Jokohan nyt tuon naapurimme touhun vuoksi alkaisi tulla tukea ampumaharrastuksen kasvattamiseen?
3 sellaista kolleegaani joiden perheissä ei ole harrastettu metsästystä tai koskaan edes ollut aseita on soittanut minulle ja kysynyt kuinka voisi hankkia aseen/aseita.
Noussut mieleen:
*Aselupien saannin helpottaminen?
*Ammunta koulujen opetusohjelmaan?
*Ampumaseurojen & metsästysseurojen järjestämät "avoimien ovien" ampuma illat / päivät ampumaradoilla?
*Nyt näyttää vahvasti siltä ettei kaikenmaailman "kukkahattu tädit" ja maailman parantajat ole enää laittamassa kapuloita rattaisiin.....
Comments please ja päättäjille viestiä!
Timppa
Ampumaratojen lupakäytäntöihin toivoisi vähän järkeistystä. Esim 5v välein uusittavat ympäristöluvat ja niihin liittyvät kalliit pohjavesitutkimukset, joissa ei koskaan löydy mitään, ovat pelkkää kiusantekoa valtion ympäristöministeriön toimesta. Aselakipuoleen toivoisi myös asennemuutosta, ehkä lakimuutoksiakin (en ole ehtinyt miettiä kovin tarkasti, olen jo niin systeemin ehdollistama).
EDIT: Asekohtaisesta tarveharkinnasta pitäisi luopua kokonaan. (Miksi haluat uuden kivääriin/pistooli, sinullahan on jo kivääri/pistooli?)
Jos saisi toivoa niin jokainen yli 90000 asukkaan kaupunki pitäisi lailla velvoittaa rakentamaan 25m pistoolirarata sekä 150m ja 300m kiväärin ampumaradat. Yli 150000 asukkaan kaupunkeja voisi velvoittaa rakentamaan ampumaurheilukeskukset joissa edellisten lisäksi vielä 600m kiväärirata, haulikkorata ja IPSC/SRA-ratoja.
Pääkaupunkiseudun osalta ainakin pitäisi tehdä jotain. Nyt noin 75000 nykyisellä aseluvanhaltijalla ei ole oikein ratoja missä käydä ja puolueet vääntelee käsiään "Mutku ampuminen ei ole ihqua, voisitteko keksiä muita harrastuksia?".
Riittäisi kun nämä kolme instanssia löysäisivät pipoa.
1. ELY - ratojen tappaja, ampumaseurojen kauhu, pompottaa jopa armeijaa
2. POHA - Ampuma-aselakien "tulkintaa" jo vuodesta 2010, lupamaksujen nostoa vuodesta toiseen
3. Armeija - nihkeä suhtautuminen omaan reserviin ja sen kouluttamiseen. Sääntönikkareiden paratiisi, piirumittarimyyjien paras asiakas.
Vähän vaikea samaistua tilanteeseen, kun 30 min ajomatkan sisällä on neljä ampumaratakompleksia, joista lähes jokaisesta löytyy lähes kaikki mahdolliset radat ja joissa yhdessäkään en ole koskaan törmännyt tilanteeseen, ettei olisi heti päässyt ampumaan. Jopa paikallisella ala-asteella on ampumarata kellarissa, jos joku haluaa ilmakivääreillä harjoitella. Kyse on kuitenkin pikkukunnista tai -seuroista, jotka ovat itse, käytännössä talkootöinä väsänneet nuo.
Enemmän siis asenne- kuin resurssiongelma. Turvallisuustilanteen muuttuminen todennäköisesti muuttaa asenteita siihen suuntaan, että city-suomeenkin saadaan jonkinlaisia harjoittelumahdollisuuksia. Siihen asti sitten vain käytävä mökkeilemässä maakunnissa?
Pk-seudulla kyseessä on nimenomaan asenneongelma kaikilla päättäjätasoilla.
Tällä viikolla kaverilta joka on ampunut IPSCiä ja SRAta kymmenen vuotta lupakanslia tiedusteli voisiko hän harrastaa pitkän matkan tarkka-ammuntaa vähän kevyemmällä kaliperilla. Ikään kuin harrastaja ei itse tietäisi mitä tarvitsee ja mihin on noin 8-10 000e laittamassa kiinni. Jo pelkkä kysymyksenasettelu kertoo ihmeellisestä asenteesta. Eikä kyse ollut edes 50 BMG:stä.
Meitä on tässä yhdistyksessä lähes 600 jäsentä.
Jokainen on vapaa omalta osaltaan käyttämään suhteitaan mikäli tuntee päättäjiä tai tahoja jotka voivat vaikuttaa asenteen muuttumiseen.
Hallituksen taholta esitämme kysymyksiä myös Reserviläispiirin/-liiton suuntaan edelleen vietäväksi päättäjille.
Paine asenteiden muuttamiseen tulee edetä joka tasolla. Siksi kehotan pohtimaan omia yhteyksiänne.
Hallitukselle saa toimittaa ideoita ja kanavia kun sellaista tulee mieleen.
Edelleen myös peräänkuulutetaan sellaisia maanomistajia, jotka suhtautuisivat myötämielisesti Killan järjestämiin ampumatapahtumiin omalla alueellaan.
Samaa mieltä me olemme siitä että aika on nyt muuttunut ja entiset asenteet eivät enää ole ensisijaisia.
Onko vieläkin niin että, jos omalla maalla ammuskelee enemmänkin niin pitäisi kait joku lupa siihenkin olla ja joltain viranomaiselta lupa hakea. Mahdollisuus ampua amp. seuran mailla mutta mahdollisuus ammuskella myös vanhalla hiekan otto montulla joka on omilla mailla, ja siinä pystyy ampumaan reiluun 100 metriin ja asutusta ei lähellä. PV huomannut ta tarpeellisuuden kun tulee aseita joilla vaikutus reilumpi kauemmas kuin rk. Onhan PV tarkka-ampujia mutta taitaa vähän olla suhteessa miehistöön. Ei voi olla ajattelematta että ta-harrastajien vaikutus näkyy myös PV.
Omalla maalla saa ampua,ei tarvi hakea lupia mistään.
Hiekka monttu on hyvä paikka jos tausta penkka on pysäyttämäsdä luodit.
Lainaus käyttäjältä: kema - maaliskuu 04, 2022, 08:52
3. Armeija - nihkeä suhtautuminen omaan reserviin ja sen kouluttamiseen.
Kun aselakiin tuli reserviläispoikkeus, niin yhtenä sen edellytyksenä on ollut teoriakoe. Koetilaisuuksia ei ole näkynyt kuin vasta tänä vuonna. Ehkä se tämä on yksi helpottava asia. Kaksi kurssia, joissa teoriakoe mainitaan ovat:
https://koulutuskalenteri.mpk.fi/Koulutuskalenteri/Tutustu-tarkemmin/id/156578
https://koulutuskalenteri.mpk.fi/Koulutuskalenteri/Tutustu-tarkemmin/id/156878
Olemme eläneet noin 77 vuotta rauhan aikaa ja kuvaan tässä kuinka paljon esim. aseluvan hankinta prosessi on muuttunut ko aikana.Tosi elämän tapahtuman kautta.
Isä vainajani teki sodan jälkeen kaikenmoisia töitä mistä perheelle vaan leipä rahaa pystyi saamaan.
Myös teurastajan/ "lihamestarin" hommaa maataloille.Koki tarvitsevansa pistoolin eläinten lopettamiseen.Oli mennyt Nurmeksen nimismiehen (Ahokas?) luo kysymään lupaa pistoolille.
Nimismies oli tuuminyt: "Minulla on sodankäyneille miehille vain yksi sääntö: ellei aseessa ole pyöriä niin annan luvan heti, jos aseessa on pyörät,niin haluan sen ensin vilkaista"
Jos taustaltaan moitteeton Suomen kansalainen haluaa ostaa aseen,niin olisikohan syytä mahdollistaa aseen ostaminen ilman metsästys harrastusta / ampumaseuraan kuulumista / reserviläis harrastusta????
Koska olen huomannut,että poliitikkojen puolellakin pääosin REAGOIDAAN tapahtuneeseen,eikä ENNAKOIDA tulevaa ja jälkiviisaita porukasta on >99 %.... "Johan minä sanoin vaikken mitään virkkanutkaan"
Timppa
Veli Nieminen on v.1926 ENNAKOINUT.Kuva hänen kirjan "Ampujan Käsikirja" alkusanoista vuodelta 1926.
[rant]Itse olen jo odottanut 1.5kk lupaa pääkaupunkiseudulla. Eli ainakaan vielä asenteet eivät ole muuttuneet mihinkään. Erittäin turhauttavaa, koska tarkoituksena oli ostaa eksoottisempi ase, mutta tällaisella aikataululla se ei mitenkään ehdi kesäksi.
Puolustusvoimat lisäävät varustautumistaan, mutta kansalaisten omatoimista tukea ei sallita.[/rant]
Toisaalta ehkä se on pääosin Puolustusvoimien tehtäväkin huolehtia varusteiden riittävyydestä. Toisaalta taas laatu ja osaaminen olisi paremmalla tasolla, jos harrastaminen olisi helpompaa.
Ampumaharrastus, metsästys jne on mahtavia harrastuksia ja löytyy omakohtaista kokemusta edellämainituista. Olen miettinyt myös reserviläistoimintaan hakeutumaan, mutta pääosin siksi, että siitäkin jotain ymmärtäisin ja voisin mahdollisesti löytää sieltä mielenkiintoisia kilpailuja.
En tiedä minkälaisia sotilaallisia ratkaisuja nykyään on käytössä milläkin valtiolla jne mutta veikkaan, että mikäli meidän lakiimme kirjataan "kevennyksiä" aselupa käsittelyyn ja asetyyppeihin jne niin uskon lopputuloksena olevan enemmän onnettomuuksia jne. Mikäli mun reilun 40-vuoden elämänkokemuksella ei edes naapuria moikata niin siinä vaiheessa, kun "isoon pilliin vihelletään" niin en usko meidän olevan millään tavalla kykeneväisiä toimimaan yhdessä tms. Toki aseet luo valheellista turvaa kantajalleen, mutta todellisuudessa nämä (me) henkilöt näiden pyssyjensä kanssa on todennäköisesti lähinnä vaaraksi itselleen ja ympäristölleen sekä sodan, että rauhan aikaan.
Lainaus käyttäjältä: iippo777 - maaliskuu 06, 2022, 16:58
Ampumaharrastus, metsästys jne on mahtavia harrastuksia ja löytyy omakohtaista kokemusta edellämainituista. Olen miettinyt myös reserviläistoimintaan hakeutumaan, mutta pääosin siksi, että siitäkin jotain ymmärtäisin ja voisin mahdollisesti löytää sieltä mielenkiintoisia kilpailuja.
En tiedä minkälaisia sotilaallisia ratkaisuja nykyään on käytössä milläkin valtiolla jne mutta veikkaan, että mikäli meidän lakiimme kirjataan "kevennyksiä" aselupa käsittelyyn ja asetyyppeihin jne niin uskon lopputuloksena olevan enemmän onnettomuuksia jne. Mikäli mun reilun 40-vuoden elämänkokemuksella ei edes naapuria moikata niin siinä vaiheessa, kun "isoon pilliin vihelletään" niin en usko meidän olevan millään tavalla kykeneväisiä toimimaan yhdessä tms. Toki aseet luo valheellista turvaa kantajalleen, mutta todellisuudessa nämä (me) henkilöt näiden pyssyjensä kanssa on todennäköisesti lähinnä vaaraksi itselleen ja ympäristölleen sekä sodan, että rauhan aikaan.
Tälläisillä mielikuvilla sitä politiikkaakin juuri tehdään.
"On kuitenkin huomattavaa, että todellisuudessa valtaosan henkirikoksista tekivät miehet (vuosina 2000 – 2007 87,9 %), jolloin satunnainen mies surmasi 0,024 % todennäköisyydellä. Toisaalta aseluvanhaltijat tappavat muutenkin kuin omistamillaan aseilla ja toisaalta yksittäinen tekijä saattaa surmata useita, kuten olemme valittevasti nähneet. Asealan Elinkeinonharjoittajat ry:n Antti Sukuvaara on laskenut aseita luvallisesti omistavien todennäköisyyden syyllistyä henkirikokseen. Todennäköisyys on puolet koko väestön keskiarvosta. Siis koko väestön keskiarvosta. Toisin sanoen aseita omistamattomat miehet syyllistyvät vähintään yhteen henkirikokseen noin nelinkertaisella todennäköisyydellä verrattuna aseita laillisesti omistaviin."
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/vpleivo/106810-kuka-onkaan-vaarallinen-aseenomistaja-vai-aseistamaton-naapuri/
Aikanaan useita vuosia olin Silhuetti ampumaseuran puheenjohtajana, silloin ei lupa asiat olleet lähellekään tällä mallilla kuin nykyää.. silloin jo oli palaveria lupaviranomaisen kanssa, kuinka luvanhakijoihin suhtaudutaan. Ampumaseuroista tuli välikäsiä valvomaan kuinka haltija harrastustaan toteutti. Kovasti isomman kaliberin aseet ovat kiinnostaneet, kuitenkin aika hyvin saimme pidettyä linjaa tiukalla, ettei seuraan kuuluminen olisi ovi saada ase hommattua ja sen jälkeen voi seuran unohtaa. Omana aikana erottamaan jouduimme vain yhden jäsenen ja siitäkin ilmoitus meni lupaviranomaiselle. Tietenkään ei mitään tietoa sen jälkeen, kuinka aseluvan kävi?
Suuremmissa kaupungeissa ainakin ruutiaseella harrastus ei helppoa aloittaa, kunka harrastuneisuus sitten todennetaan, en tiedä.
Lapset olisi nuorena hyvä saada tutustumaan, opettajalla henkilökohtainen mielenkiinto tässä isoin tekijä. Luultavasti seuroissa joissa ilma aseilla harrastusta niin olisi varmasti kiinnostuneita aikuisia jotka voivat nuoria opastaa, monilla aikuisilla noita omiakin oppilaita, varmasti osaisivat ja olisivat halukkaita. Itse omat lapset tuohon hoitanut, silloin kun kiinnosti niin vein radalle, pelkoa en usko heillä tietenkään olleen, kovasti kiinnostusta. Käyty on, ei siitä sen enempää. Aseet tuli tutuiksi, tiedetään miten niitten kanssa ollaan, jämptiä mutta kannustavaa. Oma ensikerta paikallisen ampumaseuran pistooliradalla täysin päinvastainen kokemus. Oman isäni kanssa, ensimmäisen kesätyön palkasta ostetulla pistoolilla ulkoradalle. Joku vanha kapiainen varmaan ammun johtajana, ei mitään opastusta vaikka kerrottiin olevamme ensikertaa? Huutamista ja isälläni kihahti, jäi siihen kertaan. Pois lähtiessä kutsu katsomaan villikarjuammuntaa. Tuli ostettavaksi sen jälkeen toinen ase, siellä nuoreen kaveriin suhtautuminen täysin toisenlaista. Ei loppunut harrastus, pistoolikin palasi jonkun vuoden jälkeen.
Vaatimaton mielipiteeni tuohon että pitääkö olla joku ampumaharrastus että saisi aseluvan: kovin on hataralla pohjalla ampuminen, jos sitä ei edes suht. koht. aktiivisesti harrasta.
Siinä toivottavasti kovin epätodennäköisessä tilanteessa että omaa tai PV:n asetta käyttäen joutuisi puolustautumaan, on sen käsittelyn syytä olla sujuvaa, turvallista ja ennenkaikkea tehokasta!
Väitän että em. osa-alueet eivät kehity optimaalisesti yksin, tai jossain random-porukassa poksuttelemalla. Kaikkein vähiten sillä että kaappiin ostetaan torakko pölyttymään.
Perustuslaki on toki sitä mieltä että ihmistä ei voi pakottaa kuulumaan mihinkään yhdistykseen millään verukkeella, mutta ehkä se kuitenkin suotavaa olisi, siis kuuluminen, ei pakottaminen.