havaintoja tuli välillä siihen tahtiin että oli täysi työ pysyä perässä kirjurina- enkä aiokkaan luulla että se oli sattumaa. :lol:
Miinakentästä oikealle olevan harjanteen päällä (sen harjanteen takaa tuli kaminasta nouseva savu) oli kk pesäke ja siitä seuraava oikealle oli apilas... Kai nuo sentää spottasitte ;)
Täytyy sanoa että tuli tuossa T1 rastilla huomattua kuinka osalla henkilöistä ohjeistus oli selkeätä ja pari muisti aina varmistaa "ok/löyty" komennoilla että on kartalla. Osalla taas suu kävi kuin savolaisella ja pari putosi alkumetrien jälkeen pois kartalta mutta ohjeita tuli silti vain edellisestä pisteestä eteenpäin. Eli se parien välinen kommunikointi unohtui. Aikaahan tuossa oli rutkasti, osa vain tuhlasi sen puhumalla turhia ;) Tuossahan olikin tarkoitus testata nopeata havainnointia ja selkeiden ohjeiden antamista. Tuloslista kertonee kuinka hyvin se on hanskassa ;) Myönnettäkööt että monella oli aika nopea, mutta väärä ikkuna ;) Olisi kyllä pitänyt laittaa videokamera jalustalle ja nauhoittaa kaikki nuo keskustelut. Olisi ollut hyviä esimerkkejä kuinka toimia ja kuinka EI toimia :mrgreen:
Huom!! Huom!!
Resul kaipaa viime vuoden ja tämän vuoden kisoista muutamaa kuvaa. Eli kaikki kuvia ottaneet, olkaa ystävällisiä ja ottakaa minuun yhteyttä, että saadaan valittua muutama hyvä kisakuva mainostarkoituksiin.
tom.marsti@gmail.com tai tom.marsti@maistraatti.fi
Lainaus käyttäjältä: "JL"
ER&Mika olisi pitänyt mielestäni sulkea kisasta, telepatia sekä paranormaalien taitojen käyttäminen ovat vähintäänkin epäurheilijamaista käyttäytymistä. En voi todistaa mitään, mutta mielestäni suunnistustehtävälläkin selvisivät suosta kuitenkin niin nopeasti että liekö käytetty vielä teleportaatiotakin apuna. Olimme asfaltilla vetelän suon kohdalla, ja kuulimme k.o. parin puhuvan keskenään - puheäänen taajuus ja tempo kuulostivat jotenkin kummalliselta- lähes eläimelliseltä korinalta. Tulemme tarvittaessa todistamaan kilpailujuryn eteen asiasta
et voi todistaa mitään. Sitä paitsi telepatia EI OLE kiellettyjen välineiden tai menetelmien listalla. Tämä siis T2sta koskien. :ugeek:
Tästä tullaan siihen, että uskonto leviää kisoihin kovaa vauhtia. Sikäli monta jihadia julistettiin vloppuna :mrgreen: :mrgreen: :whistle: :think:
Kiitos kaikille mukana olleille ja etenkin järjestäjille joita ilman koko kisaa ei olisi ollut olemassa. Mielenkiintoinen ja erittäin opettavainen kokemus näin ensikertalaisen näkövinkkelistä joten mukana ollaan myös 2010! Ammunnat ja muutamat tehtävärastit ei oikein sujuneet mutta black ops -toiminta kyllä sitäkin paremmin ;) :whistle:
Lainaa
A3
-tulkinta vaikeus tilanteissa, joissa jantteri on saanut käskyn mennä alas ja lennossa oleva luoti koittaa ehtiä perille ensin
Hoituu esimerkiksi siten, että toinen kellottaa ja luettelee sekunteja jantterinkäyttäjälle ja jos esim. 10s laukausikkuna on sovittu, nappulaa painetaan tuossa n.13s kohdalla. Eli mallia koripallo, jos heitto lähtee ennen vihellystä niin kori hyväksytään. Ts. jos laukaus lähtee 10s kohdalla, odotetaan kunnes luoti on perillä ja painetaan sitten jantteri alas. Jos taas laukaus lähtee 10s jälkeen se tuomitaan myöhästyneeksi vaikka jantteri olisikin vielä pystyssä/matkalla. Tämä tasaa suoritusajan samaksi kaikille myös tilanteessa jossa jantteri ei tottele ensimmäistä tai vaikka toistakaan "maahan" komentoa.
Kiitokset kilpailijoille opettavaisista suorituksista.
**Janne
A2 patruunoiden rajoittamattomuus oli mielestäni tehtäväkuvaukseen nähden täysin perusteltu. Kyseessä oli kuitenkin puolustustaistelu, jossa kyse on paitsi omasta, niin myös muiden nupin turvaamisesta. En ainakaan itse jää odottamaan kuolemaa jos on mahdollisuus niitata ensin.
Kuvattu joukko oli panssarijalkaväkeä---> Mobilisoitu joukko, jolloin kannettavien patruunoiden rajallisuus ei nähdäkseni ole huolenaihe nro 1 ja joka taistellessaa takuulla aiheuttaa muutakin meteliä kuin TRG:n jarrun mölinän. Olen kuitenkin JHa:n kanssa täsmälleen samaa mieltä että tarkka kohdennettu mutta nopea tuli on myös tehokkainta, eikä silmitön mäiskääminen.
Mikäli tehtäväkuvaus olisi ollut erillään muusta joukosta toimiva tuhoamistehtävää suorittava ta pari niin tilanne olisi ollut täysin toinen. Tätäkin on hyvä mitata ja mitattiinkin esim rastilla A3.
Se on kauheaa katseltavaa kun Thor ja Väinämöinen noituu muut shamanismillaan. Salaista asetta vasta vilautettiin.....
Kiitokset erinomaisesta kisasta ja onnittelut pärjänneille :clap:
Kiitokset myös MVe ja OD hyvin suunnitellusta ja toteutetusta kilpailusta
Kaikki rastit olivat perusteltuja ja selvästi mietitty TA:n SA tehtävää ajatellen. Se ettemme(siis koko porukka) kaikkialla ihan pärjänneet täydellisesti, kertonee enemmänkin siitä että olemme ammatiltamme jotain muuta kuin tarkka-ampujia. Ei niinkään siitä, että rastit olisivat olleet puutteellisia.
Kaikki tehtävien oikeaan suorittamiseen vaadittava oli loogisesti pääteltävissä muutamaa pientä yksityiskohtaa lukuunottamatta, mikä on täysin anteeksiannettavaa kun kyse on rastipohjaisesta kilpailusuorituksesta. Ammunnat olivat erinomaisia, vaikka eivät suosineetkaan perinteisen Häyhän (1.täydet 2. puolet) tyyliin tottuneita ampujia. Varsinkin hyökkäysammunta toimivuudessaan, oli mielestäni yksi parhaista ammuntarasteista mihin minä olen osaa ottanut, vaikka menikin allekirjoittaneelta ihan pieleen.
Ammunta oli vahvasti painotettu pisteenlaskussa, mikä onkin mielestäni täysin oikein. Vaikka paljon fyysisyyttä täällä huudellaankin, tuntuisi jotenkin epäreilulta jollei TA SM menisi niille jotka parhaiten ampuivat. Valitettavasti parhaat voittivat jälleen :wink:
Positiivista oli myös nahdä, että aiemmilta vuosilta tutut pidempiaikaiset toimitsijatkin uskaltautuvat edelleen mukaan kisailemaan. Uskoisin että pisteiden tiirailu yms. antaa perspektiiviä siihen miten kilpailijat eri asiat näkevät. Se mikä toimitsijalle on merkityksetön pikku juttu, voi kilpailijalle olla vähintäänkin kunnia-asia.
Tämä oli minulle seitsämäs Häyhä-kilpailu, ja opin tästä kilpailusta toiseksi eniten(siis ensimmäistä lukuunottamatta).
Kiitos kaikille mukana olleille!
Tuskin voimme mitenkään riittävästi kiittää järjestäjiä, toimitsijoita ja PV:n edustajia. Ilman heidän kaikkien isoa panosta kisaa ei olisi läpiviety. Työmäärä ja uhraus omaa aikaa on ollut suuri. Myöskään ilman loistavia kilpakumppaneita näin rehtiä ja hyvähenkistä kisaa ei olisi syntynyt.
Kilpailussa kokeneen kisakävijäparin (MVe, OD) pitkään kerätty näkemys sujuvien rastien suunnittelusta kantoi hedelmää. Monet rastit loivat uutta näkökulmaa taitojen mittaamiseen. Oma mielipiteeni pahvitaulujen soveltumattomuudesta TA-kisaan ja joukon yhteisampumisen vaikeudesta koki täydellisen "takinkäännön". Monta muutakin havaintoa hyökkäys-,puolustus-,kyttäysammunnan, yhteislaukausten ym. mittaroinnista syntyi hyvin suunnitellun kisan ansiosta. Varmasti saatuja kokemuksia hyödynnetään harjoituksissa ja tulevissa kisoissa!
Omasta puolestani myös kiitos hienosta kilpailusta kilpailun johtajistolle, järjestäjille, Tykistöprokaatille, kanssakilpailijoille sekä myös kärsivällisille kotijoukoille...
Kaikki Häyhä-kilpailut joihin olen ottanut osaa ovat olleet erinomaisia. Jokainen on hieman erilainen ja niin pitääkin. Johtajan käden jälki näkyy. Niin viime vuotinen kilpailu kuin tämänvuotinen kilpailu olivat molemmat hyvin järjestettyjä. Kuten olivat aikaisemmatkin vuodet.
Ampumarastit, niiden todenmukaiset kuvaukset sekä suoritustapa olivat erittäin onnistuneet. Hyökkäys, puolustus, kyttäys jne. Mielestäni juuri tämä mittaa monipuolista ampumataitoa (pitkällä kiväärillä) erinomaisesti. Se myös loi mahdollisuuden sille, että puolimoottorilla ampuva olisi kilpailussa voinut pärjätä erinomaisesti, lukuunottamatta ehkä 1150m pahvimatkaa... Se myös mittaasi rutinoitumista aseen käyttöön, lippaan vaihtoihin, kaluston puhtaanapitämiseen ja siten toimintakykyisenä vaikeissa oloissa (optiikka sateessa ja esim varmistin :o hiekkakylvyn saaneena...) Mielestäni monipuolisuus sekä hyvä ampumataito muustakin kuin makuuasennosta on hyvän TA:n perusedellytys. Tätä testattiin moninaisesti. Myös jollakin muulla aseella kuin omalla ampuminen voisi olla tulevaisuudessa mielenkiintoista testata. "Oma ase rikkoutunut, joutuu ottamaan vastustajalta AK:n tai Dragun ja suorittamaan tehtävä sillä loppuun..."
Pahveihin ampuminen "kenttäammuntatyyliin" oli erittäin onnistunut ja tehokas rasti. Oma prosessori kävi koko kisan ajan suurimmilla kierroksilla juuri sillä rastilla. Se oli varsin intensiivinen kokemus ja mittasi erinomaisesti juuri 1+1 laukauksen mukaista filosofiaa tuntemattomille etäisyyksille. Puhumattakaan jatkuvaa tuulen lukua, spottausta hankalissa oloissa.
Jos nyt jotain jäi kisassa kaipaamaan, oli sellainen välilevyt ja päkiät pehmentävä 6h iltalenkki, jossa olisi päässyt murtamaan vastustajien henkistä kanttia marssimusiikin tahdissa viime vuoden tapaan. :wink: Tämä myös kaikille vihjailijoille ensivuoden kisajärjestäjää huutoäänestettäessä tiedoksi saatettakoon...
Kiitos vielä kerra hienosta kisasta kaikille!
MSa
Tälläinen tuli minulle postiin, koska kyseinen henkilö ei jostain syystä pääse kirjautumaan foorumille ( selvitetään asiaa ):
Lainaa
Kilpailun oli mielenkiintoinen ja hyvin järjestetty aikataulujen ja kaiken muunkin osalta. Niinisalo kisapaikkana on kyllä mahtava.
Siellä näytti olevan lääniä monenlaisiin rasteihin. Meille ensimmäinen kerta kyseisellä alueella. Sunnnuntain keli nyt ei aivan meitä suosinut :(
Kilpailujen järjestelyt oli onnistuneet.Tämän laajuisen kilpailun järjestely kun ei ole mikään pieni työ eikä talkoo henkeä yleensä meinaa löytyä,
itsekin kilpailuja järjestäneenä joka kertainen ongelma on työvoima.
Meitä jäi kilpailussa harmittamaan se että kilpailu kokoneisuudessaan ei käsittänyt tarkka-ammuntatoimintaa vaan oli lähinnä pitkänmatkan
ampumakilpailu. Edellisiin häyhä kilpailuihin nähden kilpailusta puuttui tärkeimmät tarkka-ammunta toiminnan piirteet,tähystyksen alla liikkumiset,
naamioinnit,tuliasematoiminta ja tuliasemaan tulo/lähtö,ym. Kilpailussa olisi voinut olla vaatetuksena suomi verkkarit ja valkoinen T-paita.Ne joilla on
mahdollisuus harjoitella pitkälle ja omaa .338 kiväärin niin pärjää taatusti. Ammuntahan on tärkeä osa ta-toimintaa mutta vain pieni osa
siitä. Jos ei pääse edes ampumapaikalle niin on turha ampua. Pistetys olisi myös samasta syystä oltava tasavertainen rastien välillä. Jos tehtävä-
rastilta on mahdollisuus saada 15 pist. ja ampumarstilta 160 pist.,ei se ole järkeenkäypä pistetytys käytäntö tarkka-ampuja kilpailussa. Ammunta
ratkaisee siis koko kilpailun. Aikaisempina vuosina on ollut saman suuntainen pisteytys jota olis mielestämme aika muuttaa.
Kiitokset kilpailun järjestäjille mielenkiintoisista rasteista.
Seuraavan vuoden järjestäjille vinkiksi, laittakaa todellisia rasti ja kilpailu tietoja etukäteen sivustolle että
tietää raahaako koko ta-varustuksen mukana vai jättääkö puolet kotiin.
Lainaa
Järjestämme syksymmällä Haminaan Aketa nimisen harjoitus/kilpailu tapahtuman. Tapahtuma on yksi päiväinen ja käsittää
asutuskeskus ta-toiminta rasteja ja ammuntoja. Esim. ammuntoja 300m liikkuvaan, tähystys ammuntoja,tuhotun kaupunki alueen tiedustelua,ym.
6 paria otetaan mukaan.
Pari 13 kiittää ja kumartaa.
Ei kenelläkään sattuisi olemaan kuvia kilpailusta? varmaan muitakin vois kiinnostaa kuvat..olisi edes jotain todistusaineistoa kisasta.. :D
Ensi viikolla koitetaan saada kuvagalleriaa pystyyn. Tämä viikko mennyt ylläpidolla kiireiden parissa niin ei ole ehtinyt sitä hoitaa.
Lainaus käyttäjältä: "Pari 13"
Järjestämme syksymmällä Haminaan Aketa nimisen harjoitus/kilpailu tapahtuman. Tapahtuma on yksi päiväinen ja käsittää
asutuskeskus ta-toiminta rasteja ja ammuntoja. Esim. ammuntoja 300m liikkuvaan, tähystys ammuntoja,tuhotun kaupunki alueen tiedustelua,ym.
6 paria otetaan mukaan.
Pari 13 kiittää ja kumartaa.
Tosta haminan tapahtumasta. Mistä siitä saa lisäinfoa?
YV / e-mail Sniippa (//http).
huti...
Oliko niistä kuvista vielä keritty tehdä joku galleria?