Nyt on parin aseen kohdalla käynyt sama homma, että vaikka ratapaukut (tehdas ja/tai omalataus) ovat todella tarkkoja, niin kupariluodilla tarkkuus on aika huono. Kokeilin 6.5 mm Sako Bladea ja 9.3 mm Naturalista ja molemmilla kasat olivat reilusti suurempia kuin ratapaukulla. Lähtönopeusvaihtelu molemmilla aivan riittävän pientä, ruutina N140 molemmissa. Natulla kokeilin jo muuttaa latauspituutta, ei havaittavaa vaikutusta.
Voiko huono tarkkuus johtua esimerkiksi siitä, että piipun kuparointi ei ole ehtinyt tasaantua muutamilla testilaukauksilla?
Ilmeisesti kupariluodeissa luodin halkaisija on melko merkittävä tekijä, ehkä nuo pyssyt eivät vain tykkää noista luodeista?
Kysymyksen voisi ehkä yleistää niin, että mitä kannattaa ensimmäisenä muuttaa, jos lataus ei täytä toivottua speksiä?
Olen ollut huomaavinani, että jos ensimmäistä painesarjaa ampuessa lähtönopeudet eivät kasva melko lineaarisesti ruutimäärän mukaan, on erittäin todennäköistä, että pientä lähtönopeusvaihtelua ei saavuteta millään ruutimäärällä. Tähän on auttanut ruudin vaihtaminen toiseen.
Voisiko olettaa, että jos tarkkuus ei ole suht hyvä jo ensimmäisillä testeillä, kannattaisi vaihtaa suoraan toiseen luotiin?
Tällaisen asian ETÄanalyysiin ei pitäisi sortua, mutta silti:
*kupariluodit ovat aina vastaavan massaista lyijyluotia pidempiä => erot etenkin harjoutuskäytössä olevan kevyen & lyhyen lyijysydänluodin ja metsästyskäytössä olevan raskaan & pitkän kuparisen metsästysluodin välillä voivat olla suuria, etenkin jos aseen vaivana on loiva (1/12"@.308" Sako tms) rihlannousu
*kuparoituminen oli varsinkin alkupää sileäkylkisten Barnes X:ien ongelma, rihlojen pursottamalle materiaalille kun ei ollut kunnolla paikkaa, piiput kuparoituivat/paineet nousivat ja tarkkuus oli mennyttä, urakylkiset TSX:t ovat parempia
*latauspituuden = rihlakosketuksen osalta massiiviluodit ovat lyijydänluoteja temperamenttisempia
*mitä on huono tarkkuus, Minute Of Angle vai Minute Of Moose? Massiiviluoteja käytetään suomalaisen SUURriistan metsästämiseen ja on hämmentävää, kuinka paljon ruutia poltetaan penkistä ampuen sen takia, että hirvipatruuna ei käy, kun kuitenkin maalipiste on ampujan nyrkkiä suurempi ja ampuminen tapahtuu vapaalta kädeltä ;)
Jos tarkkuus tosiaankaan ei näyttäisi riittävän aiottuun käyttötarkoitukseen, käyttäisin jo hankitut luodit asian selvittelyyn ja vasta niiden loputtua lähtisin luotiostoksille, sillä mitäpä noilla epätarkoiksi tuomituilla muutakaan tekisi?
Vaikkapa erälle.netistä tästä aiheesta löytyy n*100 viestiä ja mielipidettä :o ;D
Itsellä blade ja ttsx käy niin 300m asti melkeinpä scenar tarkkuutta. Mitä ite huomannut kupari/messinkiluotien kanssa on, että vaativat selkeästi pidemmän vapaa hypyn ennen rihloja. Kun tavan otm luodit ladataan n 0.2mm irti, saa kupari olla sen 1-1.2mm irti rihloista.
Ensin olisi hyvä tietää miten olet alunperin käytetyn latauksen hakenut?
Oman rajallisen kokemuksen perusteella piipun värähtely on suurin tarkkuuteen vaikuttava tekijä jos perusasiat on kunnossa. Latauspituuden valitsisin reilusti irti rihloista. Sitten tikapuutestillä kokeilemaan. Itse teen vain yhden samaa latausta mutta hyvin pienillä askeleilla ja ammun samaan tähtäyspisteeseen. Joskus on selvää siirtymää mutta jossain kohtaa peräkkäiset lataukset osuu lähelle toisiaan. Siitä välistä sitten kokeilemaan useammalla patruunalla. Jos ei tuollaista kohtaa löydy niin toisella ruudilla uusi testi. Latauspituudella ainakin itse olen tehnyt lähinnä hienosäätöä jos on tarpeen. Barnesilla en ainakaan ole huomannut mitään merkitystä ampuuko niitä sekaisin lyijyluotien kanssa vai ei.
Esimerkiksi 308+168gts ttsx ei ym. testillä löytynyt N140 ruudilla sopivaa latausta mutta N150 kävi lähes samaan kohtaan aloituslatauksesta tappiin asti.
Vakautuminen tai sen puute on myös mahdollinen. Onko aseet riittävän jyrkällä nousulla noille luodeille?
Lainaus käyttäjältä: metsienmies - lokakuu 13, 2022, 10:09
Itsellä blade ja ttsx käy niin 300m asti melkeinpä scenar tarkkuutta. Mitä ite huomannut kupari/messinkiluotien kanssa on, että vaativat selkeästi pidemmän vapaa hypyn ennen rihloja. Kun tavan otm luodit ladataan n 0.2mm irti, saa kupari olla sen 1-1.2mm irti rihloista.
Jep, en uskokaan, että kupariluodit olisivat jotenkin itsessään epätarkempia kuin lyijylliset. Siksi tuota latausteni epätarkkuutta vähän ihmettelinkin.
Lainaus käyttäjältä: Ippe69 - lokakuu 13, 2022, 10:11
Esimerkiksi 308+168gts ttsx ei ym. testillä löytynyt N140 ruudilla sopivaa latausta mutta N150 kävi lähes samaan kohtaan aloituslatauksesta tappiin asti.
Vakautuminen tai sen puute on myös mahdollinen. Onko aseet riittävän jyrkällä nousulla noille luodeille?
Sitä mietin itsekin, että voisi kokeilla N150:ttä, kun muistaakseni simulointienkin perusteella kupariluodit tuppaavat nostamaan enemmän paineita kuin vastaavat lyijyluodit. Varmaankin vähän kovempia ja siten vaatinee enemmän voimaa runnoa ne rihloihin palotapahtuman alussa, joten hitaampi ruuti voisi olla hyvä.
Muistaakseni vakautumisen piti olla ihan OK, täytyy vielä varmistaa laskurilla.
Edit: Bergerin kalkulaattorista:
6.5 mm SG 1.4 marginally stable
9.3 mm SG 1.55 stable
Kyllä noilla hirveen osuu, mutta vähän ihmetyttää vain tuo kasojen koko verrattuna aiempiin patruunoihin. Esim. tuo 6.5 mm ase on erittäin hyväkäyntinen parilla muulla patruunalla, mutta nuo ensimmäiset testit kupariluodilla eivät antaneet aihetta juhlaan. Kun tämä lataaminenkin on iso osa harrastusta, niin jo oppimistarkoituksessa haluan vähän hifistellä myös hirvipatruunoiden kanssa. Ja jos haluaisi ampua pienempiä eläimiä pidempään matkaan, niin "minute of moose" ei enää välttämättä riitä.
Kasat molemmilla aseilla olivat yli 3x isompia kuin ratapatruunalla. Eli 9.3 mm siellä 6 cm hujakoilla ja 6.5 mm reilu 3 cm.
Ajatuksena oli herättää myös yleistä keskustelua, joten älkää liikaa ajatelko tätä etäanalysointina. Hyvää keskustelua ja vinkkejä tuli jo nyt!
Kun metsästyspatruunoita oli tarkoitus ladata, niin lähdin hakemaan noita latauksia siten, että latasin sarjan patruunoita nostaen ruutimäärää aina 1%, yksi kpl kutakin. Noista katsoin, että nouseeko nopeus suunnilleen lineaarisesti. Yleensä jos nopeudet poikkeavat lineaarisesta sovitteesta paljon, olen vaihtanut heti ruutilaatua. Näissä nopeus nousi mukavan lineaarisesti, eli voidaan odottaa pientä nopeusvaihtelua (piti paikkansa myöhemmissä testeissä).
Jos patruunalla on tarkkuuspotentiaalia, yleensä tässä kohtaa huomaa, että joko
a) kaikki iskemät osuvat aika pieneen nippuun, tai
b) iskemät nousevat taulussa suht tasaisesti ruutimäärän kasvaessa
Näiden kanssa kumpikaan kohta ei pätenyt, vaan iskemät olivat hajallaan eikä mitään korrelaatiota ruutimäärän kanssa ollut havaittavissa. Tämä antoi jo osviittaa siitä, että jotain on pielessä.
Vaikka näyttikin jo huonolta, kokeilin vielä ladata painemerkkien mukaan valitulla sopivalla ruutilatauksella 5-10 testipatruunaa. Nopeusvaihtelu oli hyvin pientä, mutta osumat hajallaan taulussa.
Ehkäpä sattumalta ollaan vain todella kaukana latauspituuden "noodista"? 6.5 mm aseen kohdalla tämä voisi pitää paikkansa, mutta 9.3 mm aseen kanssa kokeilin muuttaa latauspituuttakin, eikä sillä ollut jostain syystä mitään vaikutusta.
Tämänhetkinen teoria jonka mukaan toimin on sellainen, että 100 metrillä ruutimäärä vaikuttaa nopeusvaihteluun, mutta ei vaikuta tarkkuuteen ja latauspituus vaikuttaa tarkkuuteen, mutta ei vaikuta nopeusvaihteluun.
Tarkkuuslatauksia kehitän vähän eri tavalla ja luoteja kuluu enemmän. Etsin ensin lähtönopeuksista "noodeja" ampumalla 3-5 laukausta kullakin ruutimäärällä 1% pykälissä ja sitten etsin latauspituuden "noodin". Tuntuu toimivan, mutta tosiaan luoteja kuluu.
Jos metsästysluodilla saa 3cm kasoja niin kannattaa keskittää fokus muihin asioihin. Tietty jos kalliilla metsästyskuulilla haluaa pahvia ampua niin mikä ettei mutta ei niitä siihen ole tarkoitettu.
Ruudin vaihto voi tosiaan auttaa ja pidempi vapaahyppy rihloihin. Ja jotkut luodit nyt vaan ei käy tietyissä piipuissa millään latauksella. Siksipä kaupoissa on erilaisia luoteja myynnissä :-)
Lainaus käyttäjältä: HJu - lokakuu 13, 2022, 11:01
Jos metsästysluodilla saa 3cm kasoja niin kannattaa keskittää fokus muihin asioihin. Tietty jos kalliilla metsästyskuulilla haluaa pahvia ampua niin mikä ettei mutta ei niitä siihen ole tarkoitettu.
Ruudin vaihto voi tosiaan auttaa ja pidempi vapaahyppy rihloihin. Ja jotkut luodit nyt vaan ei käy tietyissä piipuissa millään latauksella. Siksipä kaupoissa on erilaisia luoteja myynnissä :-)
Nämä ovat viisaita sanoja.
Toisaalta uteliaisuus tahtoo viedä voiton. Tekisi kovasti mieli tutkia asiaa, koska jos selkeä syy löytyy, olen varmasti sen jälkeen parempi jälleenlataaja.
Laitetaan vielä omakin info eli 308 vaihdoin n140->n150 niin tuntu että kaikki parani: tarkkuus, vauhdit, maltillisemmat paineet ja lataamisen helppous, käytännös ku pitää latauspituuden sopivana nii aina kävi ihan sama kuinka paljon ruutia laittoi. Alle 0.5moa 300m ihan perus annostelijastakin.
Omat kokemukset itseladatuista Barnes 168gr TTSX luodeista. Tarkkuus todella hyvä. Noin kymmenen "kuparilaukauksen" jälkeen tarkkuus häviää täysin. Vain kuparinpoisto auttaa. Aseena Rem 700 30-06.
Typo korj.
Lainaus käyttäjältä: Wetzlar - lokakuu 13, 2022, 23:16
Omat kokemukset itseladatuista Barnes 168gr TTSX luodeista. Tarkkuus todella hyvä. Noin kymmenen "kuparilaukauksen" jälkeen tarkkuus häviää täysin. Vain kuparinpoisto auttaa. Aseena Rem 700 30-06.
Typo korj.
Piipun vaihdolla taikka kolvaamalla saa vähenemään.