TARKKA-AMPUJAKILTA

https://youtu.be/CCvNX-wsYuA

Linkissä video, jossa keskeisenä pointtina TOF. Videossa mainitaan 0.5 s TOF maksimiajaksi. Kommenteissa sanoo toinen 0.25 s. Omalle ruotsinmauserille vastaavat matkat ovat 175-350 m, jälkimmäisen hieman riippuen ammutusta panoksesta.

TOF:n päälle tulee tietenkin aina ihmisen reaktioaika ja lukkoaika. Paljon ehtii tapahtumaan tuonne päälle kolmensadan matkalle ehdittäessä. Tuuliasiat toki vielä erikseen.

Viesti on tärkeä nykyaikana kun hyvät kiikaritähtäimet (varsinkin Lem:n ja lentoratalaskimen omaavat kuten Burris Eliminator) yleistyvät metsästäjien keskuudessa. Varmasti on houkuttelevaa ampua seisovaan elukkaan joka on kaukana kun kerta on laitteet jotka laskee tähtäyspisteenkin valmiiksi...

Se on ihan sama vaikka olis maailmankaikkeuden mestari Ultimaattisessa sniperöinnissä ja osuu takuuvarmasti jokaisella laukauksellaan millilleen siihen mihin piti kahteen kilometriin asti, niin videot ja julkiset keskustelut siitä kuka ampui kauemmas elävää eläintä, on todella vahingollista kaikkien ampujien ja ennen kaikkea metsästäjien maineelle. Se on suora syöttö asevastustajien lapaan..

Lähetetty minun YAL-L41 laitteesta Tapatalkilla

Unohtamatta että äänennopeus ilmassa +20C on 343 m/s.

Ääntä lukuunottamatta hyvä video!

Itseä lämmitti erityisesti se, että tämä korosti jokaisen eläimen osalta varmaa laukausta. Havaintojeni mukaan moni suhtautuu turhan välinpitämättömästi tuhoeläimiin ja pienempään riistaan. Mielenkiintoista oli se, että kaveri puhui pitkän matkan metsästyksestä, ja itse rajasi eettisyyden puolesta omat riistalaukauksensa 500-600 jaardiin. Se on meikäläisittäin kuitenkin jo pitkän matkan juttua.  :)


Käännetään toisin päin. Mikä on eettinen riistalaukaus kiväärillä?


Eettinen osumaenergia. Metsästysasetuksessa määritellään osumaenergian vähimmäismäärä 100 m päässä erilaiselle riistalle.
https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19930666

Jos puhutaan vain osumaenergiasta, niin miten se tulisi mielestänne suhteuttaa erilaisille matkoille? Onko eettinen osumaenergia esimerkiksi sama, mitä lain kyseiselle riistalle määrittelemä 100 metrin vähimmäisosumaenergia?


Eettinen osumakohta. Kohteena olevan riistaeläimen heti tappavan osuma-alueen koko vaihtelee mm. lajin rakenteen, yksilön koon ja ampumakulman mukaan. Miten määritellään mielestänne eettisen osuma-alueen koko eri eläimillä?


Eettinen osumatodennäköisyys. Miten määritellään mielestänne eeettinen osumatodennäköisyys huomioiden eläimen mahdollinen yllättävä liikkeelle lähdön nopeus tai liikesuunnan/nopeuden muutos? Tai ottaen huomioon tähtäyksen, ennakon, tuuliennakon, etäisyyssäädön tai laukauksen virheet?


Mahdollisuus paikkolaukaukseen. Jokainen laukaus voi epäonnistua. Mielestäni metsästäjän on tärkeää pyrkiä tilanteeseen, jossa on mahdollisuus paikkolaukaukseen. Mutta, onko eettistä ampua ollenkaan - mitään eläintä ja missään tilanteessa (varmaksi tiedettyä haavakkoa lukuunottamatta) - jos mahdollisuus paikkolaukaukseen ei ole varma?




Tuossa korostettiin lentoajan merkitystä. Palataan siihen, kun on saatu pohjia osunnan eettisyyden perusjuttuihin.

Lainaus käyttäjältä: LSa - maaliskuu 04, 2021, 13:23
Ääntä lukuunottamatta hyvä video!

Itseä lämmitti erityisesti se, että tämä korosti jokaisen eläimen osalta varmaa laukausta. Havaintojeni mukaan moni suhtautuu turhan välinpitämättömästi tuhoeläimiin ja pienempään riistaan. Mielenkiintoista oli se, että kaveri puhui pitkän matkan metsästyksestä, ja itse rajasi eettisyyden puolesta omat riistalaukauksensa 500-600 jaardiin. Se on meikäläisittäin kuitenkin jo pitkän matkan juttua.  :)


Käännetään toisin päin. Mikä on eettinen riistalaukaus kiväärillä?


Eettinen osumaenergia. Metsästysasetuksessa määritellään osumaenergian vähimmäismäärä 100 m päässä erilaiselle riistalle.
https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19930666

Jos puhutaan vain osumaenergiasta, niin miten se tulisi mielestänne suhteuttaa erilaisille matkoille? Onko eettinen osumaenergia esimerkiksi sama, mitä lain kyseiselle riistalle määrittelemä 100 metrin vähimmäisosumaenergia?


Eettinen osumakohta. Kohteena olevan riistaeläimen heti tappavan osuma-alueen koko vaihtelee mm. lajin rakenteen, yksilön koon ja ampumakulman mukaan. Miten määritellään mielestänne eettisen osuma-alueen koko eri eläimillä?


Eettinen osumatodennäköisyys. Miten määritellään mielestänne eeettinen osumatodennäköisyys huomioiden eläimen mahdollinen yllättävä liikkeelle lähdön nopeus tai liikesuunnan/nopeuden muutos? Tai ottaen huomioon tähtäyksen, ennakon, tuuliennakon, etäisyyssäädön tai laukauksen virheet?


Mahdollisuus paikkolaukaukseen. Jokainen laukaus voi epäonnistua. Mielestäni metsästäjän on tärkeää pyrkiä tilanteeseen, jossa on mahdollisuus paikkolaukaukseen. Mutta, onko eettistä ampua ollenkaan - mitään eläintä ja missään tilanteessa (varmaksi tiedettyä haavakkoa lukuunottamatta) - jos mahdollisuus paikkolaukaukseen ei ole varma?




Tuossa korostettiin lentoajan merkitystä. Palataan siihen, kun on saatu pohjia osunnan eettisyyden perusjuttuihin.

Erinomaisia pohdintoja. Itse lähden siitä eettisestä osumatodennäkyisyydestä liikkeelle. Sen pitää olla 100%. Siis sillä hetkellä kun puristat liipaisinta pitää olla 100% varma, että laukaus osuu.

Koska, aina ei tähdet ole oikeassa asennossa ja se varma osuma muuttuu haavakoksi (täysi huti todetaan vasta todella huolellisen etsinnän jälkeen!). Mutta se, että elävää otusta lähtee ampumaan yhtään epävarmana osumasta ei ole eettistä. Eettisyys ei myöskään ole sellainen fifty-sixty juttu, vaan se on joko tai.

Sitten/koska aina ei mene kuin Strömsössä on syytä varautua ja miettiä paikkolaukausta (joskin esim peura juoksee 100-200 m vaikka on 10X osuma sydämeen..) ja ennen kaikkea olla valmius etsintään joka kerta kun vetää liipaisimesta.

Lähetetty minun YAL-L41 laitteesta Tapatalkilla

Lainaus käyttäjältä: LSa - maaliskuu 04, 2021, 13:23
Ääntä lukuunottamatta hyvä video!

Itseä lämmitti erityisesti se, että tämä korosti jokaisen eläimen osalta varmaa laukausta. Havaintojeni mukaan moni suhtautuu turhan välinpitämättömästi tuhoeläimiin ja pienempään riistaan. Mielenkiintoista oli se, että kaveri puhui pitkän matkan metsästyksestä, ja itse rajasi eettisyyden puolesta omat riistalaukauksensa 500-600 jaardiin. Se on meikäläisittäin kuitenkin jo pitkän matkan juttua.  :)


Käännetään toisin päin. Mikä on eettinen riistalaukaus kiväärillä?


Eettinen osumaenergia. Metsästysasetuksessa määritellään osumaenergian vähimmäismäärä 100 m päässä erilaiselle riistalle.
https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19930666

Jos puhutaan vain osumaenergiasta, niin miten se tulisi mielestänne suhteuttaa erilaisille matkoille? Onko eettinen osumaenergia esimerkiksi sama, mitä lain kyseiselle riistalle määrittelemä 100 metrin vähimmäisosumaenergia?


Eettinen osumakohta. Kohteena olevan riistaeläimen heti tappavan osuma-alueen koko vaihtelee mm. lajin rakenteen, yksilön koon ja ampumakulman mukaan. Miten määritellään mielestänne eettisen osuma-alueen koko eri eläimillä?


Eettinen osumatodennäköisyys. Miten määritellään mielestänne eeettinen osumatodennäköisyys huomioiden eläimen mahdollinen yllättävä liikkeelle lähdön nopeus tai liikesuunnan/nopeuden muutos? Tai ottaen huomioon tähtäyksen, ennakon, tuuliennakon, etäisyyssäädön tai laukauksen virheet?


Mahdollisuus paikkolaukaukseen. Jokainen laukaus voi epäonnistua. Mielestäni metsästäjän on tärkeää pyrkiä tilanteeseen, jossa on mahdollisuus paikkolaukaukseen. Mutta, onko eettistä ampua ollenkaan - mitään eläintä ja missään tilanteessa (varmaksi tiedettyä haavakkoa lukuunottamatta) - jos mahdollisuus paikkolaukaukseen ei ole varma?




Tuossa korostettiin lentoajan merkitystä. Palataan siihen, kun on saatu pohjia osunnan eettisyyden perusjuttuihin.

Videossa sivuuttiin juuri näitä juttuja myös, ehkä enemmän kautta rantain -tyylillä. Nostin TOF:n framille kun se oli minun mielestä hyvä takaraja riistalaukauksille. Kaikki muut epävarmuutta lisäävät tekijät mielestäni vain lyhentävät tuota maksimietäisyyttä.

Erittäin hyvät kysymykset LSa! Samanlaiset voisivat olla vaikka metsästyskorttikokeessa. Nostamasi asiat koskevat toki myös haulikkometsästystä.

The Real Gunsmith teki kauan sitten hyvän videon, jossa kertoi että saksanhirven kokoiseen eläimeen vaaditaan ihan minimissään 2300j osumaenergia, jotta luodissa on riittävästi puhtia kaataa sen kokoinen eläin eettisesti. Tämä tuli vastauksena siihen, kun ameriikoissa 6.5cm tuli jumalten kaliiperiksi ja porukka väitti että sillä tiputtaa 1000 jaardiin saksanhirven niille sijoilleen joka kerta. Yksi tärkeä asia myös, mitä euroopassa tiedetään hyvin on luodin valinta. Valitettavasti esimerkiksi Etelä-Afrikassa ja Amerikassa ei taida olla luodin tyyppivaatimuksia raskaille eläimille, vaan moni ampuu OTM luoteja isoihinkin sorkkaeläimiin.

Lainaus käyttäjältä: metsienmies - maaliskuu 04, 2021, 18:08
The Real Gunsmith teki kauan sitten hyvän videon, jossa kertoi että saksanhirven kokoiseen eläimeen vaaditaan ihan minimissään 2300j osumaenergia, jotta luodissa on riittävästi puhtia kaataa sen kokoinen eläin eettisesti. Tämä tuli vastauksena siihen, kun ameriikoissa 6.5cm tuli jumalten kaliiperiksi ja porukka väitti että sillä tiputtaa 1000 jaardiin saksanhirven niille sijoilleen joka kerta. Yksi tärkeä asia myös, mitä euroopassa tiedetään hyvin on luodin valinta. Valitettavasti esimerkiksi Etelä-Afrikassa ja Amerikassa ei taida olla luodin tyyppivaatimuksia raskaille eläimille, vaan moni ampuu OTM luoteja isoihinkin sorkkaeläimiin.

Luodin nopeuden pitää olla yli n 650 m/s kunnon shokkiaallon syntymiseksi kohteessa. Tuo sitten käytännössä johtaa samoihin energiatasoihin ja siihen, ettei hirveä kannata yli 300 metriin ampua vaikka helposti osuisikin.

Jäsen LSa:lta taas hyviä kysymyksiä. Ottaisin ihan aluksi pikkusen takapakkia ja pohtisin mitä kukin eettisyydellä ja etiikalla tarkoittaa.

Ja kuten metsienmies arveli niin ainakaan Amerikoissa ei ole vaatimuksia luodeille. Osavaltiokohtaisesti on vaatimuksia aseille,,, tietääkseni. Osassa vaaditaan keskisytytteinen patruuna ja osassa ei. Muita vaatimuksia ei aseelle ole eli voi vapaasti käyttää pistoolia. Tosin mehtuukausi (savuton)ruutipyssyille on tyypillisesti melko lyhyt.

Mielestäni eettinen riistalukaus on niin subjektiivinen käsite että asian suhteen on täysin  turhaa alkaa moralisoimaan.

Kun menen ampumaradalla ja siellä on hirviporukka treenamassa voisin suoraa mennä sanomaan vähintään 1/3 osalle että mielestäni ei ole eettistä ampua mitään elävää millekkään matkalle  tuollaisella kalustolla, ampumataidolla tai ymmärryksellä ballistiikasta.
Toisaalta joku varmasti ajattelee ettei se ole eettistä että ammun teeren 350m päähän puunlatvaan, vaikka olen laukausta ennen mitannut etäisyyden ja ampumakulman,  testannut kyseisen patruunan luodin lähtönopeudet ja siirtänyt tiedot  laskurin joka kompensoi mm. kohdistus vs. riistalaukaus lämpötilaeron, ilmanpaineen jne., treenannut kesällä satoja laukauksia juuri kyseisen kaltaista hetkiä varten.
Tämä on mun mielipide ja voihan se olla vääräkin

JR

Mä ajattelen etiikan oikeana ja vääränä. Aika iso osa mun ajatusta oikeasta on se, että teen oikein myös silloin, kun tiedän, että voisin tehdä väärin jäämättä siitä koskaan kiinni.

Metsästysasiassa mun mielestä riittävän "oikea tapa" löytyy laeista. Käytetään sallittuja pyyntimuotoja ja esim.  pyritään lopettamaan tunnistettu eläin mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti, ilman tarvetta ylimitoittaa. Jos oikeaa tapaa kysyy esimerkiksi ihmisiltä jotka eivät metsästä, niin aika monen mielestä kaikki tappaminen on väärin - mutta sitten ne samat tekopyhät syövät ns. kaupan lihaa ihan tyytyväisenä. Tai aikas moni vegaanikin liiskaa hyttysen. Ei se tappamisen oikeellisuus voi olla eläimen koosta ja ulkomuodosta kiinni. Tai jos kysyy oikeaa tapaa metsästäjiltä, niin se oikea on hyvin pitkälle vain kapea mielipide. Just niin kuin juttelisi hirvenmetsästyksen kaliipereista - ei niistä mitään yhteistä käsitystä ole. Aika moni hirvestäjä ampuu mielummin lavoille, jotta elukka ei juokse pitkään, kun äijät häpeävät sitä "pitkää" juoksumatkaa. Kuitenkin keskelle keuhkoja tähdätty laukaus on tappavuudeltaan varmempi ja antaa enemmän anteeksi virheille, joista syistä se on mun mielestä eettisempi.

Ei se lakikaan täydellinen ole, mutta hyvin olen yöni nukkunut.

Käytäntö on osoittanut, että mikään laukaus ei ole 100% varma. Mä pidän siksi itseni pettämisenä ajatella ampuvani vain 100% varmoja laukauksia. Suhteutan myös itselle laittamani vaatimukset siihen, että kun mä ammun esim. karhukokeen, niin aika normaalia on valvojien silmät ympyrällä antamat onnittelut. Kopista kuuluu pam———pam———pam———pam, ja se on siinä. Se on kuitenkin aika iso joukko, joka nysvää ampumisen kanssa, eikä silti saa koetta ekalla läpi. Tämä havainto on johtanut kevyeen armollisuuteen omien virheiden osalta. Tuolla on niin pahoja turaajia laillisesti metsällä, ettei mun pienet virheet tunnu siinä enää missään. Muutkin mokaa.

En silti lähde metsälle mokailemaan. Parhaani yritän, ja on sitä lisäksi tullut jätettyä useampi laukaus ampumatta.


Mä keskittyisin tässä ehkä suomalaiseen metsästykseen. Maailmalla on sellaisia metsästystapoja, joita mä pidän kiduttamisena. Suomessa on aika kovat vaatimukset. Samoin on helpompi rajata kohde-eläimet.



Laitoin ton viestini hieman laajemmalla ajatuksella. Nyrkkisäännöt on hyviä, mutta vaikkapa shokkivaikutuksesta ei tarvi puhua, jos ammutaan pientä riistaa, jonka keuhkot eivät ole kovin monta kertaa kaliiperia suuremmat.

Mä pidän tärkeänä, että eläin ei kärsi ylimääräistä. Hiukka on omassa kompassissa vielä tarkentamista, esimerkiksi pyydetyn kalan kolautan ja verestän välittömästi, mutta se on silti saatettu onkia koukkuun kivuliaasti pujotetun madon avulla. Ei iso koko ja karvapinta tee eläimestä sen jalompaa.


Kieltämättä kiinnostaisi kuulla porukan ajatuksia noihin mun kysymyksiin. Mä voin aloittaa. Mun mielestä luodin osumaenergia on eettinen, kun se ylittää osumapisteessä saman lakiminimin, joka on määritelty kyseisen riistan metsästykseen vähimmäisvaatimukseksi 100 metrin matkalle.



Täältä löytyy Riistakeskuksen eettiset ohjeet metsästykseen. Kehitettävää olisi paljon, mutta ei ne pahat ole. Niistä pitää kuitenkin huomata, että ne on tarkoitettu ohjenuoraksi myös sellaisille, joiden kalusto ja osaamistaso on vain ripaus siitä, mitä monella kokeneella tarkka-ampujalla on. Fysiikan lait ovat toki samat, mutta perän takana olevalla on silti iso vaikutus osuntaan. https://riista.fi/julkaisut/eettiset-ohjeet/

Paljon hyvää asiaa LSa:lta. Itse en tosin ole sitä mieltä, että kaikki eläimet ovat samanarvoisia. Myös eläimistä osa tiedostaa olemassaolonsa toisia paremmin ja minusta toisen tiedostavan olennon tappaminen on merkittävämpää kuin täysin tiedostamattoman elämän lopettaminen.

Itse lähestyn tätä aihetta luonnollisuuden kautta. Luonnossa syödään toisia ja ihminen on sielä luonnossa ihan samanlainen toimija kuin mikä tahansa. Tiedostavana metsästäjänä pyrin olemaan se metsän eettisin saalistaja eli aiheuttamaan vähempi kärsimystä kuin metsän villimmät saalistajat.

Aihetta ohuesti sivuava hyvä kirja on Adam Ruthefordin Luomakunnan Kruunu.

Lainaus käyttäjältä: LSa - maaliskuu 05, 2021, 00:43
Mä ajattelen etiikan oikeana ja vääränä. Aika iso osa mun ajatusta oikeasta on se, että teen oikein myös silloin, kun tiedän, että voisin tehdä väärin jäämättä siitä koskaan kiinni.

Metsästysasiassa mun mielestä riittävän "oikea tapa" löytyy laeista. Käytetään sallittuja pyyntimuotoja ja esim.  pyritään lopettamaan tunnistettu eläin mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti, ilman tarvetta ylimitoittaa. Jos oikeaa tapaa kysyy esimerkiksi ihmisiltä jotka eivät metsästä, niin aika monen mielestä kaikki tappaminen on väärin - mutta sitten ne samat tekopyhät syövät ns. kaupan lihaa ihan tyytyväisenä. Tai aikas moni vegaanikin liiskaa hyttysen. Ei se tappamisen oikeellisuus voi olla eläimen koosta ja ulkomuodosta kiinni. Tai jos kysyy oikeaa tapaa metsästäjiltä, niin se oikea on hyvin pitkälle vain kapea mielipide. Just niin kuin juttelisi hirvenmetsästyksen kaliipereista - ei niistä mitään yhteistä käsitystä ole. Aika moni hirvestäjä ampuu mielummin lavoille, jotta elukka ei juokse pitkään, kun äijät häpeävät sitä "pitkää" juoksumatkaa. Kuitenkin keskelle keuhkoja tähdätty laukaus on tappavuudeltaan varmempi ja antaa enemmän anteeksi virheille, joista syistä se on mun mielestä eettisempi.

Ei se lakikaan täydellinen ole, mutta hyvin olen yöni nukkunut.

Käytäntö on osoittanut, että mikään laukaus ei ole 100% varma. Mä pidän siksi itseni pettämisenä ajatella ampuvani vain 100% varmoja laukauksia. Suhteutan myös itselle laittamani vaatimukset siihen, että kun mä ammun esim. karhukokeen, niin aika normaalia on valvojien silmät ympyrällä antamat onnittelut. Kopista kuuluu pam———pam———pam———pam, ja se on siinä. Se on kuitenkin aika iso joukko, joka nysvää ampumisen kanssa, eikä silti saa koetta ekalla läpi. Tämä havainto on johtanut kevyeen armollisuuteen omien virheiden osalta. Tuolla on niin pahoja turaajia laillisesti metsällä, ettei mun pienet virheet tunnu siinä enää missään. Muutkin mokaa.

En silti lähde metsälle mokailemaan. Parhaani yritän, ja on sitä lisäksi tullut jätettyä useampi laukaus ampumatta.


Mä keskittyisin tässä ehkä suomalaiseen metsästykseen. Maailmalla on sellaisia metsästystapoja, joita mä pidän kiduttamisena. Suomessa on aika kovat vaatimukset. Samoin on helpompi rajata kohde-eläimet.



Laitoin ton viestini hieman laajemmalla ajatuksella. Nyrkkisäännöt on hyviä, mutta vaikkapa shokkivaikutuksesta ei tarvi puhua, jos ammutaan pientä riistaa, jonka keuhkot eivät ole kovin monta kertaa kaliiperia suuremmat.

Mä pidän tärkeänä, että eläin ei kärsi ylimääräistä. Hiukka on omassa kompassissa vielä tarkentamista, esimerkiksi pyydetyn kalan kolautan ja verestän välittömästi, mutta se on silti saatettu onkia koukkuun kivuliaasti pujotetun madon avulla. Ei iso koko ja karvapinta tee eläimestä sen jalompaa.


Kieltämättä kiinnostaisi kuulla porukan ajatuksia noihin mun kysymyksiin. Mä voin aloittaa. Mun mielestä luodin osumaenergia on eettinen, kun se ylittää osumapisteessä saman lakiminimin, joka on määritelty kyseisen riistan metsästykseen vähimmäisvaatimukseksi 100 metrin matkalle.



Täältä löytyy Riistakeskuksen eettiset ohjeet metsästykseen. Kehitettävää olisi paljon, mutta ei ne pahat ole. Niistä pitää kuitenkin huomata, että ne on tarkoitettu ohjenuoraksi myös sellaisille, joiden kalusto ja osaamistaso on vain ripaus siitä, mitä monella kokeneella tarkka-ampujalla on. Fysiikan lait ovat toki samat, mutta perän takana olevalla on silti iso vaikutus osuntaan. https://riista.fi/julkaisut/eettiset-ohjeet/

Hyvää pohdintaa jotka allekirjoitan oikeastaan kaikki. Tarpeetonta kärsimystä tulee välttää aina, oli eläin minkä kokoinen tahansa. Tämän vuoksi olenkin luopunut haulikkopyynnistä lähes kokonaan kun haavakoita omalla (aika monen muunkin) taidolla tulee liikaa, kiväärillä se on yleensä joko huti tai osuma.

JR

Jos on varma tappavasta laukauksesta, niin se ja sama mikä on matka. Tietenkin voi ajatella luodin toiminnan heikkenemistä kun matka pitenee. Ja sitä kautta paikkaa eläimessä, mihin sijoittaa sen luodin.
Melko lavea on tuo käsite "eettinen laukaus". Jos ampuu lavan taakse sorkka-eläintä, niin pääsääntöisesti juoksee vielä jonkun matkaa, ennenku kippaa. Himpun ylemmäs rankaan sijoitettuna tippuu just siihen. Samoin funtsauskoppaan osunnalla. Kahteen viimeiseen esimerkkiin sisältyy enemmän riskejä epäonnistumisesta. Mutta pääpaino ehkäpä sillä, mitkä on ampujan kyvyt. Huonosti sijoitettuna aivan minkälainen norsupyssynkuula tahansa tekee haavakon tuottaen ylim kärsimystä, hyvin sijoitettuna .22lr tappaa nopeasti..

Toi tiedostaminen on hankala juttu. Me IHMISET ei esimerkiksi olla tiedostettu sitä, että puutkin viestivät ja havainnoivat. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/09/07/puut-kertovat-toisilleen-jos-joku-hyokkaa

Se tulee kohta kasvissyöjille paha mieli, kun tiede todistaa, miten rehuillakin on tietoisuus.  :)

Samoin en pidä tajuttomana olevan ihmisen lopettamista eettisenä, vaikka tämä ei tiedosta.  :)


Kaveri joskus lopetti jänishommat, kun haavoittunut jänö huusi tuskaansa täysillä ihmisen äänen kaltaisella kirkunalla. Aiemmin ammutut jänöt oli olleet hiljaisia. Se oli karu mies itkenyt siinä tilanteessa. Mutta, kyllä se kalakin tuntee tuskaa, vaikka ei osaa huutaa. Ja kalat ovat muutenkin loppupelissä aika fiksuja eläimiä.

Vaan ei se eläimen kuolema pedonkaan hampaissa tosiaan mitenkään luonnoton ole. Päinvastoin. Kivulias ja hidas.

Mä pidän tärkeänä, että eläimillä ei leikitä. Jos sellainen ammutaan, niin se tehdään kunnolla.

Mä ajattelen ton siten, että ekaksi sun pitää tietää mihin ammuttuna se eläin kuolee asiallisesti. Ja sitten sun pitää tietää, että sä kykenet osumaan sille alueelle.

Pidän eettisenä sitä, että lähtökohtaisesti tähdätään aina sille alueelle, joka antaa eniten anteeksi tilanteen muuttujia. Esim. hirvieläimellä mä tosiaan tähtään keuhkoon, vaikka se tippuu rangastakin. Keuhko antaa enemmän anteeksi. Samoin esim. pää liikahtaa helpommin, mitä kroppa. Toki tommonen hirven pää on sen keuhkoihin verrattuna pieni tappava osuma-alue, mutta se pää on edelleen pienemmän riistan vitaaleihin verrattuna todella iso kohde. Silti mä tähtään keuhkoille. Koen, että hirven kanssa se on oikein.


Haulikko on loppupelissä todella tehokas ase, jos käytetään kyseiselle riistalle sopivaa haulia, patruunan ja aseen osumakuvion maksimimatka on testattu ja ammutaan sitä lyhyemmälle matkalle. Ja ammuntatreeniä se haulikkokin vaatii.


Mä näkisin, että kohteen yllättävä liikkuminen on mukana kaikessa metsästyksessä, siksi mä en hirveästi pelkää sitä. Opin kerralla, kun ammuin lähietäisyydeltä vasaa. Se otti askelen just, kun aivot oli tönäissyt laukaisukäskyn. Laaki jäi takavoittoiseksi ja piti paikata. Pitkällä ampumamatkalla kohteen mahdolliselle liikkeelle on ilman muuta suurempi aikaikkuna, mutta kuinka paljon yllättävän liikkeen todennäköisyys kasvaa, jos ammutaan esim. paikallaan olevaa rauhallista eläintä? Miten me arvioidaan se yllättävän liikkeen mahdollistava aika, joka on eettisesti jo liikaa? Ja miten se aikaikkuna suhteutetaan eläimen vitaalien kokoon ja sen mahdolliseen liikenopeuteen, jotta saadaan yhdensuuntaisia päätöksiä eri lajien metsästykseen?

Läheltä kovaa juokseva ja sykkeellä käsivaralta ammuttu villisika, peura tai hirvi ovat hyvän osuman suhteen mun mielestä epävarmempia, mitä kaukana rauhallisesti syövä ja tuelta melkein leposykkeellä ammuttu peura. Ekoissa riskinä on liikesuunnan mahdolliset muutokset ja liikenopeusennakon ongelmat, ja toisessa mahdollinen liike ja mm. tuulen arviointivirheet. Toki tarviiko niitä nopeasti juoksevia ampua? Käytännössä ajosta ampuminen on silti normaalia, ja myös laillista. Riskeistä huolimatta.

Toi paikkolaukaukseen varautuminen on tärkeää. Kaikki riistaa ampuneet kuitenkin tietää, että sulla voi maali kadota lyhyelläkin matkalla. Metsästystä on todella hankala toteuttaa siten, että paikkolaukaukseen on aina sataprosenttinen mahdollisuus.

Useita varmaan paikkaan ammuttu peuroja on 20/21 kaudella tullut jäljitettyä. Viimeisenä keinona on ollut labbissetteri irti.  Onkin oppinut hienosti pysäyttämään seisontahaukuun, nämä päähän ammutut. Joskus tulee sanottua, että olisko kannattanut ampua kropalle. Koira löysi toki myös kropalle, suolille ja myös kolmijalkasetkin saa myös seisontaan. Ainoa hyvä asia on, että on opittu enemmän pyytämään apua ja nämä " ennen ohiammutut" löydetään. Eli etiikka on parantunut. Oma peurastuskausi meni suurin piirtein päivien osalta siten, että noin 25% käytetyistä metsästypäivistä meni neljän seuran alueella hakemiseen. Toisin sanoen, en ole kauhean innostunut ajatusmailmasta kaukolaukauksiin.

Kirjoitan paljon peurastusnäkövinkkelistä, koska olen niitä tappanut riistaeläimistä eniten (useita satoja ). Haluan enemmän keskittyä osuman jälkeisiin asioihin. Vaikka sen reiän saisi oikeaan paikkaan, niin toimiiko luoti kunnolla. Kokovaipallakin kuolee, mutta hiukan hitaammin. Löytyykö oikea eläimen paikka, kuinka helposti muutaman sadan metrin päästä. Löytyykö oikea kulkureitti, mitä pitkin se on lähtenyt kuolinjuoksulle, jälkiä nimittäin voi olla paljon ja verta käytännössä ei ollenkaan. Linnut löytyy helpommin puunalta, mutta isommat nisäkkäät juoksevat ilman aivo ja rankaosumaa. Rankaosuma ei tarkoita välttämättä sitä, että eläin kuolisi siihen heti. Mitäs sitten kun eläin on metsässä, verta ei löydy, oliko ohi?

Tämä kausi oli tosiaan erilainen itselle, koska pari lastani aloitti oman metsästäjäuransa myös. Itse sain tosi hyvää oppipalautusta nykyisin 14v. likalta. Tämä opinpalautus oli kärsivällisyys odottaa optimaalisints asentos eläimelle, tehdä täydellinen ja kaikinpuolin eettinen laukaus.

Ne jotka puhuvat ampuvansa vain 100% varmoja riistalaukauksia, eivät yleensä tajua joko metsästämisestä tai ampumisesta mitään. Ikävästi sanottu, mutta se on totta. The Real Gunsmithillä on muutama hyvä video pitkän matkan laukauksiin liittyen. Ja siihen liittyen mitä ei pidä tehdä. Mietin että olenko ikinä ampunut yhtään 100% varmaa riistalaukausta. En varmaankaan. Suurriistakaatoja on tullut seitsemässä vuodessa vajaa sata. Kahdesti olen ampunut ohi, ja ne piti olla ns "varma paikka" 60 metristä. Toisella kerralla oli vikaa myös kohdistuksessa. Yli 400 metriin en ole ampunut ollenkaan enkä varmaan ammu jatkossakaan. Isolla zoomilla isolla kiväärillä hyvältä tuelta etukäteen harjoiteltu laukaus 350 metriin peuran kokoiseen maaliin ei varsinaisesti ole mikään epäeettinen tai ihmeellinen temppu. Tärkeintä on tietenkin tietää, mitä on kohteen taustalla jotta toiminta pysyy turvallisena.

Lainaus käyttäjältä: jli - maaliskuu 04, 2021, 19:00

Lainaus käyttäjältä: metsienmies - maaliskuu 04, 2021, 18:08
The Real Gunsmith teki kauan sitten hyvän videon, jossa kertoi että saksanhirven kokoiseen eläimeen vaaditaan ihan minimissään 2300j osumaenergia, jotta luodissa on riittävästi puhtia kaataa sen kokoinen eläin eettisesti. Tämä tuli vastauksena siihen, kun ameriikoissa 6.5cm tuli jumalten kaliiperiksi ja porukka väitti että sillä tiputtaa 1000 jaardiin saksanhirven niille sijoilleen joka kerta. Yksi tärkeä asia myös, mitä euroopassa tiedetään hyvin on luodin valinta. Valitettavasti esimerkiksi Etelä-Afrikassa ja Amerikassa ei taida olla luodin tyyppivaatimuksia raskaille eläimille, vaan moni ampuu OTM luoteja isoihinkin sorkkaeläimiin.

Luodin nopeuden pitää olla yli n 650 m/s kunnon shokkiaallon syntymiseksi kohteessa. Tuo sitten käytännössä johtaa samoihin energiatasoihin ja siihen, ettei hirveä kannata yli 300 metriin ampua vaikka helposti osuisikin.

Kuinkas monessa suht yleisesti käytössä olevassa hirvikaliberissa tuo nopeus ei täyty välttämättä edes piipun suulla? Socomit, 45-70, beowulf ainakin. Toisaalta aika harva varmaan noilla tässä yhteydessä tarkoitetuille matkoille ampuukaan.
Tässä korostaisin sitä, että tuntee oman aseensa ja luodin käytöksen. Kaliberilleen pitkä kupariluoti toimii aika eri periaatteella kuin joku onttokärkinen 350gr 45-70 lyijymurikka jonka halkaisijan ja pituuden suhde on lähes 1:1. Noissa aletaan olemaan toimintaperiaatteissa niin kaukana toisistaan, että yleistykset ja nyrkkisäännöt voi heittää romukoppaan. Siitä ainakin pitää olla varma, että luoti toimii halutulla tavalla vielä kohteessa olevalla osumanopeudella.

Yhden oman haavakolta pelastamisen muistan varmaan ikäni vaikka matkaa ei ollut kuin joku 50m: samalla kun oikealle kädelle lähti käsky liipasimen käytöstä, aivot rekisteröivät hirven astuvan ojaan ja vasemmalle kädelle lähti käsky nostaa asetta jolloin laukaus meni reilusti yli.

Sitä on ihan tutkittukkin, kuinka paljon energiaa tarvii mm hermoston ylikuormittamiseen ja tuhoamiseen osumalla. Täten mielestäni minimi osumaenergiavaatimuksia ei ikinä pitäisi unohtaa. 45-70 ei välttämättä lähde 650ms, mutta se on eri asia ampua 25g luoti vs 11.3g luoti. Enkä itse puhunut luodin osumanopeudesta, energiasta vain. 2x painavampi luoti tarvitsee paljon hitaamman vauhdin tuottaakseen saman osumaenergian kuin kevyempi. Tottakai luodin suunnittelullakin vaikutetaan paljon. Mutta kärjistetysti en siltikään ampuisi hirveä 30g luodilla joka olisi maailman tehokkain terminaaliballistiikkaluoti sellaiselle matkalle, että osumaenergiaa on vain 1000 joulea jäljellä.

Lainaus käyttäjältä: eero - maaliskuu 06, 2021, 17:15
Ne jotka puhuvat ampuvansa vain 100% varmoja riistalaukauksia, eivät yleensä tajua joko metsästämisestä tai ampumisesta mitään. Ikävästi sanottu, mutta se on totta. The Real Gunsmithillä on muutama hyvä video pitkän matkan laukauksiin liittyen. Ja siihen liittyen mitä ei pidä tehdä. Mietin että olenko ikinä ampunut yhtään 100% varmaa riistalaukausta. En varmaankaan. Suurriistakaatoja on tullut seitsemässä vuodessa vajaa sata. Kahdesti olen ampunut ohi, ja ne piti olla ns "varma paikka" 60 metristä. Toisella kerralla oli vikaa myös kohdistuksessa. Yli 400 metriin en ole ampunut ollenkaan enkä varmaan ammu jatkossakaan. Isolla zoomilla isolla kiväärillä hyvältä tuelta etukäteen harjoiteltu laukaus 350 metriin peuran kokoiseen maaliin ei varsinaisesti ole mikään epäeettinen tai ihmeellinen temppu. Tärkeintä on tietenkin tietää, mitä on kohteen taustalla jotta toiminta pysyy turvallisena.

Sinä ammut sitten vissiin paljonkin "toivotaan toivotaan" tyylillä? Kun ei kerran tarvii olla varma osumasta, sillä hetkellä kun vetää liipaisinta?

Se ettei osu kunnolla, vaikka näin ajattelisi laukaisun hetkellä, on eri asia.

Lähetetty minun YAL-L41 laitteesta Tapatalkilla

Mielenkiintoista, olen ampunut supuna .458 500grainisia fmj luoteja ja ainakin näillä läpäisy on käsittämätön. En yhtään ihmetellyt ,että vastaavilla ammuttiin biisonit lähes sukupuuttoon. Usean hirven olen ampunut alitehoisilla 458;lla ja tylpillä kuulilla, on ihme ilmiö että hirviltä lähtee jalat alta. Terävähkö kärkisillä tuo ei onnistu. Paljon tehokkaammilla 375;lla ja 300magilla ei päästä lähellekkään samaa, vaikka jouleja on lähes puolet enemmän.

Tulisiko isomman riistan metsästyksessä pyrkiä siihen, että osuma lamauttaa kohteen välittömästi? Jos, niin miksi?

Useamman hirven tapauksessa eläin ei ole merkannut mun ampumaa osumaa mitenkään, mutta on kuukahtanut muutaman kymmenen metrin päähän. Mä pidän sitä edelleen eettisenä.


Mielellään lukisin MikaS:ltä ja eero:lta enemmänkin avointa pohdintaa peuran pitkän matkan ampumiseen liittyen. Teillä "alkaa olla" saldoa erilaisiin tilanteisiin. Lentoajan merkitys; ampujan, aseen ja patruunan tuottaman osunnan tarkkuusvaatimus; tehokkaan osuma-alueen koko...

Mä en ammu toivotaantoivotaan-tyylillä vaan päinvastoin olen aika arka ampumaan kun epävarmuutta on yhtään enemmän kuin vähän. Tämän takia tilanteita menee ohi paljon enemmän kuin tulee käytettyä.

MikaS:n kanssa olen samaa mieltä eli en kuulu ns "jouleuskovaisiin", vaikka nykyäänhän tuo on vallitseva suuntaus ja trendikästä.

Lentoaikaa en niin pidä merkityksellisenä jos osaa lukea sitä mitä peura tekee eikä ammuta päähän. Päähän ampuminen 30 metristä on minun mielestä paljon riskialttiimpaa kuin vitaaleille 300 metristä. Minun mielestä noin 150-170 metriä on turvallisin matka ampua peuraa; se ei juuri välitä sinun äänistä, hajuista tai oikeastaan mistään. Paitsi liikkeestä ja hahmosta. Ja ne "1moa-kiväärit" saa mielestäni myös unohtaa jos on tarkoitus ampua peuranvasa edes 200 metristä. Tarkkuutta pitää olla enemmän. 8x zoomien osalta sama juttu koska niillä on vaikea nähdä kohteen asentoa; onko se 90ast vai 75 astetta vai jotain muuta. Sama sarvien havainnoinnin osalta; edes 16x zoomilla ei usein näe riittävästi.

Itsellä yleensä tavoitteena osua peuraa lavan taakse rankaan. Tippuu siihen ja  siistit lihat. Jahtaan kyttäämällä tutuilla paikoilla, ja etäisyydet/lentoradat on selvillä. Lemillä kun vielä varmistaa matkan.
Kopista tuelta tai bipodilta makuulta. Silti tahtoo joskus olla haastavaa hämärissä arvioida, milloin eläin on 90° kulmassa. Sisäänmeno siinä mihin tähdätty, ulostulo joko edessä tai takana.. Mutta ei pakolaukkaa.

Edittiä: Tilanteet ei oikeastaan milloinkaan ole kiireisiä,  eläintä tulee seurattua ennen mahdollista laukausta pitkän aikaa. Siinä voi tunnistaa kohteen, ja näkee vähän, mitä se hommailee. Eli onko varuillaan tms. Ikinä en ammu silloin, kun se katsoo minuun. En tiedä pitääkö paikkansa, mutta olen sitä mieltä, että vaikka luoti on perillä ennen ääntä, niin eläimen reaktionopeus on toisinaan riittävä siihen, että kun se näkee vaimentimesta huolimatta laukauksen lähtevän(suuliekki, rekyyli), se kerkee pompata/liikahtaa juuri sen verran, että huono osuma.

Mulla on reilu 300m pisin matka, mitä on tullut ammuttua vitaaleille. Nykyään jäisi kyllä ampumatta, vanhemmiten tullut harkintaa hieman lisää. Meillä ei ole kyllä yleisesti oikeastikkaan tarvetta ampua pitkälle, peuroja löytyy sen verran. Tilaisuuksia on paljon ja oikeastaan kiire ja laiskuus on se tekijä, ettei kaatoja olisi 60-80kpl/ kausi. Yksi päälaukaus on tullut ammuttua noin 240m, mutta tämä oli itsetehty haavakko. Tilanne oli sellainen että tuli ryömittyä pellonlaitaan ja olikohan alta 150m matkaa. Bipodituelta laukaus lavan taakse, osumaääni ja havainto että edestä meni korsi poikki. Emä, vasa ja ylivuotinen jota ammuin lähtivät juoksemaan ja toppasivat kauemmas. Emä, vasa alkoivat syömään ja ylivuotias pisti makuulle. Ei näkynyy kuin pää ja vähän kaulaa, mutta se riitti. Eka osuma oli mahassa ja alhaalla. Kyllä huonoja laukauksia on muutama muukin tullut ammuttua, varsinkin koirajahdeissa.

Peuran pää liikkuu aika nopsaan ja kun omat aivot antavat käskyn puristaa liipaisinta, tulee tosi herkästi huono osuma. Ammun kyttyyltä enää noin 50% ranka pää osumia amet vaihtelee myös 30-45m välillä ja pyrin ampumaan pituussuunnassa atlasnikamaan. Tuo antaa ylös alasliikkeessä pienen toleranssin eläimen liikkeelle. Olen itselle asettanut kyttäysaseille ja patruunoille peuraminuutin tarkkuudeksi. Tämä on käytännössä 0.5Moa tai hieman parempi, hirvitaulun paikassa pitäisi pysyä, mieluummin sisäpuolella viidellä laukauksella 100m.

Pidän peuraa sitkeänä otuksena hirveen verrattuna. Kiinnittäisin pitkän matkan luotiin myös huomiota, että se oikeasti laajenesi, mieluummin vähän hajoaisi, koska se parantaa tappokykyä sekundääriammuksina. Alkukaudesta kun maat on sulia, jokainen veripisara helpottaa myös löytymistä. Loppukaudesta oli selkeästi taas havaittavissa, että rasva ja kylmä tukki reiät ja lumesta huolimatta monella oli alkuvaikeuksia löytää oikeat jäljet. Itse suosin siis hajoavaa luotia, tosin 308 on ladattu barnesin bläkärikuulalla ja siitä jää sakarat kroppaan. B- tipeillä on tullut tehtyä reilu 250 kaatoa. Omassa kalustossa on kiikarina alkuperäisestä zeissin möröstä, 3-12 ja 6-24×56;n. Ajojahdeissa on pyörinyt nyt pääasiassa mukana grendel arska, varustettuna s&b 4-16 + doctersightilla. Tolla pystyy hoitelemaan aamuhämärästä, iltahämärään kaikki tilanteet. Tällä en yritä ampua mitään päähän, ei pääse peuraminuuttiin kuin satunnaisesti.

Joskus pyörittelin kyllä kuikkalootalla lentorataa 6,5-284;ni. Molytty 120grainin tipped barnes lentää sen verran suoraan, ja kun kiikari on korkealla+ kohdistus oli jossain 200m tienoilla, voisi isoa peuraa käytännössä ampua aina tähdäten kropalle noin 350m asti. Yhdistelmällä kuula laski 10mm, kun oli kohdistettu 100m ja ammuttiin 175m. Tosin barnes aukeaisi ehkä vain vähän kärjestään.

"Varma laukaus" on ehkä omasta mielestä sellainen, jossa ammutaa varmasti tunnetulle matkalle varmasti tunnetun lentoradan mukaisesti varmasti tunnettuun osumapisteeseen luodilla jonka toiminta tuolta matkalta tiedetään halutuksi.

Väittäisin että tämä osuus on tämän palstan porukalla keskiverto metsästäjää paljon paremmin hallussa, joten eläimen käytöksen tuntemus ja tulkinta nousee isompaan rooliin. Kohteen liikkeet on aina enemmän tai vähemmän arvauksia, ja rauhallinenkin eläin jotain ääntä säikähtäessään tekee liikkeitä joihin kukaan ei ehdi reagoida. Toki mahdollisuus eläimen liikkumiseen on paljon isompi esim jos eläin on juuri pysähtynyt ja pyörittelee korviaan pää pystyssä vs jo kymmenen minuuttia rauhassa riistapellossa ruokaillut eläin.

Hirvieläimiä on suht helppo lukea ja harjoittelumahdollisuuksia varsinkin lounais-suomessa on ympäri vuoden. Vanhoissa metsästystarinoissa isoista teeriparvista pudottivat sen reunalla olevan vahdin aina ensin. Noissa jutuissa syyksi yleensä sanotaan että muu parvi jää helpommin paikalleen näin, mutta onhan pelkästään päätän pyörittelevä maali helpompikin kuin eri suuntiin kaulaansa ojenteleva ja oksaa välillä vaihtava ruokailija. Keski-suomen metsämailla asuvana hanhet ovat aina jääneet vain haaveeksi, mutta päteekö sama esim niiden parvikäytökseen. Onko reunalla aina joka paremmin paikallaan pysyvä yksilö?

Eeron kanssa täysin samoilla linjoilla. Koskaan live-lähetyksessä ei voi olla 100% varma osumasta. Ei koskaan.
Sen sijaan pyrkii omat rajat tiedostaen ampumaan riistalaukauksen niin että valo vastaanottopäässä sammuu mahd nopeasti. Mielummin ensimmäisellä laukauksella.

Lainaus käyttäjältä: LSa - maaliskuu 06, 2021, 20:11
Tulisiko isomman riistan metsästyksessä pyrkiä siihen, että osuma lamauttaa kohteen välittömästi? Jos, niin miksi?

Useamman hirven tapauksessa eläin ei ole merkannut mun ampumaa osumaa mitenkään, mutta on kuukahtanut muutaman kymmenen metrin päähän. Mä pidän sitä edelleen eettisenä.


Mielellään lukisin MikaS:ltä ja eero:lta enemmänkin avointa pohdintaa peuran pitkän matkan ampumiseen liittyen. Teillä "alkaa olla" saldoa erilaisiin tilanteisiin. Lentoajan merkitys; ampujan, aseen ja patruunan tuottaman osunnan tarkkuusvaatimus; tehokkaan osuma-alueen koko...

Nyt heitit vaarallisen kysymyksen. Valot ei sammu välittömästi kun yhdestä kohdasta ja se on pää osuma. Rankaosumasta putoaa paikalleen mutta ei taatusti kuole heti. Näihin laukauksiin ei pidä rohkaista ketään...ei edes miettimään ko tekoa. Se on yhtä epäeettistä kuin mahoille ampuminen tarkoituksella.
Se mitä kuvasit hirvien ampumisesta vitaaleille on täysin normaalia ja osuman saatuaan elukka menee muutaman sekunnin ja kaatuu kuolleena.

Miksi se on eettisesti oikein ampua hylkeitä päähän esimerkiksi 10-300 metrin matkalla, mutta sitten kuivalla maalla, potentiaalisesta ihanteellisesta olosuhteesta huolimatta sama temppu kauriille, tai peuralle on tuomittavissa?

Näkisin, että peuraa on eettisempi ampua kehkoille, koska ampujalla on se mahdollisuus. Hylkeen metsästyksessä tätä valintaa on hankala tehdä.

(Nää on nettikeskustelutekstiä, joten muokkasin sellaiseen asuun, joka kuvaa paremmin mun positiivisissa fiiliksissä kirjoitettua tekstiä.)

Hyljehenkilöt on ehkä keskimääräistä parempia ampujia metsästäjistä. Harrastan myös ampumakoe toimintaa. Kaikilla eläimistä on enempi vähempi myös refleksi liikkeitä. Onko kana/kalkkuna lentäessään ilman päätä kuollut! Sika jolla on parin sentin reikä aivoissa, potkii siten että koko ruho on ilmassa. Peurakin potkii maassa vaikka olisi käytännössä aivot ammuttu pois. Mitä peuran ampumiseen tulee  niin hyvä paikka on myös ylhäällä lavassa, osuu vitaaleille, tiputtaa heti, ulkofileetkin yleensä säästyvät. Lapojen takana on joutilas paikka lihapihin ampua, siitä osuu vitaaleille. Ongelma on usein siinä ettei malteta tai nähdä osumakulmaa. Menee herkästi lavalle tai mahalle. Sitten se lihan laatu, pääosumasta jää herkästi verta lihaksistoon, varsinkin jos saa osuman atlasnikamaan.

Lainaus käyttäjältä: mika - maaliskuu 07, 2021, 10:15

Sen sijaan pyrkii omat rajat tiedostaen ampumaan riistalaukauksen niin että valo vastaanottopäässä sammuu mahd nopeasti. Mielummin ensimmäisellä laukauksella.

Tuon kun sisäistää, ja toimii tältä pohjalta, niin silloin riistalaukaus on mielestäni riittävän eettinen.

Lainaus käyttäjältä: LSa - maaliskuu 07, 2021, 11:51
Näkisin, että peuraa on eettisempi ampua kehkoille, koska ampujalla on se mahdollisuus. Hylkeen metsästyksessä tätä valintaa on hankala tehdä.

(Nää on nettikeskustelutekstiä, joten muokkasin sellaiseen asuun, joka kuvaa paremmin mun positiivisissa fiiliksissä kirjoitettua tekstiä.)

Onko eetisempää ampua kokonaan ohi tai jättää kokonaan ampumatta? Onko eettisin riistalaukaus se ampumaton?
Jos puhutaan etiikasta yleisesti, niin minkään elävän tappaminen ei ole aivan triviaalia kysymys.

Ps. Kyllä metsästän.

Minusta metsästys on eettisin ja luonnollisin tapa syödä lihaa ja siksi myös metsästän. Myös poro on oikein hyvä minun kirjoissa.

Alkaa vähän rönsyillä topic, mutta kun joku on epäillyt metsästysharrastustani, niin olen kehottanut pyrkimään tutustumiskierrokselle teurastamoon. Ja miettimään, mistä sinne päätyneet jauhis-tarpeet on lähtöisin. Ja mitä niissä lopputuotteissa on..

Tarkoituksena ei ollut tappaa keskustelua, pun intended, vaan laajentaa keskustelua.

Vaikka otsikko onkin "Eettinen riistalaukaus _pitkälle_ matkalle", miten tämä eroaa mistään (riista)laukauksesta? Ei kai matka itsessään tee laukauksesta eettistä tai epäeettistä, ehkä.

Jos ajatellaan yleisesti, keksin karkeasti viisi vaihtoehtoa. Missä järjestyksessä näiden eettisyys on?

• Laukausta ei tapahdu
• Laukaus ei osu
• Laukaus osuu, mutta ei kuolettavasti
• Laukaus osuu, haavoittaa kuolettavasti
• Laukaus osuu, välittömästi kuolettavasti

Kohdissa 1.-2. elämä jatkuu, elävä voi kokea elämälle tärkeitä asioita.
Kohdissa 3. elämä jatkuu, elävä voi ehkä kokea elämälle tärkeitä asioita.
Kohdissa 4.-5. elämä päättyy, elävä ei voi kokea elämälle tärkeitä asioita - tämä on yleisesti lopullista.

Jos elämän säilyttäminen nähdään eettisempänä kuin kuoleman lopullisuus, on varmaan kärsimystä lisäävä vaihtoehto 3. parempi kuin 4.
Jos pitempi elämä nähdään eettisempänä kuin lyhyempi elämä, on vaihtoehto 4. parempi kuin 5.
Jos kivuttomuus nähdään eettisempänä kuin kivullisuus, on vaihtoehto 5. parempi kuin 3. tai 4.

Voidaan myös argumentoida, että eläintuotanto yleisesti ei ole eettisesti hyväksyttävää ja riista on tässä suhteessa parempi vaihtoehto. Toisaalta, kärjistäen, miksi olisi oikeutetumpaa tappaa "onnellinen luonnon eläin" vs. "onneton tehotuotetettu eläin".
Jos riista on eettisempää, onko silloin pitkän matkan "toivotaan toivotaan" -laukaus eettisempi kuin pulttipyssy teurastamolla?

Tätä voi lähestyä myös osumien todennäköisyyksien kautta, mutta tämä lähestyminen on minusta osin vajaavainen. Tähän taitaa olla useampiakin laskimia toteutettu mm. Applied Ballistics ja MERC - Maximum Effective Range Calculator, jotka ottavat kantaa osumisen todennäköisyyteen ja energiaan eri etäisyyksillä. Kuten useampikin on todennut, pelkkä osuminen ja energia eivät itsessään aina selitä kaikkea. Todennäköisyys osua heikkenee etäisyyden kasvaessa johtuen monesta syystä.
Jos laukaus joka ei osu, on eettisempi kuin osuma, onko silloin pitemmän matkan laukaus todennäköisemmin enemmän eettinen?  ???

Aiheestahan siis löytää helposti perusteita moneen eri suuntaan, eikä itselläni ei ole vahvaa mielipidettä aiheesta. Tosiasia kuitenkin on se, että sen jälkeen kun luoti lähtee piipusta sitä ei saa takaisin. Sormen koukistaminen on aina tietoinen teko, jonka lopputuloksen kanssa pitää pystyä elämään.

Eettisesti hyväksyttävää metsästystä on tuntea aseen teho (lähtönopeus ja riittävä nopeus luodin aukeamiseen max. ampumaetäisyydellä) ja tarvittavat korjaukset sekä riittävä harjoittelu. Tästä muodostuu se etäisyys mistä voi ampua eettisiä riistalaukauksia. 

Lainaus käyttäjältä: JHa - maaliskuu 08, 2021, 23:04
Eettisesti hyväksyttävää metsästystä on tuntea aseen teho (lähtönopeus ja riittävä nopeus luodin aukeamiseen max. ampumaetäisyydellä) ja tarvittavat korjaukset sekä riittävä harjoittelu. Tästä muodostuu se etäisyys mistä voi ampua eettisiä riistalaukauksia.

Tämä on alku etiikalle. Seuraavana tulee mielestäni luodin sijoittelu siten, että kun arvaamatonta tapahtuu, ei tule oho.
Kolmanneksi tulee sitten kun se oho tulee, oli se huono laukaus ohi, haavakko tai ei ihan heti löydykkään, niin mitä sitten tehdään.

Kaikkien pitäisi olla perusjuttuja harjoittelu, hyvä onnistunut laukaus eläimelle suurempaa kärsimystä tuottamatta ja saalis kotiin.

No mennäänpä sitten reilusti sinne off-topic puolelle.

Ei minua tehotuotannossa niinkään teurastus kiusaa vaan se arvoton elämä, joka ehkä jollain mittarilla on evoluution huippu. Arvostan myös luonnon monimuotoisuutta ja siinä että nisäkäsmassasta 60% on tuotantoeläimiä, 36% ihmisiä ja 4% villieläimiä ei ole mitään monimuotosta [1].

Edelleen minusta metsästys kohtuuden rajoissa on hienoa ja osa luonnollista elämää. Siinä nyt väkisinki aiheutetaan jonkulaista tuskaa, mutta se kuuluu luontoon ja on hienoa jos se tuska pyritään vielä minimoimaan.

[1] https://www.pnas.org/content/115/25/6506

Luodeista jäi vielä kirjoittelematta. Aika monta peuraa on tullut nähtyä lahtivajalla ja usein juteltu kaatajan kanssa käytetyistä välineistä, etäisyyksistä jne. Ruhoja joka tapauksessa satoja viiteen vuoteen katseltu hyvin läheltä. Jos haluaa varmuudella, että peura hyytyy nopeasti, niin Accubondia on paha päihittää. Jos haluaa siistin ruhon, Accubondit kannattaa jättää kauppaan..

Omien kokemusten perusteella .264 ja .284 luodeissa on tullut tullut vastaan vain yksi, joka on toiminut siististi ja tehokkaasti kaikilla (<400m) etäisyyksillä kun vauhtia on laitettu taakse reilusti muttei liikaa: Woodleigh PP SN. Ei sirpaloidu lähelle ammuttaessa, kestää hyvin kasassa, puuduttaa nopeasti, aukeaa hyvin kauemmas ammuttaessa. Yksikään muu luoti ei ole toistaiseksi toiminut näin hyvin. Eikä varsinkaan barnesit..no ei niistä enempää.

Jos haluaa ampua läheltä keuhkoille, joka on se fiksuin ratkaisu sanoo kuka tahansa mitä tahansa, ja haluaa siistin ruhon, kannattaa ladata nykymuodin mukaista kupariluotia hieman liian hitaaksi, niin ettei se aukea. Nyt olen kokeillut tämänkin, vaikken sitä etukäteen tiennyt. Pakomatkat voivat olla pitkiä, mutta pistää ei tarvitse. Koira pitää toki olla lähtövalmiina. Itsellä on käytännössä aina etukäteen varmistettu koira. Mitä enemmän tätä lajia näkee, sitä enemmän tämä on vähän kuin sorsajahti ilman koiraa - toimivalla koiralla on iso rooli.

.264 140gr xlc 950 lähdöillä, onko testattu?

Mielenkiintoista keskustelua. Lukeudun myös niihin, joiden mielestä 100% varmaa laukausta ei ole, mutta pitää pyrkiä niin lähelle sitä kuin mahdollista. Sen 100% varman hahmottamiseksi voi vaikka laittaa sellaisen ajatusleikin, jossa ohilaukauksesta tulisi itselle välitön kuolemantuomio. Jäisi ainakin minulla ampumiset aika vähiin, kun oikein alkaa miettimään mikä kaikki voi mennä pieleen. Heinänkorsi lentoradalla, kiikariin unohdettu 300m säädöt, kiikarinjalka tai picatinnyn kiinnitysruuvi löystynyt, latausvirhe yhdessä patruunassa... näitä kaikkia on nähty radalla, joten kyllä näitä sattuu varmasti joskus metsästäjällekin. Toki pitää pyrkiä siihen, että luotto itseen ja kalustoon on 100%. Noista tuo korsi lentoradalla on osunut itsellenikin. Ammuin teertä makuulta, piti olla varma paikka, mutta en osunut. Ihmetellessä tajusin että siinä oli pari heinänkortta välissä ja niistä yksi oli poikki. Harmi että tämä piti oppia kantapään kautta, mutta ainakin opin ja linnutkin lensi niin pitkälle että uskon että oli puhdas ohilaukaus...

Mä pelkään kovasti sitä epäonnistunutta riistalaukausta, ja aiemmin pelkäsin vielä enemmän. Tosi monta tilannetta on mennyt ohi kun en ole ollut niin varma että uskaltaisin puristaa. Nyt niitä on takana kuitenkin jo kymmeniä, matkat olleet 20 m - 200 m. Edelleen kyllä jännittää joka kerta, vaikka olisi miten varma paikka. Aina on helpotus löytää saalis kuolleena.

Olen ampujana ja metsästäjänä aivan vasta-alkaja moniin muihin verrattuna. Radalla osaan ampua suht tiukkaakin nippua, ainakin hyvänä päivänä kun homma rokkaa. Mutta se on vaan aika eri fiilis kuin hyvin sujuneen ratakäynnin aikana viidettä sarjaa ampuessa ampua kylmästä puhtaasta piipusta eri asennosta hämärässä kylmissään nälkäisenä paksu toppatakki päällä kun edellisestä laukauksesta on muutama viikko, asetta on sen jälkeen heitelty autonperään ja kolisteltu männynkylkiin ja kiikarissa ei ole paperi vaan elävä eläin. Mulla ainakin karisee itseluottamus aika paljon ja tulee epävarmempi fiilis siitä osunko nyt kuitenkaan ihan varmasti ja että onhan nyt ihan varmasti kohdistus kohdallaan yms. Ja ehkä ihan hyvä niin. Liika itsevarmuus on myrkkyä silloin kun epäonnistuminen ei ole sallittua.

Ja ainakin itselläni matkaa enemmän vaikuttaa tilanteen nopeus ja käytössä oleva tuki. Väittäisin että mulla on parempi osumatodennäköisyys 300 metriin paikallaan seisovaan hyvältä tuelta kuin 50 metriin äkkitilanteessa puitten välissä liikkuvaan elukkaan. Kumpaankaan en ehkä tositilanteessa ampuisi, mutta ainakin itselle nuo pikatilanteet on vaikeita. Pitää niitäkin harjoitella kun taas pääsee radalle. Suomi on täynnä kokeneita hirviukkoja jotka ampuu varmasti ja luotettavasti nopeisiin tilanteisiin, mutta aseen+ampujan käynti on 4 MOA eikä koro- ja tuulikorjauksista oo mitään käsitystä. Mutta alle 100m hirvi kuolee varmasti. Mä oon ehkä sitä toista ääripäätä. Mulle äkkitilanteet on vaikeita. Enkä oo itse asiassa koskaan ajojahdissa kiväärillä eläintä kohti ampunutkaan, muutenkin omat jahdit painottuu kyttäilyyn. Sopii enemmän mun luonteelle.

Jos mun pitäisi joku periaatesääntö määrittää sille eettiselle laukaukselle, niin se olisi varmaan että 10 peräkkäisellä ratareissulla kolme ensimmäistä laukausta on kyseiseltä matkalta puolikkaan vitaalin kokoisessa maalissa asennossa metsästysrealistisesta asennosta ammuttuna. Ja kuten on tuhanteen kertaan todettu, kasan mittaaminen ei ole oleellista vaan se miten kaukana on huonoin osuma tähtäyspisteestä. Etenkin nettikeskusteluissa tästä ei juurikaan puhuta, vaan aina puhutaan vaan siitä kasan koosta ja siitäkin on kärpäset jätetty huomioimatta :D

Päivänselvyyksiä tulee nyt, Yksi tärkeimpiä juttuja riistalaukauksessa tietysti se, että osuu. Riistalaukausta tulee harjoitella erikseen. Tässä puhuttiin pitkän matkan laukauksesta ja peurasta/hylkeestä, tuelta ampumisesta jne.

Käytännössä kuitenkin aika monet riistatilanteet ammutaan käsivaralta vaihtelevilla etäisyyksille, ei välttämättä kovin kauas mutta kuitenkin. Ennakot vaihtelee jne. Tuki näissä on max monopodi, aina ei sitäkään.

Minusta eettisyyteen kuuluu ampumaharjoittelu siten, että kun pääset passiin, tai tilanne tulee kohdalle esim. Liikkuvassa metsästyksessä, niin laukaus lähtee sillä tuntumalla, että nyt osuu. Harjoittelu siis käsivaralta metsästyskamppeilla, pienellä suurennoksella (mikä sulla normisti on päällä liikkeessä)  ja jos viitseliäisyyttä riittää, niin 10 burpeen jälkeen. (Pistin käden sydämelle ja vähensin 10 😂) Kun saa 5 ls amet 100 pistoolikoulutaulun mustalle niin on valmis hirvenpyyntiin. Peurahommissa se saattaa ajopyynnissä olla punapiste ja 50m, mutta ajatus sama. Se monopodin käyttökin kannattaa ottaa ohjelmaan jos ei ole vielä.

Oma toimintamalli muuttui siinä vaiheessa kun oli tullut ammuttua paljon SRA-tyyppisiä ammuntoja, huoneiden vyörytyksiä jne, huomasin että oma laukaisu oli kärsinyt aika lailla, ja osumaa oli siihen hommaan riittävää, metsälle ei likimainkaan.. Asia piti laittaa kuntoon.

Kaikki on niin suhteellista. Ammuin vuodenvaihteessa 6.5x47L AICX-AX kiväärillä 4lauk 30cmx45cm pleitiä pystyasennosta. 3 laukausta kilahti ja yksi meni ohi. Osuma todennäköisyys on tällöin korkeampi kuin keskimäärin metsästäjällä 100m hirvitaulun 6 ringin sisään. Vaikka todennäköysyyksien/matematiikan puolesta voisin suorittaa eettisen laukauksen - jättäisin sen silti tekemättä oikeassa elämässä. Raanakko jahti olisi ehkä eriasia... silloin pitäsi koittaa pystyä parhaimpaansa. Etäsyys hardoxiin oli 570m.