Itselleni juuttunut ampuessa tyyli jossa vasen käsi on aina etummaisen kiikarin jalan päällä ja aina saanut järeämmillä kaliipereilla (308+) parhaan käynnin TIUKALLA otteella.
(Ei pidä yleistää,mutta minulla noin)
Tuo vaatii kyllä tukeilta jäykkyyttä,ettei vasemman käden "painon vaihtelu" laukausten välillä tekisi pystyä.
Pari esimerkkiä tapauksista.Kaverillani on hyvän käynnin omaava pähkinäpuu tukkinen tehdasvalmisteinen 308 ja se antaa parhaat kasat kun etutuki on viety lähelle lukkokehystä.Tukien väli siis todella lyhyt.
Siis melko hentoinen metsästystukki.
Samoin teki minun 6 mm Beggs,jossa vastaavanlainen tukki ja kun siihen tuli paksumpi piippu,jouduin piippu uraa suurentamaan ja tukki muuttui entistä "vieterimmäksi".
Löysin sattumalta hiilikuitu rojekteja moottoripyöriin tekevän kaverin.Hioin tukista lakat pois ja kaveri hiilikuidutti tukin 3:lla kerroksella.
Ilmeisesti 2 kerrosta n.45 asteen kulmaan alle ja sitten päälle vielä pinta suorilla.
Nyt ase ampuu hyvin vaikka etu tuenta on tukin piipun suun puoli päästä.
Kasatukeissahan on nyt "apinoitu" soitintenkin rakentamisesta tuttuja metodeja.Keveyttä/jäykkyyttä/värähtelyn minimointia haettaessa.
Tukkien sisus kootaan 20-30:stä pienestä rimasta. Ymmärtääkseni balsaa sisin alue, sitten pähkinäpuu rimoja päälle ja sitten laminoidaan ristiin hiilikuitu pintaan.
Scoville ja Scarborough noiden "uranuurtajia".
Suomessa ainakin Söderholm ja Laulumaa tällaisia valmistaneet.
Kirjoitukseni vain siksi,että tukki on pirusti käyntiin vaikuttava asia ja voi jäädä joskus pienemmälle huomiolle.
Timppa
Metsästystukki on etuosaltaan u-profiilia muistuttava avoin profiili. Sillä ei siis käytännössä ole juurikaan vääntöjäykkyyttä. Jos perän laittaa ruuvipenkkiin ja tukin etuosasta vääntää, tukki kiertyy. Ilmiötä voi havainnollistaa vaikka vessapaperirullan hylsyllä, sähköputkella tms: ehjänä putkena se kestää erittäin hyvin vääntöä, mutta jos putken leikkaa yläreunastaan halki, vääntöjäykkyys häviää lähes täysin ja putki kääntyy puoli kierrosta helposti.
Tuo vääntöjäykkyyden puute voi näyttäytyä joustavuutena, jos tukki on tuettu etureunastaan. Silloin, vaikka tukki ylös-alas-suunnassa olisi taivutusta vastaan hyvin jäykkä, se kiertyy jos tuenta on yhtään toispuoleinen tai yhtään vinossa, tai kun kiertorekyyli pyöräyttää hieman asetta. Toisin sanoen värähtelyvasteen liike on suurempaa. Suurempi liike sitten äärimmäisissä tapauksissa näyttäytyy huonompana, tai ainakin vaikeammin hallittavana tarkkuutena.
Käytännössä hyvin jäykän tukin tekeminen vaatisi rakenteita piipun yläpuolelle - siis "taktisten" aseiden tyyliin putkimainen tukki piipun ympärillä. Se tarjoaisi oleellisesti samanlaisen vasteen melkein tuentatavasta riippumatta, eli aseen ei tarvitse olla vatupassilla kasapenkkiin viritetty, jotta toistettavuus säilyy.
Olen puuhastellut noiden äärettömän jäykkien ja vähän löysempien hiilikuitujen parissa erilaisissa avaruus- ja ilmailuteollisuuden hankkeissa ja teollisuudessa. Jos siis tarvitset jämäpalaa tai muuta materiaalia jäykemmistä kuiduista, sellainen voisi järjestyä tai ainakin voin yrittää keksiä mistä järjestyisi. Tavallisia, vähän löysempiä kuituja alkaa löytyä jo melkein maitokaupoista, mutta jäykempien kuitujen osalta on joskus ongelmia ainakin, ellei osta koko rullaa. Näistä kaupoista löytyy myös aika hyvät valikoimat "tavallisiin" projekteihin, ja toimitukset ovat ainakin omalta osaltani toimineet hyvin:
https://kevra.fi/
https://www.r-g.de/
Se mitä olen ihmetellyt noissa kasakivääreissä, on se miksei niissä käytetä piipun ympärille tulevaa putkimaista tukkia. Säännöt ei kiellä mielestäni, mutta olisi se helpoin tapa saada paljon jäykkyyttä. Silloin pystyisi vastaavasti tuomaan sitä alapintaa lähemmäksi piippua, jolloin se ottaa paremmin vastaan sitä rihlauksesta johtuvaa kiertoa. Hiilikuidusta tehtynä siitä ei juuri tule painoa. Sopivilla reityksillä saisi myös ohjattua samalla piipun lämpöväreilyt pois ilman erillisiä ohjaimia. Järkevä kiinnitys vaatisi melkein jonkinlaisen piippublogin käyttöä. Mutta eihän sekään pitäisi olla huono vaihtoehto.